Blogin kirjoittamisessa on varmasti monia tyylejä ja tapoja. Mulla itselläni tuntuu olevan kaksi hyvin yleistä tapahtumakaarta jokaiselle kirjoitukselleni. Toinen on sellainen perinteisempi, missä kerron mitä olen tehnyt ja miten olen treenaillut viikon aikana. Siinä keskityn enemmän harjoitteluun ja jätän mielipiteeni vähemmälle.
 |
| Terve! |
Mulle itselleni mielenkiintoisempi ja haastavampi tapa ovat nämä mielipiteisiin liittyvät kirjoitukset. Niissä keskityn usein yhteen asiaan tai ilmiöön ja pohdin sitä. Mulla pyörii mielessäni aina muutamia ajatuksia, mielipiteitä ja jutun aihioita. Saatan pyöritellä niitä suhteellisen pitkäänkin pääni sisällä. Pompottelen niitä edestakas, mietin vähän eri kanteilta ja jos ne ovat vielä jollakin tapaa ajankohtaisia niin lueskelen niistä vähän muidenkin kirjoituksia. Jos asia liittyy liikkumiseen, terveyteen, ravintoon tms niin keskustelen siitä vielä Monnankin kanssa. Siltä saan viimeistään niitä muitakin näkökantoja asiaan. Monna on paljon hyväksyvämpi ja ymmärtäväisempi ihminen kuin minä. Mä oon todella monissa asioissa aika musta-valkoinen. Se on mun tapa toimia ja thats it :). Tunnette varmaan vastaavia tapauksia! Kun tämä höyhenenkevyt aihio päässäni alkaa vihdoinkin muodostumaan edes jonkinnäköiseksi kokonaisuudeksi niin kirjoittelen siitä sitten tänne. Tässä kohtaahan tämä kärsimysnäytelmä muuttuukin sitten julkiseksi ja te rakkaat lukijani saatte joko nauraa tai itkeä.
 |
| Taas lähdössä itsekkäästi juoksemaan :) |
Tämänkertainen juttuni on syntynyt tämän suuren ja dramaattisen ajatusten pyörittelyn kautta. Se lähti liikkeelle yhdestä ainoasta lauseesta, minkä kuulin muutama viikko sitten. Syy miksi mä tästä niin innostuin on se, että tämä asia on varmasti jossakin elämänvaiheessa mietityttänyt monia teistä, niin minuakin. Minä ja Monna olemme tässä suhteessa aika erilaisia. Tämä on myös erittäin olennainen juttu Personal Trainerin työtä ajatellen.
Kirjoitukseni otsikonhan on jokainen jo bongannut. Olenko minä oman elämäni tärkein asia? Siinä on aika jännä kysymys. Kun kysytään "Mikä on elämäsi tärkein asia?" Kuulee monesti vastattavan: lapset, perhe, terveys, ystävät..Kaikki nämä ovat todella tärkeitä asioita ja varmasti monelle niitä tärkeimpiä. Mä vastaisin tuohon kysymykseen ehkä, että: Minä olen elämäni tärkein asia itselleni. Tästähän herää heti ajatus, että onpas ylimielinen ihminen tai sitten kysyjän mieleen hiipii se Helsingin Sanomien juttu narsistista.
Valoitetaanpa tätä taustaa nyt tässä vaiheessa ennen kuin viimeinenkin lukija painaa X:ää tuolta oikeasta yläkulmasta. Miksi tämä aihe on niin kiinnostava ja miten se liittyy Personal Trainerin työhön? Kun ihminen alkaa liikkumaan enemmän ja keskittymään tarkemmin ravintoonsa se vaatii aina aikaa, energiaa ja voimavaroja. Niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Liikuntaan käytettävä aikahan on jostain pois. Eli jostain pitäisi nipistää vähän aikaa liikunnalle. Tässä kohtaa tämä asia tulee monesti sitten eteen. Mikä on sinulle tärkeää? Pitäisikö tällaisen kunnonkohotusprosessin aikana muuttaa arvojärjestystä niin, että siitä tulisikin se tärkein asia? Näihin kysymyksiin ei ole oikeita vastauksia. Eikä minun vastaukseni ole välttämättä paras toimintatapa sinulle. Näistä asioista me kuitenkin usein jutellaan asiakkaidemme kanssa. Varsinkin silloin, kun aloitamme projekteja ja silloin, kun tuntuu, että etenemme vastatuulessa yhteisen projektimme kanssa. Painonpudotus on tyssännyt, painot salilla pysyneet samoina viikkotolkulla tai juoksuvauhdit polkee paikallaan.
Olen monesti kuullut asiakkaani sanovan, että minun elämässäni on nyt niin paljon tärkeämpiä asioita kuin minä itse. Nämä voivat olla koulun aloittava lapsi, oma yritys, elämänkumppani, talonrakennus jne. Välillä elämässä tulee eteen aikoja, kun omat tarpeet ja unelmat on pakko työntää hetkeksi syrjään auttaakseen läheistä tai keskittyäkseen johonkin vielä merkittävämpään asiaan. Se on ymmärrettävää, kohtuullista ja inhimillistä. Niin minäkin olen tehnyt monesti ja tulen vielä lukemattomia kertoja tekemäänkin.
 |
| Monna ja Gere! |
Olen kuitenkin itse vahvasti sitä mieltä, etttä nämä ajanjaksot eivät saisi olla kovin pitkiä. Minun uskomukseni mukaan onnellinen ja terve ihminen jakaa hyvää mieltä sekä positiivisuutta myös ympärilleen. Välillä on hyvä miettiä olenko minä itse onnellinen ja olenko minä itse oman elämäni tärkein asia? Niin kuin jo aikaisemmin sanoinkin niin minä olen oman elämäni tärkein asia. Jos pidän itseni tyytyväisenä niin olen paljon parempi aviomies, poika, ystävä, koiranomistaja, työntekijä, yhtiökumppani, joukkuekaveri jne. Jos taas unohdan itseni ja omat tarpeeni, unelmani, toiveeni ja tavoitteeni niin muutun aika helposti äkäiseksi, onnettomaksi, temperamenttiseksi kiukuttelijaksi. Keskittymällä omaan hyvinvointiini ja onnellisuuteeni takaan myös sen, että olen parempi ihminen läheisilleni.
Tämä on toki kärjistettyä, koska jos kirjoittaisin jokaisen kannan ja esimerkin kaikista mahdollisista tilanteista niin tämä kirjoitus ei päättyisi koskaan. Muita ihmisiä pitää ottaa huomioon, mutta välillä saa ja pitää olla itsekäs. Jos on kuolemanväsynyt pitkän työviikon jälkeen niin perjantaina ei ole pakko lähteä kaverin luo kahville vaan sen takia, että pelkää hänen loukkaantuvan sinun kieltäytymisestä. Jos taas kumppanisi ehdottaa lasillisita viiniä lauantaina niin on ihan okei sanoa, että menen ensin lenkille. Se on tervettä itsekkyyttä, mitä pitää olla. Välillä tuntuu, että itsekkyys ja omanmielen mukaan toimiminen on nykyään kuin kirosana. Heti alkaa mieleen hiipimään se muotisana narsisti, vaikka siinä puhutaan aivan eri asiasta.Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsistinen persoonallisuushäiriö on sairaus ja tervehenkinen itsekkyys on ihan okei.
 |
| Itsekäs vai itsepäinen.. |
Minä olen todella oma-aloitteinen ja itsekäs ihminen. Teen paljon asioita niin kuin haluan, koska sitä kautta olen onnelisempi, voin paremmin ja teen siten myös läheisistäni onnellisimpia olemalla heille mukava. En tiedä vastausta tähän, mutta en usko kovin monen läheisistäni sanovan minua itsekkääksi oman edun tavoittelijaksi. Ainakin pyrin olemaan aina avuksi ja joustamaan asioissa omien periaatteideni mukaan. Toki erilaisiin ryhmiin, kuten vaikka meidän kaveripiirimme on jo muotoutunut tietynlaiset roolit kaikille. Se tietenkin helpottaa meidän elämäämme ja kanssakäymistämme. Jokainen tietää mitä toiselta voi odottaa eikä toisen käyttäytyminen enää yllätä. Sama juttu on perheissä ja myös työpaikoilla. Silti se tietynlainen itsekkyys ja oman onnellisuuden mukaaan toimiminen ei ole paha-asia, päinvastoin.
Nyt kun tässä on vielä rahtunen alkuperäistä ideaa jäljellä on aika lyödä stoppi tämän päivän ajatuksille. Olkaa ainakin välillä oman elämänne tärkeimpiä ihmisiä ja eläkää itseänne varten, kuitenkin muut ihmiset ja heidän mielipiteensä huomioiden. Rakastakaa itseänne niin rakastatte myös läheisiänne!
Loppuun vielä kevyempiä aiheita. Tänään lähtee mun jumppa-neitsyys, kun meen vaimoni tunneille. Ensiksi vuorossa on X-Bike & core 50min ja siihen perään Teho tunti 35min , mikä on Crossfit tyylistä menoa. Kiva nähdä minkälaisia tunnit on, kuinka koville Monna mut laittaa ja minkälainen fiilis tuolla ryhmäliikunnassa yleisesti ottaen on. Siitä raportoin sitten loppuviikolla.
Topakkaa torstain jatkoa!
Tuukka
