torstai 11. joulukuuta 2014

Helpomman ruoan puolesta

Käsittelen työssäni paljon ruokavalioon liittyviä haasteita. Ne ovat lähellä sydäntäni vapaa-ajallani. Työni puolesta on aina erittäin palkitsevaa, jos pystyy olemaan ihmisille avuksi ja antamaan ideoita. Minun oma filosofiani on karkeasti sanottuna jossain Professoreiden ja hippien välissä. En allekirjoita täysin Suomalaisia ravitsemussuosituksia ihan sellaisenaan enkä kyllä suoraan sanottuna mitään näitä rajaavia ruokavalioitakaan, kuten vaikkapa paleo, kasvisruokavalio, tms. 

Lohta ja kasviksia!
Näissä esimerkeissä ei ole mitään vikaa. Päinvastoin ne ovat hyviä ja sopivat monelle tuntemallenikin henkilölle loistavasti. Olen itsekin kokeillut useampia ruokavalioita viikoista-kuukausiin. Silti en ole vielä jäänyt noudattamaan niistä yhtäkään. Osia ja ajatuksia niistä olen kyllä ottanut mukaani, mutta täydellinen omistautuminen asialle on jäänyt. Tiedän, että nämä ovat yksilöllisiä asioita ja joku kasvisruokavaliota noudattava voi siellä saada nyt vaarallisia verenpaineita ja Paleon nimeen vannovankin sipuli alkaa menemään juntturaan. Ajatukseni perusta on se, että lähtisinkö muuttamaan jonkun sekaruokavaliota käyttäneen asiakkaani ruokavalion noudattamaan oikeaoppisesti jompaa kumpaa, niin vastaus olisi: en lähtisi, jos jokin allergia/yliherkkyys/uskontoon liittyvät tekijät tms eivät sitä vaatisi. 

Lounaalla kauniin vaimon kanssa! Yrittäjän arjen parhaita puolia :)
Ruokavalioiden trendi tuntuu tällä hetkellä olevan rajoittuneisuus. Nyt on suosittua noudattaa jotain ruokavaliota, missä rajataan osa tuotteista/raaka-aineista kokonaan pois. Siinä on riskinä sellainen joukkohysteria. Lähdetään jättämään asioita pois omasta ruokavaliosta sen takia, että niin kuuluu tehdä ajattelematta sitä onko se juuri sinulle järkevää.

MT Personal Training & Onnenrumpu hiovat yhteistyökuvioita lounaalla!
Kirjoitin jo viime kirjoituksessani tästä minun mantrastani eli olkaa rehellisiä itsellenne. Olkaa auki itsenne kanssa.Useimmilla Suomalaisilla ruokavalioon liittyvät haasteet / ongelmat johtavat juurensa jostain aivan muusta, kuin siitä käyttääkö hän viljatuotteita tai syökö hän luomulihaa. Aluksi olisi todella tärkeää lähteä rakentamaan ruokavaliota kuntoon peruspalikoista. Kun ne ovat kunnossa voidaan pikku hiljaa lähteä keskittymään pienempiin asioihin ja osatekijöihin. Yksi suurimmista ongelmista on meihin iskostunut tottumus ostaa ratkaisuja valmiissa paketeissa. Siinä kohtaa nämä erikoisruokavaliot tulevatkin usein mukaan kuvaan. Haluan muuttaa elämäntapojani ja muutoksen on tapahduttava nyt. Haluan ostaa/saada ratkaisun siihen nyt. PUM! Aloitan Atkinsin.

