Juoksuviikko

Nyt vietetään mun osalta juoksuviikkoa. Näin ollen palaan myös kirjoituksissani juurilleni eli juoksuun. Seuraavaan tavoitteeseeni Vaarojen maratoniin on enää 6 viikkoa aikaa, joten nyt on viimeinen hetki ottaa juoksu taas harjoituksien keskiöön ja jättää muu räpeltäminen vähemmälle.

Pallonheittelyä Crossfit salilla sunnuntaina!

Isäni kysyi multa eilen, että olenko aloittanut jo valmistautumisen Vaaroille. Sanoin, että olen lisännyt polkujuoksua, mäkijuoksua ja sitä hemmetin juoksua muutenkin ohjelmaani, mutta en seuraa kuitenkaan mitään tarkkaa harjoitussuunnitelmaa, mikä huipuntuisi sinne Kolille. Minulle sopii tälainen rennompi suhtautuminen omaan liikkumiseeni.



Kuvaukset käynnissä ja naiset rehkii!

ja Tuukka vetää leukoja!

Viikko-ohjelmani runkona minulla on kuitenkin muutama säännöllinen harjoitus. Niihin kuuluu pitkä lenkki n. 20-25km, 1 kovempi harjoitus, jonka olen tehnyt monesti kiihtyvänä niin, että pari viimeistä kilometriä tulen melkein niin kovaa kuin pääsen. Kolmas tukipilarini aina lokakuun alkuun asti tulee olemaan vaimoni vetämä duo-treeni. Aluksi X-bike pyöräilytunti ja päälle teho tunti, mikä on crossfit-harjoitus. Tämä kokonaisuus kestää n. 90min ja on todella rankka kokonaisuus.

Teho tunti alkamassa!

Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntatunneilla. Ne olivat juuri nämä kyseiset X-Bike + Teho. Se oli aivan mahtavaa menoa. Olin alusta asti ihan fiiliksissä ja täytyy sanoa, että vaikka sitä on itse juossut maratoneja ja tehnyt muutenkin noita pidempiä urheilusuorituksia niin tämä oli jotain aivan muuta. Mietin jo jossain kohtaa, että olisinpa taas siellä kesäisessä Tukholmassa, paskat housussa juoksemassa 30km:n kohdalla, koska se oli lastenleikkiä tähän verrattuna. Tunnilla oli sykkeet koko ajan korkealla ja ryhmäliikunnan voimaa ei voi vähätellä. En tuntenut sieltä muita kuin Saaran (Monnan kaveri) , mutta silti mä taistelin skidisti enemmän, kun siellä oli muitakin ihmisiä mukana. Ehkä juuri sen takia, että ei ollutkaan ne tutut treenikaverit vieressä.

Olin jo X-Biken jälkeen aivan finaalissa!

No niin back to running. Mun "juoksuviikkoni" alkoi tavallaan jo sunnuntaina, kun juoksin illalla meidän kuvauksien jälkeen 10km fiilistelylenkin. Jalassa mulla oli Puman Faas 200-sarjan erittäin kevyt kisakenkä. Se toimi yllättävän hyvin tuollaisessa vaatimattomammassakin vauhdissa.

Puma Faas 200!

 

Maanantaina juoksin aamulla ennen töihin lähtöä aavistuksen reippaamman 10km hieman kiihtyvällä vauhdilla. Kaksi viimeistä kilometriä tulin sitten jo todella reipasta vauhtia 4.27 ja 4.22. oli km-ajat niissä. Se on minulle jo kova vauhti  lenkillä. Meillä on koiranpennun myötä muuttunut päivärytmi niin, että menemme nukkumaan jo viimeistään 22.00. Koira herättää tarpeilleen 5.30-6.00, jonka jälkeen lähdenkin monesti treenaamaan. Tuo aamun hetki on kyllä kultainen treenien kannalta. Hyvin nukutun yön jäljiltä kropassa on virtaa ja juoksu kulkee :).

Asics Ds-Trainerit! Rakkaat, uskolliset työjuhtani!

Tiistaina mun aikataulut pakottivat vähän soveltamaan. Koira oli hoidossa vanhemmillani Vapaalassa Vantaalla. Keksinkin, että voin tehdä päivän juoksuharjoituksen hakemalla koiran sieltä. Ei muuta kuin juoksureppu ja muut kamppeet aamulla mukaan töihin. Näin voisin juosta Kampista suoraan Vapaalaan ja siinä samalla saisin tehtyä hyvän aavistuksen pidemmän lenkin hakiessa koiran samalla. Matkaksi tuli lopulta 13,5km. Juoksu ei oikein kulkenut. Mun mielestä tää päivän seisoskelu/istuskelu kyllä syö viimeisetkin tehot jaloista ja suoraan töistä lähtiessä tehdyt juoksulenkit ovat mulla järjestään huonoja. Pohkeet ja pää jumissa joutuu väkisin junttaamaan. No sitähän tämä on välillä :). Onneksi oli kiva aurinkoinen sää, missä juosta.

Matkalla kampista Vapaalaan!

Tämä keskiviikko noudatteli taas tuttua kaavaa. Koira herätti 5.50. Otin banaanin ja leivänpalasen suuhuni ja uutta tehojuomaani (tästä lisää myöhemmin) mukiini. Pikainen aamiainen seisaaltaan. Sitten koira kainaloon, tehojuoma mukaan ja ulos 25min aamulenkille. Koira tykkää juoksennella aamuisin ilman hihnaa. Se tarkoittaa myös mulle vapautta nautiskella tehojuomastani rauhassa, kun se ei oo koko ajan siinä jaloissa pyörimässä, puremassa ja irvistelemässä :). No niin tehojuomahan on seraavanlainen: 2dl maitoa, jonka sekaan ½ mitallista Scitecin Super 7-proteiinijauhetta (maitosuklaa), ½ mitallista Scitecin 100% whey proteiinia (vanilja-valkosuklaa) ja 3dl kahvia. Voi tsiisus, mikä buuusteri! Tää toimii mulla kiireisenä aamuna ja kolahtaa kuin metrinen halko.

