keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tunisia, tuo setämiesten tyyssija!

Tämä kirjoitus paukahtaa ilmoille nyt Tunisian kirkkaan auringon alta. Päätimme toimitusjohtajan (Monnan) kanssa katkaista kiireisen kevään ja lähteä viikoksi rentoutumaan ja lataamaan akkuja tänne Sousseen. Tätä kirjoittaessani me makoillaan hotellin lämmitetyn merivesialtaan vieressä ja nautitaan auringosta!

Oih! :)

Kevät on meidän töissämme kiireistä aikaa. Päivät venyvät välillä 12-13 tuntisiksi eikä lakisääteisistä tauoista voi kun uneksia! Pitää olla tarkkana ettei polta itseään loppuun. Mun osalta se olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin ja siksikin tämä reissu tuli meille kreivin aikaan. Pitkien päivien toinen ja huomattavasti suurempi negatiivinen puoli on se, että emme ehdi viettää kahdestaan niin paljon aikaa, kuin haluaisimme! Viihdymme äärimmäisen hyvin kahdestaan ja olemme tottuneet viettämään paljon aikaa kavereidemme lisäksi myös keskenämme! Nyt täällä huumekaupiaiden ja jokirosvojen keskellä olemme päässeet siis rauhassa nauttimaan myös rakkaudentäyteisestä ajasta vailla kiireitä!

Toimitusjohtaja huutaa takana tahtia!

Tunisia ja Sousse valikoituivat matkakohteeksemme vähän vahingossa. Täällä on hyvät säät ja kohtalaisella budjetilla saa laatua. Tämä meidän hotelli on vuonna 2010- rakennettu, Soussen ainoa 5-tähden hotelli. Puitteet on kaikkineen niin hyvät, kuin täällä voi toivoa olevan! Homma toimii ihailtavan hyvin, henkilökunta on todella osaavaista ja ystävällistä. Huonesiivoojatkin käy 3 kertaa päivässä, mikä on tällaiselle ujolle Suomalais pojalle ehkä jo vähän liikaakin :). Samoilla euroilla olisimme saaneet monesta muusta paikasta 2-tähden hotellin, likaiset lakanat ja ruskeaa vettä pirskottavan suihkun.

Rantajuoksua!
 Tarkoituksemme ei tosiaan ollut tällä kertaa lähteä tutustumaan locaaleihin meininkeihin ja aitoon tunisialaisen taskuvarkaan sielunmaisemaan vaan nauttia rauhasta ja toisistamme hyvien olsuhteiden puitteissa. Olen itse ollut kerran aikaisemmin Tunisiassa kaverini kanssa ja nyt lähdin kaikkien yllätykseksi vielä uudestaan :) Kertoessani vanhemmilleni matkakohteemme, isäni vastasi, että "niin varmaan" :) Se kertoo paljon aikaisemmasta reissustani tänne.

On meillä kivaakin!
Loma on kulunut nopeasti ja urheilullisissa merkeissä. Aamumme ovat alkaneet aerobisilla treeneillä joko juosten tai kuntosalilla eri välineitä hyödyntäen. Tämän jälkeen olemme suunnanneet suihkun kautta syömään mahtavaa aamupalaa. Omaksi suosikikseni on kohonnut paistettu vehnäletun ja leivän sekoitus. Mikä lie, mutta hyvää on! 

Riittääkö pomppu mereen asti!
Aamupalan jälkeen olemme monesti suunnanneet altaille ottamaan aurinkoa tai sitten tutustumaan lähiseudun maisemiin. Sen jälkeen on vuorossa ollut päivän toinen harjoitus, jonka olemme tehneet aina erittän hyvällä ja monipuolisella kuntosalilla. Illalla olemme käyneet vielä syömässä ja menneet todella aikaisin nukkumaan. Normaalisti reissatessamme olemme kierrelleet paljon kaupunkia ja olemme koittaneet tutustua paikallisiin tapoihinkin mahdollisuuksien mukaan. Täällä ulkoiluintoamme ja madventuresin matkimista on vähän häirinneet huumeidenmyyjät, innokkaat kaupustelijat ja  sitten tietysti ne jokirosvot, taskuvarkaat ja kaikki muutkin samaan ammattijärjestöön kuuluvat veljet.

