sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Aika vaihtaa treenejä ja ottaa rennommin!

Kevään tavoitteeni ovat nyt takanapäin ja siirryn keskikesän rentoihin fiiliksiin myös treenien osalta. Kesän loppupuolella on kuitenkin käännettävä katseet jo syksyyn ja Vaarojen Marathonille.

Kolin maisemia!

Muutama viikko menee nyt fiilistellessä ja nauttiessa siitä rehellisestä liikunnan riemusta. Aion lisätä salitreenejä 3-4 kertaan/viikko. Lisäksi pelailen fudista ja korista. En tietenkään unohda pyöräilyä enkä myöskään juoksua. Aion suunnata jatkossa yhä useammin poluille nauttimaan metsäjuoksun tuomasta euforiasta ja rauhallisesta fiiliksestä mitä keskuspuiston ja Paloheinän polut parhaimmillaan tarjoavat. Tänään olisi tarkoitus viedä maastopyöräkin huoltoon, että pääsen senkin kanssa sitten taas polkujen kimppuun.

Inov-8 Roclite 295

Ensi viikolla aukeaa ilmoittautuminen Vaarojen Marathonille ja sinne olisi tarkoitus lähteä sitten lokakuussa painamaan se lyhyempi 43km matka. Ultralle eli 86km:n taivallukseen mulla ei ole vielä saumoja. Pielisen rantoja hyväilevä Kansallispuiston reitti on kuitenkin sen verran vaativa, että tuo 43km on jo valtava haaste kaikille juosijoille. Siellä sitä korkeuseroa riittää vaikka muille jakaa. Siellä pääsee juoksemaan paikoin haastavissakin olosuhteissa kauniissa Pohjois-Karjalan maisemissa. Juuri tuo seikkailu-momentti sekä täysin erilainen fiilis ja reitti kaupunki marathoneihin verrattuna on se, mikä mua siellä kiehtoo.

Uusia juoksukenkiä ostettaessa pitää sovittaa usempia..

Perjantaina olin erittäin kiireisessä iltavuorossa 4Runnersissa ja kerkesin siinä sivussa jo vähän fiilistelemään tulevia varustehankintoja. Ainakin uusi reppu sekä maastojuoksukengät ovat hankintalistan kärkipäässä. Tällä hetkellä mun listan suosikkeja ovat Inovin Roclite 295 sekä Camelbakin Octane 2lr.



Inov-8 Roclite 295 on vähän vaimennetumpi ja erittäin pitävällä pohjalla varustettu maastojuoksukenkä. Se sopisi mulle hyvin, koska tarvitsen varsinkin noin pitkällä matkalla vähän vaimennusta ja jos siellä on märät olosuhteet niin tuo pitävä pohja on yhtä kuin henkivakuutus. Lisäksi siinä on vain 6mm kantakorkeus, joten sen pitäisi siinäkin mielessä sopia mulle hyvin. Tykkkään tosiaan juosta päkiävoittoisesti tai sillä hiton midfootilla mistä aina höpötän :). Silloin suuri kantakorkeus on vain hidastava tekijä, joka vaikeuttaa sitä oikeaoppista juoksutekniikkaa entisestään. Tuo 6mm on aika ihanteellinen mulle.  
 
Camelbakin Octane 2ltr on parin litran vesisäiliöllä varustettu juoksureppu. Se istuu oikein mukavasti selässä ja vesisäiliö on sijoitettu järkevästi poikittain alaselän kohdalle. Lisäksi siitä löytyy kivasti taskua ja pidikettä kaikelle mahdolliselle mitä mukaan vaan pitkille lenkeille haluaa ottaa. Itse repussa on vesisäiliön lisäksi tilaa 5,5 litran verran.

400 metrin päästä kotoa pääsen livahtamaan keskuspuiston poluille!

