sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen alkuun vauhtilenkillä

Pääsiäisen pyhät tulivat passeliin aikaan. Nyt on loistava hetki vetää muutama päivä happea ennen kevään tärkeitä koitoksia. Moni tavoite ja päämäärä konkretisoituu lähiaikoina. Työrintamalla hulinaa on teettänyt Kevään avaustapahtuma Kampissa, joka järjestetään lauantaina 06.04. Lisäksi Helsinki City Run on saanut juoksijat hakemaan vinkkejä harjoitteluun sekä uusia varusteita. Näiden päälle on vielä omat jutut eli HCR juoksijana/koutsina sekä tietysti päätähtäin eli Tukholman  Maraton kesäkuun alussa. Näiden parissa sitä on aika mennyt vilkkaasti muutaman viime viikon ajan ja  pieni lepohetki oli enemmän kuin tervetullut!
 
Kotiinpäin menossa..
Pääsiäisen pyhät alkoivat mun kohdallani täydellisellä lepopäivällä. Pyhitin pitkäperjantain vain ja ainoastaan henkiselle sekä fyysiselle levolle. Sen verran tosin liikuin, että lähdin pyörällä vaimon seuraksi juoksulenkille. Otin samalla meidän järkkärin mukaan ja toimin hänen hovikuvaajana. Pyörällä pääsikin kätevästi ja nopeasti etsimään ihan uusia kuvakulmia ja osasta otoksista tuli tosi hienoja, vaikka itse sanonkin! Vaimoni ei ole ollut mikään juoksun suurin rakastaja, mutta nyt kun hän osallistuu Extreme Runiin, niin lenkkipolku on tietysti kutsunut yhä useammin. Kiva huomata, että sieltä alkaa jo tulla positiivisia kommenteja ko. lajista ja innostus sen kuin kasvaa kun matkat pidentyvät. Nyt mentiin siis jo melkein 8km. Samalla haimme hänen pyöränsä talvisäilytyksestä 4Runnersin varastosta. Se on ollut jo kahtena vuonna talven siellä, kun mä olen ajanut sen syksyn viime hetkillä sinne mutta en ole laiskuuttani tuonutkaan sitä enää takaisin :). No hyvässä turvassa ja lämpimässä varastossahan pyörä saa toki talvensa viettää, että ei siinä sen puoleen mitään. Kampista pyöräilimme sitten vielä käsi-kädessä kotiin. Illalla oli edessä herkuttelua äidin antamilla pääsiäisnameilla ja suklaalla. Nam!
 
Wife vauhdissa!
Lauantaina oli kurinpalautuksen vuoro. Heräsin jo 8.00 valmistautumaan aamupäivän lenkkiin. Mietteissä oli juosta aavistuksen normaalia peruslenkkiä pidempi matka ja vähän reippaampaa vauhtia. Aamupalam, tunnin töiden tekemisen sekä kevyen lämmittelyn jälkeen oli aika suunnata baanalle. Nyt kun tiet alkavat olemaan kuivat ja hyvässä kunnossa näitä vauhdikkaampiakin treenejä on kivempi juosta. Eikä jää enää sijaa selityksillekään, että oli liukasta eikä tossu pitänyt kunnolla :).

Puman Faas 500:sen nauhat kiinni ja menoksi!
 Lähdin taas Haagasta ennakkoluulottomasti  kohti Huopalahtea. Aurinko paistoi ja Puma nousi asvaltista ennätyksellisen räjähtävästi. Valitsin kengiksi tällä kertaa Puma Faas 500 juoksukengät jotka toimivat minulla näillä vauhdeilla erinomaisesti. Niissä on miellyttävän kova maatuntuma ja jämpti fiilis kaikenkaikkiaan. Voin lämpimästi suositella niitä kaikille. Kovempi juoksija saa siitä vähän vaimennetumman, mutta kuitenkin hyvin rullaavan jalkineen ja me hitaammat harrastelijat voimme hyvin käyttää sitä puolinopeana tai vaikka kisakenkänä ½ ja täysmaratonilla.

Omalle tyylilleni uskollisena minulla ei ollut lähtiessäni ja ensimmäisiä kilometrejä taivaltaessani hajuakaan minkä reitin juoksen tai kuinka pitkä lenkistä tulee. Tämä tyyli ei varmasti sovi kaikille, mutta minulla se toimii hyvin. En kestäisi ajatusta lenkistä, jonka vauhdin ja keston tietäisin jo etukäteen. Ehkä tämä liittyy vähän töihinikin, kun teen paljon harjoitusohjelmia sekä suunnitelmia muille niin haluan sitten vapauttaa itseni niistä omien harjoitusten osalta. Älkääkä nyt kuvitelko, että mä vedän tuolla ihan luolamies fiiliksillä ja täysin nollat taulussa. Kyllä mulla tietty harjoitusrunko on käytössä, mutta tarkat lenkkien pituudet ja vauhdit päätän vasta sitten lenkille lähtiessä. Kuuntelen aina vähän mitä kropallakin on sanottavana. Esim. tänään edessä on alunperin suunnittelemani 7km kevyttä vauhtia, mutta jos kaikki loksahtaa kohdilleen voi siitä tulla vaikka 10km :).

Sieltä tullaan mäkeä alas!
 No niin palataanpas lenkille, eli suunnitelmat muuttuivat taas ja yllätin yhtäkkiä itseni juoksemasta kohti Töölöä. No sehän sopi hyvin. Ei muuta kuin Töölöön, sen läpi ja seuraavaksi nokka kohti Seurasaarta ja sieltä sitten hieman mutkitellen kotiin. Alun alkaen mun piti juosta kisavauhtinen n. 5m20s n.15km lenkki, mutta kun Pumat toimivat kuin unelma, aurinko helli kulkijaa ja tuleva kylpylä reissu kutitteli ajatuksissa vauhtini nousi tuosta hieman ihan itsekseen ja samalla lyhensin vähän matkaa, että paukkuja jäisi vielä muihinkin treeneihin. Koko lenkki kulki oikeastaan todella kivuttomasti ja koko matkan juoksin tavallaan ilman mittari puhtaasti fiilistellessä. Tällä tarkoitan nyt sitä, että en koko ajan kytännyt Polarista paljonko syke ja mitä vauhtia painellaan. Viimeisen kilometrin alkaessa päätin kokeilla vielä paljonko on varastossa ja juoksin sen melkeinpä niin kovaa kuin lähtee. harmi vaan, että tällä kertaa tulin sellaista reittiä missä on 2 kovaa pitkää nousua viimeisellä kilsalla, mutta mitäpä siitä. Kovemmassa kunnossa sitten stogiksessa :).

Tässä vielä tiedot lenkiltä.

Keskivauhti/ km = 5m 05s
Kalorinkulutus= 790
Keskisyke=138
Maksimisyke=160
Matka= 13km
Viimeinen km =4m 40s

Matka voi alkaa...
Lenkin jälkeen edessä oli pikasuihku, aamupala, laukun pakkaaminen ja matka kohti mieletöntä Naantalin kylpylää oli valmis alkamaan. Siitä ja muista pääsiäisen treeneistä lisää höpötystä sitten ensi kerralla, Nauttikaa ja lepäilkää! Mä lähden nyt sille mun 7km????lenkille tuonne auringonpaisteeseen! Sen jälkeen on aika valmistaa kotitekoista pitsaa. (Jos asiakkaani lukevat niin salaattia, on aika valmistaa salaattia :) )
 
Leevi

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lukijakilpailu barefoot-hengessä!

Tässä nopea päivitys alkuviikon treeneistä ja sitten lyödään käyntiin mahtava lukijakilpailu!
Maanantai alkoi töiden merkeissä 4Runnersissa. Kiirettä oli ja tekemistä olisi riittänyt useammallekin veljelle, mutta näillä mennään ja eipähän käy ainakaan aika pitkäksi. Nyt on monella juoksijalla uusien jalkineiden ja tekstiilien hankinta ajankohtaista. Uutta tavaraa tulee paljon meille myymälään ja lisäksi kaikki ylimääräiset minuutit ovat kuluneet vauhdikkaasti kevään yllätystapahtuman järjestelyiden parissa. Tapahtuma järjestetään Kampissa lauantaina 06.04.2013. Varatkaahan jo nyt tuo päivä kalentereihinne vapaaksi! :)
 
Vibram Fivefingers Komodosortit jalassa kovatkin treenit tuntuvat leikiltä!
Illalla oltiin sitten isäni kanssa katsomassa Hifk-Tappara peliä. Hauskaa oli, vaikka Tappara hävisikin :) No ainakin faija pysyi tyytyväisenä ja kerkesimme samalla parantamaan Suomi-kiekon tilaa oikein huolella. Urheilusta voisimme puhua varmaan monta tuntia putkeen :).
 
Tiistai alkoi pyöräilyllä Kamppiin 4Runnersiin. Siellä hurahti vauhdikkaasti väli 9-16, jonka jälkeen hyppäsin taas satulaan ja hurautin 10km:n päähän vetämään juoksukoulua. Ohjelmassa oli 7 * 1km:n vedot aina 15s kovemmalla vauhdilla kuin edellinen. Aloitimme 6m15s ja päädyimme 5min/km vauhtiin, minkä sai juosta kovempaakin, jos jaloissa riitti potkua. Juoksijat olivat innoissaan ja kaikkien juoksu kulki hienosti. Tämä oli samalla monelle loistava tilaisuus kokeilla miltä eri vauhdit tuntui ja kuinka syke niihin reagoi. Samalla moni sai arvokasta tietoa siitä mahdollisesti tavoiteajan muodostamisesta ½ maratonille tai täyspitkälle. Treenin jälkeen pomppasin taas pyörän selkään ja polkaisin anopin luokse hakemaan mattoa pesuun ja samalla sain vaimolta kyydin kotiin. Ei muuta kuin pyörä takakonttiin ja kauoan kautta kotiin. Illalla teimme vielä keskiviikon ruoat. Huh, Kyllä illalla taas uni maistui pitkän päivän jälkeen. Liikuntaa kertyi seuraavanlaisesti : Pyöräilyä 23km ja juoksua 9km. Lisäksi 7 tuntia 4Runnersissa, joten takki oli tyhjä.
 
Fivefingers Lontrat jalassa valmiina lenkille!
Keskiviikko alkoi töiden merkeissä 4Runnersissa, jonka jälkeen oli kuntopiiri henkiset treenit asiakkaan kanssa. Samlla kävimme keskustelua motivaatiosta. Se ei ole ihan yksinkertainen asia ja varsinkin pidemmällä aikavälillä motivaation ylläpitäminen voi olla haastavaa. Mitä suurempia muutoksia liikkuja elämässään ja arjessaan tekee sitä suuremmalla todennäköisyydellä motivaatiota joutuu aika-ajoin miettimään. Vanhoista tottumuksista irtipääseminen on pitkä ja paljon energiaa vievä projekti. Tsemppiä teille kaikille, jotka käytte elämäntapamuutosta tai muuta suurta projektia tällä hetkellä läpi. Asiakkaan treenien jälkeen edessä oli vielä omat salibandytreenit ja vaikka kausi on jo ohi niin treeneissä käydään vielä huhtikuun ajan. Sitten on tosiaan jo aika siirtyä jalkapallon pariin, joten pallopelit pyörii läpi vuoden. Hyvällä porukalla on kiva käydä skulailemassa eikä se edes tunnu treenaamiselta, kun pääsee hyvien kavereiden kanssa pelailemaan ja vaihtamaan kuulumisia.
 
Sitten olisi sen lukijakilpailun vuoro. Nyt saatiin houkuteltua Fivefingersien maahantuoja mukaan projektiin. Arvonnassa on kaksi paria Fivefingers paljasjalkakenkiä.
Käy tykkäämässä TÄMÄN LINKIN kautta 4Runnersin Facebook-sivuista ja  osallistut alla olevien Fivefingersien mallien arvontaan. Arvomme 2 paria jalkineita (malleja on siis sekä naisille että miehille). Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti! Kilpailu päättyy keskiviikkona 03.04.2013!

Fivefingers Jaya on sisäliikuntaan suunniteltu, pitävällä pohjalla varustettu malli naisille.
 FIVEFINGERS JAYA
Komodosport on todellinen multisport-malli, joka sopii monenlaiseen menoon. Saumaton sisäkangas on erittäin pehmeä ja miellyttävän tuntuinen jalassa.

FIVEFINGERS KOMODOSPORT


Spyridon on ensimmäinen maastojuoksuun suunniteltu Fivefingers-malli. Erittäin pitävä trail-pohja takaa erinomasien pidon liukkaammissakin olosuhteissa. 

FIVEFINGERS SPYRIDON
Fivefingers-jalkineet vahvistavat tehokkkaasti jalan ja jalkapohjan pienimpiäkin lihaksia. Ne simuloivat paljainjaloin liikkumista ja ehkäisevät tehokkaasti erilaisia jalkoja vaanivia vammoja. Paljasjalkajuoksu on kasvattanut huimasti suosiotaan viime vuosina ja nämä paljasjalkakengät ovat rantautuneet parin viime vuoden aikana myös kuntosalin puolelle. Myös crossfit- ja kahvakuula-tunneilla näitä näkee nykyään paljon.

Nyt äkkiä tykkäämään 4Runnersin Facebook sivuista ja osallistut todella loistavien kenkien arvontaan!
 
Kohta on pääsiäisen pyhät edessä ja aikaa hyvien juoksuharjoitustten tekemiseen vaikka kuinka. Niistä lisää seuraavassa kirjoituksessa!

Leevi

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Sporttipäivä

Viime kirjoituksssani lupasin laittaa infoa uudesta tapahtumasta ja tässä sitä nyt tulee! Olkaa hyvä! Järjestämme Annan ja Monnan kanssa Sporttipäivän Espoossa Kaisankodin mahtavissa tiloissa ja kauniissa lähiympäristössä.


Päivä käynnistetään tervetulotilaisuudella, missä kerromme hiukan koulutuksestamme, työstämme ja Sporttipäivän sisällöstä. Ensimmäisenä tutustumme aerobiseen harjoitteluun ja käymme läpi miksi ja miten aerobista harjoittelua kannattaa tehdä. Lisäksi puhumme sen eri muodoista ja miten ja missä muodossa se sopii parhaiten eri lajien harrastajille. Tämän jälkeen on aika vaihtaa lenkkeilykamppeet ylle ja lähteä joko minun mukana juoksun ihmeelliseen maailmaan tai tutustua Monnan ja Annan kanssa kävelyn ja sauvakävelyn saloihin. Jos kumpikaan vaihtoehto ei kiinnosta, voi tänä aikana tutustua Lorna Janen vaatteisiin tai Scitecin lisäravinteisiin ja ehkäpä sieltä löytyy jotain ostettavaakin. ;) Lenkin jälkeen on aikaa käydä suihkussa, jonka jälkeen pääsemme herkullisen buffet-lounaan kimppuun. Samalla käydään läpi oikeaoppinen lautasmalli ja muita ravintoneuvoja ruokailun yhteydessä. Ruokailu siis sisältyy päivän hintaan.
Tämän jälkeen on vielä hetki aikaa sulatella ruokaa ja tutustua shoppailumahdollisuuksiin sekä käydä kysymässä neuvoa lisäravinteisiin tai urheiluvaatteisiin liittyvissä asioissa.
Sitten suunnataan kuntosalille koko porukka. Siellä on mahdollisuus kysellä vinkkejä ja ohjeita tai keskustella ideoista uusien liikkeiden tai suoritustekniikoiden osalta. Salilla voi treenata  kolmeen saakka. Minä ja Anna ollaan siellä kuntosalitreeneissä paikalla koko ajan. Monna taasen ottaa  halukkaat mukaansa klo 14.15 ja vetää n.45min pituisen tanssitunnin. (ei tarvitse olla tanssipohjaa)
Päivä päättyy vapaaehtoisella saunomisella ja uimisella tai jos haluaa keskustella meidän kanssa harjoittelusta, ravinnosta tms, niin siihen on varattu  aikaa silloin. Uintipuoli maksaa 6€/hlö, tämä ei sisälly päivän hintaan. 
Pidemmältä tuleville tiedoksi, Kaisankodilla on myös yöpymismahdollisuus. Keskustelemme vielä yöpymistarjouksesta ja palaamme siihen niin pian kuin mahdollista. Lisätietoja majoituksesta  voi katsoa Kaisankodin  nettisivuilta. 
SITTEN EI MUUTA KUN ILMOITTAUTUMAAN!!! Valitettavasti VAIN 50 ENSIMMÄISTÄ ILMOITTAUTUNUTTA mahtuu mukaan!! Ilmoittautumiset osoitteeseen:

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pitkistä lenkeistä ja sunnuntain ½ maratonista!

Maratonille valmistauduttaessa kannattaa juosta pitkiä lenkkejä matalalla sykkeellä. Pitkillä lenkeillä on monia vaikutuksia juoksijan elimistöön. Ne parantavat tehokkaasti hapenottokykyä, lisäävät sydämen iskutilavuutta sekä synnyttävät lihaksiin uusia hiusverisuonia. Lisäksi pitkät harjoitukset opettavat elimistöä käyttämään kehoon varastoituneita rasvoja energianlähteenään ja säästämään samalla tehokkaampaa polttoainetta glykogeenia. 

Lisäksi saat niiden avulla kehitettyä jalkojesi iskukestävyyttä. Maratonilla tulee hirveä määrä askeleita ja sitäkautta iskuja jalkoihin. Jos et ole juossut tarpeeksi eikä jalkasi ja kroppasi ole tottunut ottamaan näitä iskuja vastaan alkavat ongelmat ennemmin tai myöhemmin. Lihakset, jänteet ja nivelet on totutettava pitkän matkan juoksuun ja siitä syntyviin haasteisiin.
 
Keväisin Suomessa voi harrastaa melkein mitä vain. Tässä vielä talven viimeiset lätkäpelit käynnissä!
Varsinkin maratonille tähtäävän on hyvä tietää etukäteen, mitä elimistössä, lihaksissa ja päässä tapahtuu parin, kolmen tunnin juoksemisen jälkeen. Pitkien urheilusuoritusten aikana ehtii miettiä kaikenlaista ja ajatukset saattavat vaihtua epätoivosta lähes kuolemattomuuteen verrattavissa olevaan flow-tilaan jopa muutamien minuuttien aikana. On suuri etu, jos olet jo ennen maratonia kokenut nämä asiat muutamaan kertaan. Se kaikki on arvokasta pääomaa sinulle, kun nämä tunteet ja ajatukset hiipivät mieleesi maratonin aikana.

Monesti kuulen puhuttava runner`s high:sta. Ihmiset ajattelevat jostain syystä, että pitkän matkan juoksijat pääsevät johonkin omituiseen flow-tilaan, missä  linnut laulavat kauniimmin, auringon säteet antavat ihmeellistä voimaa ja kaikki kipu häviää! Voin sanoa, että aika paljon erilaisia pitkiä urheilusuorituksia elämässäni tehneenä en ole kertaakaan kokenut mitään edellämainittua. Luulenkin, että se, että olet kokenut ne tunteet, ajatukset ja fyysiset kivut ennenkin auttavat sinua jatkamaan eteenpäin. Tiedät, että niistä huolimatta jaksat jatkaa koska nyt on vain vaikeampi hetki ja kohta taas helpottaa. Toki pitkiin suorituksiin mahtuu myös niitä hyviä hetkiä jolloin ne talitintit laulavat keskiverto sunnuntaiaamua kauniimmin, mutta en usko mihinkään "tilaan" jolloin irtaannutaan omasta fyysisestä olemuksesta ja voidaan juosta vaikka maailman ympäri pysähtymättä.
 