Ensimmäinen kaupunkikierros käynnissä!
Itse olen aina ollut ja tulen aina olemaan huumeita vastaan. En halua niitä lähelleni missään muodossa, missään päin maapalloa. Ne eivät vain ole mun juttu millään tasolla. Lisäksi suomalaisena koen tämän kusetus-kulttuuurin kyllä todella vieraaksi. Sitten kun Monna saa vielä huomiota enemmän, kuin muutama vuosi sitten Onnelan Suomi-pop puolella, niin härdelli on valmis. Joka toinen vastaantulija on joko hotellimme kokki, joka haluaa näyttää meille jotain. Korumyyjä, my best friend, kadonnut veli, nälkäisesti vaimoani katsova setämies tai jotain näiden väliltä, niin eihän sitä ihan oikeasti jaksa kukaan.


Mun pitäisi sanoa, että hieno maa, mahtava kulttuuri ja upeita ihmisiä, mutta en vaan pysty, enkä halua. Anteeksi kaikille want to be Rikuille &Tunnille ja muille maailmanmatkaajille, jotka rakastatte aina  kaikkia ja kaikkea ulkomailla. Minä en. Aion vastaisuudessakin olla rehellinen niin itselleni, kuin muillekim kokemistani asioista ja vertailla niitä kuitenkin edes hieman omiin kokemuksiin ja tunnetiloihin, vaikka vieraassa kulttuurissa ollaankin. Vieraassa kulttuurissakaan ei kuitenkaan tarvitse sietää kaikkea, eikä esittää, että vitsi tääl,on ihan simo-makeeta vaan sen takia, että ollaan ulkomailla :)

Hotellin tunnelmia!
Nyt tilaan kahvin, otan vaimoa kädestä kiinni ja istun aivan helvetin tukevasti perseelläni täällä 5-tähden hotellin pehmeällä sohvalla. Mahdollisimman kaukana Medinan hämyisistä, varmasti locaaleista ja uniikeista kujista ja kokemuksista! 

Lovely wife ja ostosreissu takana!
Nauttikaa toisistanne ja muistakaa ottaa lomaa, kun sitä tarvitsette! Elämästä pitää nauttia!

Tuukka







10 kommenttia:

  1. Hyvä ja laadukas hotelli on kyllä monen matkan parhaimpia asioita.

    Itte oon sitä mieltä, että jokaisesta matkakohteesta löytyy varmasti ne ittelle hienot ja siistit puolet. Oli se sitten rauhallinen luonto, maisemat, urheilu, shoppailu, paikallisten meno ja meniniki, retket. On niin monia puolia per jokainen maailman kolkka ja sen takia maailmannäkemisen nälkä onkin kohdallani jatkuva. =)

    Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että hotelli on tärkeä osa lomaa. Riippuen tietysti vähän missä lomailee. Lontoossa meillä oli hieman vaatimattomampi majoitus osittain maan alla :), mutta siellä olikin enemmän nähtävää ja käytiin huoneessa vaan nukkumassa!

      Tuo on hyvin sanottu! Juuri näinhän se on. Mekin läydettiin Tunisian lomalta nyt uusia puolia niin itsestämme, kuin ihan lomailusta ylipäätänsä. Kerrankin tuli levättyä oikein kunnolla, kun ei tullut niin paljon heiluttua ympäri-ämpäri kaupunkia! :)

      Poista
  2. Niin olette tuon lomanne ansainneet! On ollut ihana seurata blogeista, Instasta ja Fb:sta miten onnellisilt ja rentoutuneilta näytätte :)

