Tajuut sä mihin sä oot lähössä?

Vaatteet pois ja mereen!

Otsikon mukaisen kysymyksen esitti mun kollega mulle eilen. Hän tarkoitti tietysti lokakuussa juostavaa Vaarojen marathonia. Tämä kysymys oli erittäin ajankohtainen senkin vuoksi, että olen ajatellut tätä(kin) asiaa aika paljon viime aikoina. Tarkoitukseni on pohtia pitkiin kestävyysurheilusuorituksiin osallistumisen syitä vähän laajemmassa mittakaavassa. Mitä juoksu ja liikunta minulle merkitsee? Miksi kidutan itseäni pitkillä suorituksilla? Mikä saa minut tekemään niitä yhä uudelleen ja uudelleen?

Välillä käyn uimassa kesken juoksulenkin! Perjantaina kävin Seurasaaressa!

Luin nyt jo tosien kerran Dean Karnazesin "Ultra Marathon Man" kirjan läpi. Siinä on aika hyviä ajatuksia ja mielipiteitä tästä asiasta. Dean on varmasti kohdannut näitä kysymyksiä, uteluita ja ihmettelyitä noin miljoona kertaa enemmän kuin minä. Hän kirjoittaakin, että "Monesti ihmiset haluavat kuulla jonkun syyn sille miksi joku tekee näin. Useimmiten kysymyksen Miksi? esittäjä toivoo vastaukseksi lyhyttä, keittiöpsykologista kliseetä. "Juoksin siksi, koska olin lapsi, isäni ajoi minut ulos talosta ja jahtasi pitkin katuja vyö kourassaan". Näille ihmisille annan yleensä jonkin puolivillaisen vastauksen, kuten "Siksi, että nautin siitä" vaikka minun pitäisi ehkä vastata, että "Juokse sinä kahdeksankymmentä kilometriä, niin sitten löydät oman vastauksesi." Sitä voi olla aluksi vaikea tajuta. Ihmiset haluavat outoihin asioihin monesti yksinkertaisia ja helppoja vastauksia, vaikka niitä ei olekaan. He haluvat ymmärtää miksi joku tekee niin, vaikka siihen ei vastausta olisikaan. On aivan liian vaikeaa ymmärtää, että sitä vaan tehdään jostain syystä mitä ei oikein kunnolla tiedä itsekään.

Perjantaina lähdössä aamulenkille!

 Tästähän näissä pitkissä suorituksissa on monesti kysymys. Halu etsiä jotain. Oppia tuntemaan itsensä paremmin. Harvoin kenelläkään on yhtä yksinkertaista syytä miksi haluaa haastaa itseään jatkuvasti yhä kovempiin suorituksiin. En minäkään ajattele ikinä, että nyt juoksen kisan siihen ja siihen aikaan vaan odotan enemmän sitä seikkailua ja sitä tunnetta, kun jokapaikkaan sattuu ja pääsen haastamaan itseni suorituskykyni äärirajoilla. Marathonin ensimmäisen 20km on mun mielestä ne kaikkein tylsimmät. Olen niin monta kertaa juossut sen pituisia lenkkejä ettei se tarjoa mulle enää oikein mitään haastetta. Siitä eteenpäin mennessä joka kerta olen sitten löytänyt aivan uusia asioita itsestäni niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minulle esimerkiksi ei ole melkein koskaan ollut mitään ongelmia vatsani kanssa. Nyt kun Tukholmassa kohtasin senkin haasteen jossain syvällä sisimmässäni olin onnellinen. Tämä on jotain uutta. Tätä olen tullut tänne hakemaan. Sama juttu vuosi aiemmin kun oli se +2 ja räntäsade. Sekin oli jotain uutta ja yllättävää. Äitini lähetti minulle silloin kisa-aamuna viestin, että muista ettei sinun ole pakko lähteä. Mieti onko se edes järkevää kun siellä on noin haastava sää. Arvatkaapa mitä? Sen lukiessani tiesin, että aion aivan 100% varmasti juosta sen juoksun loppuun saakka. Nyt täällä on poikkeuksellinen sää, joka saa minut entistä väsyneemmäksi ja laittaa minut entistä kovemmalle. Näiden kokemusten, haasteiden ja ajatusten takia minä juoksen.

"Jotkut hakevat apua psykologin pakeilta, toiset suuntaavat lähipubiin. Minun terapiaani on juokseminen. Se lataa akut ja tyhjentää pään. En muista yhtä ainutta kertaa, jolloin oloni olisi juoksemisen jälkeen huonompi kuin ennen sitä". Tämäkin lausahdus on Deanin kirjasta. Tämän voin allekirjoittaa vaikka jokaikisen lenkkini/treenini jälkeen.

Selässä ekaa kertaa uusi Camelbakin Marathoner juoksureppu!

Samasta kirjasta: "Nykyihmisellä on jo kaikkea mitä voi toivoa, mutta liian usein olemme tyytymättömiä. Tavarat eivät tuo onnea. Elämäni hienoimmat hetkeni olen viettänyt tyhjällä tiellä, juoksukengät ja shortsit ainoana omaisuutenani" Tässäkin on totuuden siemen. Juoksiessasi pitkää matkaa monet asiat yksinkertaistuvat. Väsyneenä et jaksa enää välittää oletko muistanut maksaa sen Dna:n laskun ajoissa tai onko ipadin akku täynnä. Silloin sinua kiinnostaa vaan signaalit mitä kroppasi antaa. Okei mikä toi pistos takareidessä oli? Toivottavasti se ei ala pahenemaan ja kramppaamaan jossain vaiheessa. Nyt vihlaisi polvesta. Ei kai se nyt vaan kipeydy ja turpoa, koska matkaa on vielä jäljellä. On erittäin helpottavaa päästää irti kaikesta ulkopuolisesta ja pinnallisesta. Olla vaan yksin itsensä kanssa ja kuunnella oman kroppansa antamia signaaleja. Yksi energiageeli tai lasi vettä voi niillä hetkillä olla sinulle huomattavasti arvokkaampi kuin laatikollinen iphoneja tai palkankorótus. Koska olet viimeksi ollut todella onnellinen muovipikarillisesta vettä? Pitkien suorituksien aikana arvostat todella pieniä asioita. Se antaa ainakin minulle sitä laajakatseisuutta myös arkielämän puolelle. Tukholmassa maaliin tullessani olin aivan helvetin onnellinen, että olin vielä hengissä ja näin Monnan aidan takana. Ajattelin, että olen aivan pirun onnekas, että mulla on tollanen vaimo, joka jaksaa täällä sateessakin olla monta tuntia ulkona kannustamassa, kun mä juoksen. Sen lisäksi se jaksaa vielä odotella mua viluissaan puoli tuntia metalliaidan takana ja sanoa "Onneksi olkoon se oli aivan mahtava suoritus Tuukka" Tällaiset asiat ja tunteet saavat mut yhä uudelleen mukaan mitä kovempiin suorituksiin. Kuinka monesti huomaamme sen, että taas olemme vain liitäneet asiasta ja paikasta toiseen hirveässä arjen kiireessä kerkeämättä pysähtymään ja ajattelmaan mikä elämässä on oikeasti tärkeetä?



Monna jaksaa kannustaa!

Vaikka mä urpoilenkin!

Tässä oli nyt maalailtuna vähän tätä mun sielunmaisemaa. Jokaisella on syynsä haastaa itseään. Usein olen huomannut sen, että keskustellessani toisen itsensä haastajan kanssa marathonin ajoilla tai pyöräkisan keskivauhdilla ei ole merkitystä. Se ei ole ensimmäinen kysymys. Ensiksi voidaan puhua siitä, miten juoksu meni? Miltä se tuntui jne. Monesti taas kertasuorittajat ja sellaiset ihmiset, jotka urheilevat vain sen tuloksen vuoksi kysyvät sitä ensimmäinenä. "Mikä sun aika oli? Aijaa. Joo mä juoksin 3 vuotta sit minuutin kovempaa ja mun setä on juossut marathonin 3 tuntiin". Okei se on pirun hienoa, mutta osa urheilijoista/juoksijoista ei hae sieltä pelkästään sitä tulosta. Vaan kokemuksia, tunteita ja haasteita. Nyt joku varmasti ajattelee, että eiks tää sun blogikin ollut nimenomaan sidoksissa Tukholman marathoniin ja siihen 4tunnin tavoitteeseen :). Oli, mutta se ei ollut koko totuus, eikä edes puolikas. Se oli yhden kilpailun tavoite, minkä täyttyminen ei ollut mulle kuitenkaan se suurin tavoite.

Seurasaari!

Haasteet ja pitkät urheilusuoritukset voivat tapahtua ihan normaaleina päivinä ilman mitään kilpailuja. Minäkin olen tehnyt varmaan 80% pitkistä suorituksista ihan yksin tai parin kaverin kanssa ilman mitään varsinaista kilpailua. Tarvitaan vain muutama tunti aikaa ja juoksukengät, sukeset, fillari tai ihan mitä vaan. Siitä se lähtee. Nämä eivät kuitenkaan ole kaikkia varten. Minullakin on vaikka kuinka paljon kavereita, joita tällaiset asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa. En saisi heitä kirveelläkään mukaani aamulla 5.45 starttaavalle 2 tunnin juoksulenkille ja uimaan ennen töihin menoa :).  Minä kuitenkin kunnioitan heitä ihan yhtä lailla kuin he (toivottavasti) minua. Yritän ymmärtää sitä, että heidän tavoitteet ja koetinkivet ovat jollain muulla elämän osa-alueella.

Nyt mun on aika lähteä juoksemaan kohti Leppävaaraa, mistä starttaamme päivän juoksutreenin kaverini shakaalin kanssa!

 

Syvällisten ajatusten parista toivotan teille kaikille mahtavaa lauantain jatkoa!

Tuukka

Lasketaanko tää jos kukaan ei näe?

Olen jo pidempään miettinyt tätä jutun aihetta ja nyt tökkään hennon lusikkani tähänkin soppaan. Aihe on sellainen, että se varmasti herättää paljon tunteita. Tänään jutustelen siis siitä: onko harjoitus harjoitus, jos kukaan ei sitä näe tai sitä ei merkata ylös. Elämme kultaista kakstuhatkymmenlukua ja melkeinpä kaikilla rupeaa olemaan älypuhelinta, aipädiä, kannettavaa jne. Nämä vehkeet on sitten vielä ladattu aivan tukkoon jos jonkinlaista ohjelmaa ja sovellusta. Nyt pureutaan niihin ja niiden käyttöön.

Kuvia kesken lenkin tiistaina!

Monilla on käytössään jokin tai joitakin seuraavista: sykemittari, facebook, twitter, blogi, instagram, heiaheia, runkeeper, sportsTracker jne. Nämähän ovat kaikki mahtavia apu, -sekä motivointivälineitä liikuntaan ja urheiluun. Sykemittarit ova yleistyneet kymmenessä vuodessa huomattavasti ja nyt aivan viime vuosina älypuhelimien räjähdysmäisen kasvun myötä meillä on saatavilla noin miljoona erilaista sovellusta. Parhaillaan ne tarjoavat lisämotivaatiota juuri silloin, kun et jaksaisi lähteä salille tai lenkille. Pahimmillaan ajaudut tilanteeseen, missä ne määrittävät aivan liikaa harjoitteluasi ja vievät ilon itse liikuntasuorituksesta.

Lisää kuvateksti

Heräsin tähän juttuun uudestaan pari viikkoa sitten ihan ohimennen, kun Monna puhui ystävänsä kanssa puhelimessa. Hän oli tehnyt salilla leukoja ja sanoi, että oli tehnyt oman ennätyksensä, mutta se tuntui vähän hassulta, kun kukaan ei ollut näkemässä tai kuvaamassa sitä. Tämä oli vain hänen kommentti eikä sinänsä liity tähän kirjoitukseen muulla tavalla kuin sillä, että se herätti minut ja toi mulle muistoja mieleen. Muutama vuosi sitten hankkiessani ensimmäisen sykemittarini aikuisiällä jäin siihen koukkuun. Tykkäsin kyllä käyttää sitä, mutta annas olla, jos se ei joskus näyttänyt sykkeitä ja kalorinkulutusta niin mulla meni hermot ja meinasin paiskata sen helvetinkoneen aivan samantien jonkkaan. Sama jos jouduin pysähtymään liikennevaloihin niin tuntui, että maailma kaatuu kun kilsa-ajat tippuu. Silloin heräsin siihen ajatukseen, että ei tämän näin pidä mennä. Mittari on minun palvelijani, ei toisinpäin. Sen jälkeen treenasin tarkoituksella välillä ilman mittaria ja nautin puhtaasti liikunnan riemusta.

