tiistai 4. joulukuuta 2012

Lisää treeniä ja maailman huonoin pyörä!

Viikonloppu veteli taas viimeisiään, kun heräsin sunnuntai aamuna pirteänä kuin peipponen! Vaimolla oli sovittuna tanssitreenit 11.30, joten päätin itsekin lähteä treenailemaan samaan aikaan. Tällä tavoin jää sitten illalla enemmän aikaa söpöstelylle. Fiksuna kaverina olin jo edellisenä iltana tehnyt suunnitelman päivän treenien osalta. Suosittelen suunnittelemaan harjoituksia etukäteen. Varsinkin jos on vaikea lähteä lenkille ja tuntuu siltä, että sohvan houkutus käy usein ylivoimaiseksi. Valmiiksi suunniteltu harjoitus on ainakin mun mielestä psykologisesti paljon helpompi lähteä tekemään.

Olin siis jo lauantai iltana päättänyt juosta Mäkelänrinteenseen ja tehdä siellä hyvän salitreenin. Juoksua kertyi sellainen 5-6km. Keskuspuiston läpi painaessa muistin yhden kivoimmista talvijuoksuun liittyvistä nyansseista eli hangessa kulkevat pienet polut, missä nilkat vääntyy samaan aikaan joka suuntaan ja pienimmässäkin ylämäessä syke nousee yli kolmeen sataan :).

Ihana pieni polku ylämäessä!


Koitin pitää juostessa vähän kovempaa vauhtia sekä sykettä yllä, että harjoituksesta tulisi vauhtikestävyyttä parantava ja suunnilleen sinnepäin se menikin. Eli ihan tyytyväinen olin kun saavuin märskyyn.

Vauhtikestävyyttähän voi harjoittaa monella tavalla ja tällainen n.30 min juoksu on yksi tapa. Siinä syke saa nousta korkeammaksi kuin peruskestävyyttä kehittävillä lenkeillä. Se minkälaisia vauhtikestävyysharjoitteita tehdään määrittää sitä sykettäkin sitten hieman. Minun harjoituksessani syke oli noin. 140-155 koko ajan. Vauhtikestävyysharjoittelua ja sykkeitä on varsinkin aloittelijan monesti vaikea käsittää. Olen joskus käyttänyt juoksukouluissani seuraavanlaista ohjeistusta: Juoskaa sellaista vauhtia, että hengästytte selkeästi, eikä sen kaverin kanssa viitsi ihan koko ajan jutella mutta kumminkin sen verran maltillisesti, että jaksatte juosta ko. vauhdilla pidempään. Ymmärsit sä nyt?- Älä välitä, en mäkään! :)


Asics Nimbukset!

Sitten ei muuta kuin märskyn miesten pukkariin vaihtamaan salikamat päälle. (jotka vaimo oli kiltisti mulle sinne kiikuttanut, kun tuli samalla tanssimaan) Kuvassa pääsette ihastelemaan samalla mun juoksuvetimiä. Yläosassa taas tuttu Goren windstopper paita, alla vähän pitkähihaista teknistä paitaa ja jalassa Löfflerin windstopper trikoot, mitä ilman ei muuten talvella pärjää! Ihan vinkkinä vaan :) Etualalla komeilee mun uskolliset Asics Nimbukset. Nimbus on täysvaimennettu, neutraali ja kiertojäykkä juoksukenkä. Varmaan suomen myydyimpiä neutraaleja kenkiä. Se toimii loistavasti harjoituskauden kenkänä eikä kalpene maratonilla tai ½ maratonillakaan. Näillä en ole muistaakseni itse juossut "kilpailuja" koskaan, vaikka monet toki juoksevat.


Sitten olikin aika siirtyä punttisalin hämärään. Aloitin setin juoksumatolla, jossa kokeilin uudenlaista treeniä eli juoksin vielä varmuuden vuoksi lämmittelyksi 5 min ja sitten aloin aina 30s jälkeen nostaa sekä vauhtia että maton kallistuskulmaa yhdellä pykälällä. Tätä jatkoin kunnes syke nousi noin 10 lyönnnin päähän maksimista ja sitten palauttelin matolla vielä noin 5 min. Koko hommaan tuhraantui noin 25 min ja hauskaa oli. Tämä harjoitus vankisti sitä äsken harjoiteltua vaiuhtikestävyyttä entisestään ja lisäksi nyt kävin jo kolkuttelemassa vähän kovempiakin sykkeitä ja maitohappoa alkoi kertymään lihaksiin.. Vauhtikestävyyttähän me tarvitaan sitten kesällä kun lähdetään niiden ½ ja koko maratonien kimppuun. Kilpailut juostaan usein siellä vauhtikestävyysalueella.

Maton jälkeen jumppailin vielä kahvakuulilla, tein rinnallevetoa, työntöä, takakyykkyä, jalkaprässiä, vähän rintalihaksia käsipainoilla, olkapäitä käsipainoilla sekä tietysti keskivartalon lihaksia sekä paljon muuta mielenkiintoista. Salitreenistä tuli aikamoinen sekameteli, kun varsinaiset salitreenit oli viikon osalta jo ohi. Sitten venyttelin vielä huolellisesti. (no en sekuntiakaan). VAIKKA PITÄISI! Harjoitus kokonaisuudessaan kesti noin 2 tuntia.

Mies ja kahvakuulat!

Harjoituksen jälkeen sitten märskyn mainioon kahvila Uppopullaan syömään jokaisen koti-bodarin suosikkia eli maitorahkaa ja apinainbanaania. Sunnuntai ilta menikin kyläilyn merkeissä. Käytiin vaimon ja kavereiden kanssa tutustumassa "meidän porukan" uuteen tulokkaaseen eli ystävä pariskuntamme pieneen lapseen. Söpöhän se oli kuin mikä.


