torstai 14. helmikuuta 2013

Get addicted-Lukijakilpailu

Lepopäivän vaikeus. Siinä se nyt lukee kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lepopäiviä pitäisi pitää, että lihakset, nivelet, jänteet ja kaikki muutkin kroppamme rakennuspalikat saisivat aikaa palautua rasituksesta. Ainut mikä ei mulla lepoa tarvitse on tuo korvien väli. Mä en voi sille mitään, mutta haluan liikkua jokaikinen päivä. PISTE! Muuten tuun hulluksi! Ihan oikeesti! Tästä löytyy miljoonia esimerkkejä. Lomatkin vietetään niin, että mut laitetaan aamulla lenkille ennen aamupalalle menoa. Sitten kun olen juossut ja tehnyt tutkimusretkiäni vähintään 60-90 min, niin mulla on lupa tulla takas hotellille ja siitä vasta lähtee päivä virallisesti käyntiin. Näin sekä minä, että läheiseni voimme paremmin.

Hyvin sanottu!
Monestihan sanotaan, että viikossa pitäisi olla vähintään yksi lepopäivä. Omille asiakkailleni laitan  ohjelmaan  välillä kaksikin lepopäivää. Riippuen aina viikko-ohjelmasta sekä liikkujan kunnosta, tavoitteesta ja harrastamista lajeista. Itse niitä lepopäiviä on kuitenkin vaikea hyväksyä. Varsinkin kun on niin hyvä syy liikkua, kun ilman sitä päivittäistä liikuntaa tulee hulluksi. Onneksi on keksitty hyötyliikunta. Kun polkee pyörällä töihin niin se menee hyötyliikunnan piikkiin eikä sitä lasketa treeniksi. Se on myös riittävän kevyttä toimintaa ettei se oikeasti rasita lihaksia.  Näin saan pidettyä lepopäivän ja samalla vähän liikuttua. Liikunta on addiktoivaa. Eihän siitä tosiasiasta mihinkään pääse. "Päivittäiseksi tavaksi muodostunutta liikuntaa on sen myönteisten terveydellisten ja psyykkisten vaikutusten vuoksi nimitetty positiiviseksi riippuvuudeksi". Jos et jo liiku niin hanki sinäkin positiivinen riippuvuus liikunnasta :)! Sana riippuvuus antaa heti negatiivisen sävyn asialle kuin asialle vaikka tässä kohtaa kyse voi olla positiivisesta riippuvuudesta. Niken juoksupaidoissakin luki joskus "GET ADDICTED"

Todistusaineistoa!
 
Tämän viikon treenit on ollut seuraavanlaisia. Maanantaina 7km juoksua ja 90 min kävely lenkki asiakkaan kanssa. Tiistaina oli lepo ja herkuttelupäivä. Herkkujen virkaa ajoi Fazerin parhaat karkkipussin puolikas jota olin himoinnut jo parin viikon ajan. Keskiviikkona alkoi sitten taas todellinen tekeminen. Aamulla pyörällä salille (7km), salilla selkä-hauis-vatsa treeni 75min ja illalla vielä 7,5km vähän vauhdikkaampi juoksulenkki. Lenkillä keskivauhti oli 5.10min/km ja 3 viimeistä kilsaa 4.55min/km vauhdilla. Eli tämä oli mulle vähän vauhdikkaampi lenkki. Tänään mulla olikin iltavuoro, joten aamulla oli kultaista aikaa lähteä treenaamaan, vaikka eilinen painoikin vielä pohkeissa.
 