Heiaheiaan saa kätevästi kaikki liikunnat muistiin!

Toinen hauska tapaus sattui 4Runnersissa. Asiakas toi meille mittarin reklamoitavaksi, kun se ei näyttänyt enää sykettä hänelle. Katselimme ja testailimme sitä hetken aikaa yhdessä. Mittari ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan ja niin kerroin hänelle, että se pitäisi lähettää maahantuojalle huoltoon ja siinä menisi noin.1-2 vkoa, kunnes hän saisi sen takaisin itselleen. Asiakas jäi katsomaan mua pitkään ja sellaisella ilmeellä, että oot sä pitkätukka ihan aasi ja sanoi sitten ettei se kyllä käy mitenkään, koska hänen pitäisi päästä treenaamaan ja maratonkin on tulossa parin kuukauden päästä. Minä kysyin sitten, että mikset sinä hyvä ihminen treenaa ilman sitä mittaria? Ethän sä sitä siihen juoksemiseen tarvitse. Hän ei kyllä ollut asiasta sitten ollenkaan samaa mieltä vaan ajatteli aidosti, että treenitaukoa tulee niin pitkään kun mittari on huollossa. Eikä me sitten loppujen lopuksi päästy ihan yhteisymmärrykseen siitä onko ihmiselle fyysisesti mahdollista juosta metriäkään ilman sykemittaria, mutta se on jo tarina erikseen. Tämä  kertoo siitä, että liian usein me sidomme itseämme turhaan kiinni näihin palveluihin ja laitteisiin. Ne ovat kuitenkin tehty palvelemaan liikkujia ja se itse liikunta on tärkeintä, ei se mitä mittarissa lukee.

Runkeper

Minä käytän itse sykemittaria. Kirjoitan blogia, jota julkaisen myös facebookissa. Olen twitterissä ja minulla on MyAsics, Heiaheia sekä SportsTracker palvelut käytössäni. Vaikka en noita liikuntapalveluita juuri käytäkään, niin voisin kuitenkin sanoa olevani jonkinlainen laitteiden ja palveluiden suurkuluttaja. Koitan kuitenkin jatkuvasti pitää mielessä sen, että en anna minkään edellämainittujen määrittää omaa liikkumistani. Nyt kun blogit ovat jo arkipäivää ja juoksu, crossfit, kuntosali sekä fittness-urheilu suorastaan muodikkaita niin olen monesti miettinyt, että kuinka suuria motivaattoreita nämä palvelut ihmisille ovat? ja mitä sitten kun he kyllästyvät siihen käyttämäänsä palveluun? Loppuuko harjoitteleminen kuin seinään vai jääkö taka-alalle se Heiaheia tai SportsTracker? Toivottavasti jälkimmäinen.

Iik..Se on ilman paitaa! ylimielistä!

Blogin pitäjät kuvaavat itseään ja toisiaan aivan älyttömästi harjoitellessaan. Miten se ei voisi olla häiritsemättä itse harjoittelua. En aina ymmärrä. Jos kuvat otetaan ennen tai jälkeen treenin, niin se toimii varmasti. Toinen vaihtoehto on se, että tehdään kuvaustreenit erikseen. Eli silloin tehdään vähän iisimmällä tahdilla ja jätetään vähän aikaa siihen kuvaamiseenkin. Tuntuu vaan välillä tuota menoa katsoessa (en puhu Monnasta :) ) että välillä se itse pääasia URHEILU unohtuu siinä kuvatessa ja heiluessa. Mitä jos joku liikkuu kuvatakseen sitä suoritustaan tai puhtaasti sen takia, että kirjoittaa siitä blogia ja jakaa kuviaan instagrammeissa ja twittereissä. Onko se väärin? Onko se huonompaa urheilua kuin se, missä yksin juostaan upottavassa suossa munia myöten keskellä yötä ja huudetaan, että mitään en oo ottanu!!Tai nostellaan painoja pimeässä paskalle haisevassa kellarissa? Minun mielestäni ei ole, mutta olen monesti itsekin saanut pitkiä katseita kun olen kaivanut kesken treenin kännykän esiin ja ottanut kuvan. Hitto jos vielä peilin kautta!!!Porukka alkaa kuiskailemaan, että näät sä mitä toi hi..ti tekee? Mulle se on aivan yks hailee. Mä tiedän minkä takia treenaan ja usein varsinkin juostessa mietin, että mistä voisin kirjoittaa tänne blogiini seuraavan kerran. Ne siis tukevat toisisaan.

Yksi ihmettelemisen arvoinen asia on se, että välillä kuulee erittäin negatiivisia kommentteja siitä, että laittaa poseerauskuvia facebookkiin/blogiin. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, että miksi sen pitäisi olla kiellettyä tai miksi se nähdään niin kielteisenä asiana. Monet ovat tietysti syntymästään asti kateellisia ja jos toisella on litteämpi vatsa tai isommat hauikset niin se on automaattisesti itseltä pois. Jos joku on tehnyt satoja tunteja töitä kroppansa eteen niin kai siitä nyt voi perskules olla ylpeä ja kulkea ilman paitaa tai laittaa kuvan facebookkiin. Ei se ainakaan minua häiritse vaan mielelläni katson sporttisia ihmisiä.

Välillä kuvien takia lähtee jopa kengät jalasta!

 

Tunnekuohuissa tästä tuli nyt sekavaa vanhan miehen örinää, mutta ei se toisaalta tätä jo ennestään heikkotasoista journalistista yleisilmettä juurikaan heikennä :).

 

Nauttikaa hyvistä, aurinkoisista keleistä ja jos teillä oli huono päivä niin voin lohdutukseksi kertoa, että tänään aamulla päiväni alkoi tapaamisella, josta olin 15min myöhässä, kahvit valkoisen paitani rinnuksilla soittelemassa ovisummeria totaalisen väärässä osoitteessa. Välillä ei voi muuta kuin nauraa itselleen! Elämää ei pidä ottaa niin vakavasti vaan välillä tekee hyvää mogailla ja huonoja päiviä seuraa aina parempi!

 

"Tää päivä oli niin lyijyy"

 

Keep on running!

 

Tuukka

Juhannusviikon treenit ja bailut!

Juhannus on vietetty loistavassa seurassa mökillä ja nyt on pikkuhiljaa aika palata arjen ja työn haasteiden kimppuun. Tämä viikko oli kokonaisuudessaan aika tapahtumarikas ja huipentui  vielä 3 päivän juhannuksen viettoon Tammelassa. Tänään oli kuitenkin suunnattava ajatukset jo tulevaan työviikkoon. Asiakkaat odottivat harjoitusohjelmiaan ja huomisia ennakko-ostoja varten piti tehdä valmisteluja sekä lueskella raportteja.

Töölönlahti kauneimmillaan.

Compression sukat testissä!

Viikkoni alkoi tuttuun tapaan pyöräilyllä Kampin Motivukseen. Siellä vietin erittäin hikisen 75min, jonka jälkeen päivä jatkui muutama kerros ylempänä 4Runnersissa. Oon taas ihan fiiliksissä, kun pääsen treenaamaan enemmän salilla eikä tarvitse miettiä asioita juoksun kannalta. Nyt tuntuu jo muutenkin siltä, että palautuminen on onnistunut hyvin Tukholman jäljiltä ja kroppa kestää taas kovempiakin harjoituksia. Olen ottanut salilla ohjelmaani taas rinnallevedon, työnnön, tempauksen, maastavedon ja kyykyt. Niitä suosittelen kyllä kaikille treenaajille, koska monipuolisempia liikkeitä saa hakea. Rakkain lapseni näistä monipuolisista liikkeistä on kuitenkin rinnalleveto-työntö-kyykky liikesarja. Se saa nopeasti mehut pois ja varmaan yksi monipuolisimmista liikkeistä/liikesarjoista mitä voi salilla touhuta.

 

Juoksurepun testailua!

Viikko kului muutenkin kovasti urheilun merkeissä. Kävin yhteensä 2 kertaa salilla, juoksin 4 lenkkiä ja sitten vielä pyöräilyt päälle. Kaivoin kaapista taas vanhan Nathanin juoksurepun ja juoksin parina päivänä työmatkani. Se on hyvä tapa hoitaa treeni sellaisena päivänä, kun on muuten tiukka aikataulu. Meiltä on Kamppiin lyhimmillään 7km, mikä on jo ihan mukava matka varsinkin, jos koittaa vielä pitää vähän kovempaa vauhtia yllä. Pari muuta suosikkireittiäni ovat 9km ja 11km pituisia.

 

Viikon aikana mulla oli lisäksi pari 4Runnnersin palaveria ja sitten meilläkin alkoi juhannusalet. Niiden valmistelu vie aina yllättävän paljon aikaa. Lisäksi itse alennusmyynnin kasaamiseen kuluu meilläkin vähintään 2 päivää hinnoitteluineen kaikkineen.

Tee-se-itse tarjouslaput by:Tuukka

 

Viikon kruunasi sitten juhannus. Se on joulun ohella mun lempijuhla. Ehkä vielä jouluakin kivempi. Silloin on kuitenkin valoisaa, lämmintä ja ihmiset loistavalla tuulella. Juhannus pitää mun mielestä viettää ehdottomasti mökillä järven rannalla. Kaupunkijuhannuksiakin ollaan kokeiltu mutta ei ne oo ikinä olleet niin kivoja kuin mökillä vietetyt. Tänäkin vuonna se tuli taas todistettua.

 

Vietimme juhannuksen 9 kaverimme kanssa vuokramökillä Tammelassa Forssan lähettyvillä. Vuokrasimme mökin jo tammikuussa, koska juhannuksenahan melkein kaikki mökit on aina varattuja ja jos haluaa vielä valita minkälaisen haluaa niin pitää olla todella aikaisin liikkeellä.

 

Öinen risteily poikien kanssa!

Me aloitettiin matka käymällä yhdessä Kantsun Prismassa kaupassa. Saatiin 2 ostoskärryä aivan täyteen kamaa ja 400€ lasku aikaan. No eipähän ainakaan loppunu ruoat kesken :). Pakkasimme ostokset autoon ja suuntasimme autojen keulat kohti Tammelaa. Matka sujui leppoisissa tunnelmissa kuunnellessa papan tarinoita. Huikea mies. Muuta ei voi sanoa. Lopulta löysimme sitten itse mökinkin muutaman mutkan kautta.



Beachvolley pelit käynnissä!

Koko viikonloppu kului tosiaan todella rennoissa ja hauskoissa tunnelmissa. Naurettiin, parannettiin maailmaa, syötiin ja vähän juotiinkin. Perinteinen suomalainen juhannus siis..:) Mökin pihaan oli rakennettu beachvolley kenttä ja Antilla oli pallokin matkassa niin saimme hyvät pelit aikaan .Pari valitettavaa loukkaantumista nähtiin, kun Monnan takareisi revähti ja pappa oli muuten vaan niin hiessä ettei se voinut pelata minuuttia pidempää :).

Tässä vielä muutamia kuvia juhannuksesta. Huomenna jatkuu taas hommat ensi kevään ennakko-ostojen merkeissä. Se on aina mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa. Kiva nähdä mitä uutuuksia maahantuojilla on tarjota ja pääsen samalla suunnittelemaan mitä kenkiä meillä 4Runnersin valikoimassa on keväällä 2014.

 

Mukavaa myöhäistä sunnuntai iltaa ja reipasta viikonalkua kaikille!

 

-Tuukka

Ranta oli vähän liiankin matala uimiseen!

Itse mökki!

Ihanat naiset järvellä!

Pihapiiri!



Illaliseksi Papan valmistamat maankuulut ribsit ja kermaperunat!Aiaiaia...

Vaimo is injured!





Aika vaihtaa treenejä ja ottaa rennommin!

Kevään tavoitteeni ovat nyt takanapäin ja siirryn keskikesän rentoihin fiiliksiin myös treenien osalta. Kesän loppupuolella on kuitenkin käännettävä katseet jo syksyyn ja Vaarojen Marathonille.

Kolin maisemia!

Muutama viikko menee nyt fiilistellessä ja nauttiessa siitä rehellisestä liikunnan riemusta. Aion lisätä salitreenejä 3-4 kertaan/viikko. Lisäksi pelailen fudista ja korista. En tietenkään unohda pyöräilyä enkä myöskään juoksua. Aion suunnata jatkossa yhä useammin poluille nauttimaan metsäjuoksun tuomasta euforiasta ja rauhallisesta fiiliksestä mitä keskuspuiston ja Paloheinän polut parhaimmillaan tarjoavat. Tänään olisi tarkoitus viedä maastopyöräkin huoltoon, että pääsen senkin kanssa sitten taas polkujen kimppuun.