Sitten olikin jo edessä tuo viikkomme herttuatar eli maanantai. Ajattelin heti herättyäni ottaa maanantaita niskasta kiinni oikein kunnolla. Ponkaisin sängystä kuin Bolt telineistä ja hölkkäsin (laahustin silmät kiinni) vierashuoneeseen katsomaan lämpömittaria. Se näytti siedettäviä lukemia n. -11c. Päätin samantien tehdä ratkaisun, että lähtisin pyörällä töihin ja että tästä tulisi hyvä viikko!

Lämpömittari näytti kohtuullisia pakkas lukemia!

Ennen pyöräilyä oli kuitenkin jälleen aamusuihkun ja ravitsevan aamiaisen aika. Maanantaina niin kuin melkein aina kuppiini päätyi puuroa, marjoja ja raejuustoa. Se oli oikeesti paljon parempaa miltä näyttää. :) Siihen löin selkään vielä nektariinin, kupin kahvia ja ison lasillisen vettä. Muistakaahan tekin nauttia proteiinia (liha, kala, palkokasvit, pähkinät, raejuusto, maitorahka, kananmunan valkuainen jne) useampaan otteeseen päivän aikana. Proteiinia pitäisi nauttia tasaisesti pitkin päivää. Eikä kerrallaan kannata hirveesti hotkia koska keho pystyy käyttämään (joidenkin uskomusten mukaan) sitä tehokkaasti n.25-30g kerrallaan. Loput kertyy sitten kylkiin. :) ja maksa sekä munuaiset joutuvat koville käsitellessään "ylimääräistä" proteiinia.  Eri proteiinien lähteissä on vielä paljon imeytymis eroja mutta niistä tuonnempana.  

Ravitseva aamupala

Työmatka sujui mukavissa merkeissä. Talvipyöräily on mahtava laji kunhan vaan muistaa pukeutua kunnolla. Lämmintä teknistä kerrastoa alle, väliin vähän teknistä fleeceä ja päälle sitten goretexiä. Pipot, kypärämysyt, kaulurit jne kuuluvat nekin varustukseen. Mun talvipyörä on tällainen ruosteen kaunistama ikivanha maastopyörä jonka ostin huuto.netistä. Edullinen se oli ja se onkin sen ainut hyvä puoli. :) Vinot vanteet ja nitisevä keskiö tekevät matkasta heti vähän jännemmän. Mä tykkään välillä puskee vähän huonommilla vehkeillä näissä sportti hommissa, koska siitä saa sellasta hyvää lisä-motivaatiota, että tossa toikin sälli polkee uudenkarheella Feltillään tukka takana-elämä edessä mut tulispa kokeilee miltä tää mun tunturilla meno maistuu. Pyöräni eturengas on muuten puolityhjä kun faijan mielestä "talvella pitää olla vähän joustoo siinä, kato" Ei taaskaan mitään järkee mut onhan niitä faijoja kuunneltava, vai mitä? 

Maailman huonoin pyörä!

 Maanantai oli aika haipakka päivä kaikenkaikkiaan. Päivätöiden jälkeen olin asiakkaan kanssa vielä salilla treenaamassa ja tulin kotiin joskus 19.00 aikoihin.Pari tuntia kerettiin vaimon kanssa kotona viettämään vielä laatuaikaa ja syömään iltapalaa yhdessä. Tärkeitä hetkiä ajoittain kiireisessä arjessa. :) Päivän liikuntasaldoon kuului pyöräilyä 15km, juoksua 3km ja vähän jumppaamista kuntosalilla.

Pyöräilykamppeet niskassa lähdössä töihin! 

Nyt on muuten Maraton reissun järjestelyt edenneet. Kerron niistä tarkemmin vaikka viikonloppuun mennessä. Ilmoittauduin aikaisemmin jo itse kilpailuun ja nyt on hotelli ja lennotkin varattu. Uujea! Ei jaksaisi enää odottaa, että pääsee lähtöviivalle 21 000 muun juoksijan kanssa. :)

Hyvää alkanutta viikko kaikille! Muistakaa urheilla ja rakastakaa toisianne!

-Leevi






4 kommenttia:

  1. Sä oot siis se toinen ihminen mun lisäks joka pyöräilee vaikka mikä olis. Ei haitannu perjantain Antti tuiskut ja myrskyt (kotimatka 4km meni aikaan 45min taistellen) :)


    Inari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh Inari!Perjantaina mäkin jätin pyöräilyn väliin. Eli sä oot ainut ihminen joka polkee säässä kuin säässä!:)Kova mimmi, ei voi muuta sanoa!Mulla raja on 15 astetta pakkasta tai se perjantaina myrsky :)

      Leevi

      Poista
  2. Isoa arvostusta talvella pyöräilemisestä ja vieläpä tolla pyörällä. Itelle edes vähän tyhjillä renkailla pyöräily aiheuttaa masennusta, vakavuudeltaan lievästä keskivaikeaan :) Muuten pyörän kunnolla ei oo niin väliä. Luulis et noil nastoilla vois laittaa kumit ihan täyteen, mut en mee sanomaan, kun en moisia omista.

    t, Wenger

    VastaaPoista
  3. Kiitos!Ei toi tyhjillä kumeilla polkeminen mullekaan kyllä hirveen hyvin maistu. Pakko pumpata kumit pinkeeks ennen huomista aamua isäni vastustuksista huolimatta..Ainoa positiivinen asia noilla paksuilla, löysillä renkailla puskemisessa on kaksinkertainen energiankulutus..:)mutta toisaalta vakava masennus niiden johdosta laittaa kieltämättä miettimään asioita..:)

    Leevi

    VastaaPoista