lauantai 9. marraskuuta 2013

Personal Trainerin valinta!

Terve taas!

Taas on yksi viikko melkein lopuillaan ja lauantai aamun rennohko ilmapiiri vallannut kodit. Vielä pakerretaan muutama tunti töitä ja sitten viikonlopun sekä isänpäivän viettoon. Minun viikonloppuuni kuuluu salibandypeli, futsal peli, kuntosalitreeni, isänpäivä-lounas perheen kesken, sekä tietysti valtava määrä leikkiä Geren kanssa.

Koneessa menossa kohti Lontoota!

Tämä, kuten pari aikaisempaakin viikkoa on mennyt töiden merkeissä, sekä taistellessa tuon saakelin hanurin kanssa. Mun kroppa aloitti YT:t ennen Vaarojen maratonia. Silloin ne saatiin keskeytettyä taitavan hierojan ansiosta. Maratonin jälkeen kivut kuitenkin palautuivat hiljalleen ja viimeiset 3 viikkoa ovat olleet todella tuskaisia. Kipu on lähtenyt pakarasta, jatkunut takareiden ulkosyrjää pitkin alaspäin aina pohkeen puoliväliin saakka. Fiilistä kuviallessani voin sanoa, että koko ajan sattuu. Ihan koko ajan. Välillä vähemmän ja välillä niin paljon, että on pakko laittaa silmät kiinni ja kirota hiljaa mielessään.

Birmingham!
Kuvasato on nyt pääasiassa Lontoosta ja Birminghamista, missä olin kolmen kaverini kanssa. Reissussa viivyttiin 6 päivää ja nuo 2 kaupunkia siis nähtiin! Tämä oli meidän yhteinen 30-v synttärireissu, mitä oltiin suunniteltu ja hehkutettu jo yli vuosi ja mikä meinasi peruunuakin moneen kertaan :). Mun tietokone sanoi sopimuksensa irti ja kaikki treenikuvat oli siellä. Toivotaan, että huollon pojat on taitavia ja saa sen vielä futaamaan. Takuuaikaakin, kun oli jäljellä vielä ruhtinaalliset 5 päivää :).

Nyt pitää lenkillekin laittaa jo kunnolla päälle!

Kävin maanantaina taas tällä mahtavalla hierojalla, joka teki jälleen ihmeitä. Nyt mulla on jo toinen melkein kivuton päivä menossa. Katsotaan mitä käy noiden viikonlopun pelien jälkeen :). No maanantaina ja tiistaina mä jatkan hanurini hoitamista, kun mulla on seuraavat hieronta-ajat varattuna. Ehkä se tästä helpottaa. Jos muuten kaipaatte Stadissa ammattitaitoista hierontaa ja ystävällistä  palvelua aivan keskustassa, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan: -> Helsingin Urheiluhieronta. Aivan mahtava paikka. Nyt kun pinnalla on ollut paljon keskustelua blogeissa mainostamisesta, niin tämä on henkilökohtainen suositukseni eikä minulla ole sopimusta ko. yrityksen kanssa. (valitettavasti :)) Tämä suositus tulee nyt sydämestä-sydämeen. Kirjoittajalta lukijalle!

Tällaisen herätyksen sain perjantaina!
 
Sitten asiaan. Miten valita itselleen oikea Personal Trainer tai valmentaja. Tällaisen suhteen toimiminenhan on ihan hirveästi kiinni myös henkilökemioista. Minulla on ollut ilo toimia paljon sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olen ihan aidosti viihtynyt ja olemme ajatelleet monista asioista samaan tapaan. Mitään poliittisia näkemyksiä me emme ole kyllä vaihdelleet, mutta sehän ei ole tarkoituskaan :). Tässä kirjoituksessa unohdetaan nyt hetkeksi tämä tunnepuoli ja keskitytään raakaan käytäntöön. Älkää kuitenkaan pettykö, sillä onnetonta keittiö-psykologiaakin on luvassa muutaman kappaleen päässä :) 

Come on Brentford!
Kuka on paras mahdollinen valmentaja kenellekin? Keskustelin tästä asiasta ystäväni syntymäpäiväjuhlilla pari viikkoa sitten. Juhlat ovat muuten aina sellainen paikka, missä tämä ammatti herättää paljon kysymyksiä. Hyvä niin. En laita sitä ollenkaan pahitteeksi, vaan on erittäin mukava päästä jutustelemaan sporttailusta ja terveellisestä ruokavaliostakavereiden ja tuttujen kanssa.

Paras ja kokenein mahdollinen valmentaja ei välttämättä ole aina kaikille paras. Varsinkaan hinta-laatusuhteeltaan. Minun mielestä valmentajaa/traineria etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, minkälainen lajitausta, kokemus ja henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet valmentajalla on. Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksen ja tiputtaa painoa, niin vastaavan asian läpikäynyt PT voi olla sinulle parempi valmentaja kuin Suomen painimaajoukkueen päävalmentaja.

Arsenalin koti stadion!
Jos pikajuoksusta kiinnostunut 40-vuotias mies etsii itsellen neuvoja lajin aloittamiseen, niin entinen pikajuoksun harrastaja, joka nykyisin opastaa aloittelijoita lajin pariin voi olla oikein loistava valmentaja hänelle. Kehittyessään hän voi sitten halutessaan siirtyä paikallisen urheiluseuran valmennukseen ja niin halutessaan hankkia myöhemmin vaikka henk. kohtaisen aktiivivalmentajan.

Jos tämä esimerkki ei avannut ajatusmaailmaani, niin en ihmettele sitä yhtään! Ajan tässä takaa sitä, että pitäisi aina miettiä mikä se oma taso on ja minkälaista apua/valmentajaa tarvitsee. Onko järkeä soittaa Usain Boltin koutsille, jos ei ole juossut 20-vuoteen ja on 15kg ylipainoa? Alkuun pääsee varmasti paremmin jonkun paikallisen ja harrastelijoiden kanssa työskentelevän ammattilaisen kanssa. Sitten 10-vuoden päästä, kun kaikki muu on jo tehty voi soittaa Usainin koutsille ja pyytää hienosäätöä tekniikkaansa. Siihen asti apua löytyy varmasti lähempääkin.

Junamatka kohti Birminghamia on valmis alkamaan!
Suuri osa valmennuksesta on myös henkistä valmennusta. Hyvä valmentaja on mahdollisesti itse käynyt joskus samat asiat läpi, mitä asiakas käy parhaillaan. Silloin asiakastakin on huomattavasti helpompi ymmärtää ja auttaa. Voiko joku koko elämänsä ihannepainossa ollut ihminen sanoa oikeasti tietävänsä, mitä asioita 15kg laihduttanut ihminen miettii mielessään? Mitä jos painonpudotuksen jälkeen ahdistaa se, että joku kehuu ulkonäköäsi, kun sitä ei ole tapahtunut 10 vuoteen? Mitä jos kommentti "Vitsi sä oot laihtunut, nyt näytät todella hyvältä" ahdistaakin asiakasta. Ulkonäön kehuminen on monille positiivnen kokemus ja tätä asiaa on vaikea ymmärtää. Kaikille se ei kuitenkaan sitä ole ja jos ei silloin valmentajana ymmärrä yhtään, mistä on kysymys, voi koko projekti ottaa taka-askeleita. Tämä oli vain yksi esimerkki haasteista, joita valmentajat/trainerit voivat kohdata työssään. Tällaisten asioiden takia on todella tärkeää kartoittaa asiakkaan sekä valmentajan tarpeet, kokemukset, tavoitteet, toimintatavat ja ajatukset liikunnasta ja hyvinvoinnista.

Ja todistusaineistoa, että siellä myös oltiin!
Tällä hetkellä suurin osa minun valmennettavistani on juoksun harrastajia. He ovat harrastaneet juoksua kuka pidemmän,- kuka vähemmän aikaa. Uskon aidosti, että pystyn antamaan jokaiselle valmennettavalleni uusi ideoita, ajatuksia, motivaatiota ja opastamaan tietysti tekniikkaan ja erilaisiin harjoituksiin ja harjoitteisiin liittyvissä asioissa. Olen myös itse juoksun harrastaja ja samalla työskentelen liikunnan ja urheilun parissa. Se antaa minulle lähtökohdat ymmärtää mitä asiakkaani haluaa ja mitä hän mahdollisesti miettii ja käy ajatuksissaan läpi kehityksensä eri vaiheissa.

Olen oppinut tykkäämään juoksusta puoliväkisin, parantanut maratonaikaani tunnilla ja perehtynyt lajissa käytettäviin varusteisiin, juoksutekniikkaan sekä erilaisiin harjoitusohjelmiin. Lisäksi olen tutkinut, lukenut, oppinut, kysynyt ja varsinkin kuunnellut paljon vuosien varrella. Sitä kautta olen pyrkinyt kokoamaan kattavaa tietopankkia, josta sitten ammennan asioita omaan valmennukseeni.




Uskon pystyväni tarjoamaan erittäin ammattitaitoista ja monipuolista valmennusta harrastajille. En ole oikea mies valmentamaan 2½ tunnin maratoonaria kohti uusia ennätyksiä. En pysty auttamaan Fitness-urheilijaa kisakunnon viimeistelyssä, enkä varmasti tee tenniksen ATP-listan 124:sta top 10:n pelaajaa, mutta juoksijoita,. kuntosalia harrastavia ja monipuolisesta liikunnasta, sekä terveellisistä elämäntavoista kiinnostunutta pystyn varmasti auttamaan ja antamaan hänelle paljon uusia ideoita, neuvoja ja monipuolisuutta harjoitteluun. Siksi pyrin tuomaan näitä omia vahvuuksiani esiin. Valmentajan vastuulla on myös kieltäytyä yhteistyöstä, jos tuntuu, että se ei tule toimimaan syystä tai toisesta. Se on välillä varmasti vaikeaa, mutta kuvastaa rautaista ammattitaitoa.

Tämän viion X-Bike tunnilta Töölöstä!
Valmentajaa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota hänen taustoihinsa ja kokemukseensa. Mitä enemmän sieltä hänen taustaltaan löytyy henkilökohtaisia kokemuksia sinun tilanteestasi, niin sitä todennäköisemmin tulet olemaan erittäin tyytyväinen valmentajaasi ja samalla saavuttamaan tavoitteesi ja enemmänkin yhteistyössäsi hänen kanssaan.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! Nauttikaa hyvästä säästä ja liikkukaa ulkon. Mä lähden nyt Geren kanssa kävelylle ja sitten onkin viikonlopun ensimmäinen peli edessä!

Tuukka


5 kommenttia:

  1. Vertaistukitsempit täältä! Samanlaisista vaivoista kärsitään. Pakara välillä ihan tulessa, samoin takareisi, alaselkä, pohje ja nilkkakin on kipeänä. Onneksi on hyvä hieroja! Mullahan tuli joku revähdys/venähdys tonne takareiteen salilla kyykätessä, ja siitä nämä vaivat saivat sitten alkunsa.

    Toivotaan, etteivät sun vaivat pahene viikonlopun riennoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja otan osaa..Tämä on kyllä inhottava vaiva. Toivottavasti sunkin ongelmat alkaa pikkuhiljaa helpottamaan eikä revähdys olisi kovin suuri.

      Mukavia treenejä ja pikaista paranemista! Toivotaan, että molemmat saadaan paikat pian kuntoon ja päästään taas pian treenien kimppuun tosissaan! :)

      Poista
  2. Mites triathlonistin valmentaminen? Olen vain pohtinut asiaa hiljaa mielessäni. Juoksu on ainakin minulle vielä se heikoin lenkki ja sen pitäisi olla melkein vahvin. Masentaa, kun kaikki juoksee aina ohi...

    Ettei olisi muuten iskias mikä kiristää? Itseltäni meni kohtuu tiukan kesän jälkeen niin pahaksi, ja kuulostaa aika samalta oireet, että en pystynyt kävelemään kunnolla melkein kuukauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Laura,

      Triathlon on haastava laji, koska siinä pitää ottaa huomioon paljon muitakin asioita. Pyöräily sotkee väkisinkin juoksua, jos verrataan vaikka maratoonarin harjoittelua. Jos juoksu on sinulle vaikein laji niin se on kyllä mielestäni helpoti korjattavissa paremmaksi. Syksy/talviaika on siihen tietysti paras sesonki, koska nyt ei tarvitse ottaa kilpailujakaan huomioon.

      Mietin itsekin iskiasta, mutta toivon, että ensi viikon aikana saadaan lihakset auki ja sitäkautta ollaan viisaampia kivunkin suhteen :).

      Sulla onkin kestänyt pitkään se vaiva, huh! Toivottavasti oot säilynyt terveenä sen jälkeen! Kuukausi on pitkä aika elää kipujen kanssa, jos ei voi edes kävellä kunnolla.

      Poista
  3. Moikka! Tosi kiva ja mielenkiintoinen blogi sulla! :) Löysin tänne Monnan blogin kautta ja mielenkiinnolla luin sun juoksujuttuja. Piti ihan kelailla taaksepäin lukemaan kirjoituksiasi valmistautumisesta Tukholman maralle, koska se on omissa suunnitelmissani ensi keväänä. Täällä myös probleemia pakaralihaksen kanssa, joten voin siitäkin samaistua, heh. Osteopaatilla oon käyny sitä muutaman kerran nyt hoidattamassa ja saanut hyvät ohjeet keskimmäisen pakaralihaksen vahvistamiseen ja alaraajojen linjauksen korjailuun, joten toivottavasti se siitä. Jään seurailemaan tänne kirjoituksiasi mielenkiinnolla!

    VastaaPoista