Inov-8 Roclite 295

Ensi viikolla aukeaa ilmoittautuminen Vaarojen Marathonille ja sinne olisi tarkoitus lähteä sitten lokakuussa painamaan se lyhyempi 43km matka. Ultralle eli 86km:n taivallukseen mulla ei ole vielä saumoja. Pielisen rantoja hyväilevä Kansallispuiston reitti on kuitenkin sen verran vaativa, että tuo 43km on jo valtava haaste kaikille juosijoille. Siellä sitä korkeuseroa riittää vaikka muille jakaa. Siellä pääsee juoksemaan paikoin haastavissakin olosuhteissa kauniissa Pohjois-Karjalan maisemissa. Juuri tuo seikkailu-momentti sekä täysin erilainen fiilis ja reitti kaupunki marathoneihin verrattuna on se, mikä mua siellä kiehtoo.

Uusia juoksukenkiä ostettaessa pitää sovittaa usempia..

Perjantaina olin erittäin kiireisessä iltavuorossa 4Runnersissa ja kerkesin siinä sivussa jo vähän fiilistelemään tulevia varustehankintoja. Ainakin uusi reppu sekä maastojuoksukengät ovat hankintalistan kärkipäässä. Tällä hetkellä mun listan suosikkeja ovat Inovin Roclite 295 sekä Camelbakin Octane 2lr.

Inov-8 Roclite 295 on vähän vaimennetumpi ja erittäin pitävällä pohjalla varustettu maastojuoksukenkä. Se sopisi mulle hyvin, koska tarvitsen varsinkin noin pitkällä matkalla vähän vaimennusta ja jos siellä on märät olosuhteet niin tuo pitävä pohja on yhtä kuin henkivakuutus. Lisäksi siinä on vain 6mm kantakorkeus, joten sen pitäisi siinäkin mielessä sopia mulle hyvin. Tykkkään tosiaan juosta päkiävoittoisesti tai sillä hiton midfootilla mistä aina höpötän :). Silloin suuri kantakorkeus on vain hidastava tekijä, joka vaikeuttaa sitä oikeaoppista juoksutekniikkaa entisestään. Tuo 6mm on aika ihanteellinen mulle.  

 

Camelbakin Octane 2ltr on parin litran vesisäiliöllä varustettu juoksureppu. Se istuu oikein mukavasti selässä ja vesisäiliö on sijoitettu järkevästi poikittain alaselän kohdalle. Lisäksi siitä löytyy kivasti taskua ja pidikettä kaikelle mahdolliselle mitä mukaan vaan pitkille lenkeille haluaa ottaa. Itse repussa on vesisäiliön lisäksi tilaa 5,5 litran verran.

400 metrin päästä kotoa pääsen livahtamaan keskuspuiston poluille!

Mun viikonloppu meni koiravahtina ja kerkesinhän mä sitten vielä parille lenkillekin. Lauantaina kävin juoksemassa lähinnä polkuja pitkin 9,5km:n lenkin aamulla. Oli aivan mahtava fiilis päästä taas vähän lähemmäks luontoa ja pois tolta asvaltilta ja hemmetin vauhtikestävyystreeneistä tiettyine kilometriaikatavoitteineni :) Huh! Tätä välillä kaipaa lajissa kuin lajissa. Välillä pitää palata niin sanotusti juurilleen ja nauttia vaan puhtaasti liikunnan riemusta ja unohtaa kaikki tavoitteet ja suunnnitelmat! Sitä mulla on nyt edessä muutaman viikon ajan.

New Balancen 1080 pärjäsi kivasti myös poluilla!

Lauantain lenkin jälkeen kävin hakemassa meiän kaverin koiran hoitoon. Se on rodultaan energinen ja ystävällinen Bichon Frise. Koiran haettuani loppupäivä menikin sitten töitä tehdessä. Tein juoksuohjelmia asiakkailleni yhteenlaskettuna n. 8 kuukaudeksi. Voin tunnustaa, että siinä meni muutama tunti. Välillä käytiin Hugon kanssa kävelyllä ja yhtäkkiä kello olikin jo 20.30 ja piti hakea Monna kotiin Lorna Janen tapahtumasta. Siinä se lauantai vierähtikin.

Metsän siimeksestä löytyi siisti purokin!

Sunnuntai alkoi aikaisin, kun heräsin jo 4.45 ja lähdin hoitokoiramme kanssa aamukävelylle. Oli hassu fiilis, kun kaduilla ei ollut meidän lisäksi kuin muutamia takseja, jotka kuljettivat myöhään juhlineita sankareita takaisin koteihinsa. Monnakin heräsi jo ennen 06.00 ja sitten me tehtiin taas töitä pari tuntia, syötiin banaaneja :) ja mentiin takasin nukkumaan.

Mennään jo!

Toinen herätys oli sitten klo: 9.00. Tämän jälkeen syötiin oikea aamupala, tehtiin taas töitä ja mä lähdin Hugon kanssa juoksemaan. Päätin kokeilla miten toi bisukka juoksee ja hyvinhän se juoksi. Paremmin kuin minä :)! Tehtiin 5km lenkki poluilla ja koiralla olisi riittänyt virtaa pidempäänkin. Mulla alkoi kuitenkin aikataulut puskea päälle ja suihkun jälkeen oli aika siirtyä Vantaalle äidin ja isän herkkupatojen äärelle.

Sunnuntain päivällinen vanhemmilla!

Nyt alkaa tämäkin viikonloppu vedellä viimeisiään. Toivottavasti olette päässeet treenailemaan ja nauttimaan viikonlopusta hyvillä mielin. Mun viikko alkaa huomenna 6.00 herätyksellä ja salitreenillä. Ohjelmassa on painonnosto ja voimanosto liikkeiden sävyttämä treeni. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja energistä maanantaita kaikille!

 

Tuukka

Back in business

Tukholman marathon on nyt onnellisesti ohi ja palautuminenkin on sujunut suhteellisen miellyttävästi. Olen aina syyllistynyt vähän liian lyhyeen ja huolimattomaan palautteluun marathonien jälkeen. Nyt koitin välttää sen sudenkuopan. Onnistuinko siinä? En!

Back in business!