Komeita rakennuksiakin tuli matkalla vastaan!
Sunnnuntaina oli pitkän lenkin vuoro. Olen aiemminkin jo kertonut, että valmistautuessani maratoneille en niitä hirveästi juokse. Toiset tekevät niitä paljon enemmänkin. Tämä oli nyt kolmas pidempi lenkki. Mikä sitten on kenellekin pitkä lenkki on asia erikseen. Minä tarkoitan tässä yli 20km:n juoksuja. Kroppani kestää hyvin näitä parikymppisiä, mutta kun matka nostetaan lähelle 30 km niin palautumisessani alkaa mennä vähän liian pitkä aika ja se alkaa jo sotkemaan töitä sekä muita treenejä.

Sunnuntain lenkki alkoi erittäin rauhallisissa tunnelmissa ja mietin vielä lenkin aikanakin, että kuinka pitkään juoksen. Lähdin siis ihan hälläväliä asenteella liikkeelle ilman mitään tarkkaa etukäteissuunnitelmaa. Aurinko paistoi ja oli taas ilo huomata kuinka paljon ihmisiä oli nauttimassa kauniista kevätsäästä! Etenin 7km:n asti ihan fiilispohjalla. En katsonut kertaakaan sykemittaria vaan juoksin nimenomaan sillä kuuluisalla tunteella. Tässä vaiheessa ajattelin, että lenkistä saisi tulla vähintään 15km:n mittainen. Juoksin Haagasta Huopalahden läpi Munkkiniemeen ja sieltä vielä jonnekin Talin lähistölle missä tein lenkin ja palasin osittain omia jälkiäni takaisin päin. Tämän jällkeen Munkkiniemen läpi uudestaan ja asicsin kärjet kohti seurasaarta. Tässä vaiheessa lenkkiä oli takana n. 10km ja mietin pysähdynkö jonnekin ostamaan vettä ja nauttimaan yhdestä energiageelistä, minkä olin ottanut evääksi. Juoksu tuntui kuitenkin niin mukavalta, että päätin jatkaa matkaani ja lopulta tankkaukset jäivät kokonaan tekemättä.  
 
Hyvä sää houkutteli ihmiset taas meren jäälle!
Reitille osui mukavasti ylämäkiäkin, mitkä laittoivat pohkeet koetukselle. 10-12km:n kohdalla aloin huomata pientä kireyttä takareisissä, mikä varmasti osaltaan johtui lauantain kahdesta salibandypelistä. Muita ongelmia ei ollut. Matka jatkui rantoja pitkin kohti Töölöä. Juoksin rantaa pitkin hietsua kohti ja hetken jo mietin jos kiertäisin hietsun kautta ja sitten Mechelininkatua kotiinpäin. Tästä ideasta luovuin kuitenkin melko nopeasti. Se Mechelininkatu on niin tylsä pätkä juosta, että päätin heittäytyä jo aikaisemmin Töölön läpi kotia kohti. Tästä varmasti huomaatte etten tosiaankaan suunnittele omia harjoituksiani hirveän tarkasti :). Kun olin taittanut matkaani 15km niin tuli kiva fiilis. Se on mulla jotenkin sellainen luku, että sitä pidemmät lenkit tuntuvat jo pitkiltä. Mitään ongelmia ei vieläkään tuntunut muualla kuin ajoittain korvien välissä. Näitä tunteita on tosiaan hyvä käydä jo harjoitellessa läpi etteivät ne yllätä sitten itse maratonilla :).
 
 Niin tosissaan ei saa lenkillä joka kerta olla ettei voisi kuvaillakin välillä!
Ajattelin, että juostaan nyt samalla sitten se ½ maraton, kun niin lähelle tässä mennään kuitenkin. Viimeiset kilometrit alkoivat jo painaa jaloissa ja viikon aikana tehdyt harjoitukset (3 juoksulenkkiä +1 salibandyharjoitukset + 2 salibandy peliä + kuntosali treenit) olivat vieneet parhaaan terän jaloista. Lyhensin vähän askelta ja lisäsin askelnopeutta niin se helpotti menoa kummasti ja sain askeleen pysymään vähän paremmin "midfootilla" ja sitäkautta juoksun jotenkin juoksun näköisenä säheltämisenä :). Viimeiset 4km puskin tarkoituksella vähän vauhdikkaammin kuin lenkin alkuosan. Kokeilin pikkasen mitä mieli, jalat ja syke sanoo siitä,, että vauhti nostetaan väsyneenä sinne lähelle kilpailuvauhtia. Mitään ongelmia siitä ei syntynyt ja kokeilu antoi positiivisia signaaleja Tukholmaa ajatellen. Kun kotiovi läheni hyvä fiilis valtasi mieleni ja kaikki tuntui mahtavalta. Näinhän sen pitääkin mennä. Urheilu tuo hyvän mielen ja siksi harjoituksiin jaksaakin lähteä yhä uudestaan. Välillä voi tuntua pahalta mutta sitä paremmlta se tuntuu sitten, kun harjoitus on onnellisesti ohi!

Tässä vielä faktaa lenkiltä.
 
Matka: 21.25km
Aika: 2h 04 min
keskivauhti/km: 5m.49s
Paras km: 5m 26s
Keskisyke:124 (65% maksimista)
Max syke:145
Kalorit: 1240
 
Mun viikkoni jatkuu 4Runnersin töiden merkeissä, jonka jälkeen edessä on kuntosalitreeni. Illalla mennään vielä isäni kanssa katsomaan jääkiekkoa ja Hifk-Tappara peliä! Katsotaan miten Hifk:n käy! Alkaako kesäloma vai  jatkuuko pelit. Ottelu on sikäli mielenkiintoinen, että isäni kannattaa Hifk:ta ja minä Tapparaa.
 
 

Hyvää viikonalkua kaikille! Sieltä se kevät ja lämpimät ilmat tekevät tuloaan! Nauttikaa aringosta ja loistavista lenkkeily ilmoista!
 
Huomenna tuleekin mielenkiintoisia uutisia!
 
Niitä odotellen...
 
 -Leevi

 
 
 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Asiakkaiden toiveita ja Sporttipäivän suunnittelua!

Torstai alkoi mielenkiintoisella palaverilla kahden personal trainerin Monnan ja Annan  kanssa. Me suunnittelimme meidän järjestämää Sporttipäivää Espoossa Kartanokylpylä Kaisankodilla. Sporttipäivä tullaan järjestämään kevään aikana ja kysyntää sille on jo nyt ollut, joten ihmiset kaipaavat selkeästi aktiviteetteja ja erilaisia urheiluun ja hyvinvointiin liittyviä tapahtumia. Päivä tulee koostumaan ravintoneuvonnasta, meidän vetämistä erilaisista treeneistä, shoppailumahdollisuuksista (lisäravinteet ja Lorna Janen vaatteet) jne. Hinta ja aikataulu julkistetaan piakkoin! Olette kaikki tervetulleita tapahtumaan! Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen blogitapahtuma ja olisi hauska tavata ja jututtaa teitä lukijoita :)
Päivästä tulee varmasti erittäin antoisa niin meille järjestäjille, kuin kaikille osallistujillekin.

Kaisankoti
Torstai jatkui asiakkaan kanssa tehdyllä juoksulenkillä. Aiheena oli tälläkertaa vauhtikestävyys ja sen toteutus. Koitimme selvittää miksi sitä tehdään, miten sitä tehdään ja milloin sitä tehdään. Harjoitus sujui mukavasti ja tuulikaan ei kiusannut meitä niin kuin vielä alkuviikosta. Nyt kevättä kohden mentäessä ja ilmojen lämmetessä myös juokseminen helpottuu kummasti. Ei tarvitse enää niin tarkkaan miettiä mitä laittaa päälle. Nämä vuodenajan muutokset ovat kyllä osaltaan myös haastavia. Pitkän talven jälkeen on välillä vähän ihmeissään, että miten pitäisi lenkille pukeutua, kun siellä onkin yhtäkkiä +4 ja aurinko paistaa. Myös pukeutumisessa sattuu virheitä ja niistä opitaan!

Juoksulenkin jälkeen edessä oli vielä iltavuoro 4Runnersissa välillä 14-21. Kiva huomata, että kun kevät on (ehkä) pikkuhiljaa tulossa niin myös juoksijat kaivautuvat koloistaan ja tulevat katselemaan uusia kenkiä ja varusteita. Uskaltaisin väittää näin juoksuliikkeen silmin, että noin 50-70% juoksun harrastajista/satunnais harrastajista lopettaa juoksun talvikuukausiksi. Monet siirtyvät hiihdon, ryhmäliikunnan ja kuntosalin pariin. Kun kevät koittaa ja tiet alkavat sulamaan niin juoksijoiden määrä kasvaa taas huimasti. Sehän on ihan luonnollista ja tulee liikuttua samalla monipuolisesti, kun vaihtaa lajia kausittain. Minä henkilökohtaisesti tietysti toivoisin, että osa tuosta 50-70% juoksun harrastajista jatkaisi lajia talven yli. Kylmästä ja liukkaasta selviää kuitenkin erittäin hyvin windstopper juoksuasuilla ja nastakengillä.
 
Tässä pukeutumisen mallia viime vuodelta Tukholmasta, kun juostiin +2 asteessa :)!
Perjantai alkoi rauhallisissa merkeissä ja vain yhden työn puitteissa! Jiihaa :)! Jäin aamulla kotiin pariksi tunniksi tekemään töitä koneella. Sain tehtyä tilauksia ja viimeisteltyä ensi syksyn/talven viimeisetkin ns. ennakkotilaukset. Nehän tehdään jo hyvissä ajoin. Nyt on siis päätetty jo se mitä myymälämme valikoimiin kuuluu syksyllä/talvella 2013. Seuraavaksi parin kuukauden päästä alammekin tekemään tilauksia jo keväälle ja kesälle 2014. Tilauksiin liittyy paljon asioita ja huomioitavia seikkoja. Tämä globaali internetin kulta-aika on totuttanut meidät siihen, että voimme saada melkein minkä tuotteen tai palvelun vain samantien käyttöömme. Myymälä olosuhteissa tämä asia ei tosiaan ole ihan näin yksinkertaista. Tilaukset tehdään 9-12kk ennen kuin tavara saapuu ja kaikkia tuotteita mitä internetin kätköistä löytyy ei ole saatavilla Suomeen tai Pohjoismaihin alkuunkaan.
Liikkeessä törmään monesti pariin asiaan. Toinen on se, että asiakas tulee joidenkin ulkomailta esim. Yhdysvalloista ostettujen kenkien kanssa ja sanoo, että haluaisi samanlaiset. Malli on minulle outo ja kun alamme tarkemmin asiaa tarkastelemaan niin selviää, että ko. mallia ei saa Euroopasta ollenkaan.

Nettikaupoista tekee hyviä löytöjä! Tässä siitä todiste - uusi kirja, jonka hain eilen postista!
Toinen jännittävä ja aina yhtä hauska juttu on se, että asiakkaat toivovat jostain kenkämallista tiettyjä värejä. No me otamme kaikki toiveet tottakai aina huomioon ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan. Hauskuus alkaa siinä vaiheessa, kun asiakas pyytää minua ottamaan yhteyttä ko.merkin suunnittelijoihin ja sanoo, että kerro nyt sinne, että täällä on toivottu vihreätä väriä tähän malliin. Toivoahan saa ja pitääkin, mutta täällä karussa pohjolassa on hyvä muistaa myös se fakta, että meillä urheiluliikkeissä ei ole suoria numeroita suunnittelijoille ja vaikka olisikin niin he eivät ensimmäisenä mieti mitäköhän väriä laitettas, että Suomalaiset ostaisivat tätä kenkää. Kivaahan se olisi, jos näin tapahtuisi, en mä sillä, mutta jos jossakin Berliinissä myydään enemmän vaikka Adidaksen rannehikinauhoja kuin koko Suomessa Adidasta yhteensä kaikki lajit ja kaikki tuotteet huomioon ottaen, niin toiveemme on valitettavasti vain hiljainen kuiskaus preerialla :). Onnneksi monet merkit tarjoavat jo nyt laajan ja rikkaan malliston, sekä muutaman viimevuoden aikana on tullut paljon palveluita missä pääsee suunnittelemaan kengät itse. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä niistä vaikka minkälaiset ja saat kengän iltteihin oman nimesikin, jos niin haluat.
 
Perjantain pizzat!
Perjantai jatkui rennoissa tunnelmissa, kun menimme suoraan töiden jälkeen pizzalle. Seurana oli "the brilliant one" eli vaimoni Monna. Kävimme Töölössä Denniksessä ja täytyy myöntää, että hyvää oli. Me kun teemme paljon töitä ja olemme monessa mukana niin yhdessä kuin erikseen, niin välillä on hyvä leikkiä vain miestä ja sen vaimoa sekä keskittyä "onehundredprosent" toisiinsa. Maittavan ruokailun jälkeen matka jatkui vielä Selloon kahville ja ostoksille. Tämä voi kuulostaa vähän arkiselta, mutta meille tällaiset aktiviteetit ovat juhlaa. Töidemme, harrastustemme ja muiden velvoitteiden takia emme käy yhdessä kaupassa tai kerkeä muutenkaan tekemään hirveästi mitään tällaisia arkisia perusasioita yhdessä, niin ollaan ihan fiiliksissä kun siihen on kerrankin aikaa. Näemme toisiamme kyllä paljon ja vähintään pari kertaa viikossa puhelimet menevät äänettömälle ja tietokoneet kiinni, kun varaamme aikaa parisuhteelle! Muistakaa tekin rakastaa toisianne! :)
 
Näin keväisin on aika ostaa uudet aurinkolasit. Nyt ei vain osunut vielä "ne oikeat" kohdalle :)
Tänään meillä oli kauden viimeiset salibandypelit klo: 10.00 ja 12.00. Kausi on nyt päättäjäisiä vaille paketissa ja hauskaa oli taas. Kiitos vaan tätäkin kautta kaikille skundeille! Treenit meillä jatkuu vielä huhtikuun ajan, jonka jälkeen laji vaihtuu kuningas jalkapalloksi! Joukkuelajit on kyllä tärkeä henkireikä arjen pyörteissä. Kerran viikossa kun pääsee poikien kanssa pelailemaan ja kertomaan toinen toistaan huonompia kainalopieru-vitsejä niin siinä rentoutuu kertaheitolla! Tänään loppuilta meneekin lepäillessä ja huomenna olisi edessä pidempi rauhallinen juoksulenkki sekä punttisalia, jos kroppa vaan antaa myöden. Juoksun olisi tarkoitus tapahtua PK alueella ja matkaa saisi kertyä 15-25km. Varmaan lähempänä 15km kuin 25km, mutta huomenna ollaan taas viisaampia tämänkin asian suhteen!
 
Rauhallista ja liikunnallista viikonlopun jatkoa kaikille!
 
Leevi

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Alkuviikon rytinää ja 4Runnersin arkea

Viikko on taas alkanut vauhdikkaissa merkeissä. Maanantaina heräsin jostain syystä jo 04.00 enkä saanut enää unta. No olipahan kerrankin hyvä hetki tehdä töitä ja kirjotella edellistä postausta :). Pakko kai se aika oli johonkin järkevään käyttää. Olisihan sitä tietysti voinut kattoo Frasiereita nauhalta, mutta siihen ei luonto antanut periksi. Aamutreenit jäi tekemättä, mutta illalla 4Runnersissa ahkeroidun päivän jälkeen alkoi uusi juoksuprojekti kahden innokkaan juoksijan kanssa. Tähtäimenään heilläkin tuo Helsinki city run. Teimme ensimmäisellä kerralla tunnin lenkin ja ihmettelimme mitä peruskuntoharjoittelu ja PK-alueen syke tarkoittavat? Miksi näitä harjoituksia tehdään? Milloin niitä tehdään? jne. Lisäksi mietittiin vähän sitä, että miten se jalka laskeutuu alustaan juostessa, sekä mitä muualla kropassa tapahtuu. Juoksuhan on yllättävän monimutkainen asia missä sekunnin aikana tapahtuu hirveä määrä asioita. Miten askel otetaan vastaan, mikä kohta jalkaterästä koskettaa maata missäkin vaiheessa, miten polvet ovat, mitä lantio tekee, ei kai pylly laahaa, mihin suuntaan kädet sojottaa, miten yläkroppa liikkuu, onko hartiat rentoina, heiluuko pää ja jne..Aika paljon asioita mitä voi tehdä väärin. Eräs kova Suomalainen ultrajuoksija sanoi mulle kerran näin. "Juoksu on loppujen lopuksi sitä, että siirrät vasemman jalan oikean eteen ja sen jälkeen oikean vasemman eteen" Tämä on hyvä ohjenuora meille harrastajille ja varsinkin niille joilla meinaa mennä analysoiminen välillä vähän överiksi :).

Pitkä päivä vaatii runsaat eväät aamulla!
Tiistaina aamu alkoi taas 4Runnersin merkeissä. En ole työstäni täällä paljon kirjoitellut, mutta kuvailenpa tuollaista juoksuliikkeen myymäläpäällikön normaali päivää tässä vähän. Kellon lyödessä 8.10 lähden juoksemaan (koska olen aina minuutin myöhässä, mikä on äidiltäni opittu tapa) bussipysäkille. Tästä Haagasta on mahtavat yhteydet keskustaan päin ja joskus laskettiin, että n. 10 bussia puskee tästä sinne koko ajan. Kaupasta välipalat mukaan ja kohti yläkertaa. Minä, niinkuin toivottavasti moni muukin tekee ruoat kotona, joten terveellinen lämminruoka kulkee aina laukussa ja haen hedelmät, vihannekset, maitorahkat jne välipalat sitten aamulla kaupasta.
 
Välipala työpäivän aikana pitää motivaation ja energiatason korkealla!
 Liike auki 9.00. Sitten onkin aamun tähtihetken aika eli kahvikuppi kouraan ja virittelemään omaa kannettavaa kiinni työpöydälle. Ensimmäinen tunti menee aina myymälän perusasioihin eli kassan laskuun, edellisenillan myynnin ja myytyjen tuotteiden katsomiseen ja tutkimiseen. Sitten luen asikkaiden ja maahantuojien lähettämät sähköpostit ja vastailen niihin. Katson verkkokaupan kautta tulleet tilaukset ja kyselyt, teen työvuorolistat, hoidan reklamaatiot, teen täydennyksiä varastosta myymälään, laittelen paikkoja siistiksi, viikkaan, hinnoittelen, väännän ja käännän. Teen myös todella paljon hommia koneella. Harva tietää kuinka paljon sähköposteja, tekstiviestejä ja soittoja yhden päivän aikana myymälään tulee. Aamulla meille tuodaan myös tilaamamme tuotteet ja muut lähetykset/postit. Niiden läpikäymiseen menee vaihtelevasti aikaa. Välillä koko päivä ja välillä 2 minuuttia. Kun uusia tuotteita esim. kenkiä tulee niin ne pitää laskea, etsiä hinnat, laittaa koneelle, laittaa verkkokauppaamme, asettaa malli esille, tehdä tilaa myymälään ja loput parit on vietävä vielä  varastoon. Jos kyseessä on uusi malli niin sitten etsitään siitä vielä mahdollisimman paljon tietoa ja käyttäjäkokemuksia internetin ihmeellisestä maailmasta.