Tämän aamuinen aamuruuhka! Onneksi en ollut tuolla kököttämässä!

Aamukävelyn jälkeen pakkasin Camelbakin reppuun vaihtovaatteita ja suuntasin tielle. Sää oli kuin morsian ja juoksu kulki eilisen takkuilun jälkeen kuin unelma. Välillä juokseminen on vaan tosi jees! Vai mitä? Jokainen tietää sen fiiliksen, kun kaikki on kohdallaan :). Nätti sää ja runsas joukko työmatkapyöräilijöitä saatteli mua kohti keskustaa. Olin lähtenyt kotoa niin hyvissä ajoin, että mulle jäi vielä hyvin aikaa kierrellä vähän Kalliossa ja pidentää aamulenkkiä. Kun saavuin työpaikalle Polar näytti matkaksi 9km, mihin olin nyt oikein tyytyväinen. Alunperin tämän päivän piti olla lepopäivä, mutta nyt tämä homma kääntyikin näin. Olen tyytyväinen tähän, että lepopäivä vaihtui rennompaan lenkkiin.

Taustalla vivahteikas Hakaniemi ympyrätaloineen!

Tällä viikolla olen nyt juossut 32,5km. Vielä olisi ainakin 4 treeniä edessä. Jos kaikki menee niin kuin Strömssössä niin ne ovat: fudismatsi, kuntosali (koko kropan treeni), kovempi juoksutreeni ( 1km:n vedot tms, mikä nyt sattuu sinä päivänä mukavalta tuntumaan) ja pidempi juoksulenkki (toivottavasti yli 20km). Tämän lisäksi viikkoon kuuluu pyöräilyä n. 90km.

Gere ja Monna iltakävelyllä!

Nyt on tullut aika jatkaa taas hommia!

 

Oikein hyvää keskiviikkoa kaikille lukijoille!

 

Hyviä treenejä ja palataan taas asiaan urheilullisissa merkeissä!

 

Ai niin, jos kaipaat elämääsi lisää huonoja juttuja niin seuraa mua Twitterissä! Päivän aikana tulee twittailtua useammistakin asioista mihin törmään!

 

Tuukka

Olenko minä oman elämäni tärkein asia?

Blogin kirjoittamisessa on varmasti monia tyylejä ja tapoja. Mulla itselläni tuntuu olevan kaksi hyvin yleistä tapahtumakaarta jokaiselle kirjoitukselleni. Toinen on sellainen perinteisempi, missä kerron mitä olen tehnyt ja miten olen treenaillut viikon aikana. Siinä keskityn enemmän harjoitteluun ja jätän mielipiteeni vähemmälle.

 

Terve!

 

Mulle itselleni mielenkiintoisempi ja haastavampi tapa ovat nämä mielipiteisiin liittyvät kirjoitukset. Niissä keskityn usein yhteen asiaan tai ilmiöön ja pohdin sitä. Mulla pyörii mielessäni aina muutamia ajatuksia, mielipiteitä ja jutun aihioita. Saatan pyöritellä niitä suhteellisen pitkäänkin pääni sisällä. Pompottelen niitä edestakas, mietin vähän eri kanteilta ja jos ne ovat vielä jollakin tapaa ajankohtaisia niin lueskelen niistä vähän muidenkin kirjoituksia. Jos asia liittyy liikkumiseen, terveyteen, ravintoon tms niin keskustelen siitä vielä Monnankin kanssa. Siltä saan viimeistään niitä muitakin näkökantoja asiaan. Monna on paljon hyväksyvämpi ja ymmärtäväisempi ihminen kuin minä. Mä oon todella monissa asioissa aika musta-valkoinen. Se on mun tapa toimia ja thats it :). Tunnette varmaan vastaavia tapauksia! Kun tämä höyhenenkevyt aihio päässäni alkaa vihdoinkin muodostumaan edes jonkinnäköiseksi kokonaisuudeksi niin kirjoittelen siitä sitten tänne. Tässä kohtaahan tämä kärsimysnäytelmä muuttuukin sitten julkiseksi ja te rakkaat lukijani saatte joko nauraa tai itkeä.

 

Taas lähdössä itsekkäästi juoksemaan :)

 

Tämänkertainen juttuni on syntynyt tämän suuren ja dramaattisen ajatusten pyörittelyn kautta. Se lähti liikkeelle yhdestä ainoasta lauseesta, minkä kuulin muutama viikko sitten. Syy miksi mä tästä niin innostuin on se, että tämä asia on varmasti jossakin elämänvaiheessa mietityttänyt monia teistä, niin minuakin. Minä ja Monna olemme tässä suhteessa aika erilaisia. Tämä on myös erittäin olennainen juttu Personal Trainerin työtä ajatellen.

 

Kirjoitukseni otsikonhan on jokainen jo bongannut. Olenko minä oman elämäni tärkein asia? Siinä on aika jännä kysymys. Kun kysytään "Mikä on elämäsi tärkein asia?" Kuulee monesti vastattavan: lapset, perhe, terveys, ystävät..Kaikki nämä ovat todella tärkeitä asioita ja varmasti monelle niitä tärkeimpiä. Mä vastaisin tuohon kysymykseen ehkä, että: Minä olen elämäni tärkein asia itselleni. Tästähän herää heti ajatus, että onpas ylimielinen ihminen tai sitten kysyjän mieleen hiipii se Helsingin Sanomien juttu narsistista.

 

 

 

Valoitetaanpa tätä taustaa nyt tässä vaiheessa ennen kuin viimeinenkin lukija painaa X:ää tuolta oikeasta yläkulmasta. Miksi tämä aihe on niin kiinnostava ja miten se liittyy Personal Trainerin työhön? Kun ihminen alkaa liikkumaan enemmän ja keskittymään tarkemmin ravintoonsa se vaatii aina aikaa, energiaa ja voimavaroja. Niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Liikuntaan käytettävä aikahan on jostain pois. Eli jostain pitäisi nipistää vähän aikaa liikunnalle. Tässä kohtaa tämä asia tulee monesti sitten eteen. Mikä on sinulle tärkeää? Pitäisikö tällaisen kunnonkohotusprosessin aikana muuttaa arvojärjestystä niin, että siitä tulisikin se tärkein asia? Näihin kysymyksiin ei ole oikeita vastauksia. Eikä minun vastaukseni ole välttämättä paras toimintatapa sinulle. Näistä asioista me kuitenkin usein jutellaan asiakkaidemme kanssa. Varsinkin silloin, kun aloitamme projekteja ja silloin, kun tuntuu, että etenemme vastatuulessa yhteisen projektimme kanssa. Painonpudotus on tyssännyt, painot salilla pysyneet samoina viikkotolkulla tai juoksuvauhdit polkee paikallaan. 

 

Olen monesti kuullut asiakkaani sanovan, että minun elämässäni on nyt niin paljon tärkeämpiä asioita kuin minä itse. Nämä voivat olla koulun aloittava lapsi, oma yritys, elämänkumppani, talonrakennus jne. Välillä elämässä tulee eteen aikoja, kun omat tarpeet ja unelmat on pakko työntää hetkeksi syrjään auttaakseen läheistä tai keskittyäkseen johonkin vielä merkittävämpään asiaan. Se on ymmärrettävää, kohtuullista ja inhimillistä. Niin minäkin olen tehnyt monesti ja tulen vielä lukemattomia kertoja tekemäänkin.

Monna ja Gere!

 

Olen kuitenkin itse vahvasti sitä mieltä, etttä nämä ajanjaksot eivät saisi olla kovin pitkiä. Minun uskomukseni mukaan onnellinen ja terve ihminen jakaa hyvää mieltä sekä positiivisuutta myös ympärilleen. Välillä on hyvä miettiä olenko minä itse onnellinen ja olenko minä itse oman elämäni tärkein asia? Niin kuin jo aikaisemmin sanoinkin niin minä olen oman elämäni tärkein asia. Jos pidän itseni tyytyväisenä niin olen paljon parempi aviomies, poika, ystävä, koiranomistaja, työntekijä, yhtiökumppani, joukkuekaveri jne. Jos taas unohdan itseni ja omat tarpeeni, unelmani, toiveeni ja tavoitteeni  niin muutun aika helposti äkäiseksi, onnettomaksi, temperamenttiseksi kiukuttelijaksi. Keskittymällä omaan hyvinvointiini ja onnellisuuteeni takaan myös sen, että olen parempi ihminen läheisilleni.

 

Tämä on toki kärjistettyä, koska jos kirjoittaisin jokaisen kannan ja esimerkin kaikista mahdollisista tilanteista niin tämä kirjoitus ei päättyisi koskaan. Muita ihmisiä pitää ottaa huomioon, mutta välillä saa ja pitää olla itsekäs. Jos on kuolemanväsynyt pitkän työviikon jälkeen niin perjantaina ei ole pakko lähteä kaverin luo kahville vaan sen takia, että pelkää hänen loukkaantuvan sinun kieltäytymisestä. Jos taas kumppanisi ehdottaa lasillisita viiniä lauantaina niin on ihan okei sanoa, että menen ensin lenkille. Se on tervettä itsekkyyttä, mitä pitää olla. Välillä tuntuu, että itsekkyys ja omanmielen mukaan toimiminen on nykyään kuin kirosana. Heti alkaa mieleen hiipimään se muotisana narsisti, vaikka siinä puhutaan aivan eri asiasta.Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsistinen persoonallisuushäiriö on  sairaus ja tervehenkinen itsekkyys on ihan okei.

Itsekäs vai itsepäinen..

 

Minä olen todella oma-aloitteinen ja itsekäs ihminen. Teen paljon asioita niin kuin haluan, koska sitä kautta olen onnelisempi, voin paremmin ja teen siten myös läheisistäni onnellisimpia olemalla heille mukava. En tiedä vastausta tähän, mutta en usko kovin monen läheisistäni sanovan minua itsekkääksi oman edun tavoittelijaksi. Ainakin pyrin olemaan aina avuksi ja joustamaan asioissa omien periaatteideni mukaan. Toki erilaisiin ryhmiin, kuten vaikka meidän kaveripiirimme on jo muotoutunut tietynlaiset roolit kaikille. Se tietenkin helpottaa meidän elämäämme ja kanssakäymistämme. Jokainen tietää mitä toiselta voi odottaa eikä toisen käyttäytyminen enää yllätä. Sama juttu on perheissä ja myös työpaikoilla. Silti se tietynlainen itsekkyys ja oman onnellisuuden mukaaan toimiminen ei ole paha-asia, päinvastoin.

 

 

Nyt kun tässä on vielä rahtunen alkuperäistä ideaa jäljellä on aika lyödä stoppi tämän päivän ajatuksille. Olkaa ainakin välillä oman elämänne tärkeimpiä ihmisiä ja eläkää itseänne varten, kuitenkin muut ihmiset ja heidän mielipiteensä huomioiden. Rakastakaa itseänne niin rakastatte myös läheisiänne!

 

Loppuun vielä kevyempiä aiheita. Tänään lähtee mun jumppa-neitsyys, kun meen vaimoni tunneille. Ensiksi vuorossa on X-Bike & core 50min ja siihen perään Teho tunti 35min , mikä on Crossfit tyylistä menoa. Kiva nähdä minkälaisia tunnit on, kuinka koville Monna mut laittaa ja minkälainen fiilis tuolla ryhmäliikunnassa yleisesti ottaen on. Siitä raportoin sitten loppuviikolla.

 

Topakkaa torstain jatkoa!

 

Tuukka

Sunnuntai illan pohdintoja!

Viikko on taas hujahtanut vauhdilla. Nyt on jo sunnuntai-ilta ja istun kotona sohvalla kirjoittamassa tätä kirjoitustani. Monna kirjoittelee omaa blogiaan keittiön pöydän ääressä ja Gere nukkuu selällään sen jaloissa. Taustalla tv:stä tulee Marley ja minä- elokuva. Kaikki on siis paremmin kuin hyvin täällä lintukodossa. Partsin ovi on auki ja siitä kuuluu ohi menevien autojen ääniä ja koiran haukunta. Mietin, että en voisi ikinä muuttaa pois kaupungista juuri näiden hetkien takia. Lämmin kesäilta, partsin ovi auki ja sieltä kuulee ympäristön ääniä. Mitä enemmän, sitä parempi. Hiljaisuus ei oo mun juttu. Tänään kävimme pyörimässä Kalliossa, missä riitti ihmeteltävää. Tänäänhän oli ravintolapäivä eli herkullista ruokaa oli tarjolla joka kulman takana. Mahtava tapa lopettaa hieno viikko.

Tuukka, Jussi, Minni, Leena ja Gere!

Monna ja Gere!

Tämä viikko on mennyt vähän kiireisissä merkeissä töiden puolesta. Meillä on 4Runnersissa tapahtunut pieniä organisaatiomuutoksia, jotka ovat vaatineet hieman järjestelyitä. Lisäksi olen tehnyt ennakkotilauksia keväälle ja kesään 2014. Ne vaativat aina oman aikansa. Pitää tutkia tämän kevään myyntejä, käydä läpi asiakkaiden toiveita ja ajatuksia sekä tutustua maahantuojien mallistoihin. Tämän kaiken jälkeen mun pitäisi osata valita sielä mallistoista vielä ne meille sopivimmat tuotteet. Haasteellista ja mukavaa puuhaa se kyllä en. En valita hetkeäkään. Aikaa se vaan vie ja välillä kiireessä meinaa se vähäinenkin taiteellisuus ja luovuus päästä hukkumaan. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän mennessä tekemiin valintoihini ja huomenna taas jatketaan niissä merkeissä.

 

Tilauksia suunnittelemassa!

Työkiireistä huolimatta olen päässyt mukavasti harjoittelemaan. Maanantaina juoksin 10km töistä kotiin. Tuntui aivan hirveältä ja mietin, että jos tää kerran tällaista tulee olemaan niin vaihdan lajia. Lenkin jälkeen kotona oli todella vetämätön olo. Energiat hävisivät ihan yhtäkkiä kokonaan ja lysähdin sohvalle. Onneksi se fiilis meni nopeesti ohi ja tunnin kuluttua olin jo oma ärsyttävä itseni. Juoksin n.5m50s/km vauhtia eli mistään kovasta lenkistä ei tosissaan ollut kyse.

HCM jäi tänä vuonna väliin! Onnea kaikille osallistujille hienosta suorituksesta!

 

Tiistaina illalla edessä oli treenit asiakkaan kanssa. Juoksimme muutaman kilometrin lämmittelyksiä. Tämän jälkeen teimme vähnä  tekniikkaharjoitteita, mäkivetoja ja loppuun vielä loikat, kyykyt, askelkyykyt, hiissaukset jne. Ideana oli tehdä juoksijan voimatreeni lenkkipolulla. Aina ei välttämättä tarvitse lähteä salille hakemaan voimaa vaan sitä voi hankkia kätevästi tälläkin tavalla. Mullakin meni jalat ihan tukkoon, kun tein kaikki liikkeet mukana. Se on mun tyyli valmentaa. Osa PT:stä seisoo vieressä, kun asiakas suorittaa treenejä mutta mä tykkään tehdä itse samalla ja näyttää mallia sekä tuoda vähän lisää fiilistä asiakkaalle. Monet sanovatkin, että se saa heidät laittamaan vielä ekstra-latauksen mukaan kun pieni kilpailuvietti herää henkiin. Sitten jos mulla on jokin isompi ryhmä missä pitää tarkkailla enemmän sitä teknistä suorittamista niin saatan seurata enemmän vierestä. Yksilöasiakkaiden kanssa tykkään kuitenkin heilua mukana. Tämän lisäksi työmatapyöräilyä kertyi totutusti se 15km.

Työmatkalta voi löytää mukavia yllätyksiä!

Keskiviikkona mulla oli lepopäivä, mikä tulikin hyvään kohtaan. Torstaina oli ehkä kvoin treenimäärä. Työmatkapyöräilyä kertyi 25km, ku suhasin pitkin kaupunkia ostojen ja tapaamisten merkeissä. Illalla oli vielä fudismatsi, joten sieltä tuli vielä lisää liikuntaa. Fudis on siitä hyvä laji, että siinä tulee hyvää intervalliharjoittelua ihan huomaamatta. Pallon ja vastustajan perässä on kuitenkin aina kivempi juosta kuin tuolla keskuspuiston poluilla. Ainut negatiivinen juttu oli, että hävisimme 2-1. Mun mieltä jäi kuitenkin lämmittämään tehty maali :).

Välillä fudista!

Perjantain työpäivä oli niin vilkas että kun poljin kotiin ja menin sohvalle levähtämään ennen salille lähtöä niin olinkin nukahtanut siihen. Heräsin tunnin päästä ja mietin, että pitäisikö tässä vielä vääntäytyä Elixialle, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että kyllä se kroppa kertoo koska kaipaa lepoa. Nyt se selvästi kaipasi! Nukuttiin ja lepäiltiin sohvalla Geren kanssa 2,5 tuntia ja sitten Monna tulikin jo hätistelemään meitä kauppaan. Lepo teki hyvää.

Välillä energiageeliä naamaan, että jaksaa!

Lauantaina meillä kaikilla oli jännä päivä. Mä lähdin aamulla vähän pidemmälle lenkille juoksureppu selässä. Kiertelin ja kaartelin Haagan ja Huopalahden kautta Seurasaareen ja sieltä takaisin. Matkaa kertyi ajanpuutteen vuoksi vain 14km, mutta näin se menee joskus. Meillä alkoi 10.00 Geren pentukoulutus siellä opaskoirakoululla. Sillä oli ensimmäinen opaskoiratesti ja se pääsi samalla riehumaan sisarustensa kanssa. Me taas pääsimme kyselemään kouluttajilta, että mitkä on normaaleja pennun hommia ja mitkä ei. Tästä tapahtumasta oli todella paljon hyötyä. Oli kiva tavata muitakin opaskoirapennun kasvattajaperheitä ja kuulla heidän kuulumisiaan. Gere sai samalla vähän rokotuksia ja pääsi lääkärintarkastukseen. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja pentu on terve ja kuulemma rauhallinen???

Gere riehuu sisarustensa kanssa :)!

Illan kruunasi vielä saunailta sählypoikien kanssa. Kaveri oli varannut meille komeet mestat Pihlajasaaresta. Siellä on makee vuokrasauna meren rannalla. Sää nyt ei ollut paras mahdollinen, mutta pukuhuoneessa oli tiivis ja lämminhenkinen tunnelma. Siitä ei sen enempää :).

Pihliksen saunalla!

 

 

Nyt on aika laittaa läppäri kiinni tältä illalta ja huomenna jatkuu taas hommat 4Runnersissa. Ensi viikolla saan myös muita mielenkiintoisia projekteja eteenpäin. Osa niistä liittyy PT hommiin, osa 4Runnersiin ja osa henkilökohtaisiin juttuihin. Mielenkiintoinen viikko siis kaikenkaikkiaan. Perjantaina mulla on vielä viisaudenhampaan poistaminenkin edessä :(. Se vähän jännittää.
 

Ja sieltä uimaan kylmään veteen!

 

Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu ja onnea kaikille Helsinki City Marathonin juosseille. Te ootte sankareita kaikki!

Tuukka

Miten urheilija määritellään?

Terve!

Nyt kun kesälomat on onnellisesti ohi on taas aika keskittyä arjen haasteisiin niin työrintamalla kuin urheilussakin. Arki tuo mukanaan omat rutiininsa ja ainakin minulle se sopii mainiosti. Moni onkin katsonut mua kuin spitaalista, kun olen heidän uteluihinsa vastannut, että on kiva olla taas kassapöydän takana tai vaihtoehtoisesti pilli suussa asiakkaan kanssa treenaamassa. Olen tehnyt johtopäätöksen, että todennnaäköisesti siis pidän työstäni. Olen tässä asiassa myös realisti. Miksi minua harmittaisi palata lomalta töihin, kun tiedän että sinnehän mun on kuitenkin palattava ihan näistä taloudellisistakin syistä :). Jos olisi rahaa ku Hjalliksella niin asiahan voisi olla toisin. Sitä nyt on kuitenkaan turha spekuloida. Illalla arvotaan taas Eurojackpot, joten toivoa on!



Työmatkapyöräilyä - Hiljainen Mannerheimintie!

Urheilu-urheilija. Kuka on urheilija? Olenko minä urheilija? Voinko kutsua itseäni urheilijaksi? Olenko minä maratoonari, vaikka joku on juossut saman matkan melkein pari tuntia nopeammin kuin minä. Tällaisia kysymyksiä ja pohdintoja kuulee paljon. Miten voisi määrittää urheilijan tai maratoonarin. Joku on joskus sanonut, että jokainen maratonin joskus juossut on maratoonari, Olen täysin samaa mieltä. Sillä loppuajalla ei ole mitään merkitystä, koska joku voi olla huippu-urheilija ja toinen taas juosta ensimmäisen maratoninsa vaikka suuren painonpudotuksen jälkeen. Eihän kukaan voi sanoa, että vain toinen heistä on maratoonari ja toinen ei, vaikka loppuajoissa olisi 5 tuntia eroa! Lähtökohdissa, olosuhteissa ja tavoitteissa kun on niin paljon eroa eri ihmisten ja juoksijoiden välillä. Se tekee vertailusta täysin turhaa. Toinen on tavoitteellinen huippu-urheilija, joka juoksee työkseen ja toinen voi olla vaikka 20 kiloa vuoden aikana tiputtanut painonpudottaja, joka saavuttaa suuren unelmansa maratonin suorittamisesta. Huippu-urheilijat kisailkoot keskenään ja me harrrastajat sitten taas keskenämme, kukin juuri niin paljon tai vähän kuin itse haluaa.

Konalan jätemäki ja 440 porrasta edessä!

Urheilija on voimakas sana, joka herättää aina tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä. Minun asiakkaani ovat useasti kysyneet, että olenko minä urheilija? Siis itsestään! Tai voinko kutsua itseäni urheilijaksi? Miten sitä nyt voisi määrittää. Minun mielestäni se on todella vaikeaa ja ehkäpä jopa tarpeetonta. Onko sillä väliä päivttäisen tekemisen kannalta. Jos liikut ja syöt terveellisesti niin voit todennäköisesti paljon paremmin ja elät pidempään olet sitten urheilija, harrastaja, aktiiviharrastaja tai mitä ikinä.

 

Onko liikkuja urheilija vasta sitten, kun hän kilpailee jossain lajissa vai onko määrittelevä tekijä se kuinka paljon aikaa viikossa liikkumiseen käyttää. Riittääkö aktiivinen harrastaminen vai pitääkö olla ammattilainen saadakseen urheilijan statuksen?  Mitä taas on harrastaminen? Miten se eroaa urheilusta tai harrastaja urheilijasta. Minä harrastan salibandyä. Pelaan sitä 3-divisioonassa keskimäärin ehkä 2 kertaa viikossa. En ehkä itse sanoisi olevani salibandypelaaja. Kutsukoot enemmän treenaavat itseään salibandypelaajiksi. Eihän se termi toki muutenkaan kovin katu-uskottava ole. Eikä se ainkaan mun kysyntää aikoinaan anniskeluravintola Red-Onionissa parantanut-Päinvastoin! Tuukka: Moi! Käyt sä usein täällä, mä pelaan salibandyy ja käytän hiusnauhaa treeneissä! Lähetääks meille treenaa kiertorannareita? Tyttö:"Pelaat mitä? Ai sitä hinttikyykkyy? Joo mun pitää mennä..

Mäen päällä meinas jo hengästyttääkin!

No nyt karkas jutut taas vähän sivuraiteelle :). Mun mielestä jokainen, joka liikkuu tavoitteellisesti voi kutsua itseään urheilijaksi tai miksi vain itse haluaa. Miksiköhän kaikki pitää nykyään lokeroida niin tarkasti? Heti, jos et kuulu jossakin asiassa ryhmään tai lokeroon iskee paniikki. Olenko urheilija, liikkuja, harrastaja, kuhnuri? Mitä sillä on väliä. Pääasia että liikut ja voit hyvin :)

Välillä salitreeniä väliin!

Jos urheilija määriteltäisiin sen perusteella onko se hänen ammattinsa niin meillä suomessa olisi aika vähän urheilijoita! Mielestäni vaikka salibandyn, lentopallon, koripallon tai jääpallon pääsarjoissa pelaava pelaaja on urheilija, jos hän elää urheilijan elämää. Harjoittelee paljon, syö terveellisesti ja tekee tavoitteidensa eteen töitä. Hän voi hyvin olla päivisin töissä Prisman hevi-osastolla. Aamutreeni ennen töitä, sieltä suoraan töihin 6-8 tunniksi, kotiin syömään, iltatreenit joukkueen kanssa ja viikonloput pelimatkalla. Mielestäni tällaista kaveria voi kutsua urheilijaksi, vaikka hän ei siitä leipäänsä tienaakaan.

Sieltä tullaan vauhdilla mäkea alas kotitalon edestä!

Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä samasta asiasta tai ainakin jotain sinnepäin. Silloin puhuin enemmän siitä miten vaikka maratonin loppuaika, penkkitulos tms määrittää liikaa lajin harrastajaa. Ne ketkä ovat sinut itsensä kanssa eivät varmasti aliarvioi muiden suorituksia. Eivätkä pahoita mieltään siitä jos joku kutsuu itseään urheilijaksi, vaikka ei olekaan maailmanhuipulla ko. lajissa. Eihän se ole keltään toiselta pois.

 

Maisemia mäen päältä!

 

Pidänkö minä sitten itseäni urheilijana? Kyllä ja en. Olen mielestäni harrastaja, aktiiviharrastaja,  aktiiviliikkuja, kokeilija ja vaikka mitä muuta. Riippuu vähän lajista mistä puhutaan. Kokonaisuus huomioonottaen olen urheilija. Ainakin omasta mielestäni ja se riittää mulle :). Treenaan monipuolisesti tavoitteet ja lajit vaihtuen. Viikottainen harjoitusmääräni kaikki lajit ja liikkumiset huomioonottaen liikkuu jossain 12-15 tunnissa/vko. Missään lajissa en ole paras tai edes kovin hyvä, mutta liikunkin monipuolisesti keskittymättä mihinkään yhteen lajiin kerrallaan. Häviän monille maratonissa. En ole maailman paras pyöräilijä tai hiihtäjä. Pelaan salibandyä 3-divarissa, fudista harrastesarjassa ja käyn salilla. Lisäksi pelaan säännöllisen epäsäännöllisesti sulkista, tennistä, squashia, korista, jääkiekkoa jne. Monestihan yhteen lajiin keskittyminen tai oman maksimaalisen tason saavuttaminen syö väkisinkin muiden lajien osaamista.

Bekele on moninkertainen maailmanmestari eri matkoilta!

Otetaan taas esimerkki. Langanlaiha 2,5 tunnin maratoonari voi pitää minun 4 tunnin alitustani köpöttelynä ja se suotakoon hänelle. Jos vaikka "Bull" Mentula juoksisi maratonin. Hän tuskin tekisi sitä kovin vauhdikkaasti. Minä voitttaisin varmasti hänet. Ensimmäinen kaveri on loistava maratoonari, se on selvää, mutta mitä käy sitten kun hän astelee salille painonnostajan tms kanssa. Se syö saman verran rautaa aamupalaksi kuin maratoonari jaksaa kyykätä tai nostaa penkistä. Siellä asetelma kääntyy päälaelleen. Minä köpöttelen ja nostelen taas jossain siellä näiden kahden kaverin välissä. Kaikki olemme urheilijoita. Jokaisella on omat vahvuutensa niin myös heikkoutensa. Toiset ovat keskittyneitä intensiivisesti yhteen lajiin ja toiset harrastavat monipuolisemmin! Kukin tyylillään! Kaikki voivat silti olla urheilijoita ilman, että se on keneltäkään toiselta pois.

Mieletön hiski tuskin pysyisi Kenenisan vauhdissa, mutta salilla voi raudat liikkua!

Jos sinusta tuntuu, että olet urheilija niin ole sitä sitten täysillä ja nauti siitä! Miksi me Suomalaiset olemme niin pirun kateellista ja vaatimatonta kansaa, että jopa tällaisia asioita pitää miettiä. Tai miksi nykyään pitää kaikki lokeroida johonkin, että se on olemassa. Jos vain liikut, mutta et osaa määritellä liikkumistasi millään yhdellä sanalla niin sinuahan ei ole silloin olemassakaan.

Mulla on nyt käynnistynyt valmistautuminen sinne Vaarojen maratonille. Nyt on toinen varsinainen treeniviikko kohta takana ja homma tuntuu hyvältä. Tukholman jälkeen otin pari viikkoa iisimmin ja palauttelin kroppaa siitä rypistuksestä. Sen jälkeen olen tottakai liikkunut paljon, mutta en niin suunnitelmallisesti, kun nyt taas tästä eteenpäin kohti lokakuuta.  

 

Tankkausta kesken 17 km lenkin!

Kävin viime lauantaina juoksemassa uuden CamelBakin-Marathoner repun kanssa 16km lenkin. Suuntasin Haagasta Konalan jätemäelle ja juoksin sen 4 kertaa peräjälkeen ylös. Joka kerta eri reittiä. Siellä menee 4-5 eri reittiä, joista yksi on ne 440 porrasta. Loput reitit ovat eri mittaisia ja pituisia hiekkatie nousuja. Pisin oli 650 metriä. Sen kipuamiseen meni 4m 30s. Sieltä saa jo vähän fiilistä Kolia varten. Ajattelin mielessäni, että syyskuussa ennen Kolia jätemäki pitäisi kivuta juosten 8 kertaa putkeen ylös. Se olisi sitten sellainen viimeinen kovempi mäkitreeni ja takaisi onnistuessaan varmasti hyvän valmistautumisen Kolin maisemia ajatellen. Ennenkaikkea se luo sitä uskoa viedä vaativa kisa läpi onnistuneesti.

 

Voin muuten lämpimästi suositella juomareppuja kaikille pidempiä matkoja kesäisin juokseville. Aivan mielettömän hyvä keksintö! Mulla on tosiaan käytössä tuo Camelbakin Marathoner 2l vesisäiliöllä. Todella helppo ja mukava tapa kuljettaa nestettä mukana. Taskuihin mahtuu kivasti vielä kännykkä ja energiageelit. Lauantai oli niin kuuma päivä, että juoksin ilman paitaa eikä reppu hiertänyt 16km:n aikana yhtään! Loistavaa!

Keskittynyt katse ennen mäkitreeniä!

Camelbak Marathoner reppu!

Testasin lenkin aikana muuten uusia energiageelejäkin. Ostin kokeeksi Gu-merkkisiä varsinkin triathlon puolelta tuttuaja energiageelejä. Suosittelen teille nyt täysin ilman taka-ajatuksia niitäkin. Ne toimivat todella hyvin eikä vatsakaan sanonut yhtään mitään. Ostin niitä heti maanantaina lisää ja otan ne käyttöön sekä treeneissä, että itse maratonilla lokakuussa. Olen kuullut niistä todella paljon hyvää myös muilta juoksijoilta. Mulla on pari ultramaratoonari asiakasta, jotka kehuivat GU:n geelejä ja pakkohan niitä oli sitten itsekin kokeilla ja totesin ne hyviksi.

 

GU:n geelejä!

Olen lenkkeilyn lisäksi käynyt pelaamassa fudista kerran viikossa ja mukana on tietysti edelleen pyöräilyä ja kuntosalia. Nyt olen juossut 3 vähän pidempää lenkkiä eli jätemäen lisäksi 17 ja 15 km parin viikon sisään. Näiden lisäksi on tullut perushölköttelyä 8-12km ja pari kovempivauhtista treeniä. Olen ajatellut pitää harjoituksen runkona yhtä pitkää viikottaista lenkkiä sekä yhtä kovempaa ja vauhdikkaampaa treeniä. Loput ovat sitten kevyempiä hölköttelyitä. Ideana olisi se, että joka toinen viikko tuo pidempi lenkki olisi rasitustasoltaan kovempi ja mäkisemmässä maastossa n. 14-17km pituinen. Joka toinen viikko taas vähän pidempi 20-30 km todella iisisti.

Jätemäellä!

 

Nyt on töiden ja koiran puolesta ollut niin kiireistä etten ole valitettavasti kerennyt kirjoittelemaan useammin. Suurin osa ystävistäni ja kollegoistani ovat varmasti siitä onnellisia, mutta mä koitan siitä huolimatta kirjoittaa jatkossa vähän tiheämmin.



Jano lähtee juomalla- Jokainen tyylilleen uskollisena!

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa olla juuri niin URHEILIJOITA kuin ikinä vaan haluatte! Mä tuen teitä siinä!

 

Mun viikonloppu kuluu vaimon, perheen, ystävien, treenien ja huippujalkapallon parissa. Huomenna meen ekaks kaverin kanssa salille ja siitä jatkan kavereiden kanssa syömään, suunnittelemaan Englannin matkaa ja loppuhuipentumana katsomaan Arsenal-ManCity matsia Olympiastadionille. JEE!

 

Tuukka

Kolin poluilla

Terve taas!

 

Me käytiin kesälomalla tosiaan myös Kolilla. Olimme siinä n.80km päässä Nurmeksessa, joten matka ei päätä huimannut. Täältä Helsingistä ei viitsisi sinne yhden lenkin takia ajaa :).  Se on kokonaisuudessaan makee paikka ja mä olin käynyt siellä viimeksi joskus ihan junnuna ja Monna ei ikinä. Tämän maakuntamatkailun varjollahan mä pääsin samalla treenaamaan Vaarojen maratonin maisemissa. Halusin nähdä miltä polut siellä näyttävät ja vaikka tiesin, että reitti tulee olemaan raskas niin halusin tietää kuinka raskas. Tässä on nyt kuvien sävyttämä postaus mun lenkistä Kolilla.

 

Me ollaan Geren kanssa tukka pystyssä valmiina valloittamaan Kolin huiput!

Lauantai oli ainut poutainen päivä ja päätimme, että silloin toteutamme matkan. Ei muuta kuin kahvit termariin, eväät laukkuun, koko porukka faijan Nissaniin ja keula kohti Kolia. Perille saavuttiin puolenpäivän aikoihin. Mentiin hissillä ylös ja mä lähdin siitä heti etsimään hyviä juoksureittejä. Isäni, äitini, Monna ja Gere lähtivät omille poluilleen. Sovimme tapaavamme info-pisteellä 75min päästä.

 

 

Kipuaminen kohti Ukko-Kolia voi alkaa!

 Lähdin ekalle viitoitetulle polulle, joka silmiini osui. Se lähti ylhäältä viettämään alaspäin. Polku oli yllättävän vaikeakulkuinen ja jo 5 min juoksun jälkeen olin tosi onnellinen, että pääsin testailemaan niitä reittejä ennen lokakuun koitosta. Polku johdatteli mua alaspäin pitkän aikaa ja lopulta pamahdin  järvien tasolle. Siellä juoksin hiekkateitä hetken aikaa, kunne päätin, että seuraavasta mahdollisesta paikasta menen takaisin poluille. Tähän mennessä olin juossut ehkä n. 30min. Seuraava kyltti olikin tuo yllä oleva Ukko-Koli 1,9km. Arvasin, että nyt alkaa aikamoinen nousu.  

Välillä polut olivat hyväkuntoisiakin.

 Tuo noin parin kilometrin nousu ei kuulosta kovin pahalta, mutta sitä se kyllä oikeasti oli.

 

Kuvista ei oikein tajua mäkien jyrkkyyttä..

 Juoksin sinnikkäästi polkuja ylöspäin kohti Ukko-Kolin huippua. Välillä menin melkein kävelyvauhtia, kun mäki alkoi käymään niin jyrkäksi.

Nyt on pakko huilata!

Ja lopulta oli vahvemman edessä nöyrryttävä kävelemään ja tasaamaan vähän sykettä. Mäki vei musta tällä kertaa voiton. Lokakuussa aion laittaa sille kovempaa kampoihin :).

Tiet ja polut olivat paikoittain oikein hyväkuntoisia ja mukavia juosta. Välillä eteen tuli kyllä todella vaikeitakin pätkiä, jotka oli pakko ottaa ihan kävellen. Valitsin aamulla kengikseni Inovin Trailroc 245:set. Ei kyllä liukkaat kivet ja juuret tätä miestä haitanneet. Sen verran pitävä pohja noissa Inoveissa on. Ne on myös todella matalakantaiset, mikä takaa rullaavan ja mahdollisimman puhtaan askeleen. Ne on ylivoimasesti parhaat maastojuoksukengät mitä mulla on ikinä ollut ja ne ovat mulla jalassa myös Vaarojen Maratonille lokakuussa.
 

Enää 800m jäljellä vai pitäskö mennä Rinnetuvalle?

Pakko mun on myöntää, että jossain vaiheessa lenkkiä ajattelin, että mitä mä itteeni täällä kiusaan kun voisin mennä tolla tuolihissilläkin ylös. Sen verran itsepäinen mä kuitenkin olen, että enhän mä olis sitä antanu itelleni ikinä anteeksi :). Eli jatkoin taas juoksemista!

Ukkko-Kolin hujakoilla oli aika kiristellä nauhoja!

 

Järkevien ihmisten valinta!

 

Aika jatkaa taas matkaa!

Kuin ihmeen kaupalla näin yhtäkkiä valoa polun päässä ja olinkin melkein perillä. Jatkoin juoksemista kohti Ukko-Kolin huippua ja seuraavaksi edessäni toilaili tutunoloinen musta labradorinnoutaja ja perheeni. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja otettiin muutamat kuvat. Sitten mä jatkoinkin jo matkaa.

 Perheeni tapaamisen jälkeen juoksin Paha-Kolin huipulle ja jäin sinne hetkeksi ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Niin tosissaan ei pidä olla ettei olisi aikaa pysähtyä lenkillä ihmettelemään kauniita asioita. Mulla ei ole korkeanpaikankammoa eikä mua kovin usein huimaa missään, mutta nyt tuli koettua sekin. Kun otin siellä korkeimmalla kalliolla kuvia niin mun alapuolella ei ollut yhtikäs mitään. Pelkkä pitkä pudotus. Puhuttiin jälkikäteen autossa, että on aika ihme ettei Kolilla satu enempää onnettomuuksia, koska mitään turvakaiteita ei ollut missään. Siinä kun olisi horjahtanut niin se olisi ollut hyvin nopeat jäähyväiset.



Vähän fiilistelyä Paha-Kolin huipulla!

Hetken tauon jälkeen lähdin juoksemaan pitkospuita pitkin kohti seuraavaa laaksoa. Tuntui, että juoksin koko ajan joko ylä, - tai alamäkeä ja niin se varmaan olikin. Kolilla noita mäkiä meinaan riittää. Pari kilometriä juostuani puhelimeni soi ja Monna kysyi, että meinaatko juosta vielä pitkään? Gere oli alkanut ontumaan ja sillä oli 2 punkkia kaulassa. Olin tässä vaiheessa juossut jo yli tunnin ja nähnyt kauniita maisemia sekä pitkiä loputtomalta tuntuvia mäkiä. Nyt tuntui, että oli hyvä syy jättää juoksut siihen ja suunnata takaisin perheen pariin. Saimme joltain ystävälliseltä naiselta punkkipihdit lainaan ja niillä ne pirulaiset irti.

Oli tullut aika hyvästellä Koli ja lähteä ajelemaan kohti Nurmesta. Loppusaldona voin todeta, että kauniit oli maisemat ja suosittelen Kolia lämpimästi kaikille, jotka siellä päin liikkuvat. Sinne voi mennä joko ihailemaan maisemia tai sitten nauttimanaa vaelluksesta ja juoksusta ainutlaatuisissa maastoissa. Olisin voinut hyvinkin jatkaa juoksemista vielä ainakin tunnin verran. Niin kivaa se siellä oli! Nyt kuitenkin sekä minä, että koira onnuttiin, joten oli korkea-aika jättää lenkkeilyt siihen. No lokakuussa sitä lajia tulee varmasti ihan riittämiin lisää, kun edessä on tuo 43km kilpailu samoilla poluilla.

 

Tästä näkee vähän näitä korkeuseroja.

Vielä parit fiilistelykuvat loppuun ja aika sanoa Good bye!

 Mukavaa elokuun alkua kaikille! Mä jatkan nyt taas töitäni!

 

Tuukka