Sunnuntai marathonin jälkeen meni ihan huiliessa ja matkustellessa takas suomeen. Maanantaina mulla oli kuitenkin illalla juoksukoulun treenit edessä ja nehän oli vedettävä sanoisi jalat sitten mitä tahansa. Laitoin Niken Freet jalkaan, kun niissä oli riittävästi varvastilaa. Varpaat oli meinaan vielä aika turvoksissa Tukholman jäljiltä. Treenit menivät kuitenkin yllättävän hyvin ja sain loistavaa kannustusta mun juoksukoululaisiltani! Ne ymmärsivät oikein hyvin, että setä oli vielä vähän puolikuntoinen. Laitoinkin ne sitten kiitokseksi tosi koville. Tehtiin loikkia ylämäkeen, sekä kunnon jalkajumppa kyykkyineen, askelkyykkyineen, hiissauksineen kaikkineen :). Myöhemmin kuulinkin, että tytöillä oli ollut jalat aika jumissa parin seuraavan päivän ajan. Tämä todisti taas sen, että kyllä jalat saa kipeäki tuolla lenkkipoluillakin, eikä aina tarvitse sinne salille vääntäytyä :). Tiistain mä sitten taas leipäilin ihan kokonaan. Otin sen 4Runnersistakin vapaaksi, että pääsen oikeasti irti arjesta ja kunnolla huilaamaan kovan suorituksen jäljiltä.

 

Seurasaari!

 

Keskiviikkona päätin lähteä aamulenkille ennen töitä. Laitoin jalkaani vielä todella kevyet ja rullaavat Skechersin GoRun kengät. No juoksu tuntui niin mukavalta, että enhän mä malttanut sitä ajoissa lopettaa vaan tein sitten 11,5km:n lenkin. Vauhti pysyi kyllä kiitettävän matalana eli treeni ei ollut kovinkaan kovatehoinen. Ainut miinus oli se, että lopussa kovempaa juostessani ne Tukholmassa tutuksi tulleet kylkikrampit palailivat sieltä. Sen jälkeen lähdin vielä pyörällä rantsuun Seurasaareen uimaan ja ottamaan aurinkoa. Sieltä matka jatkui pyörällä töihin ja töiden jälkeen vielä kotiin. Illalla katsoin, että olin pyöräillyt 25km ja juossut 11,5km 3 päivää marathonin jälkeen. Tein siis saman virheen kuin aiemminkin :). Kun mieli kaipaa päivittäistä liikuntaa niin niitä vapaa päiviä on todella vaikea pitää. Ainakaan kovin montaa putkeen. Loppuviikkoni meni sitten kuntosalin, yhden 10km lenkin ja pyöräilyn parissa.



Seurasaari!

Tämän viikon alku näytti jo valmiiksi kiireiseltä ja urheilun täyteiseltä. Otin taas perinteiseen tapaan maanantaita niskasta kiinni ja kävin tekemässä salitreenin ennen töihin menoa. Vuorossa oli Selkä-hauis treeni. Liikkeinä oli: maastaveto, rinnalleveto+työntö, ylätalja eteen, alatalja, yhden käden kulmasoutu käsipainoilla, hauikset käsipainoilla * 3, hauikset taljassa suoralla tangolla *1 ja vatsat + selät. Sitten palkkari naamaan ja kaupan kautta töihin. 4Runnnersissa oli rapea 9 tunnin työpäivä, mistä säntäsin suoraan vetämään juoksukoulua keskuspuistoon. Illalla tuli kyllä uni taas hyvin.

Tiistai oli täysin samanlainen päivä paitsi selkä-hauis treeni salilla vaihtui rinta-ojentajaksi ja juoksukoulu yksilövalmennettavaan, mutta lajina säilyi juoksu. Lähdin aamulla kotoa 7.00 ja kömmin takaisin 20.00. Sitten pari tuntia seurustelua vaimon ja telkkarin kanssa ja taas ajoissa nukkumaan.

Tiistain salitreeni käynnissä!

 Keskiviikkona jätin salin väliin ja tulin Monnan kanssa yhtämatkaa töihin, kun se sattuu olemaan nyt kesätöissä tossa vastapäätä :). Tuolla se nytkin vilkuttelee ja irvistelee :).  Mulla oli 4Runnersissa edessä 9-17.30 vuoro, jonka jälkeen lähdin taas vetämään juoksutreeniä yksilövalmennettavalle asiakkaalleni. Paikkana oli Vantaan kauniit pururadat. Kävimme läpi juoksun perustekniikkaa. Miten askelletaan ,millä tahdilla, miten kädet liikkuu, missä lantio seilaa jne..Oikein mukavat treenit tuli tehtyä ja mullekin tuli hiki ja kaloreita paloi, joten sain tälläkertaa samalla itsekin hyvän treenin. Asiakkaan kanssa tehtävät tekniikka painotteiset treenit ovat siinäkin mielessä hyviä, että samalla tulee myös itse tehtyä niitä ja joutuu kiinnittämään paljon huomiota eri asioihin, mihin ei välttämättä omissa treeneissä kiinnitä huomiota.

 

Personal Trainerin ammatti herättää aina paljon kysymyksiä ja mielipiteitä. Pari suosituinta on, että millä salilla sä oot duunissa? Elixialla?, Vedätkö ikinä treenejä muualla kuin salilla?, Aika kätevää, kun saat samalla itsekin treenattua! tai Meinaat sä enää ikinä pitää hauskaa?juhlia? tai syödä karkkia? Vastaukseni näihin on, että joo Elixialla, En tietenkään. Vedän kaikki treenini salilla ja kaikki asiakkaan on ihan jumalattomia hiskejä, joiden kanssa penkataan vuorotellen 200kg:lla kevyitä 5:sia. ja heitetään yläfemmoja. On tosiaan kätevää kun saan itse tehtyä treenejä samalla. - En tietenkään juhli tai herkuttele. PT:t ovat nykyajan munkkeja/nunnia ja vannomme sellaisen valan, missä lupaamme olla juhlimatta ja herkuttelematta koko loppuelämämme ajan :). Näitä juttuja kuulee oikeasti aika paljon. Sanoisinko pari kertaa viikossa.

Lohisalaatti!

