maanantai 9. helmikuuta 2015

Minun Muutos100! Alkoholitonta ja herkutonta elämää!

Terve, 

Maanantain perinteinen aamulenkki!
Mä aloitin tammikuussa uuden projektin. Siinä mulla on tavoitteena olla 100-päivää juomatta tippaakaan alkoholia ja olla syömättä mitään herkkuja. Kohta mä kerron teille, miten tämä ensimmäinen kuukausi on mennyt ja miten se on minuun vaikuttanut. Vuodenvaihde on aina lupausten antamisen aikaa ja olisikin hauskaa tietää, kuinka moni niistä unohtuu jo parissa viikossa, saati nyt, kun ollaan jo helmikuun puolella :).

Mä mietin vuodenvaihteen aikoihin, että mikä olisi mun seuraava isompi tavoite tai haaste. Kaipasin selkeästi taas jotain, mihin pääsisin keskittymään kunnolla ja haastamaan itseäni. Halusin taas tuntea vähän sitä pientä kiusaa, mitä kunnon haasteet saavat pienen ihmisen mielessä aikaan. Mä puhuin tästä asiasta monesti Monnallekin ja pohdin pari kuukautta, mihin mä tarttuisin, mikä olisi se juttu! Maratonit eivät enää kiinnostaneet. Ne saa nyt jäädä mun osalta vuodeksi rauhaan. Jotain muuta sen pitäisi olla! Jotain uutta..

Treenit käynnissä!
Toinen asia, mikä mulla oli pyörinyt jo pitkään mielessä oli, että me tarvittaisiin MT Personal Trainingille joku vastaava juttu. Joku, jonka nimen kuuleminenkin herättäisi kiinnostuksen ja sen pienen kutinantunteen vatsanpohjassa. Olimme päättäneet järjestää uudestaan viime vuodelta tutun kuukaudenkiristelyn. Silti kaipasin sen tueksi ja jatkeeksi vielä jotain muuta.

Kuukaudenkiristely2
Nyt eletään helmikuun alkupuolta. Kuukaudenkiristely2 päättyi tammikuun loppuun. Siihen osallistui satoja ihmisiä, jotka olivat meidän kanssamme sekä tipattomalla, että herkuttomalla koko tammikuun ajan. Olen aidosti aivan mielettömän ylpeä kaikista, ketkä lähtivät siihen mukaan! Me olemme saaneet niin paljon positiivista palautetta ja erittäin inspiroivia tarinoita osallistujilta. Jatkoa seuraa aivan varmasti! Tänään ja huomenna on kiristelijöiden palitsemisen aika, kun arvomme 6 hienoa palkintoa kaikkien osallistuneiden ja kuviaan Instagramiin ladanneiden kesken. Arvatkaa muuten mitä? Instagramiin ladattiin käsitämättömät 611 kuvaa #kuukaudenkiristely2!! HUH!! Käykäähän katsomassa ja motivoitumassa!

Pariskuntatreenit ja kuvaus-sessarit!
Lenkillä mä monesti pyörittelen asioita mielessäni. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun siellä ovat uudet ideat saaneet alkunsa tai jokin homma kolahtanut lopullisesti paikoilleen. Yksi kuulas talviaamu mä sitten olin taas juoksemassa, kun siellä yhtäkkiä kesken lenkin kaikki palaset tavallaan liikahtivat kohdilleen. Syke nousi, jalkojen vauhti kiihtyi ja mun mieleen pomppasi sana: Muutos100! Siinä se oli. Aloin heti pyöritellä sitä mielessä. Mitä/Mikä on Muutos100. Mitä se pitää sisällään, mitä se antaa asiakkaalle, mitä se vaatii, mitä sillä saavutetaan, miten mä voin olla siinä mukana koko sielullani ja ruumiillani! Siitä hetkestä, siltä lenkiltä nämä kaikki asiat lähtivät käyntiin.

Muutos100!
Ensimmäinen Muutos100-projektimme on käynnissä aivan mahtavien n.30:n osallistujan kanssa! He ovat olleet niin inspiroivia ja saaneet jo nyt viikossa hienoja asioita aikaan! Jälleen kerran mä kailotan, että rakastan tätä tunnetta, kun voin olla mukana tällaisissa projekteissa ja osaltani auttamassa ihmisiä löytämään itselleen parhaiten sopivat terveelliset elämäntavat, sekä sen riemun, mikä liikunnasta ja hyvästä olosta tulee!

