torstai 7. maaliskuuta 2013

Virtaa ja virikkeitä kirjoista!

Tämäkin viikko on hurahtanut kyllä sellaisella vauhdilla kohti viikonloppua, että heikompia hirvittää. Mukavaahan se on, kun tekemistä riittää ja aika menee nopeasti. Nyt kun päivät pitenee ja aurinkokin jaksaa tulla morjestaa silloin tällöin niin on energiaakin taas ihan eri tavalla. Toisaalta nyt on parina viime päivänä  tuntunut siltä, että legendaarinen kevätväsymys tekee tuloaan. On sekin ihmeellistä, että kun aurinko paistaa ja porukka hymyilee niin mä väsähdän. No minkäs teet. Kaikelle ei aina löydy järkevää selitystä.


Toinen kirjahyllymme.
Tämä viikko menee taas juoksu painotteisesti. Tarkoitus olisi kerätä vähän enemmän kilometrejä kuin viime viikolla. Saa nyt nähdä onnistunko tässä tavoitteessani. Maanantaina juoksin asiakkaan kanssa 8km. Tiistaina vuorossa oli aavistuksen reippaampi 10km, joista ensimmäiset 8km meni n. 5.10min/km vauhdilla ja viimeiset kaksi sitten ruokakassi kädessä palautellen :). Sykkeet pysyivät maltillisina ja juoksin koko ajan sillä fiiliksellä, että niin kovaa kuin pystyy niin että se tuntuu rennolta ja mukavalta. Hain vähän sellaista reippaampaa kisavauhtia. Olen tänä vuonna juossut enemmän vauhdikkaampia lenkkejä aikaisempiin vuosiin verrattuna ja se tyyli tuntuu tehoavan. Tarkoitus on koventaa kovia harjoituksia kevään tullesssa ja kesää kohti mentäessä. Niistä treeneistä haetaan sitten se viimeinenkin rutistus ja viimeiset sekunnit pois maratoneilta ja puolikkailta.

Lenkille lähdössä! Jalassa nastakengät ja päällä Puman trikoot sekä Puman windstopper takki!
Keskiviikkona ohjelmassa oli työmatkapyöräilyä ja salibandytreenit. Poljin töihin toki maanantaina ja tisstainakin. Torstai oli mulla ihan puhdas lepopäivä urheilusta. Keskiviikkona mulle tuli jotenkin tosi väsynyt olo kesken salibandytreenien ja lähdinkin sieltä kotiin 10 min ennen treenien päättymistä. Jos liikunta tuntuu joskus väärällä tavalla pahalta niin kannattaa suosiolla puhaltaa peli poikki siltä kerralta ja mennä kotiin lepäämään. Se on oikeanlaista nöyryyttä. Näin siis tein minäkin, vaikka ei se luovuttaminen helppoa ollut. Torstai meni siis tosiaan vain lepäillessä ja 4Runnersin merkeissä. Töissä olin siis ihan normaalisti, mutta lepäilin harjoituksista. Perjantaina olisi tarkoitus mennä aamulla salille tekemään taas vähän rintaa ja ojentajaa tms. Sitten töihin 4Runnersiin ja siitä suoraan vetämään asiakkaalle juoksutreenit. Juoksutreenien jälkeen lähden vielä vaimon aveciksi Naisen iholla -32 Tarinaa tatuoinneista kirjan julkistamistilaisuuteen. Tässä linkki: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513170772 kirjakauppaan, jos tatuoinnit ja niihin liittyvät tarinat kiinnostavat. Kirja hankittiin meille vaimoni toimesta muutama päivä sitten ja voin kyllä lämpimästi suositella sen hankkmista ja lukemista kaikille.