Tämän halusin ottaa esiin sen takia, että Personal Trainerin ammattiin liitetään yhä edelleen paljon virheellisiä mielikuvia. Asiakkaan kanssa harjoitellessa PT:n koko keskittymiskyky on vain ja ainoastaan asiakkaan tekemisessä sekä huomioimisessa. Silloin ei ole sekuntiakaan aikaa keskittyä omiin asioihin tai omaan treenaamiseen. Salilla me emme tee juuri mitään, vaikka monesti muuta luullaankin. Tottakai näytämme oikeita suoitustekniikoita ja opastamme huolella uusien liikkeiden pariin, mutta emme siis tee samalla mitään harjoitusta. Minä olen keskittynyt vahvasti myös juoksuun, joten luonnollisesti juoksen itsekin samalla asiakkaan kanssa. Silloin saatan saada liikuntaa siinä samalla. Aina sekään ei tietysti tarkoita automaationa sitä, että saisin tehtyä harjoituksen samalla. Olen siellä kuitenkin vain asiakasta varten ja teemme harjoitteet hänen tasonsa ja tavoitteidensa mukaan. Minun omani eivät välttämättä ole millään tavalla samoja asiakkaani kanssa. 

Juoksuharjoitukset ovat kuitenkin monesti tekniikkapainotteisia jolloin tunnissa kertyy itse juoksua n. 4-6 km riippuen harjoituksesta.

Hymy kasvoilla kohti työpäivää!

Tällaista arkea on täällä vietetty. Tänään torstaina mulla on aamuvouro 4Runnersissa eli 9-17 välisen ajan olen kampissa. Lähden pyörällä suoraan töistä fudismatsiin ja sen jälkeen on poljettava vielä kotiinkin. Päivän harjoituksena toimii siis pyöräily ja jalkapallo. Kilometrejä kertyy n. 25-30 ja fudismatsi kestää tuolla harrastesarjassa 40min. Tämän kiireisen viikon takia emme ole ehtineet kauheasti tehdä ruokaa kotona ja siksi pitääkin olla tarkkana kun menee hakemaan lounasta K-Marketista. Muistakaa tekin, että silti voi tehdä hyviä ja terveellisiä valintoja. Tässä omani. Savustettua lohta ja salaattia ilman kastikkeita tai muitakaan sörsseleitä. Toimivaa ja pirullisen herkullista!

Eväiden puuttuessa kaupasta voi valita myös terveellisen lounaan!

Mukavaa torstain jatkoa! Kohta on taas viikonloppu ja mulla on edessä maastojuoksua. Toivottavasti olette saaneet olla terveinä ja pääsette itsekin nauttimaan liikunnan riemusta!

 

Tuukka

Aika astua kaapista ulos!

Täsä mä olen. Nyt on tullut aika astua kaapista ulos. Tähän asti olen kirjoitellut nimimerkin eli lempinimeni Leevin takaa. Olen kuitenkin päättänyt ottaa rohkean askeleen ulos kaapin hämärästä takanurkasta ja jatkaa tätä projektia omana itsenäni. Samalla paljastan teille vähän taustojani, niin tiedättepähän sitten mistä nämä huonot jutut ovat peräisin. Nimeni on siis Tuukka. Tuukka Pursiainen, jos oikein rehellisiä ollaan. Huh. Kylläpä helpotti! Ei enää salailua, ei yöllisiä yksin puheluja ja jatkuvaa identiteetin hakemista ja oman minän torjumista :). Kivi on pudonnut sydämmeltäni. Olen taas Tuukka! Tässä kuvien sävyttämä postaus lapsuudestani tähän päivään. Me ollaan just lähössä uimaan niin joudutaan vetää pikakelauksella ja keskitytään nyt pääpiirteittän näihin elämänvaiheisiin! Tästä se lähtee ->

 

Nurmeksen mökillä!

Siitä on nyt n. 30 vuotta, kun Pursiaisen akan poika karjaisi ensimmäisen sotahuutonsa naistenklinikalla. Elettiin Herran vuotta 1983. Siitä lähtien mä olen täällä heilunut ja huohottanut.

Olen kotoisin Vantaan Hämeenkylästä. Siellä kävin ala-asteen ja yläasteen, jonka jälkeen pääsin/jouduin sitten Leppävaaran kauppaoppilaitokseen. Yläasteikäisenä viihdyin enemmän Lets`gon kuntosalilla ja muussa pahanteossa kuin koulunpenkillä, joten jatkokoulutusvaihtoehtoja oli tasan tuo yksi. Sinnekin sen hakemuksen lähetti mun äiti salaa multa. Oli siinä nuorella pojalla aluksi ihmettelimistä, että miten mä oon voinu päästä tämmöseen kouluun mihin en oo edes hakenut. No alkoihan sekin asia sitten pikkuhiljaa selvitä :). Valmistuttuani merkonomiksi siirryin työelämään ja muutaman töyssyn kautta urheilualalle, joka tuntuu kyllä tällähetkellä mun jutulta.

Polkuauton ratissa pähkinärinteessä varmaan n.3-4 vuotiaana!

 

Nuoruudessani harrastuksiini kuului jalkapallo ja jääkiekko. Olisin halunnut aloittaa myös koriksen ja salibandyn, mutta faija sanoi, että se menee jo överiksi! Keskityt nyt näihin kahteen. Se saattoikin olla hyvä ratkaisu. Kyllä niissäkin riitti puuhaa. Jalkapallon lopetin 14 vuotiaana, kun ei meinannut muka enää aika riittää kahteen lajiin. Silloin pidettiin vielä tiukkaa linjaa siitä, että ei saanut harrastaa kuin yhtä lajia, mikä on näin jälkikäteen ajateltuna aivan pimeetä! Jääkiekon pelaamista jatkoin n.17 vuotiaaksi asti, jonka jälkeen olen keskittynyt pelkästään salibandyyn ja siinä sivussa pelaillut harrastesarjoissa jalkapalloa ja touhunnut näitä muita juttuja! Salibandyä olen pelannut nyt 17 vuotiaasta saakka ja pääsin jatkamaan sitä heti jääkiekon lopetettuani, mikä oli todella tärkeä seikka. Jos sitä ei olisi heti tehnyt, niin en tiedä mikä mun urheilullinen preesens tänä päivänä olisi. Tällä hetkellä pelaan salibandyä meidän perustamassamme omassa jengissä 3-divarissa. Treenataan kerran viikossa aivan täysillä ja sitten kauden aikana on vielä 20-30 peliä päälle. Mahtava harrastus ja ennenkaikkea aina on siistiä päästä näkemään kundeja ja vääntämään kulmissa :).



Nuori Roenick kouluun lähdössä! Chicagon reppu ja kaikkee!