Mamman pöydässä mökillä!
Näin yksinkertaista se ei vain valitettavasti ole. Pitämilläni ravintoluennoilla ja asiakkaiden kanssa keskustellessani törmään monesti samoihin asioihin. He sanovat, että tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät vaan tee. Monet kaipaavat minulta tietoa, monta pähkinää voi päivässä syödä tai mikä treeniloaderi olisi järkevin, että saisi juuri oikeaan aikaan ne välttämättömät aminohapot. Näillä ei vain ole minkään valtakunnan merkitystä, jos ko. ihminen syö 2 kertaa päivässä ja lautasen sisältö on lähempänä varmaa sydänkohtausta, kuin välimeren lautasmallia. Näissä tapauksissa on pakko lähteä perusteista liikkeelle. Silloin on aivan turha sanoa, että kuuntele, mitä elimistösi sinulle ilmoittaa ja kuiskailee. Eihän se kuiskaile yhtään mitään muuta kuin: APUA!! Pitää syödä pitkään järkevästi ennen kuin alamme havannoimaan paremmin ruokailun vaikutuksia terveyteemme ja fiilikseemme.

Ruokailu vaikuttaa olennaisesti myös treenitehoihin!
Jos pitäisi lähteä kahdesta tärkeimmästä seikasta liikkeelle. Ne olisivat nämä:

1. Syö säännöllisesti n. 3-4 tunnin välein.

2. Suunnittele ruokailusi etukäteen. Tänään sinun on tiedettävä mitä, milloin ja missä syöt huomenna. Näin osaat varautua jo ennalta mahdollisiin haasteisiin, kuten pitkiin ruokailuväleihin ja reagoida niihin ottamalla mukaasi tilanteeseen sopivia eväitä.

Monesti sanotaan, että minulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta syödä säännöllisesti. Kun kysyn miksi? Alkaakin sellainen selittely, että siitä olisi Alexander Stubb:kin kateellinen. Usein tämä ongelma johtaa juurensa siihen, että ei suunnitella ajoissa niitä päivän ruokailuja. Jossain vaiheessa havahdutaan siihen, että hei nyt mulla on aivan hirveä nälkä, mitäs sitten keksisi. Tässä piilee nyt se vaaran paikka, johon sopii yksi teeseistäni! ->

3. Mitä useammin joudut valitsemaan ruokasi yllättäen/nopeasti, sitä todennäköisemmin päädyt epäterveellisempiin valintoihin, kuin jos olisit suunnitellut asian etukäteen. 

Mä jouduin kiireessä turvautumaan kaupan valikoimiin! Salaattia, lihapullia ja kasvispihvi eksyivät laatikkoon!
Terveellisen perusruoan valmistaminen ei vie paljoa aikaa. Nyt tärähtää liikkeelle pika-aterioiden klassikot ja vinkit kiireisen ihmisen arkeen! Kun tekee kerralla enemmän voi sitä ottaa sitten evääksikin. Tässä alla nyt minun esimerkkini eiliseltä. Katsoin kauanko ihan järkevän kokonaisuuden valmistaminen minulta kesti. Kello naksahti päälle siinä vaiheessa, kun aloin nostelemaan raaka-aineita jääkaapista pöydille ja virittelin nuotioon tulta! Tulkaa mukaan...

HELPOMMAN RUOAN PUOLESTA!

Lautasella tänään:

Kanansisäfileitä, pakastevihanneksia, avokadoa ja bataattia!

Sekuntikello päälle!


Raaka-aineet valmiiksi ja levyt päälle.
 Sitten mennään! Laitoin rypsiöljyä pannulle, odotin, että pannut on kuumina Gordon Ramsay ja rymäytin pakastekasvikset sinne.Rypsiöljyn voi vaihtaa oliiviöljyyn tai vaikka kookosöljyyn. Ne ovat meilläkin käytössä ja tässäkin asiassa mennään vaihdellen fiilisten ja päivän tilanteen mukaan :).


Löysin jääkaapista puolikkaan bataatin ja otin sen mukaan talkoisiin! Nyt se menee viipaleiksi! 

Bataattia pienemmäksi!

Bataatti ja sipuli on käsitelty!
Nappasin mukaan myös sipulin. Siten sipulit vihannesten sekaan pannulle. Toinen pannu lämpenemään ja kun se on kuuma, niin laitoin sinne kanafileet. Mä laitan niihin päälle aina vähän paprikamaustetta, joka tekee pinnasta paistetumman näköisen ja näin saan Monnankin huijattua syömään sopivasti paistettua kanaa. Monnan kypsyys kaikelle lihalle on ns. "kokin itsemurha". Alle 15 minuutin paistamista ei sen elämään kuulu :). Se tyttö kun paistelee 300g pihviä, niin siitä päätyy lautaselle 28grammaa. Loput on höyrynä meiän liesituulettimessa.

Maustaminen voi alkaa! Cocovin kalaharinsuola on meidän valinta!                 





ja curry!
 Mausteita voi laittaa aina ihan oman maun mukaan. Mitä enemmän niitä käyttää, niin sitä pienemmällä suolamäärällä yleensä selviää! Mulla taisi olla tällä kertaa käytössä: curry, mustapippuri, kalaharinsuola, paprika ja juustokumina. Me vedetään kotona aika fiiliksellä ja kokeillaan erilaisia juttuja, joten liian vakavasti tätä maustamistakaan ei kannata mun mielestä ottaa. Kokeilemalla oppii :).
 
Hellää sivelyä!

Nyt kun kanat on pannulla, niin sivelin vähän oliiviöljyä bataattiviipaleille ja heitin ne kanojen viereen! Siellä niitä voi pitää ihan oman maun mukaan. Mä paistelin niitä ehkä 5 min yhteensä. Niitäkin voi maustaa vaikka mustapuppirilla ja ripauksella suolaa, jos haluaa.

Siellä ovat sulassa sovussa!
Nyt oli aika siirtää pakastekasvikset pois kuumalta levyltä ja pilkoin samalla avokadon. 

Pääkokki tuli tarkastamaan mun työnlaatua!

Kun bataatit olivat valmiita niin koko komeus pääsi lautaselle ja hetkeä myöhemmin mun suuhun!

Aikaa meni kokonaisuudessaan 17min. Tällaisen ajan järjestäminen ei ole mahdottomuus.
 Näin helppoa ja nopeaa se ruoan laittaminen on. Joku varmaan valittaa siitä, että käytän pakasteita, mutta Suomesta nyt on vain vähän hankalaa saada keskellä joulukuuta naapurin Viljon rakkaudella viljelemää luomuparsakaalia, joten nämä pakasteet menevät oikein hyvin!

Ottakaa kaulin kauniiseen käteen ja alkakaa tekemään. Se ei ole vaikeata, mutta sitäkin hauskempaa!

- Man from kitchen






8 kommenttia:

  1. Huh, hyvältä näyttää tuo sun ruoka-annos, onneks kävin äsken lounaalla niin ei oo nälkä :D
    Mä oon joskus tehnyt sen virheen et tietämättömänä mut ohjeistettiin maidottomalle, gluteenittomalle ja hiilarittomalle dieetille..noh eihän se pää ollut sisäistänyt edes sitä elämäntapamuutosta kunnolla eli niitä peruspalikoita: säännöllinen ateriarytmi, pieniä aterioita 5-6 päivässä, veden juominen yms.
    Tuli liikaa informaatiota joka tuutista ja ne oli ristiriitaisia keskenään ja ei oikeasti tiennyt miten olisi pitänyt syödä. Lähdin siis itsekkin liian aikaisin hifistelemään ennen kuin ne perusasiat oli kunnossa.
    Mä pesen itse paljon vihanneksia valmiiksi jääkaappiin ja paistan isoja satseja lihaa/kalaa/kanaa kerralla, aina on jääkaapissa lämmitystä vaille valmiina ruokaa ja pystyy nopeasti kokoomaan vaikka salaatin. Omat eväät kulkee aina mukana, ei tulis mieleenkään poistua kotoa ilman aamupalaa, sehän on kohokohta kun herää :)
    Nykyään on siis viisastunut ja osaa ennakoida paremmin tilanteita ja ei lähde kauppaan nälkäsenä!
    Oon sitä mieltä, että pienillä muutoksilla kannattaa lähteä alkuun niin se on paljon pysyvämpää kun se, että yrittää tavoitella niitä kaikkia muutoksia samaan aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :) Kiitos Tea!