Salitreeni takana ja aika painella töihin!
  Lisäksi palvellaan tietysti asiakkaat. Huolella, rakkaudella, intohimolla ja ammattitaidolla tai siihen ainakin pyritään :). Mitään selitystä huonolle, välinpitämättömälle palvelulle ei ole, koska asiakashan on täysin tietämätön sinun kiireistäsi, huonosta päivästä tms ja jos hän liikkeeseen tulee niin mielestäni hän on erittäin etuoikeutettu saamaan ensiluokkaista palvelua. Varsinkin me pyrimme siihen aina ja joka tilanteessa, koska olemme juoksun erikoisliike. Olemme erikoistuneet juoksuun ja siihen liittyviin tuotteisiin/asioihin niin silloin meidän pitää myös palvella meidän asiakkaita mahdollisimman hyvin erikoisliikkeen statuksella, arvokkuudella ja antaumuksella.

Ruokailuajat työssäni on hyvin säännölliset. Lounasta syön aina aamuvuorossa noin. 11.30. Silloin lämmitän edellisenä päivänä kotona tekemäämme ruokaa ja laitan mukaan vähän tuoreita vihanneksia tms. Tämän jälkeen myymäläämme tuleekin sitten lounas-asiakkaamme. Kampisa on paljon ravintoloita mitä keskustassa työskentelevät käyttävät ja lounaan lomassa he tulevat piipahtamaan liikkeessämme. Kaikki eivät ole välttämättä ns. tositarkoituksella liikenteesä vaan käyvät vähän tutustumassa tarjontaan ja kevään uutuuksin ja tulevat ehkä sitten myöhemmin tekemään varsinaiset hankinnat.

 Iltapäivä meneekin sitten asiakkaiden, sähköpostien, lisätilausten ja muiden päivittäisten juoksevien asioiden kimpussa. Minun työni on siitä mielenkiintoista ja haasteellista, että usein 1 ainut puhelu muuttaa koko päivärytmin täysin päälaelleen siitä mitä olit aamulla vielä ajatellut ja saatat touhuta tuon puhelun myötä tulleen asian parissa seuraavat 2 tuntia. Se tekee jokaisesta päivästä oikeasti erilaisen ja mielenkiintoisen.

Keskiviikko aamu klo:6.30! Pitkä päivä vaatii monta kassia!
Kun kello lyö 14.00 niin on välipalan aika mikä on monesti maitorahkaa ja pari hedelmää. Sillä jaksaa loppupäivän. Välipalan koko ja sisältö riiippuu tietysti vähän illan ohjelmasta ja siitä kuinka paljon liikuntaa ilta tuo vielä tullessaan. Jos on esim. 3 tunnin treenit/koutsaukset vielä edessä niin silloin tankataan vähän enemmän hiilihydraatteja. Viimeiset 2 tuntia vierähtävät monesti liian nopeasti. Silloin hommat jatkuu samojen askareiden parissa ja sitten koitan vielä kovasti miettiä mitä  työtehtäviä jätän iltavuoroon tulevalle. Käytän paljon näitä legendaarisia to do listoja sekä itselläni, että teen niitä myös muille työntekijöillemme.

Tiistai jatkui tämän jälkeen asiakkaan kanssa kovalla tasavauhtisella 10km lenkillä. Hänelläkin tavoitteena Helsinki City Run. Joudumme todennäköisesti kiristämään vähän tavoitetta, koska treeni sujui suorastaan lentäen. Viimeiset 2 km tultiin reippaasti alle 5min/km vauhtia, joten kovaa mentiin. Tämän jälkeen meninkin sitten kotiin saunomaan, tekemään ruokaa ja lepäilemään. Takana oli työpäivä + noin 12,5km juoksua.

Keskiviikkoni on taas aika hulivili päivä. aamu alkoi aikaisin n.05.00 aikaan. Söin aamupalaa ja tein vähän aikaa  hommia koneella. Sitten oli aika hypätä Qashqaihin ja jysäyttää kisahallille nostelemaan puntteja. Ohjelmassa oli selkä+olkapää+hauis+keskikroppaa. Siihen tuhraantui 75min. Tämän jälkeen hymy huulilla suihkuun ja palkkaria sekoittamaan. Seuraavaksi oli aika suunnata 4Runnersiin. Töissä vierähti nopeasti väli 9-16, jonka jälkeen säntäsin autolla vetämään asiakkaalle treenejä ja sieltä vielä omiin salibandytreeneihin. Aamulla on kotoa lähdetty 06.45 aikaan ja treenejen jälkeen olin kotona joskus 22.30. Pitkä päivä siis, mutta onneksi jokainen päivä ei veny näin pitkäksi ja kohtahan on taas viikonloppu ja pääsee huilailemaan! Mä kerron teille salaisuuden. Me mennään perjantaina pizzalle! Älkää kertoko kenellekään, että PT:tkin syö pizzoja :).  Näitä vitsejä kuulee muuten ihan hirveen harvoin :)

Tsemppiä treeneihin!
 
Olkaa aktiivisia ja käykää liikkumassa ja nauttimassa samalla aurinkoisesta säästä!

-Leevi

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Testijuoksua ja takakyykkyjä!

Niin kuin eilen lupasin niin tänään pureudutaan pelkästään testijuoksun ja jalkatreenin pariin. Lauantain lepopäivän jälkeen  oli hyvä fiilis lähteä tekemään pientä testiä juosten. Ajattelin kokeilla missä kunnossa nyt ollaan ja miten  syke käyttäytyy, kun nostetaan vähän juoksunopeutta. Tämän lisäksi päätin käydä vielä salilla tekemässä vähän jalkoja. Olen nyt päässyt hyvään vauhtiin myös niiden vahvistamisessa salin puolella ja jokainenhan tietää mitä siitä seuraa, kun jättää jalkatreenit salilla välistä ja menee sitten kuukauden tauon jälkeen niitä kiusaamaan. Et kävele viikkoon kunnolla :).

Iloinen juoksija!
Sitten oli aika lähteä juoksemaan. Otin vähän lämpöä ja venyttelin pari minuuttia ennen juoksua ettei se alku kävisi ihan niin raskaaksi keuhkoille ja lihaksistolle. Rauhallisia ja matalatempoisia lenkkejä ennen en yleensä lämmittele erikseen ellen intoude vähän venyttelemään, mutta näitä kovempia rykäisyjä varten on hyvä vähän herätellä kroppaa ettei ihan kylmiltään lähde puskemaan. Päätin juosta 10km niin tasaisesti kuin pystyn mahdollisimman hyvää vauhtia pitäen. Ensimmäinen testijuoksu on siinä mielessä vaikein, että ei oikein itsekään tiedä mitä vauhtia kestää ja kuinka pitkään. Ensi kerralla tämä on  jo huomattavasti helpompaa. No kaikilla on aina ensimmäinen kertansa kaikessa, joten ei muuta kuin rinta rottingilla haasteita päin :).

Västerbron n.600m pitkä silta on tuttu kaveri jokaiselle Tukholmassa juosseelle!
Matka alkoi oikein mukavissa merkeissä ja ensimmäinen kilometri piti sisällään pidemmän laskun ja aika vähän nousua, joten jalat aukesivat heti alussa hyvään liitoon. Ensimmäisen kilometrin aika oli mulle pieni yllätys ja siitä onnellisena päätin jatkaa samaa vauhtia, kun sykekään ei siihen vielä mitenkään erityisemmin reagoinut. Ensimmäiset kilometrit taittuivat muutenkin oikein leppoisissa tunnelmissa ja tuli siellä vastaan niitä nousujakin. Kokonaisuudessaan reitilleni ei osunut tällä kertaa suurempia mäkiä. Muutamia mukavia pidempiä nousuja kyllä eli ei mikään tasamaa lenkki, mutta ei mitään Tukholmassa odottavaan Västerbrön siltaan verrattavissa olevaa :). Tuo siltahan on jollakin tapaa legendaarisessa maineessa oleva maamerkki maratoonareiden keskuudessa. Sillä pelotellaan ensikertalaisia ja sitä muistellaan aina jälkikäteen ja melkeinpä jokaisessa lukemassani juoksun jälkeisessä yhteenvedossa se on aina mainittuna. Kyse on siis pitkästä ja paikoin aika jyrkästä sillasta, joka ylitetään maraton reitillä kahdesti. Ensiksi noin 13km:n kohdalla ja toisen kerran sitten 33km:n kohdalla. Varsinkin silloin se painaa jo pohkeissa mutta on toisaalta hyvä maamerkki. Sen yli kun selviää niin ei ole kuin 9km maaliin. Ei sekään kyllä ole ikinä mua hirveästi lohduttanut. Silloin on jo aivot narikassa ja ajatukset totaalisen nollilla. Minulla ei ainakaan liiku mitään päässä. Silloin ajattelee hyvin lyhytkantoisia juttuja. Tyyliin 2 min niin otan geelin. Siitä 2 min niin tulee 34km:n kyltti vastaan jne.

Lämmittelyt käynnissä!
No niin sitten takaisin tesitjuoksuun. Ajattelin alkumatkan vain sitä, että kun tulen 5km:n kohdalle näen jo vähän mihin tämä homma on menossa. Puolimatkaan saavuttaessa kaikki tuntui vielä todella hyvältä. Ei mitään hätää. Sitten oli aika tehdä uusi suunnitelma. Päätin juosta samalla tasaisella vauhdilla 7km:n asti ja vasta sitten lähden nostamaan vauhtia, jos tarve vaatii ja fiilis on hyvä. Sitten tulikin pieni mutka matkaan. 7-8.5km:n kohdalle sattui ne pisimmät nousut. Vaikka ne eivät jyrkkiä olleetkaan niin sillon kun juostaan itselle reippaampaa vauhtia niin sykkeet reagoi kaikkeen aikalailla nopeammin ja herkemmin. No vauhdinlisäys jäi tekemättä mutta sain silti pidettyä suhteellisen vaivattomasti saman tasaisen vauhdin eli tavoite säilyi vahvana mielessäni. Viimein tuli se mukava hetki kun alkoi viimeinen kilometri. Silloin ajattelin, että nyt annan vaan mennä. En ajattele enää mitään vaan nautin juoksusta ja otan viimeisenkin käsijarrun pois päältä. Tähän loppuun osui taas pitkä lasku ja sitä seuranneet pitkät nousut. Mikään ei silti estänyt mun noepimman kilometrin syntymistä. Maalissa oli hyvä fiilis. Tässä alla nyt vähän aikoja ja sykkeitä tuosta juoksustani. Kevään aikana otetaan vielä pari kertaa uusiksi ja katsotaan päästäänkö parantamaan aikaa tai kuinka paljon päästään. Niinhän sitä pitää ajatella :).

 
Kesto
 
Matka
(km)
Keskisyke
 
1.
00:04:57 
1.00126
2.
00:04:47 
1.00139
3.
00:04:56 
1.00137
4.
00:04:56 
1.00142
5.
00:04:55 
1.00143
6.
00:04:58 
1.00142
7.
00:04:54 
1.00147
8.
00:04:52 
1.00152
9.
00:04:55 
1.00148
10.
00:04:29 
1.00152

Aika
00:48:53  

Keskiarvosyke
143   

Maksimisyke
162   

Kalorit
615   kcal

Matka
10.04   km

Keskivauhti
04:52   min/km
 
Satanen tangossa ja lauta odottelee jo treenaajaa!
 Juoksun jälkeen kävin hakemassa palkkarin kotoa ja lähdin kiireellä salille, että kerkeän sieltä vielä ajoissa viemään vaimoni tanssikisoihin. Edessä oli siis 45 min jalkatreeni. Nopeasti ja tehokkaasti oli päivän teema. Aloitin treenin takakyykyllä, mikä on minun ehdoton lempiliikkeeni jalkatreenien osalta. Harmi, kun tämä juoksu on syönyt lihakset pois ja sarjat on samoja kuin 15-16 vuotiaana jääkiekkoa pelatessani, mutta ei anneta niiden häiritä rakasta harrastusta. Alaspäinhän tässä mennään muillakin elämän osa-alueilla. Hiukset harvenee ja jutut huononee niin miksei sitten fyysinen kuntokin siinä samalla :). Käytin pientä lautaa kantapäiden alla, että sain liikkeestä vähän puhtaamman. Minulla on suhteellisen huono liikkuvuus ja varsinkin lonkankoukistajat + takareidet ovat niin kireät, että joudun käyttämään vähän tuollaisia apukeinoja välillä. Kyykyt kulkivat hyvin ja olisi tehnyt mieli laittaa vielä lisääkin painoja tankoon, mutta koska alla oli jo kova lenkki sekä näköpiirissä ei ollut ainoatakaan vyötä millä saisi alaselän tuettua päätin jättää painojen lisäilyn ensikertaan. Tässä takakyykyn sarjat:
 
20kg *10 toistoa
40kg *10
40kg *8
60kg *10
80kg *8
90kg *8
100kg *10
110kg *8
100kg *10
60kg *8 räjähtävä
60kg *6 räjähtävä
 
Sitten oli vielä vähän aikaa tehdä eristäviä liikkeitä, joten säntäsin tekemään reiden ojennuksia (etureisiä) vanhaan kunnon Davidin laitteeseen. Sarjoja siunaantui 3 * 8-12. Sitten oli (reiden koukistajien) takareisien vuoro jossa sarjoja tuli 2*10.
Tämän jälkeen muistin kollegani Lassen sanat ja menin vielä täysin poikkeuksellisesti tekemään reiden lähentäjiä sekä reiden loitontajia. Molempia 2*10. Päälle vielä vähän vatsoja ja kylkiä ja sitten olikin jo kiire juosta kotiin viemään vaimoa sinne kisoihin.
 
Tämmöisiä treenejä minun sunnuntaini piti sisällään. Olen ylpeä tuosta 10km:n ajastani, vaikka se ei tosijuoksijalle kummoinen olekaan niin minulle monilaji-addiktina ja synnynnäisesti heikompana kestävyysjuoksijana se oli mieluisa yllätys. Nyt ei muuta kuin lisää treeniä niin saadaan siitä vielä 1,5-2,,5 min pois ennen Tukholmaa ja kesäkuuta. Sitten se 4tunnin alituskin on varmasti taas vähän lähempänä.
 
Hauskaa viikon aloitusta kaikille!
 
-Leevi
 
 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kevään raskain viikko takana!

Terve! Takana on kevään toistaiseksi kiireisin viikko ja toisaalta taas rauhallinen ja rentouttava viikonloppu. Kevään juoksutapahtumat Helsinki City Run, Naisten kymppi , Tukholman marathon sekä muutama ulkomailla juostava kilpailu takaavat kovaa vilskettä ja vipinää juoksupuolella. Monilla on edessään ensimmäinen "massatapahtuma" ja jännitys sen mukainen. Neuvot ovat kultaakin kalliimpia ja viime hetken vinkkejä kysellään tiuhaan. Osaan tapahtumista on kuitenkin vielä sen verran aikaa, että voimme asiakkaiden kanssa perehtyä harjoitusohjelman muuttamiseen ja juoksun tekniseen puoleenkin.

Pitkien päivien  aikana pitää syödä riittävästi ja ennen kaikkea terveellisesti!
Maanantai oli selkeästi viikon rauhallisin päivä ja silloin ehdin vielä hyvin latailla akkuja loppuviikkoa varten. Viikko alkoi tutuissa merkeissä eli salitreenillä Töölön kisahallilla. Ohjelmassa oli 7,5km:n pyöräily salille ja siellä selkä-hauis-keskivartalo harjoitus. Tämän jälkeen suhautin Kamppiin ja töihin 4Runnersiin. Tiesin tiistaista tulevan todella kiireinen, joten päätin fiksuna poikana jättää pyörän töihin. Illalla tehtiin kotona vielä vähän riittoisaa ruokaa mitä on sitten helppo ottaa töihin evääksi. Tällä kertaa kävin makaroonilaatikon kimppuun minne piilotin paljon porkkanoita ja parsakaalia. Hyvää oli!

Makaroonilaatikkoa ja vihannekset jotka odottavat piilottamistaan!
Tiistai oli fyysisesti todella raskas päivä. Henkisesti siinä ei ollut ongelmia, koska rakastan työtäni urheilun ja liikunnan parissa. Tiistai alkoi 9-16 pituisella työpäivällä 4Runnersissa. Sen jälkeen edessä oli juoksukoulu. Olin laatinut aiktauluni etukäteen sellaiseksi, että ehdin pyörälläni paikasta toiseen. Lähdin siis 16 aikaan pyörällä 10km:n päähän vetämään 75min juoksukoulua. Se meni kivasti ja tustuimme vauhtileikittelyn mielenkiintoiseen maailmaan :). Juoksukoulun jälkeen välipalaksi banaani, vähän kuivaa ylle, pyörän selkään ja 10km:n päähän vetämään seuraavaa juoksu proggista. Siellä juoksimme noin 60 min tutustuessamme juoksun tekniikkaan sekä taas vauhtileikittelyyn. Tämän jälkeen edessä oli viimeinen liikuntasuoritus eli pyöräily kotiin 8km. Uuh, että kotimainen-jätkä oli väsynyt kotiin saapuessaan. Mittari näytti seuraavai lukuja. Liikunnnan kesto: 4h 10min, kalorit: 2225, keskisyke 117 ja maksimisyke 148. Tuli samalla tehtyä hyvä pitkäkstoinen treeni Tukholman maratonia ajattellen :). Joskus tutut kyselee, että mitenkäs te pidätte parisuhdetta yllä, kun molemmalla on hektiset aikataulut. Voin rehellisesti sanoa, että tällaisina päivinä ei mitenkään. Avioliitossa ja ainakin meidän suhteessa on se hyvä puoli, että joka päivä ei tarvitse järjestää jotain aasille häntää vaan voi vaan olla ja tietää ettei se suhde ja kumppani siitä yhden illan aikana mihinkään katoa. Viikonloput ovat sitten meidän aikaamme. Silloin keskitymme toisiimme ja teemme paljon asioita yhdessä nimenomaan pariskuntana.

Tiistaina eka juoksukoulu takana ja välipalaa wc:ssä!
Keskiviikko alkoi aamupäivällä juoksulenkillä asiakkaan kanssa. Teimme 60min arvatkaan minkä? vauhtileikittelyharjoituksen. Tämä oli nyt vauhtileikittely viikko :). Lisäksi pyöräilin 8km töihin, joten liikuntaa tuli taas ihan kohtuullisesti. Tämän jälkeen koiranpentu ilme kasvoilla naapurin kuntokeskukseen anomaan suihku audienssia, mikä onnistui taas. Kiitos jälleen kerran! Siitä sitten mielenkiintoiseen palaveriin Puman kanssa. Sen verran voin siitä paljastaa, että jos juoksu ja hyvät jalkineet kiinnostaa niin lauantaina 06.04. kannattaa suunnata Kamppiin. Lisää paljastuksia myöhemmin :). Palverin jälkeen jäin iltavuoroon ja pääsin kotiin lopulta 21.45 aikoihin.

Iloinen uuden repun omistaja!
Sanotaan, että "torstai on toivoa täynnä", niin tälläkin viikolla. Tilasin nimittäin alkuviikolla makeen ja ennenkaikkea super-hyvän Deuterin repun, jonka sain torstaina käsiini. Mun vanha Vans:in reppu ei enää kestänyt uuden elämäntyylini haasteita vaan repesi lopullisesti, joten oli hankittava uusi soturi joukkoihin. Sen verran täytyy tuon Vans:in repun puolesta puhua, että ostin sen edellisestä työpaikastani vuonna 2006 ja se kesti näihin päiviin asti, kunnes liian isot taakat ja painava kannettava koitui sen kohtaloksi :). Hyvä reppu on PT:n paras ystävä buranan, vitamiinien, palkkarin, kannettavan, kalenterin ja hyvien urheiluvaatteiden ohella. Tähän uuteen reppuun mahtuu vaikka ja mitä. Tilaaonja ennenkaikkea kun se on suunniteltu päivävaelluksille niin se on miälenvikasen hyvä selässä. Ei paina mistään ja paino jakautuu uskomattoman hyvin ja tasapuolisesti. No niin eli aamupäivä kului 4Runnersissa ja sieltä suoraan pyörällä Konalan jätemäelle vetämään asiakkaalle aerobista kunto mittaava kävelytesti sekä sitten vähän rajumpi anaerobista kuntoa mittaava testi missä käveltiin jätemäen päälle. Kaikki siellä käyneet tietää, että se polttelee kovemmankin karpaasin pohkeissa. Asiakas suoriutui tehtävästä hyvin ja parin kuukauden päästä katsotaan kuinka paljon on saatu kehitystä aikaan ja mennään tekemään sama testi uudestaan. Jiihaa!!

Fiiliksiä pitkän nosuun jälkeen mäen huipulta!
 Perjantaina alkoi olla jo epätodellinen oli. Vieläkö tämä viikko jatkuu. No niin kuin arvaattekin niin jatkuihan se. Aamulla taas 8km pyörällä kohti "officea" eli kisistä. Siellä ensiksi oma treeni, joka oli tälläkertaa hieman muunneltu rinta-olkapää painotteinen harjoitus. Toimi muuten kuin tauti. Mulla on nyt ollut muutaman viikon ajan jonkinasteinen vamma molemmissa kyynärpäissä (oikeassa pahempi) eli jostain tennis tai golf-kyynärpäästä on kysymys. Sen takia olen jättänyt erikseen tehtävät ojentajat saliohjelmista kokonaan pois. Oman treenin jälkeen vedin asiakkaalle 75 min kuntosali harjoituksen. Sen jälkeen hyppy pyörän selkään ja kamppiin. Siellä 4Runnersissa vierähti väli 10-17, jonka jälkeen kiireen vilkkaa vetämään juoksukoulua Töölöön. Vuorossa oli nopeuskestävyyteen tutustuminen sekä haimme samalla asiakkaalle sopivaa kisavauhtia kolmen viikon päässä olevalle ½ maratonille. Katselimme tiukasti nopeutta sekä sykettä ja löysimmekin optimaalisen kovan vauhdin missä syke ei nouse liiaksi ja sitä vauhtia jaksaa sitten pitää pidempäänkin yllä. Tämän jälkeen vielä juosten kamppiin, joten mullekin kertyi mukavat 11km juoksua ja aamulla tehty kuntosali sekä 8km pyöräily tekivät päivän liikunta-annoksesta oikein riittävän. Perjantai ilta sujui sitten ihanien arkisten asioiden parissa. Käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa ja nautittiin vapaa-ajasta.

Oon mä vaan niin ylpee tästä uudesta työkaverista!
 Lauantain pyhitin kokonaan levolle. Päätin, että en tee mitään treeniä enkä ollenkaan töitä. Teimme Ex Tempore päätöksen lähteä korkeasaareen. Me ei olla koskaan käyty siellä talvella ja nyt ajateltiin käydä kattomassa mitä siellä talvisin tapahtuu. Sen verran oltiin asioista perillä, että tiedettin karhujen heränneen talviunilta. Siellä vierähti noin 30 min ja koko show oli taas nähty. Ei ne karhut kyllä kovin virkeitä ollu, mutta ehkä niilläkin oli lepopäivä. Mun mielestä ne makeimman eläimet kuten kamelit, karhut, biisonit, aasit, jellonat ja muut vois lyödä samantien siihen sillan kupeeseen yhteen isoon häkkiin niin ei tarttis tarpoo siellä koko saarta ympäri kattelemassa kuka nukkuu missäkin asennossa ja mitä eläimiä et nää ollenkaan :). Korkeasaari kuuluu meidän joka kesän perinteisiin mutta kun nyt käytiin jo talvella niin ajateltiin skipata kesä ja mennä kattoo syksyllä sitä kissojen yötä.

Löytyihän sieltä tuttujakin..:)
 Sunnuntai alkoi herätyksellä 09.00 aikaan, jonka jälkeen aamupalaa, lepäilyä ja vähän kotihommia. Sitten tehtiin molemmat töitä eli treenisuunnitelmia ja viikko yhteenvetoja parisen tuntia. Vaimo alkoi täsää vaiheessa muuttumaan jo vähän hiljaiseksi, koska hänellä oli illalla tanssin latino show sm-kisat. Minä päätin sitten lähteä tekemään päivän treenit tässä välissä, koska olisin ollut vain tiellä kotona. Parempi antaa toiselle rauha keskittyä kilpailuun kuin söhlätä koko ajan siinä vieressä ja heittää jotain kainalo-pieru läppää. Lähdin tekemään kevään ensimmäisen juoksutestin. Lisäksi ohjelmassa oli lyhyt jalkapuntti treeni kuntosalilla, mutta näihin palataan huomenna. Nyt on aika panna läppäri kiinni ja painua pikkuhiljaa nukkumaan!
 
Jalkatreeniin pureudumme syvemmin vasta huomenna.
Hyvää yötä ja hyvää uutta ihanaa viikkoa kaikille! Ottakaa tavoitteeksi hyvä maanantai! Ei masennella siitä, että viikonloppu on taas ohi ja pitkä koulu- tai työviikko edessä. Vaan nautitaan ja otetaan uuden viikon haasteet ja mahdollisuudet ilolla vastaan!
 
Kulttuuritalon tanssikisa tunnelmia!
Ai nii vaimoni sijoittui omassa sarjassaan oman tiiminsä kanssa neljänneksi! Vau! Onnea ja menestystä myös jatkossa! Oli hienoa olla paikanpäällä kannustamassa kauniita tanssijattaria! Oon ylpeä mies! Nyt on aika juhlia vaimon saavutuksia ja huomenna jatketaan töitä! Jee!
 
-Leevi

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Jalkatreenejä salilla

Joskus olen hurmoksissani lupaillut kirjoittaa vähän kuntosalitreenaamisestakin. Tämä raapustus pyhitetään nyt kuntosalille ja tälläerää varsinkin jalkatreenille. Monestihan käy niin, että kun hurahtaa johonkin lajiin niin innostuu siitä sitten kerralla niin paljon, että muu liikunta jää vähäiselle huomiolle. Varsinkin juoksijoissa (anteeksi) löytyy paljon harrastajia, jotka vain juoksevat.
Helposti tulee ajatelleeksi, että kuntosalilla tehtävä voimaharjoittelu vain jäykistää lihaksia ja vie tehoja pois juoksusta ja muista kestävyyslajeista. Näinhän asia ei suinkaan ole vaan kuntosalilla saadaan mukavaa vaihtelua harjoitteluun sekä voimaa ja räjähtävyyttä lihaksiin.

Juoksumaton jälkeen lämmittelin vielä kepillä. Kyykkyjä ja julleja!
Olen viime vuosien aikana nähnyt paljon ihmisiä, jotka ovat harrastaneet juoksua jo pitkään ja ovat kaikinpuolin hyvässä kunnossa. Juoksu kulkee, ylipainoa ei ole ja elämä hymyilee muutenkin. On sitä labradorinnoutajaa, punaista tupaa, valkoista aitaa ja perunamaata. Parhaassa tapauksessa vielä ymmärtävä puoliso ja farmari volvo :). Heidän kanssaan, kun olemme sitten tehneet jotain vähänkin räjähtävämpää harjoitusta, kuten vetoja, loikkia, aitahyppyjä, porrasjuoksua tai kordinaatioon liittyviä harjoituksia niin ongelmat alkavat usein ensimmäisestä sekunnista alkaen. Runsas juokseminen jäykistää jalkoja helposti. Varsinkin silloin kun ei muuten liikuta monipuolisesti. Juokseminenhan on aika monotonista rytmiikkaa vaativa laji. Jos juoksun harrastajat eivät vaihtele vauhteja, lenkkejä, maastoa jne niin lihakset jäykistyvät helposti vuosien varrella.  Tähän ongelmaan ja varsinkin sen ennaltaehkäisyyn kuntosalilla tehtävät harjoitukset toimivat loistavasti.