Tässä muutama suosikki!
Tykkään lukemisesta. Olen melkein koko aikuisikäni lukenut paljon. Sitä ennen en oikein ymmärtänyt sen homman päälle. Varsinkaan koulussa. No siitä on jo aikaa ja turha tässä on omia yläasteaikoja muistella, vaan palataan aiheeseen. Meillä on kotona pari hyllyllistä kirjoja ja tasaisesti hankimme niitä lisää. Olen vähän keräilijä-luonne kirjojen suhteen ja toivonkin, että joskus meillä olisi suuri, hieno kotikirjasto. Nyt on pakko mainita, että luen siis tottakai kaikki ostamani kirjat :). En  vaan keräile niitä, jos joku sitä ehti epäillä:)! Suosikkikirjailijoitani ovat: Waltari, Paasilinna, Mäki, Lehtolainen jne. Paljon muitakin hyviä kirjailijoita on ja niteitä tulee kahlattua laajasti, mutta tossa ehkä tykeimmät ja sellaiset keneltä on tullut luettua melkein koko tuotanto läpi.

Urheilukirjoja..
Tykkään todella paljon myöskin elämänkerroista. Viimeisimpänä tuli luettua joululahjaksi isältäni saatu Theo Fleuryn (entinen nhl pelaaja) elämänkerta. Fleury oli vain 167cm pituinen jääkiekkoilija, joka näytti että 80-luvun kovissa peleissä pärjäsi myös pienempi kokoinen pelaaja. Nykyäänhän pienempiäkin pelaajia alkaa jo olemaan, mutta silloin jääkiekko oli hyvin erilaista ja kukaan ei uskonut pienempien kavereiden pärjäävän kivikovassa lajissa. Fleuryn tarina on todella erikoinen muutenkin. Mies oli aikansa parhaita jääkiekkoilijoita koko maailmassa ja lähtöisin köyhästä alkoholisoituneesta perheestä. Kun tässä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, niin hänen valmentajansa hyväksikäytti Fleuryä juniori-ikäisenä. Myöhemmin hän sekoili melkein läpi elämänsä alkoholin ja huumeiden kanssa. Siinä sivussa voittaen sitten stanley-cupin sekä olympiakultaa. Huikea tarina huikeasta ihmisestä ja urheilijasta. Suosittelen lukemaan.

Yritän etsiä myös hyviä urheiluun liittyviä kirjoja. Yllä olevassa kuvassa näkyykin muutama. Born to Run etualalla, samoin Dean Karnazesin tarina, miten kaverista tuli yksi maailman tunnetuimmmista ultramaratoonareista. Zlatania, Fleuryä ja tietenkään suomen entistä tähtijuoksijaa ja tähtitanssijaa "satusetä" Wilson Kirwaa unohtamatta. Urheilijoiden elämänkerroista ja tarinoista saa aina itsekin uskomattoman paljon energiaa ja uskoa omaan tekemiseen. Muutaman viikon ajan vedät aivan tarahumarana tai Dean karnazen jalanjäljissä tuolla pitkin keskuspuiston kallioita ja kuvittelet ylittäväsi suurempiakin vuoria tai seikkailevasi Meksikon loputtomissa kanjoneissa. Valtavien inspiraatiopiikkien lisäksi lukeminen vilkastuttaa mielikuvitusta ja antaa näkökantoja, ajatuksia ja vaikka mitä ihanaa ja positiivista sinun elämääsi, joten LUE-se kannattaa.
 
 Ystäväni Jokke sai nuorena äidiltään haasteen. "Saat sata markkaa jokaisesta lukemastasi kirjasta". Veli otti haasteen vastaan ja taisteli satasen kiilto silmissään mahtavan ja palkitun, yhden aikakautensa vaikuttavimman eepoksen läpi. Kirja kuului Bert sarjaan.

Tästä on hyvä aloittaa..
Tarina päättyi onnellisesti. Jokke toteutti äidiltään saamansa haasteen ja oli satasen rikkaampi mies. Tähän inspiroivaan tarinaan on hyvä päättää tämänkertainen jutustelu. Antoisia harjoituksia sekä inspiroivia lukuhetkiä!

-Leevi


3 kommenttia:

  1. Oletkos lukenut Jukka Viljasen Seikkailujuoksija -kirjaa? Se on todella inspiroiva, ja vielä aivan suomalainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten Asta ole..Kaverini kehui sitä yksi päivä mulle. Pitääkin muuten ehdottomasti käydä hankkimassa se..Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Kävin tänään goexpo -messuilla, ja pääsin siellä juttelemaan Jukka Viljasen kanssa. On siinä hieno juoksija ja hieno mies. Täytyy arvostaa paljon.

      Poista