Junnuna meillä oli aina jotkut pelit pystyssä. Meidän pihalla oli paljon lapsia joista suurin osa 4-5 vuotta vanhempia, joten peleissä oppi jo skidistä asti vääntämään isompiaan vastaan ja samalla kunnioittamaan isoja-poikia :) Me pelattiin paljon fudista, tossulätkää, pesistä, sählyä ja tietysti yleisurheiltiin! Hiekkalaatikkoon hypittiin pituutta, kepillä heitettiin keihästä, kuulantyöntö hoidettiin sopivalla kivenmurikalla ja juoksumatkat painettiin hiekkatiellä. Pitkä matka oli taloyhtiön ympäri (ehkä n. 200-250m) ja lyhyt matka kääntikseltä Salmen papan talon eteen. Sitten kisojen jälkeen laskettiin pisteitä, kuka voitti ja kuka hävis! Se oli aivan pirun makeeta!

Janne, Kimi ja minä Bomban talolla!

Meillä oli aina kova flaidis samanikäisen naapurini Spiden kanssa! Se oli sellanen laiha, pottatukkanen hymypoika, josta mimmit diggas ala-asteella! Sen lisäks se osas olla aivan helvetin ärsyttävä, mut oltiinhan me tosi hyvii frendei ja taisteltiin siinä sivussa tottakai kokoajan. Me oltiin molemmat olevinaan nopeita juoksijoita ja koulun kisojen kuudennella luokalla oli sit se suuri kohtaaminen! Oltiin koulun vanhimpia ja nopeimpia! Tuomelan koulun hiekkakenttä oli just lanattu ja 60m matka mitattu tarkasti Bloigun Reijon rullamitalla. Kuuma kesäpäivä väreili jännityksen kourissa! Mano a Mano Spide vs Leevi. Kisa juostiin soolona eli jokainen juoksi yksin aikaa. Mulla oli vielä managerina Huovisen Toni eli me oltiin ladattu aivan kaikki tähän päivään :) Kilpailu eteni ja pojat juoksi hyviä aikoja. Mä juoksin vikana ja Spide ennen mua. Sehän paukutti tietenkin kovan ajan. Mä menin lähtöviivalle ja kelasin et nyt kaikki ineen! Tätä kisaa ei voi hävii! Lähettäjän kädet lähenivät toisiaan, kuului läpsähdys ja mä ampaisin matkaan kuin ärsytetty härkä. Addun torsionit kuopi vauhtia hiekasta ja puskin eteenpäin niin kovaa ku pääsin. Juoksu tuntu kumminkin ikuisuudelta ja meinasin jo lopettaa kesken, kun ajattelin et nyt tulee takkiin ja lujaa. Juoksin kumminkin loppuun ja kun ylitin maaliviivan en vielä tosiaan tiennyt miten oli käynyt! Lepän Arin sekkari oli ainut, joka tiesi totuuden Tuomelan hiekkakentän hekumassa. Ari kääntyi katsomaan kelloa ja mun maailma pysähtyi, niin ku leffoissa. Kyl te tiiätte! Sitten se sano että, sadasosasekunnilla ratkes voitto. Mä olin just voittanut Tuomelan ala-asteen poikien kuudennen luokan mestaruuden sadasosasekunnilla. Toiseksi tuli joko Lindvallin Nikke tai se pottatukka spide ja niidenkin ero oli vain 2 sadasosaa. Mieletön urheilutapahtuma ja ikimuistoinen kisa! Niin kuin huomaatte niin urheilu takaa parhaimmillaan mieleenpainuvia hetkiä tasosta ja kilpailusta riippumatta. Ne kisat oli muutenkin ihan teurastusta. Nappasin kuulasta hopeeta ja pitkältä matkalta (2 kertaa koulun ja hiekkakentän ympäri) pronssia. Mitalista kävimme kovan kamppailun juoksukaverini Artun kanssa. Artun kanssa jusotiin mm. Helsinki City Run yhdessä tänä vuonna. Onneksi sitä vastaan ei tarvii enää kilpailla. Nyt tulis varmaan takkiin :).

Suuri rakkauteni pidempien matkojen juoksuun syttyi kuitenkin vasta armeija-aikanani 2000-luvun alkupuoliskolla. Rupesin juoksemaan siellä iltaisin vapaa-ajalla, kun joka ilta ei jaksanut salillekaan mennä. Siitä se sitten lähti. Nyt takana on n.10 ½maratonia ja 3 täyspitkää. Lisäksi ollaan kavereiden kanssa höntsäilty erilaisia omia kisoja keskenämme, kuten Nuuksion maasto maraton, duathlonia jne, mitä milloinkin. Ennen armeijaan menoani en voinut sietää juoksemista. Johtuiko se sitten siitä, että lätkän kesätreeneissä olisi mieluummin pelannut fudista tai vetänyt vaikka loikkia kuin juossut pitkin Pirkkolan puruja. Vaikea sanoa, mikä siinä tökki. Olin lisäksi aika surkea juoksija (ja olen vieläkin) mutta siis surkeampi :). Tykkäsin enemmän pallopeleistä ja kuntosalilla käymisestä kuin puuduttavista lenkeistä.

Kaivarissa vappuna 2005 tms

Mitäs muuta mä nyt kertoisin. Olen ollut 4Runnersin palveluksessa nyt n.4-5 vuotta en muista itsekään tarkalleen kuinka kauan. Personal Trainerina olen työskennellyt vuoden päivät. Se on antanut taas ihan uusia ajatuksia liikunnasta, terveellisistä elämäntavoista ja elämäntapamuutoksen haasteista. Olen tutustunut moniin mukaviin ja mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut oppia paljon uutta. Olen naimisissa Monna treenaa Fitfashion Monnan kanssa  ja me saamme pian koiranpennun. Asumme Helsingissä ja ollaan seukattu 6 ½ vuotta, mut en oo varma ollaanks me kimpas. Oon mä sitä kyl pyytäny :)! Siinä ne tärkeimmät :).



Vastavihitty pari!

 Halusin tehdä tämän kaapista tulon nyt, kun Tukholman marathon on takana ja uudet haasteet edessä. Olen kuitenkin hyvin julkinen persoona (en julkkis :) ) vaan mun nimen saa tietää ehkä sekunnissa jos haluaa ja facebookista ja täältä blogista löytyy vielä lisää tietoja. Olen  avoimesti kertonut alusta saakka missä olen töissä ja paljon muutakin niin mitä tässä enää salailemaan.

 

Hyvää viikonloppua kaikille!

 

-Tuukka