Voimaa, notkeutta ja tasapainoa vaativa Trx nauhoilla tehtävä 1-jalan kykky!
Kuntosaliharjoittelu on aikaisemmin yhdistetty vahvasti voimanhankintaan ja lihasten kasvattamiseen. Toki siellä voi sitäkin tehdä, mutta tänäpäivänä löytyy myös paljon toiminnallisia harjoitteita, kuten tässä yllä olevassa kuvassa oleva yhden jalan kyykky trx nauhoja apuna käyttäen. Näitä toiminnallisia liikkeitähän voi itsekin kehitellä vaikka kuinka paljon. Itse teen välillä esim. hauikset käsipainoilla tasapainolaudan päällä yhdellä jalalla seisten. Näin saa hauisten lisäksi tehokasta harjoitusta mm- keskivartalo ja jalan lihakset. Siinä saadaan rasitettua useampaa lihasryhmää kerralla eikä harjoittelusta varmasti tule pidemmän päälle puuduttavaa.


Tässä hikoillaan prässin kimpussa!

 
Nämä kuvat on otettu viime sunnuntaina Meilahden Unisportin kuntosalilta, missä kävimme vaimon kanssa yhdessä tekemässä jalkatreenin. Yhdessä treenaaminen oli kivaa vaihtelua ja piti puristaa vielä aavistuksen normaalia kovempaa, kun vaimo ihmetteli vieressä :).

Vähän kyykkyjä..
Itse yritän tehdä jalkatreenin salilla aina kerran viikossa. Monesti se ei ole mikään yltiökova "kaikki mehut pois" tyylinen rutistus. Teen aina pari pääliikettä ja sitten siihen päälle näitä eristävämpiä liikkeitä sekä jotain monipuolisempaa, kuten tuo 1-jalan kyykky tuolla ylhäällä. Sarjat menevät suunnilleen niin että sekä prässiä, että kyykkjä tulee tehtyä 6-7 sarjaa/liike, missä on mukana pari kevyempää sarjaa ja monesti viimeinen on sitten selkeästi räjähtävämpi, jolloin tangossa on pienemmät painot, kuten tuossa ylhäällä kuvassa. Tangossa taitaa olla 70kg. Kovempia sarjoja tulee siis 6-7 yhteensä näistä kahdesta liikkeestä. Muita liikkeitä teen usein 3 sarjaa/liike missä toistoja tulee 8-12. Se ajaa mulla hyvin asiansa. Keskityn samalla kertaa hankkimaan voimaa sekä räjähtävyyttä. Ihanne tilanne olisi tietysti se, että näitä tehtäisiin vähän erikseen, mutta minulla ei siihen nyt aika ja mahdollisuudet oikein riitä.

Ja loppuun asti!
Olen usein törmännyt siihen, että ihmiset kuvittelevat kehittyvänsä parhaiten harjoittelemalla salillakin mahdollisimman lajinomaisesti. Esimerkkinä vaikka se, että pitkään pyöräilyyn/hiihtoon/juoksuun tähtäävän kuntoilijan pitäisi tehdä pitkiä sarjoja pienillä painoilla myös salilla. Voihan sitäkin tietysti kokeilla mutta itse tapahtumassa tulee kyllä jerkku loppumaan reisistä hyvin nopeasti. Voima on nopeutta ja voima on tietyllä tavalla myös kestävyyttä. Sitä ei saisi unohtaa. Jos harjoittelee päivästä. -viikosta ja vuodesta toiseen vaan  pitkäkestoisesti ja salillakin tekee pienillä painoilla pitkiä sarjoja, niin harjoittelusta tulee taas erittäin yksipuolista. Eli monipuolinen lajikirjokaan ei auta, jos harjoittelu on lajista huolimatta aina samanlaista. Lihakset ja hermosto eivät saa mitään uusia haasteita. Juoksijat, pyöräilijät, hiihtäjät ja kuka vaan voi ja pitäisikin tehdä kuntosalilla myös jaloille kunnon treeniä missä haetaan myös lisää voimaa eikä aina vaan sitä kestävyyttä. Muistakaa taas, että nyt puhun harrastajista. Monet asiat muuttuvat hieman silloin, kun puhutaan urheilijasta joka tähtää omassa lajissaan huipulle. Ainakin suhteet harjoittelun eri osa-alueilla muuttuvat paljonkin riippuen siitä minkä lajin seppä on kyseessä.

Takareisiin poltetta!
Tästä monipuolisesta jalkojen voima-kestävyys-räjähtävyys-suhteesta hyvänä esimerkkinä toimivat  jalkapalloilijat. Veljet juoksevat pelissä 9-12km riippuen pelipaikasta ja pelaajasta. Juoksu on pääasiassa nopeata ja räjähtävää, mutta välillä myös kävellään ja hölkötellään. Jalkapalloilijoilla on usein todella vahvat jalat. He tarvitsevat voimaa, räjähtävyyttä ja myös kestävyyttä. Eli mikään näistä asioista ei automaattisesti sulje toisiaan pois. Siksi meidän tavallistenkin starojen kannattaa hakea voimaa myös jalkoihin. Se ei sulje kestävyysominaisuuksia pois.

Uusi liike mulle eli sumo-kyykky.
Kun käy välillä treenaamassa kavereiden/kollegoiden kanssa niin saa kummasti uusia virikkeitä omaan harjoitteluun. Tässä yläpuolella todistus siitä. Sumokyykky oli täysin uusi liike mulle. Oli siinä opeteltavaa ja ihmeteltävää ja varsinkin kun mun lonkankoukistajat on niin jumissa, että en meinannu millaan saada persausta siihen kulmaan mihin olisin sen halunnut ja samasta syystä selkäkin jäi vähän eteen täydellistä asentoa hakiessa. Kannattaa siis ehdottomasti pyytää välillä uutta treeniseuraa salille niin oppii uusia juttuja.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille.
 
Muistakaa liikkua ja menkää hakemaan voimaa jalkoihin, se kannattaa!

-Leevi

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Testissä Sketchers GOrun juoksukengät

Sketchers on vuonna 1992 perustettu jalkineita ja tekstiileitä valmistava yritys, jonka päämaja sijaitsee Californiassa. Kuuluisin talli-juoksija on Eritreassa syntynyt, nykyisin Yhdysvaltoja edustava Meb Keflezighi. Hän oli vuoden 2004 Ateenan olympia maratonilla toinen ja viime vuonna Lontossa neljäs, joten todella kovasta tekijästä on kyse. Mies kuittasi New Yorkin marathonin voiton nimiinsä vuonna 2009. Hieman myöhemmin löytyy video missä näette kaverin menoa.

Skechers on vähän uudempi tuttavuus juoksupuolella varsinkin meillä Suomessa. Kenkiä ei kovinkaan monien urheiluliikkeiden hyllyillä näe, mikä ei tietenkään tarkoita etteivätkö ne olisi hyviä. Tässä alapuolella luontokuvaajan taltioima videonpätkä, mikä todistaa GOrun mallin erinomaiset rullaavuus ominaisuudet!


Sain testattavakseni Skechersin GOrun juoksukengät. Olen nyt päässyt juoksemaan niillä muutamia lenkkejä ja mielipiteitä on alkanut syntyä. Kengät ovat erittäin kevyet ja todella miellyttävät jalassa. Tuntuu että niillä voisi hyvin juosta vaikka ilman sukkia kesällä.

Lauantaina 13km villasukat jalassa!
 GOrun juoksukenkien perimmäinen ajatus on olla minimalistinen jalkine, joka mahdollistaa luonnollisen ja tehokkaan askeleen. Heidän kotisivuilla puhutaankin interaktiivisesta juoksemisesta, "tunne enemmän, reagoi nopeammin". Siitähän tässä minimalististen juoksukenkien maailmassa on nimenomaan kyse ja minimalistisia jalkineita etsivälle voin näitä Skechersin GOrun kenkiä todellakin suositella. Kengät ovat erittäin kiertolöysät ja ne todellakin mahdollistavat luonnollisen, tehokkaan midfoot askelluksen. Lisäksi niissä on yksi erinomainen ominaisuus, joka on osan valmistajien vastaavista jalkineista unohtunut. Se on leveä päkiä. Varpailla on runsaasti tilaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun oikeaoppisesti juostessasi otat askeleen vastaan jalan keskiosalla niin varpaasi levittyvät vaimentaessaan maahan osuessa syntyvää iskua. Kaikissa kengissä ei varpailla ole tilaa tehdä tätä niille luonnollista liikettä vaan kengän rakenne tulee vastaan. Skechers on kuitenkin ollut erittäin tarkka tämänkin asian osalta. Kengän keskiosa sekä päkiäosa ovat hieman vaimennettuja, mikä tekee juoksemisesta entistä mukavampaa. keskiosa on suunniteltu sen malliseksi, että tuntuu kuin kantapää olisi pienessä kuopassa eikä tulisi mieleenkään astua kantapää edellä maahan nämä kengät jalassaan. Ne siis todellakin ohjaavat juoksemaan oikein ja luonnollisesti.

Skechersien kanssa Seurasaaressa!
Kenelle

Skechersin GOrun jalkineita voin lämpimästi suositella kaikilla minimalistisia juoksukenkiä etsiville. Ne ovat hyvä vaihtoehto myös paljasjalkajuoksusta kiinnostuneille. Monesti suoraan täysvaimennetuista jalkineista paljasjalkajalkineisiin siirtyminen on liian suuri hyppäys kerralla. kannattaakin tehdä se tällaisten erittäin kiertolöysien ja ohutpohjaisten minimalististen kenkien kautta.


Tuossa yllä olevassa videossa on aikaisemmin mainitsemani Meb Keflezighin menoa ja valmistautumista San Josen ½ maratonilla.
 
Jos kiinnostuit Skechersin GOrun juoksukengistä niin ota yhteyttä: kamppi@megasport.net ja tilaa omasi 4Runnersin kautta.
 
Hyviä treenejä!
 
-Leevi