      Mun mielestä on vaarallista, että osa asiantuntijoistakin lähtee vetämään asiakkailleen heti aluksi todella tiukkaa ja rajoittavaa linjaa. Siitä en tykkää. Minun mielestäni pitäisi aina ottaa huomioon se lähtötaso, mistä lähdetään liikkeelle. Lisäksi oli Suomalaisesti ravitsemussuosituksista mitä mieltä tahansa, niin on siellä kyllä se tietty runko kunnossa :). Sitä voi sitten soveltaa puoleen tai toiseen vaikka kuinka paljon. Silti en lähtisi ihan heti alkuun liian rajoittuneelle linjalle vaan muuttamaan asioita pikku hiljaa tärkeimmistä jutuista liikkeelle lähtien :). Muuten on vaarana, että tulee juuri vastaavanlaisia kokemuksia, mitä sinullakin on!

      Sinulla onkin ruokavalio poikkeuksellisen hyvin hallussa ja olet varmasti löytänyt itsellesi sopivat tavat toimia. Tuo ruokien valmiiksi laittaminen/ruoanlaitonhelpottaminen on kyllä erittäin järkevää, kun tämä meidän nyky-yhteiskunta tuppaa olemaan paikoin hieman kiireinen :)

      Poista
  2. En kestä, oot ihan huippu! Niin asian ytimessä näissä kirjoituksissasTuukka! :D Niin usein halutaan nopeita muutoksia, ilman halua tehdä oikeasti muutoksia totuttuun. Jos kaikilla olisi perusasiat kunnossa liikunnan ja ravinnon suhteen, niin ei täällä olisi edes kovin huonosti voivia tai ylipainoisia ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura kauniista sanoistasi :) Piristät mun aikaista aamua!!

      Amen tuohon tekstiisi! Muuta ei voi sanoa. Juuri näin se asia on!! :)

      Poista
  3. Olen ihan samaa mieltä ruoka-asioissa kuin sinäkin. Ihmettelen aina välillä, että miten helposti ihmiset lähtevät kaiken maailman ruokavalioihin mukaan. Ainakin blogimaailmassa se tuntuu olevan tosi yleistä.

    Itte syön suunnilleen ruokaympyrän mukaan paitsi eläimistä syön pelkkää kalaa. En halua syödä eläimiä niitten tehotuotannon ja elinolojen vuoksi. =/ Voisin syödä luomueläintä tai riistaa, mutta eipä koskaan tule ostettua ja nyt kun olen ollut jo vuosia ilman muita eläimiä ruokavaliossani kuin kalaa niin ei tee ollenkaan edes mieli. Hyvin toimii enkä lähtisi muuttelemaan mitenkään isosti vaikka tykkäänkin ottaa vaikutteita kaiken maailman erilaisista ruokajutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en ole yksin ajatuksieni kanssa.

      Luulen, että moni lähtee mukaan uusiin asioihin helpommin, jos "oman ruokavalion" etsiminen on vielä käynnissä. Osa on niin hukassa näiden asioiden kanssa, että ne lähtee sitten helpommin kokeilemaan ja hakemaan apua ja onnistumisia uusista ruoka-valioista.

      Minäkin olin tuossa muutaman viikon ilman punaistalihaa. Kanaa ja kalaa olen kyllä syönyt. Tuo ajanjakso muutti kyllä minun punaisenlihan käyttöä lopullisesti. Sellainen raskas olo, mikä lihansyönnistä monesti tulee on jäänyt pois ja olen ollut todella yllättynyt ja tyytyväinen ratkaisuuni :)

      Poista
  4. Nam! :D Tuukan keittiössä osa 1. Innolla odotan jatko-osaa! Varsinainen Ramsay! ;) Heh, vitsit sikseen, huippua tekstiä taas ja hyviä pointteja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin Ramsay :) Ei vaan mun esikuvat on kyllä vankkaa kotimaista tekoa Sukula ja Kape Aihinen :). Kiitos Karoliina! Jatko-osia on luvassa. Seuraavaksi varmaan ihan liikkuvan kuvan muodossa :)

      Poista