sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Aasi ja Sorsa-naukuvat asiakkaamme ja muuta sekavaa!

Viime viikko oli tapahtumia täynnä. 4Runnersissa on ollut haasteita riittämiin, välillä vähän liikaakin. Treenit ovat sujuneet mukavasti. Olimme Hakaniemessä Scandicissa yötä ja lisäksi mulla oli vielä 2 peliä.

Maanantai alkoi iloisesti terävällä jalkapuntilla Pirkkolassa. Treenin ja suihkun jälkeen suuntasin salamana NewBalancen maahantuojalle katsomaan syksyn 2014 kenkä, - ja vaatemallistoa. Samalla maalailimme mahdollisia tulevaisuuden näkymiä, juoksumuodin suuntauksia ja fiilistelimme juoksuhommia muutenkin. Nämä ovat aina mahtavia tapaamisia ja niistä saa hurjan paljon energiaa ja visioita omaan työhönsä.
NewBalancelta suuntasin vielä Kamppiin 4Runnersiin iltapäiväksi. Maanantai ilta oli muuten vapaa eli mulla ei ollut omia asiakkaita eikä muita treenejä.


Takakyykyn kimpussa!

Tiistai oli pitkälti maanantain kaltainen päivä ja kävin taas treenaamassa salilla sekä 4Runnersissa töissä. Nyt sitten niiden haasteiden pariin. Meillä hajosi 4Runnersissa kassakone. Se tarkoitti sitten sitä, että samalla meni myös kuittikone, kassa, pankki-ja luottokortinlukija ja ihan kaikki. Koneen valmistaja ilmoitti, että voimme lähettää sen heille huoltoon ja tämä prosessi kestäisi vain 2-3 viikkoa. No sehän on oikein mukavaa :). Ymmärrän tietysti heitä, ei siinä mitään, mutta tilanteesta haastavan tekee se, että kyseinen kone sisältää kassajärjestelmämme. Sitten tehtiin käsikuitteja, laskeskeltiin ostoksia yhteen old school-laskimella. Onneksi saimme kuitenkin pikaisesti uuden pankki, - ja luottokortinlukijan. Se pelasti jo paljon. Kaikki myymälässä työskentelevät voivat kuvitella miltä tuntuu, kun kaikki koneet hajoavat samalla :).

Samaa hommaa. Tällä kertaa Pirkkolassa Helsingin kaupungin kuntosalilla!
No tämä kaikkihan olisi ollut vielä aivan fine. Jännitystä ja myymäläpäällikön hermojen kireystilaa lisäsi kuitenkin inventaario (Tuo kaikkien kaupanalan ihmisten lempilapsi). Sen pitäisi olla valmis lauantai iltana. Olimme tietenkin aloittaneet inventaarion tekemisen jo tuolla vanhalla koneella ja kaikki se työ lakaistiin nyt sekunnissa roskikseen :). Jippii! Ei auttanut muu, kuin ottaa taas ruutuvihko kauniiseen käteen ja aloittaa homma alusta. Nyt täytyy kyllä sanoa, että onneksi en ollut enää viikonloppuna töissä vaan muut joutuivat tälläkertaa hoitamaan sen loppuun. Suuret kiitokset vain kaikille rakkaille kollegoilleni hyvästä työstä ja positiivisesta asenteesta.

Tossuliikkeessä näkee ja kokee paljon. Siellä tulee päivittäin niin älyttömiä tilanteita, että niitä on välillä vaikea uskoa itsekään. Koneet hajoilee, netti kaatuu, ihmiset suuttuvat ja sinä hymyilet :)! Aina ja ikuisesti, sinä hymyilet!


