sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tammikuu ja ne dieetit!

Tammikuu on täällä ja vihdoinkin tuli lunta myös Helsinkiin. En tiedä iloitsenko siitä vai en. On kiva saada lunta ja päästä ehkä hiihtämäänkin. Lumi tuo tullessaan myös valoa pimeyteen. Toisaalta tällainen hieman lämpimämpi talvi on ollut todella kiva. Pyörällä on huomattavasti helpompi ja mukavampi liikkua, juoksulenkillä tossu pitää hyvin eikä ole muutenkaan koko ajan kylmä.

Kuntosalitreenit käynnissä ja lattia täynnä kameroita/kännyköitä!

Tammikuu näkyy liikunta-alalla selkeänä piikkinä palveluiden kysynnässä. Monet ovat tehneet lupauksen kuntoilusta ja terveellisemmistä elämäntavoista. Nyt kuntosalit ovatkin täynnä kuntoilukärpäsen puremasta innostuneita rehkijöitä. Valitettavan moni projekti päättyy kuitenkin liian aikaisin eikä niistä näin ollen ole kovin merkittävää hyötyä kuntoilijan terveydelle.
 Bussipysäkitkin ovat täynnä mainoksia, joissa parhaillaan luvataan "8-viikossa kuntoon tai saat rahasi takaisin".

Kesäksi kuntoon!
Vuodenvaihteessa myös mediat heräävät rummuttamaan terveellisten elämäntapojen ilosanomaa. Varsinkin laihduttamista käsitellään niin tv:ssä, lehdissä kuin radiossakin. Se on tietenkin positiivinen seikka, että asioista puhutaan ja terveelliset elämäntavat, liikunta, kuntoilu ja laihduttaminen saavat julkisuutta ja huomiota. Valitettavasti erittäin suuri osa tästä on kuitenkin aikamoista puppua. Harvoin törmään itse mihinkään kovin järkevään juttuun. Monesti ensinnäkin toimittaja itse on jo sulavan pihalla käsittelemästään aiheesta ja siihen kun lisätään vielä joku uuden ihmedieetin keksijä niin ollaan jo aika syvällä siellä itsessään :). Ymmärrän toki, että niin kuin paljaspinta, niin myös laihdutukseen liittyvät otsikot myyvät näinä päivinä. Businestähän hekin tekevät ei siinä mitään, mutta niiden otsikoiden takana voisi  olla ihan oikeasti hyviäkin juttuja.

Tammikuun 1-päivän otsikoia.

Tähän liittyen minulta on viime aikoina kysytty moneen otteeseen nyt pidemmän aikaa pinnalla olleesta 5-2 dieetistä. Sehän nojaa persuidealtaan siihen, että viikon aikana saat syödä vapaasti 5-päivää ja 2:na "paastopäivänä" syöt vain 1/4 tai 1/5 normaalista määrästä. Teoriassahan tällainen toimii. Jos sinun energiansaantisi on kulutukseen nähden +-0. Eli tällä hetkellä kulutat suurinpiirtein sen mitä syöt/juot. Sitten otat tällaisen dieetin käyttöön ja energiansaantisi tippuu vaikka 1500-2000kcal/ viikko niin ennen pitkäähän sitä laihtuu. Yksinkertaista matematiikkaa kyllä.

Opsikelun lumoissa! Tässä aiiheena elintarvikkeet!
Tämän edellämainittuun(kin)  dieettiin liittyy kyllä niitä haasteitakin. Suurin niistä lienee se, että miten ihmiset suhtautuvat asiaan: vapaa-syöminen? Sen pitäisi tarkoittaa terveellisiä, ravitsevia valintoja tasaisin väliajoin, että aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana. Monesti se kuitenkin mielletään niin, että nyt saa painaa 5 päivää nakkikoreja, olutta ja sipseja aivan niin paljon kuin huvittaa :). Sen 5:n päivän maiskuttelun jälkeen ei tuo 2:n päivän paasto paljoa asiaa paranna. Päinvastoin melkein huonontaa entisestään, kun keho ja ruoansulatuselimistö menee entistä enemmän sekaisin vedettäessä liinat kerralla kiinni. 

ja lisää otsikoita!
Dieettien toinen ihan yleinen ongelma on se, että monesti ne ovat tietyllä tavalla yksipuolisia. Tällä tarkoitan sitä, että ne eivät ole monestikaan kovin helposti toteutettavia tai sellaisia, että kukaan jaksaisi niitä loppu elämäänsä noudattaa. Harvoin ne ovat myöskään kovin lähellä sitä omaa sen hetkistä ruoakavaliota eikä sieltä löydy välttämättä ollenkaan niitä omia lempiruokia/ruoka-aineita. Tämän takia suosinkin mieluummin itse ruokavalion korjaamista niin, että siinä keskitytään nimenomaan kokonaisuuteen, tehtyjen valintojen ravintosisältöön, sekä mahdollisimman hyvien raaka-aineiden käyttämiseen. Kaikki perustuu tällöin päivittäisiin valintoihin eikä niinkään mihinkään ihme-temppuihin tai kalorien laskemiseen. Tylsäähän se tietysti jonkin ihmedieetin rinnalla on, mutta samalla niistä asioista on huomattavasti helpompi tehdä pysyviä osia omaan elämäänsä ja ruokavalioonsa. 

Juoksijan päivällinen: lohipastaa, vihanneksia ja ruisleipä kylmäsavulohella! Harvinaista herkuttelua!
On monia tapoja ohjata asiakkaitaan terveellisempien ruokailutottumusten pariin. On yhtä monta tapaa ja tarinaa, kuin asiakastakin. Jotkut haluavat ja tarvitsevat todella selkeät sävelet, kun toisilla toimii taas paremmin hieman sovelletut ratkaisut. Olen itse toteuttanut asian monesti niin, että en tee kenellekään valmiita ruokavalioita vaan haluan ohjata asiakasta tekemään oikeita valintoja itsenäisesti. Sanotaan nyt esimerkkinä näin, että jos vaikka päivällisellä pitää olla lautasella kasviskuntaa, proteiineja ja hiilihydraatteja niin asiakas saa itse valita mitä tuotteita käyttää. Silloin hän oppii jatkossakin tekemään valintojaan rohkeasti eikä ole pulassa, kun on aika itse suunnitella aterioita. Olen tietysti hänen tukenaan ja apunaan, kun näitä valintoja mietitään ja analysoidaan. Silloin katsomme mitkä valinnat olivat hyviä ja missä jäi vielä parantamisen varaa. Keskustelemme myös erilaisista vaihtoehdoista, koska niitähän on nykyään loputtomasti tarjolla.

Kaikille tuttu ruokaympyrä, joka on viime aikoina saanut osakseen paljon kritiikkiä!
Lisäksi ruokavaliossa on aina ja ehdottomasti otettava huomioon ko. henkilön henkilökohtaiset tarpeet ja rajoitukset. Painonnostaja, Fitness-urheilija, juoksija, painonpudottaja, autonkuljettaja ja ryhmäliikuntaohjaaja tarvitsevat jokainen omanlaisen omia tarpeita tukevan ruokavalion. Tämän takia toisten ruokavalioiden kopioiminen omaan käyttöön on harvoin kovin järkevä toimintamalli. Tähän kun lisätään vielä makutottumukset, opitut tavat, kulttuurilliset erot, allergiat jne, niin näiden valmiiden tai "kopioitujen" ruokavalioiden ongelmat ja haasteet sen kuin kasvavat.

Aamupalalla marjoja, hedelmiä, acaita, spiruliina, macaa ja ketä meitä nyt oli!
Uskon, että näin toimiessa saamme paljon parempia tuloksia pitkällä aikavälillä. Näin asiakas oppii tekemään terveellisiä ja hyviä valintoja, jotka perustuvat hänen omiin tottumuksiin ja tapoihin. Harva pystyy kuitenkaan loppuelämäänsä noudattamaan ruokavaliota, jossa ei pahimmillaan ole ollenkaan otettu huomioon hänen omia makutottumuksiaan ja suosikki ruoka-aineita.

Viime sunnuntain kokkailuja!

Otan tähän vielä toisen esimerkin mediassa aina tammikuussa esiintyviintyvistä jutuista. Nyt kyse on harjoittelemisesta. Minulta kysyttiin viime viikolla, että olenko kuullut tutkimuksesta, jonka hän oli lukenut eräästä hyvinvointi lehdestä. Tutkimuksessa oli selvitetty, että tasavauhtinen/perusvauhtinen juoksu lisää rasvaa kehossa tai edesauttaa rasvasolujen muodostumista nopeammin. Ihminen on kuulemma juossut jo aikojen alusta saakka joko täysillä (leijonaa karkuun) tai sitten todella hitaasti edeten. Välimuoto on kuulemma ihmiselle täysin vierasta ja se lisää sitten sitä rasvakudoksen muodostumista kehoomme ja samalla liikalihavuuden riskiä. 

Proteiinipannukakkua ja mustikoita!
Vaikka tästä joku onnistuisi jollain keinolla totta saamaankin niin voidaan taas palata planeetalle maa ja miettiä, mitkä ovat niitä todennäköisempiä syitä vaikka Suomalaisten ylipainoon? Onko se tuo liiallinen keskivauhtisten lenkkien juokseminen vai se, että niitä keskivauhtisiakaan lenkkejä ei ole ehkä ihan tarpeeksi ohjelmistossa vaan niiden tilalla on niitä nakkikoreja ja muuta mukavaa :).

Keskivauhtinen polkujuoksulenkki! (en nähnyt leijonia)
Otin tämän esimerkin nyt pelkästään kuulopuheen perusteella tähän. Mitään tarkistuksi mihinkään suuntaan en tehnyt, koska juuri näin ne lehtien jutut vaikuttavat ihmisiin. Luet jotakin. Ymmärrät sen ihan miten haluat. Et onnistu siirtämään alkuperäistä ajatusta käytäntöön vaan toimit juuri niin kuin haluat ja tuostakin jutusta saa todella hyvän syyn olla juoksematta :). Sitähän siinä ei varmaan alunperin ole haettu, tai mistä tiedän vaikka olisikin. 

Nyt mennään näillä.

Hyvää sunnuntaita ja erittäin reipasta, lumista viikonlopun jatkoa kaikille!
Tuukka




10 kommenttia:

  1. Puhut taas paljon ja asiaa! :-)

    On hauska seurata kuinka ihmiset sekoaa vuoden vaihteessa! Hirveetä vouhkaamista, nyt tehdään kuulkaa sitä ja nyt syödään vain tätä. Nyt alkaa hei taas pirtelödieetti jne. jne. Huh huh! Mie kaivan repusta hirmu ison eväskassin ja kannan sen työpaikan jääkaappiin! :-) Vuoden ympäri, joka päivä. Silloin tällöin joku uskaltautuu sanomaan, että sullahan on paljon eväitä? Mut ei sitten kuitenkaan kysy mitä ne mun eväät on. Hih, mie syön hyvällä omallatunnolla ja hyvällä ruokahalulla 6 kertaa päivässä (joskus 7). Ja vaaka on näyttänyt samaa lukemaa (+/- 1 kg) jo kolmatta vuotta. Missäköhän mahtaa olla "vika"? :-) Jännä juttu, että kun elimistö tottuu siihen puhtaaseen perusruokaan, josta se saa kaikki tarvitsemansa "rakennusaineet", intohimot ja mielihalut on yleensä sellaisia, että apua, nyt on pakko saada puolukkaa! :-D Eräs tuttu kerran sanoi ettei nälkäisenä voi mennä kauppaan, koska silloin tulee ostettua mitä sattuu. En uskaltanut sanoa, että minulle ei ole käynyt vuosikausiin noin. Oikeastaan en osaa selittää itsekkään, mistä se johtuu, että ostan aina kaupasta vain sen mitä ostoslistassa lukee? No okei, kerran tuli hirveä mielihalu kaupassa... Marssin tiskille ja sanoin: "isoin astia mitä löytyy, tuota vihersalaattia"! Tuli aivan hirveä halu vetää se salaatti siinä tiskillä. Mun elimistö siis himoitsi sillä hetkellä jotakin sellaista ravintoa, mitä se sillä hetkellä oli vailla! Vuosia sitten mun himot oli ihan toista maata. Ostin kaupasta sipsejä, karkkia ja patonkia etc. kun oli niin nälkä että näköä haittasi. Ja mitä siitä seurasi? Noh jokainen tietää. Elimistö oli aivan sekaisin ja himoitsi vain sokeria ja rasvaa.

    Tuo liikunta-asia on myös aika jännä juttu. Joskus aikaisemmin mietin, että turhaa mun on treenata mitään muuta kuin lenkkeillä, kun en tiedä miten mun pitäis treenata, jotta siitä ois jotain hyötyä. Jos teen niin tai näin, niin ei tää varmaan edistä mitään, kun en ymmärrä tästä mitään. Ja nykyisin: treenaan mitä ikinä keksinkin ajatuksella, tästä on ihan varmasti hyötyä mulle! Pääasia että kroppa liikkuu ja se saa monipuolista rasitusta ja kuormitusta.

    Mutta siis, vuosien kokemuksella, ymmärrän myös heitä jotka villiintyy vuoden vaihtuessa elämäntaparemonttiin. Tsemppiä kaikille uuden elämän aloittaville! Tehkää muutokset maltilla ja ajan kanssa, yksi asia kerrallaan. Minä aloitin aikoinaan siitä, että syödessäni vielä työpaikkaruokalassa, päätin että jokapäiväisen jälkiruuan sijaan alan syödä jälkiruokaa vain joka toinen päivä. Muutaman viikon päästä söin jälkkäriä pari kertaa viikossa, sitten kerran viikossa ja lopulta se jäi kokonaan. Sokeristen jogurttien syönnistä vieroitin itseni niin, että ostin aina jokaista sokerijogurttia kohden yhden rasvattoman luonnonjogurtin. Siedätin itseni yksi asia kerrallaan kohti parempia elämäntapoja. Aikaa se vei, mutta oli se sen arvoista. Jos olisin omalla kohdalla tehnyt muutokset kertarytinällä, en olisi onnistunut pysyvässä elämäntapamuutoksessa. Toki se voi olla jonkun kohdalla mahdollista, jos on rautainen itsekuri.

    Terkuin
    Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Kerrankin joku sanoo, että puhetulvan lisäksi mukana on asiaakin :).

      Silloin kun ruokavalio on itselle sopivaksi todettu ja järkevä niin kuin sinulla, niin voi hyvällä omallatunnolla syödäkin reiluja asterioita monta kertaa päivässä :)!

      Monilla olisi pajon opittavaa tuosta viisaasti kaupassa käymisestä! Siellä voi tosiaan nälkäisenä tehdä järkyttävän huonoja valintoja, jos ei ole selvät sävelet mielessään ja terveellinen ruokavalio on muutenkin hakusessa!

      Juuri noin pitäisi liikkumisesti välillä ajatellakin. Ei aina tarvitse tehdä jotain treeniä vain sen takia, että se vaikuttaa juuri tähän tai tuohon. Paras tilanne olisi se, kun voisi nauttia liikunnan ja kehon liikkeen tuomasta riemusta vaikka metsässä kävellessä ilman että miettii koko ajan paljonko syke on ja miten tää vaikuttaa mun peruskestävyyteen sitä ensi kesän maratonia ajatellen :)

      Ja tuohon viimeiseen kappaleeseen en voi sanoa kuin Amen! :)

      Hyvä Pauliina! SInusta voi moni ottaa esimerkkiä! ja toivottavasti ottaakin!

      Tuukka

      Poista
  2. Oi että aika herkullisen näköinen toi kylmäsavulohileipä, alko heti tekeen semmosta mieli. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt munkin alkoi tekee mieli sitä, kun otti puheeksi :)

      Poista
  3. Moi,

    Tosta tasavauhtisesta juoksusta... En ole mokomaa lehteä nähnyt, enkä haluakaan nähdä. Tavallaan tossa on kuitenkin vähän perää. Paino sanalla VÄHÄN.

    Kestävyyslajeissa joudutaan usein käyttämään rasvavarastoja energianlähteenä glykogeenivarastojen tyhjentyessä. Samalla elimistö ikään kuin oppii "säästämään" rasvaa, koska sitä kuluu koko ajan. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, sillä näinhän ihmisen elimistö on toiminut jo tuhansia vuosia; se pyrkii pitämään kiinni elintärkeästä rasvasta. Vuosia jatkuvassa, kovassa kestävyysharjoittelussa tämä efekti toteutuu, kun taas suurimmalla osalla ihmisistä rasvavarastoja ei koskaan käytetä niin paljon, että niiden vähyydestä kannattaisi kauheasti murehtia. Todella kärjistäen voisi sanoa, että juokseminen opettaa elimistöä varastoimaan rasvaa.

    Toisaalta, olen kiertänyt aika monet arvokisat, mutta en ole vielä koskaan törmännyt ylipainoiseen kestävyysjuoksijaan. Ja näiden huippukavereiden harjoittelusta noin 80% on nimenomaan tuota tasavauhtista aerobista nylkyttämistä. Eli se siitä ongelmasta. Tutkijat kun eivät tietääkseni ole vielä koskaan löytäneet ihmistä, joka lihoisi vaikka söisi kulutuksensa verran.

    Ei mulla muuta... Meni vaan tunteisiin toi juoksu.

    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Petra,

      Näin se juuri menee, mutta sitten kun joku "Normaali-ihminen" alkaa tulkitsemaan näitä asioita ja soveltamaan siihen omaan elämäänsä niin mennään todennäköisesti metsään :).

      Väitänkin, että tässä niin kuin monessa muussakin asiassa/tutkimuksessa on teoriatasolla perää, mutta homma alkaa kaatumaan niskaan, kun aletaan siirtämään sitä tutkimustietoa käytäntöön eli juuri niin kuin sanoit, niin et ole nähnyt lihavia kestävyysjuoksijoita arvokisoissa :). Eli 99,9% maailman väestöstä voivat erittäin turvallisesti juosta keskivauhtisia lenkejään lihomatta niiden takia :)

      Otan tähän toiseksi esimerkiksi aamuaerobisen treenin ennen aamupalaa. Monet sitä tekevät, mutta harvat siitä saavat mitään hyötyä. Todennäköisesti 30 min aikaisemmin heräämällä ja vaikka banaanin+jogurtin syömällä he saisivat harjoituksestaan enemmän tehoja irti + se olis mielekkäämpää tehdä kuin hirveässä nälässä. Tämän myötä ollaan pian siinä pisteessä, että kun harjoittelu on noin vaivalloista niin sitä ei jakseta jatkaa. Tämäkin teoria voi toimia ja sitä käytetään suhteellisen paljon tiettyjen lajien harrastajien toimesta, mutta sanotaanko, että vaikka minun painonpudotukseni ei kaadu tai onnistu ennen aamupalaa tehtyjen aamuaerobisten takia :) Todennäköisesti onnistuisin paremmin, jos en tekisi niitä :) koska ne ovat niin raskaita, ärsyttäviä ja kuluttavia harjoituksia!

      Hyvä, että juoksu meni tunteisiin ja kiitos todella hyvästä kommentista. Ymmärsit mitä hain takaa ja tähän nyt selvensin vielä lisää sitä, jos joku on jäänyt ihmettelemään mitä minä alunperin olen tällä jutulla hakenut :) Tämä ei siis ollut vihakommentointia sinua kohtaan Petra! Olen tässä samaa mieltä kanssasi!

      Poista
  4. Se on Tuukka juurikin näin. KUKAAN ei liho juoksemalla tai millään muullakaan harjoituksella. Ihminen lihoo vain ja ainoastaan syömällä yli kulutuksensa. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tähänkin sovi nyt se Amen! :) Hyviä lenkkejä Petra! Toivottavasti säät pysyvät juoksija-ystävällisinä!

      Poista
  5. No niih.. Asiaa!
    Mahtava blogilöytö! :) Täällä ollaan tänä vuonna ekaa kertaa matkalla Tukholman maratonille, ja siksi tuo sun blogin nimi hyppäsi silmille. Taidan viettääkin pari iltaa selaillessa täällä juttujasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Satu!

      Tukholman maraton on hieno tapahtuma. Ei muuta kuin selailemaan vanhoja juttuja! Sieltä löytyy mm. kisaraportti ko. kilpailusta viime vuodelta. Tänä vuonna jätän itse Tukholma pitkästä aikaa väliin ja suuntaan Berliiniin!

      Nyt kevään korvilla jutut suuntautuu enemmän ja enemmän taas juoksutreeneihinkin!

      Poista