    Viiden tähden hotelli voi tosiaan joskus olla pelastus, nimimerkillä muutama vuosi sitten Egyptissä ja pari kertaa kaupungilla riitti, kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna,

      Loma oli kyllä rentouttava. Tosin juuri nyt aamu 8.00 asti melkein koko ajan koneella istuneena se meinaa jo unohtua :)

      Tuo 5-tähden hotelli oli kyllä mahtava kokemus ja todella tärkeässä osassa meidän lomaamme tällä kertaa ja nimenomaan tuon paikan takia. Egyptissähän on kuulemma hyvin pitkälti samanlainen kulttuuri tämän kaupustelun ja my best friend mentaliteetin kanssa :)

      Poista
  3. Kuulosti tämä teidän loma paljon romanttisemmalta täällä blogissa kuin itse toimitusjohtajan blogin puolella :D Mut se on pelkästään hyvä että mieskin osaa "hempeillä". Ja kiitos molemmille rehellisistä kertomuksista, tyrkyttäjineen kaikkineen. Itse vierastan kaikenlaista tuputtamista ja se latistaakin haluani lähteä tuonne päin maailmaa, mieluummin joku euroopanreissu vähän kylmemmässä kuin ahdistunut loma jossain lämpimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha :) Näissä kirjoituksissa tulee aina vain yksipuoli esiin. Monesti sitä tulee tekstin valmistuttua itsekin ihmeteltyä, että miten tästä nyt tällainen tuli :) Kiitos David Beckhamin ja kumppaneiden- Meidän nykymiesten pitää osata näyttää myös tunteitamme :)

      Voin kyllä kokemuksesta sanoa, että jos et tuota tuputtamista rakasta, niin ei kannata tosiaan sinnepäin suunnata. Lomalla pitää tehdä juuri niitä asioita mistä itse nauttii. Osa ihmisistähän pitää tuosta kulttuurista ja se on todella ymmärrettävää. On siinäkin puolensa, mutta ei se kyllä minunkaan juttuni ole. Minäkin lähden mieluummin eurooppaan tai jonnekin, missä saa olla edes vähän enemmän rauhassa :)

      Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Tuukka

      Poista
  4. Oon seurannu itse toimitusjohtajan blogii enemmän ja tätä toisinaan. Nyt kun mun kaveri kertoi sun olevan sen entinen luokkakaveri ni piti tulla ihan sen takii kattoo näitä sunkin juttuja (:

    Me oltiin vuosi sitten egyptissä ja tasan samat fiilikset jäi sieltä..agressiivista myymistä ja tyrkyttämistä ihan liikaa. Ainoa missä sai olla rauhassa oli tosiaan se oma muureilla ympäröity hotelli. Mutta, loma on aina loma ja kun on parasta seuraa niin pikku viat voi ohittaa helposti (:

    http://millonsiitatuli.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropas entiselle luokkakaverilleni terveiset :)

      Egyptistä olen tosiaan monelta kuullut näitä ihan vastaavia kokemuksia, kuin mitä teillä on! Lomallahan tosiaan viihtyy aina eikä se tyrkystely meidänkään lomaa pilannut. Se vain teki yhdestä osasta eli kaupungilla kiertelystä ja tutkiskelusta vähän maltillisempaa :) Luulen jotenkin, että varsinkin suomalaislle tuo tyrkyttäminen ei oikein uppoa!

      Poista
    2. Joo varsinkaa muksun kanssa ei paljonkaan huvittanut kaupungilla kulkea. Tunisia on houkutellut mutta ei ehkä enää niinkään :D

      Poista
    3. Se on ihan kiva paikka :) mutta hotelliin siellä kannattaa kyllä satsata ja sitten tietysti tykätä niistä tyrkyttäjistä, koska ainakin tuolla Soussessa niitä riitti, mutta käsittääkseni kaupungeissa ja niiden fiiliksissä on jonkin verran eroa! Monastirissa ja Tunisissahan voi olla rauhallisempaa!

      Poista