Muutos100 on sikälikin mahtava juttu, että samantien sain siitä myös itselleni haasteen. Olen aina ollut sitä mieltä, että en vaadi koskaan keneltäkään mitään sellaista, mihin en itse pystyisi! Se on mun mielestä hyvä sääntö. Niinpä mä päätin laittaa myös itseni likoon ja olla vuoden alusta 100-päivää ilman alkoholia ja mitään herkkuja. Paino sanalla mitään!! Mä en syö raakasuklaata, raakakakkuja, en juo alkoholitonta olutta tai yhtään mitään! Se on vain mun henkilökohtainen päätös ja tämä ehdottomuus toimii itselleni parhaiten :).

Muutos100-ruokia!
Tässä 100-päivän projektissani näen ja koen samalla kaiken sen, mitä meidän Muutos100-ryhmämmekin. Se avaa paljon myös minun silmiäni ja auttaa ymmärtämään omia valmennettaviani yhä paremmin. Muutos100:n sisältöä en tässä sen enempää paljasta, mutta sen kerron, että se alkaa 30-päivän herkuttomalla ja alkoholittomalla ajanjaksolla. Minä haluan olla omalta osaltani näyttämässä mallia ja kääntämässä ennakkoluuloja tällaisia ehdottomia kampanjoita vastustavia mielipiteitä vastaan. Siksi olen tuon koko 100 päivää samoilla säännöillä, kuin meidän ryhmämme jäsenet ovat vähintään 30pv. 

Temppuilut käynnissä!
Miten mä olen sitten muuttunut? 

Mä olen laihtunut 4,5kg. Mun rasvaprosentti oli viimeisissä mittauksissa 11,4%. Voin paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Mulla on koko ajan todella energinen olo. Jaksan liikkua, hymyillä ja touhuta paljon asioita päivän aikana. Monelle tulee tietysti mieleen, että onkohan Pursiaisen tehnyt mieli lähteä oluelle, ottaa lasi viiniä tai käydä piipahtamassa Filmtownissa irtokarkki ostoksilla. Joudun vastaamaan tylsästi kaikkiin ei. Ei ole tehnyt mieli mitään näistä. Ei yhtään! Se tässä onkin erilaista, kuin aikaisemmilla kerroilla.

InBody-kehonkoostumusmittauksissa jäi aikaa jumpata renkailla! Vähän on jäykän oloista :)
Lähdin tähän 100-päivän kokeiluun sillä mielellä, että olen vähintään 100-päivää tällä ruokavaliolla. Mä en ole kertaakaan miettinyt, että sitten kun on se 10.04. niin tärähtää ja lujaa. Päinvastoin! Eilen sanoin Monnalle, että ensimmäistä kertaa mulla on sellainen fiilis, että tämä voi olla pidempiaikainenkin päätös eikä mikään tietyn ajanjakson mittainen suoritus. Herkuitta oleminen on muuttunut koko ajan helpommaksi ja missän kohtaa mulle ei ole tullut sellaista "himoa" makeaan tai mihinkään herkkuun tai alkoholiin. Kummallista, mutta totta. 

Aina ei nää kuvauksetkaan meinaa onnistua :)


Minulla on koko ajan parempi ja itsevarmempi olo tämän ratkaisuni takana. Olen huomannut etten tarvitse enää alkoholia mihinkään. Olen löytänyt muita juttuja sen tilalle. Sama homma herkkujen kanssa. Tämä voi kuulostaa vähän hassulta, mutta kupillinen marjoja ja proteiiniletut ovat niitä mun herkkuja tällä hetkelllä. Niistä ei tule paha olo sen enempää henkisesti, kuin fyysisestikään ja lisäksi elimistöni saa niistä tärkeitä ravinto, - ja suoja-aineita. Olen nyt ottanut ensimmäisiä askeleitani kohti jotain uutta, jännää ja todella mahtavaa juttua. Fiilis on kuin rinkka selässä Helsinki-Vantaalla. Tällä kertaa matkalipussa ei vain lue: Tunisia vaan terveellinen elämä ja hyvä olo! :)

Treeni takana, terveysjuoma kädessä ja elämä edessä!
Tuukka

9 kommenttia:

  1. Ihan mahtava juttu jo tähän mennessä, Tuukka! :)

    Ja ai että kun repesin tuolle Tunisialle :D Ehkä kaikinpuolin ihan hyvä juttu, ettei matkalippua sinne olekaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Niin tämä onkin mahtavaa! :)

      Kyllä täytyy ihmeitä tapahtua, jos mä jalallani vielä Tunisiaan astun :) Todell suuria ihmeitä!

      Poista
  2. Vau, eipä voisi parempaa "haastetta" tai päätöstä itselleen asettaa. :)

    Mä en oo minkään suhteen koskaan kovin ehdoton, mutta alkoholi jäi ihan huomaamatta pari vuotta sitten lähes kokonaan pois elämästäni. En koe tarvitsevani sitä millään lailla ruokaympyrääni, eikä sen suhteen ole kyllä mielitekojakaan. :)

    Omaan hyvään, pirteään ja energiseen oloon on niin koukussa, ettei sitä halua sotkea viinalla tai jatkuvalla huonon ravinnon syönnillä. Herkuteltua nyt tulee aina kerran viikossa tai kahdessa, mutta pääasiallisesti ruokavalio pyörii kyllä ravitsevien syömisten ympärillä. Ja kyllä jaksaa liikkua ja touhottaa hymy huulilla aamuvarhaisesta iltaan saakka. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano Laura :)

      Mulle on nyt käymässä vähän sama, kuin sulle pari vuotta sitten. Mitään päätöstä mäkään en oo tehnyt, ei vaan tee enää mieli juoda :). Mahtavaa kuulla kokemuksia samoja asioita läpikäyneiltä/kokeneilta ihmisiltä :)!

      Ehdottomuus ei ole mun mielestä hyve, joten ihan hyvä, jos et ole niin ehdoton!

      Tuo herkkupäivä on kyllä hyvä tapa ja siihen tulee varmasti itsekin palattua jollakin aikavälillä :). Sehän ei ole mitenkää terveydestä pois, vaan kuuluu normaaliin elämään ja ruokavalioon :)

      Mukavaa ja energistä kevään odottelua sulle Laura! :)

      Poista
  3. Terkkuja Tuukka reppureissulta! Mie en kestä että oot noin vahva ettei tee ees mieli herkkuja - Tuukka oot kuningas 😊 Tsemppoä kovasti elämäsi muutokseen! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma!

      No en mäkään oo ennen tällaista tunnetta sanut luotua. Nyt mulle on vaan tapahtunut jotain todella hyvää :). Kiitos tsempeistä ja pitäkää hauskaa maailmalla! On siistiä nähdä välilläfacebookista kuvia milloin mistäkin, minne olette matkustelleet!

      Terveisiä matkakumppanille ja pitäkää hauskaa!! :)

      Poista
  4. Moi Tuukka! Ensinnäkin, ai maratonit jää koko vuodeksi?? Ohhoh, en olis uskonu :) Mut hienoa minkä buustin ja olotilan oot löytänyt, kunpa itsekin sellaisen saavuttaisi joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna :)!

      Kiva kuulla sinusta! Näinhän mä vähän uhkailin teille Berliinissä :)! Kyllä ne on nyt ainakin vuoden verran sivussa mun suunnitelmista. Voi olla, että mä käyn jonkun maastokisan juoksemassa, mutta noi katukisat ovat nyt hetkellisesti ohi! :)

      Kiitos! Tää on kylä mahtava buusti! Aivan varmasti saavutat ja oothan sä jo nyt saavuttanut mielettömän buustin, kun juokset maratoneja ja käyt triathlon-kisoissa! :)

      Pitäkää hauskaa maailmalla :)

      Terveisiä Markukselle :)!

      Poista
  5. Tuo alkoholittomuus kuulostaa todella hyvältä. :) Sitä voisin itekin suositella kaikille! ;) :) En edes halua kuvitella millaista elämä olisi, jos joisi ja saisi potea sitten huonoa oloa sen jälkeen yms!

    VastaaPoista