Yksi mieleenpainuvimmista tilanteista sattui pari vuotta sitten. Olimme kollegani Jussin kanssa kassan luona, kun kuulin yhtäkkiä kissan naukumista. Tiiättehän sen miauuuu...miauuu.. Mä katsoin siinä sitten Jussia vähän kysyvän näköisenä ja kysyin, että kuulitko sä tuon kissan naukumisen? Onkohan joku ottanut kissan mukaan ostoksille? Jussi sanoi, että " Joo kuulin mäkin sen". Siitä sen enempää välittämättä jatkoimme juttua, kunes se naukuminen voimistui ja me ihmeteltiin kun ei nähty kissaa eikä ihmisiäkään missään. Yhtäkkiä kulman takaa ovestamme kävelee pariskunta sisään ja suoraan kassalle meidän luoksemme. Nainen pysähtyy siihen eteemme. Mies jää metrin verran sivuun.Sitten seurasi parin sekunnin hiljaisuus, kunnes mies alkaa naukumaan naisen korvan juuressa: "Miauuu"..."Miauu"...ja se nainen avaa suunsa ja kysyy meiltä, että "anteeksi, onkohan teillä myynnissä korvatulppia".

Yritän aina pitää pokan, mutta nyt se oli täysin mahdotonta. Jussi, joka ei muutenkaan peittele tunteitaan alkoi nauramaan samantien aivan naama punaisena ja joutui lähtemään kävelemään pois Mullakin meni puurot ja vellit sekaisin ja koitin siinä pihistä jotain vastausta naama aivan punaisena ja vedet silmistä valuen. Pariskunta tyytyi vastaukseemme ja lähti selvittelemään välejään myymälämme ulkopuolelle.

Vaimon treeneissä!

Hetihän tästä tulee mieleen, että se oli joku piilokamera, mutta voin vannoa, että pariskunta ei ollut sen alan ammattilaisia. Heillä tai oikeastaan tällä miehellä oli vain mieletön tarve naukua julkisella paikalla. Aikoinaan suurta kohtua Ylen hääohjelmassa aikaan saanut parivaljakko aasi ja sorsa, vai miksi se yksi pariskunta itseään nimittikin olivat hyvin samankaltaisia. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan :). 

Keskiviikko hurahti sporttisisissa merkeissä. Monnalla oli aamulla aikaisin oma asiakas Mäkelänrinteessä ja mä lähdin mukaan tekemään salille treenin. Vuorossa oli yläselkä-hauis-keskikroppa. Märskyssä on kiva käydä aamuisin, kun siellä ei ole hirveästi ihmisiä ja saat rauhassa tehdä omaa treeniä. Hyvällä tuurilla saat seuraasi vielä sporttisia ja aina energisiä ohjaajia, jotka tulevat tekemään omia treenejään salille. Silloin kannattaa olla silmä tarkkana, jos saisi kasvatettua omaa liikepankkiaankin samalla.

Kaikkee sitä joutuu tekemään, kun lähtee ryhmäliikunnan pariin!

Salilta matka jatkui 4Runnersiin, jossa hurahti väli 9-16. Tämän jälkeen edessä oli yhden asiakasryhmän treenit, jotka kestivät noin tunnin. Raikkaassa syysilmassa oli mukava ja pirteä tehdä monipuolinen ja hyvä treeni. Tämäkin porukka on täynnä huippumukavia ihmisiä, niin mikäs sen antoisampaa PT:lle. Aina kun pääsee yhdistämään liikunnan ja mahtavat ihmiset olen onnellinen. Treenien jälkeen suuntasin kotiin Geren luokse odottelemaan Monnaa kotiin asiakkailtaan. Päivä oli pitkähkö. Olin liikkeellä 11 ½ tuntia ja näiden päivien jälkeen on kyllä aika sippi.

Nyt kun tätä tarinaa taas tuntuu riittävän niin kerron teille loppuviikon kuulumiset eri jutussa. Muuten näitä ei jaksa lukea enää kukaan :).

Mukavaa maanantaita kaikille, Mä kerron viikonlopustamme lisää ensi numerossa! Muistakaa nauttia mahtavista säistä ja vieläkin on muuten mahtavat säät pyöräillä vaikka töihin tai kauppaan autolla ajamisen sijaan! Kunhan olette tarkkoina mustan jään kanssa.Varsinkin tänään!

Tuukka




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti