sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Helsinki City Run

Kello pirisi lauantaina 07.30. Oli kisapäivän aamu. Tätä oli odotettu ja tämän eteen tehty myös paljon töitä. Monena sateisena päivänä olen vääntäytynyt lenkille ja monta kertaa olen miettinyt, että miksi mä teen tätä? No vastaushan on, että juuri näitä päiviä varten tätä jaksaa. Tottakai juoksemisesta ja treenaamisesta saa paljon muutakin hyvää, kuin vain tämän yhden päivän kilpailun, mutta tässä se fiilis konkretisoituu selkeämmin kuin missään muualla.
 
Aktiivinen juoksuun valmistautuminen alkoi minulla itse vasta kisaviikolla. Maanantaina ja tiistaina ajatukset alkoivat harhailla yhä useammin kohti City Runia. Keskiviikkona ja torstaina lisäsin vähän hiilihydraatteja ruokavaliooni. Tällä varmistin sen, että hiilarivarastot ovat täynnä sitten lauantaina ettei vaan energia lopu kesken juoksun. Samallahan tämä kaikki valmistautuminen on myös testailua ja kokemuksen hakemista Tukholmaa varten. Perjantaina juoksu alkoi olemaan jo vahvemmin mielessä ja virallisesti olin kisa-modessa silloin, kun kävelin Töölön Kisahallin ovista sisään hakemaan juoksunumeroani. Siinä alkoi jo vähän jännittämään :). Kisiksellä oli paljon tuttuja ja siellä menikin 30 minuuttia, kun vaihdoin kuulumisia yhteistyökumppaneiden, kollegoiden ja tuttujen kanssa.

Tästä kohtaa sain oman kirjekuoreni, mikä sisälsi tarvittavat tilpehöörit!
Sitten suuntasin kotiin syömään ja lepäilemään. Nyt palaamme siihen hetkeen, kun kello pirisi lauantai aamuna. Ei muuta kuin ylös sängystä ja aamupalan tekoon. Aamupalaksi hedelmiä, ruisleipää ja vähän maitorahkaa. Juomana toimi totutusti vesi ja kahvi. Aamupäivä meni kotona lepäillessä. Ennen lounasta kävin vielä pyörällä kaupassa hakemassa Gatoradea ja herättelin siinä samalla kroppaa juoksua varten.

Kilpailunumeroni!
Nyt olikin aika laittaa juoksukamppeet päälle ja pari vaihtoehtoista ratkaisua vielä reppuun mukaan. En ollut aivan varma säästä. Aamulla oli vähän viileää ja mietin pitkään juoksenko shortseilla vai pitkillä trikoilla. Onneksi päädyin shortseihin, koska aurinko lämmitti niin mukavasti. Seuraavaksi pomppasin bussipysäkille, kun olimme kaverini Artun kanssa sopineet menevämme samalla bussilla, kun tässä melkein naapureina asustellaan.

Paavo Nurmen patsaalla riitti kuhinaa!
Tämän jälkeen paineltiin Stadikalle vaihtamaan kamppeita ja jättämään reput sinne katsomon tavarasäilytykseen. Samalla tavatiin kaksi muuta kaveriamme Teemu ja Valtteri. Kun pikaiset kuulumiset oli vaihdettu lähdimme porukalla kohti Eläintarhan kenttää ja lämmittelyä. Juoksimme rauhassa muutaman kerran kentän ympäri ja venyttelimme vähän. Porukalla on kivempi pyöriä noilla kisapaikoilla, kun siinä höpöttelee niitä-näitä niin ei sitä muista oikein jännittääkään :). Niin kävi nytkin. Pojista oli suuri apua valmistautumisessa. Juoksimme kisassa niin, että minä ja Arttu olimme samassa lähtöryhmässä ja veljekset kuin ilvekset Teemu ja Valtteri seuraavassa, joten nyt oli meidän jo kiirehdittävä kohti starttipaikkaa. Saimme hyvät asemat. Olimme noin 30 metriä maaliviivasta. Välillä olemme lähteneet tuon 2500 juoksijan lähtöryhmän keskeltä ja siinä menee sitten köpötellessä pari kilsaa. Nyt päästiin alusta asti juoksemaan suunnilleen omaa vauhtiamme.


14.00 aikaan Stadikalla oli vielä hiljaista ja rauhallista!
Tavoitteenamme oli pitää n. 5.10-5.20min/km vauhtia yllä ja kiristää sitten joskus 15km:n jälkeen, jos vielä hyvältä tuntuisi. Tämä oli siis lähtötilanne. Ensimmäiset 3km juoksimme siinä porukan mukana välillä vähän ohitellen mutta todella maltillisesti kuitenkin. City Runin alku on aika kapeata tietä ja kun lähtöryhmät ovat 2500 juoksijan kokoisia niin siinä ei paljon ohitella. On mentävä ryhmän mukana. Kun molemmilla alkoi kroppa lämmetä ja homma tuntui kulkevan niin sovimme pitävän tasaista aavistuksen reippaampaa vauhtia  pari kilsaa. Näin tapahtuikin ja 5km:n kohdalla keskivauhtimme oli n. 5.10-5.15. Sitten tapahtuikin pieni vahinko, joka muutti suunnitelmamme loppujuoksun osalta. Juoksimme seuraavan kilsan 5.01 ja kun se tuntui niin helpolta, että päätimmekin ottaa tuosta 5.00 min/km uuden vauhdin. Sillä tultiinkin tasaisesti muutama kilometri eteenpäin. Koko juoksun aikana meillä kummallakaan ei tuntunut missään vaiheessa pahalta. Kaikki meni oikeastaan todella nappiin. Juoksimme 8-15km:n välissä useamman kilometrin alle 5min vauhtia ja aloimme viritellä mielessämme jo uusia suunnitelmia loppuajan suhteen. Mulla oli 2 energiageeliä mukana, jotka otin 8km:n ja 12km:n juomapisteillä. Saapuessamme 12km:n kohdalle meitä odotti iloinen yllätys, kun vaimoni oli veljensä kanssa meitä kannustamassa ja saihan se napattua pari kuvaakin :).

12km:n kohdalla! Mulla harmaa ja Artulla sininen paita ja hymyt on vielä herkässä.
Kannustusjoukot ovat aina enemmän kuin tervetulleita ja niistä saa todella paljon virtaa. Tästä loistava esimerkki on viime kevään Tukholman maratonilta, kun siellä oli se hirveä sää +2 astetta, tuulta paikoin 15 m/s ja satoi melkein koko ajan vettä. Aina kun tiesin vaimoni olevan jossain lähellä kameransa kanssa se antoi kummasti voimia ja uskoa siihen, että selviydyn maaliin hengissä. Samana vuonna olin todella rikki n. 32km:n kohdalla kun sain viestin työkaveriltani. Siinä luki, että "Hyvin menee, oot melkein 4tunnin vauhdissa! Hieno aika tulossa" Sain siitä niin käsittämättömän paljon virtaa, että hyvä etten itkemään ruvennut :).

Back to City Run. Kuvan ottamisen jälkeen jatkoimme juoksua tuon Huopalahden ympäri, jonka jälkeen onkin aina kiva fiilis, kun sitten alkaa tavallaan loppusuora. Olimme pitäneet tuota tasaista vähän alle 5min/km vauhtia nyt jo muutaman kilometrin ajan saapuessamme 17km:n kohdalle. Siinä laskimme nopeasti, että hyvällä tasaisella kirillä ehtisimme vielä alittamaan 1h45min ajan. Tässä kohtaa siitä tuli virallisesti uusi tavoitteemme. Lähdimme kiristämään tasaisesti vauhtia. Vielä aluksi sitä ei noissa km ajoissa huomaa kun siinä kohtaa on jonkin verran nousua. Vauhti oli kuitenkin hyvä ja reipas. Oli mukava fiilis juosta, kun itsellä riitti hyvin virtaa ja ohittelimme paljon juoksijoita. Siitä saa aina uskomattoman paljon fiilistä, vaikka pelkästä harrastuksesta onkin kyse :).  Viimeiset 3km tultiin siis suorastaan lentämällä! Minulta puuttuu se viimeisen kilometrin km aika tuosta taulukosta, kun gps laski vähän alakanttiin ja sen mielestä me ei sitä 21,2 km matkaa juostu.

17km:n kohdallakin jaksettiin hymyillä ja moikkaill kannustusjoukkoja!
Viimeisen kilometrin ajan me katsoimme tiuhaan kelloa ja juostiin melkein niin kovaa kuin pystyttiin, mutta koko ajan pidettiin homma rentona. Stadikalle kaarrettaessa tajuttiin, että kiri oli kannattanut ja pääsisimme tuohon tavoitteeseemme. Maaliin tullessamme kello pysähtyi aikaan 1.44.30 eli Mission completed.

Tässä vielä kilometriajat ja mun sykkeet.


1.
00:05:27 
1.00134
2.
00:05:09 
1.00140
3.
00:05:21 
1.00149
4.
00:05:12 
1.00145
5.
00:05:15 
1.00150
6.
00:05:01 
1.00148
7.
00:05:06 
1.00151
8.
00:04:58 
1.00154
9.
00:05:06 
1.00150
10.
00:04:58 
1.00151
11.
00:04:57 
1.00156
12.
00:04:53 
1.00152
13.
00:04:52 
1.00150
14.
00:05:01 
1.00153
15.
00:04:54 
1.00155
16.
00:05:11 
1.00149
17.
00:04:58 
1.00148
18.
00:04:57 
1.00135
19.
00:04:41 
1.00138
20.
00:04:36 
1.00143

Loppuyhteenvetona voi sanoa, että aika oli parempi kuin mitä odotin ja mitä lähdin tavoittelemaan. Juoksu seurasta oli todella paljon hyötyä. Se on vaan jännä miten paljon nopeammin ja helpommin toi juoksu sujuu, jos on kaveri kenen kanssa höpötellä. Meilläkin riitti juttua sinne 19km:n nurkille, kunnes alettiin keskittymään vaan juoksemaan. Kovemmalla aloituksella olisimme varmasti saaneet nipistettyä loppuajasta 2-4min vielä pois. Eli aivan optimaalisella juoksulla tuo 1.40 raja olisi ollut rikottavissa. Tämä oli kuitenkin aika tässä kilpailussa ja jo stadikalta pois kävellessämme päätimme rikkoa tuon 1.40 rajan jossakin loppukesän kisassa :). Sen verran sitä nälkää jäi.

Todistusaineistoa
Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kohti päätavoitetta eli Tukholmaa ja kun olen siitä 4 tunnin alittamisesta puhunut ja se on ollut virallinen tavoite niin voi olla, että se muuttuu nyt vähän kovemmaksi ja koitan rikkoa 3.45 rajaa. Katsotaan nyt kun saan vähän ajatuksia kasaan sen osalta.

Harjoitukset jatkuvat jo maanantaina jalkapallotreenien muodossa ja juoksun pariin palaan varmaan joskus keskiviikko-torstai akselilla.

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille ja onnea Helsinki City Runilla olleille juoksijoille!  Teimme jälleen mahtavan tapahtuman yhdessä! Ensi vuonna uudestaan!
 
-Leevi

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hahha :) Kyllä! Meni kovempaa ku uskalsin toivookaan! Nyt pitää vaan miettiä Tukholman tavoite uusiksi 3.40-3.50 vois olla hyvä haarukka mihin lähtis tähtäämään..

      Poista
  2. Hei! Löysin blogisi 4runnersin kautta. Olen aivan varma, että Tukholmassa menee alle 4 h. Juoksuvauhtisi ja määräsi (varsinkin tämä HCR) kertovat kovemmasta kunnosta kuin 4 h. Oma ennätykseni (3.49) tuli suht kevyellä treenillä, toki juuoksua siinä oli... Nälkä kasvoi ja tähtään nyt 3.35 - täytyisi hankkia kisakengät antamaan vauhtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      TOivotaan, että menee! Lähden tavoittelemaan n. 3.40-3.50 väliä siellä. Katsotaan vielä sää ja muut vaikuttajat sitten paikanpäällä..:)

      Sulla on kova ennätys. Olisin onnellinen, jos pääsisin samaan! Ja sun uusi tavoite on vielä kovempi. Sehän on vähän päälle 5min/km vauhtia! Nyt on vielä hyvin aikaa hankkia kisakengät. Ehdit hyvin ajamaan ne sisään ja tekemään hyviä treenejä niillä! :)

      Tsemppiä treeneihin ja jos asustelet pääkaupunkiseudulla niin tule ihmeessä tutustumaan 4Runenrsin valikoimaan! :)

      -Leevi

      Poista
  3. Hienoa, Leevi! Nyt eikun vain yhtä kepeitä askelia Tukholmaankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna,

      Toivotaan, että askel pysyy kepeänä :)!

      Tsemppiä ja kepeyttä sullekin omiin treenenihin!

      -Leevi

      Poista
  4. Onnea mahtavasta suorituksesta! Minua ei naurattanut enää kympin jälkeen lainkaan, vahtasin vain kilometritolppia, että milloin se on ohi!

    Olen seurannut blogiasi aina silloin tällöin, eksyin vaimosi blogin kauttta tänne. Itselläni kolmas hcr takana, aika 2.15 tienoilla. Parannusta tuli minuutti aikaisempaan. Pettymys. Olen suht aktiivinen kuntourheilija mutta harjoittelen ilmeisen väärin, kun aikaa en saanut parannettua. Ja keskisyke 165 tuolla puolikkaalla...

    No, täytyy myöntää, ettei harjoittelu ole ollut kovinkaan mietittyä, hiihtoa, salia ja juoksulenkkejä 2-3 kertaa viikossa sen kummemmin miettimättä sykkeitä tms. Mutta menen varmaankin liian kovilla sykkeillä lenkkini ja peruskuntoni on siis pohjalla huono. Tosin

    Täytyy alkaa nyt miettiä oikeasti harjoituksia, jotta vauhti paranisi. Osaatko sanoa, onko matalasykkeiset pitkät lenkit ja toisaalta taas lenkit, joissa vaihtelee vauhtia avain nopeampaan vauhtiin? Täytyy nyt alkaa tutustumaan tuohon teoriapuoleenkin, jotta tässä saisi vähän motivaatiota lisää!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari,

      Tuo tolppien vahtaaminen on tuttua hommaa mullekin :) Joskus on tuntunut, että niiden tolppien väli vaan pitenee ja pitenee, kun väsy alkaa hiipimään puseroon :)!

      Onneksi olkoon! Ajan parantaminen on aina hieno suoritus!Kisajuoksuissa nuo sykkeet ovat aina hieman koholla ja jos sinun maksimisi on lähelle 200 niin tuo 165 ei ole mun mielestä mitenkään liian korkea keskisykkeeksi..

      Olen monesti sanonut kavereilleni ja asiakkailleni, että jo kolmella viikottaisella lenkillä pääsee hirveän pitkälle. 1=pitkä tarpeeksi rauhallinen lenkki 90min -> 2. Peruslenkki: n. 60min sellaista mukavaa menoa, mutta kuitenkin kovempaa kuin tuo pitkänlenkin vauhti ja 3: Selvästi kovempi treeni joko vetoja tai tasavauhtinen kova lenkki 45-60min. Näillä kolmella treenillä saa jo ihmeitä aikaan. Kunhan muistaa juosta pitkän lenkin tarpeeksi matalalla sykkeellä ja kovat lenkit niin että ne tuntuvat pahalta..:)

      Tsemppiä treeneneihin ja kyllä se motivaatiokin sieltä putkahtaa kun tutustut erilaisiin harjoitteisiin!

      -Leevi

      Poista
  5. hei, voisitko tehä postausta vähän tosta syömisestä ennen kisapäivää? Tai kertoo tässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Mä kirjotin 4Runnersin facebook sivuille mun kisäpäivän valmistautumisesta ja joku kommentoi, että syöt aika paljon :)..Mutta laitan ehdottomasti tämän aiheen kirjoituksen ja mietinnän alle ja palaan siihen vaikka parin-kolmen viikon päästä lähempänä Tukholmaa..

      -Leevi

      Poista