Mun viikonloppu meni koiravahtina ja kerkesinhän mä sitten vielä parille lenkillekin. Lauantaina kävin juoksemassa lähinnä polkuja pitkin 9,5km:n lenkin aamulla. Oli aivan mahtava fiilis päästä taas vähän lähemmäks luontoa ja pois tolta asvaltilta ja hemmetin vauhtikestävyystreeneistä tiettyine kilometriaikatavoitteineni :) Huh! Tätä välillä kaipaa lajissa kuin lajissa. Välillä pitää palata niin sanotusti juurilleen ja nauttia vaan puhtaasti liikunnan riemusta ja unohtaa kaikki tavoitteet ja suunnnitelmat! Sitä mulla on nyt edessä muutaman viikon ajan.

New Balancen 1080 pärjäsi kivasti myös poluilla!

Lauantain lenkin jälkeen kävin hakemassa meiän kaverin koiran hoitoon. Se on rodultaan energinen ja ystävällinen Bichon Frise. Koiran haettuani loppupäivä menikin sitten töitä tehdessä. Tein juoksuohjelmia asiakkailleni yhteenlaskettuna n. 8 kuukaudeksi. Voin tunnustaa, että siinä meni muutama tunti. Välillä käytiin Hugon kanssa kävelyllä ja yhtäkkiä kello olikin jo 20.30 ja piti hakea Monna kotiin Lorna Janen tapahtumasta. Siinä se lauantai vierähtikin.

Metsän siimeksestä löytyi siisti purokin!
Sunnuntai alkoi aikaisin, kun heräsin jo 4.45 ja lähdin hoitokoiramme kanssa aamukävelylle. Oli hassu fiilis, kun kaduilla ei ollut meidän lisäksi kuin muutamia takseja, jotka kuljettivat myöhään juhlineita sankareita takaisin koteihinsa. Monnakin heräsi jo ennen 06.00 ja sitten me tehtiin taas töitä pari tuntia, syötiin banaaneja :) ja mentiin takasin nukkumaan.

Mennään jo!

Toinen herätys oli sitten klo: 9.00. Tämän jälkeen syötiin oikea aamupala, tehtiin taas töitä ja mä lähdin Hugon kanssa juoksemaan. Päätin kokeilla miten toi bisukka juoksee ja hyvinhän se juoksi. Paremmin kuin minä :)! Tehtiin 5km lenkki poluilla ja koiralla olisi riittänyt virtaa pidempäänkin. Mulla alkoi kuitenkin aikataulut puskea päälle ja suihkun jälkeen oli aika siirtyä Vantaalle äidin ja isän herkkupatojen äärelle.

Sunnuntain päivällinen vanhemmilla!
Nyt alkaa tämäkin viikonloppu vedellä viimeisiään. Toivottavasti olette päässeet treenailemaan ja nauttimaan viikonlopusta hyvillä mielin. Mun viikko alkaa huomenna 6.00 herätyksellä ja salitreenillä. Ohjelmassa on painonnosto ja voimanosto liikkeiden sävyttämä treeni. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja energistä maanantaita kaikille!
 
Tuukka

4 kommenttia:

  1. Tykkään erityisen paljon noista Pohjois-Karjala -suunnitelmista :) Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele :)-Kiitos ! Pääsen juoksemaan ns. toisella kotikentälläni, kun meiän mökki on tuossa Pielisen vieressä Nurmeksessa ja siellä on tullut vietettyä kesiä jo 30 vuotta.:) Sukua löytyy sitten Joensuustakin, joten tuttu paikka sekin..En tiiä miks se tuli mulle nyt tässä mieleen :)

      Poista
  2. Minä olen lähdössä myös Kolille, mutta sille pidemmälle matkalle, eli ultralle. Tsemppiä treeneihin, polkujuoksu on parhautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkujuoksu on kyllä kivaa..Taas pitäs tästä lähteä poluille :) Sulla onkin sitten astetta kovempi haaste edessä. Se ultramatka on kyllä todella kunnioitettava tavoite :) Tänäänhän aukeaa muuten se ilmoittautuminen..

      Poista