Keskuspuiston ylellisyyttä!
Tuota vauhtikestävyyttä mun pitäisi kehittää edelleen ja siinä on ne suurimmat puutteeni. Rauhallisesti jaksan juosta vaikka täältä Rovaniemelle, mutta kun vauhtia aletaan lisäämään niin sitten alkaa mun ongelmat. Voi olla, että se johtuu siitäkin, että juoksu on aina ollut mulle hyvänmielen juttu ja pääasiassa terapeuttista liikuntaa. Lenkillä käyn paljon juttuja läpi. Mietin iloja ja murheita, sekä suunnittelen tulevia blogi kirjoituksia, PT hommia sekä 4Runnersin juttuja. Siellä lenkkipolulla on todella moni idea saanut alkunsa.  Olen myös juossut melkein kaikki lenkkini sekä kaikki ½- sekä täyspitkät maratonit tukevasti siellä mukavuusalueella pysytellen. Siitä on voinut jäädä sellainen psyykkinen lukko korvien väliin minkä murtamiseen menee aikaa. Juttelin tästä mun ystävän kanssa, joka on juossut aikaisemmin maratoneja ja nyt on keskittynyt ratamatkoille. Hän sanoi, että jokaisessa pidemmässä kisassa aina viimeistään puolivälissä tuntuu siltä, että mä en jaksa loppuun. Tästä ei tuu mitään. Mulla toi tunne tulee vasta 35km:n kohdalla tai ei ollenkaan. Eli en ole ikinä juossut pidempiä matkoja lähelläkään mun äärirajoja. Täytyy harjoitella sitä vielä lisää, että saa kropastaan vähän enemmän irti!
 
Tähän pyritään!
Tänään torstaina mulla oli tosiaan iltavuoro eli tulin töihin vasta 14.00 aikoihin. Se takasi sen, että aamulla jäi loistavaa aikaa lähteä treenaamaan. Ajattelin lähteä juoksemaan, vaikka eiliset treenit tuntuivat edelleen pohkeissa ja silmäluomet painoivat tonnin. Keskiviikko iltana kun tuli vielä huippufutista telkkarista. Real Madrid-Manu! Eikä se ainakaan helpottanut mun ajoissa nukkumaan menoa. No ei auttanut valitus. Aamupalan jälkeen laitoin uudet kengät (joista lisää myöhemmin) jalkaani ja lähdin painamaan.

OnRunning Cloudsurferit olivat tänään jalassa ja hyvin rullasivat!
Päivän proggiksena oli rento keskimittainen hölököttely. Juoksin ristiin-rastiin Haagaassa, jonka jälkeen suuntasin vakioreitilleni kohti Huopalahden rantoja. Sitten Munkkiniemen ohi kohti kotia. Munkkiniemen ostarin nähtyäni ajattelin kuitenkin käydä lataamassa matkakorttiini lisää arvoa. Se ja electron olivat jääneet eilisillan lenkin jäljiltä sopivasti taskuun. Sen suoritettuani näin ostarilla kirjakaupan ja silloin mä muistin, että vaimo on puhunut uuden kirjan hankkimisesta. Kuinka ollakaan sieltä löytyi just se mitä se on hamunnut jo jonkin aikaa. Ei muuta kuin kassan kautta ja matka jatkui kirja kainalossa. Joku saattaa muistaakin mun parin viikon takaisen ystävänpäivä fiaskon. Nyt olin kuitenkin täysin varma, että on OIKEASTI ystävänpäivä ja ajattelin yllättää vaimoni tuolla kirjalla. Lenkiltä tullessni rupesin äkkiä kaivelemaan kaappeja ja onnistuin löytämään palasen joulupaperia, mihin sain sen vielä käärittyä. Voi kuulkaas sitä ilon ja hymyn määrää, kun pääsin sen ojentamaan. En tiiä kumpi oli iloisempi minä vai vaimo. Mä olin niin fiiliksissä kun pääsin yllättämään sen. Lahjojen antaminen on makeempaa kuin saaminen! Lisäiloa mulle toi tietysti lapsenomainen onnistumisen fiilis paketoinnin suorittamisesta!

Tässä on kirja ja paketointivälineet!
Niin lenkistä tuli tosiaan sitten lopulta 11,5km pitkä. Tässä vielä tarkemmat tiedot siitä:
Keskivauhti: 6.09 min/km
Keskisyke 120
Max syke 135
kcal 670

Laitetaan tähän vielä kysymys loppuun! Mistä kilpailusta ja miltä vuodelta tuo Niken Get Addicted paita on? Oikein vastanneiden kesken arvon 2kpl Northforce proteiinipatukoita sekä Zeropointin compression säärystimet!

Hyvää loppuviikkoaja ihanaa Ystävänpäivää!

-Leevi

 

4 kommenttia:

  1. HCR 2008 komppaan, en ole kyllä varma mutta oletetaan niin.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  2. HCR 2008

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista