tiistai 14. toukokuuta 2013

Sporttipäivä

Järjestimme lauantaina ensimmäisen suuremman tapahtuman. Kyseessä oli blogissani aiemminkin esiintynyt Sporttipäivä. Päivä keräsi Kartanohotelli Kaisankodille Espooseen kasaan 22 liikunnasta, hyvinvoinnista ja terveellisestä ruokavaliosta kiinnostunutta mahtavaa ihmistä. Meitä vetäjiä oli 3. Minä, Monna ja Anna. Me kaikki olemme Personal Trainereita ja jokaisella meillä on omat tavoitteemme, uskomuksemme, ajatuksemme, toimintatapamme ja vahvat osa-alueemme, niin valmentajina kuin urheilijoinakin. Tällaisen ryhmän rikkaus on se, että pystymme tarjoamaan osallistujille todella monipuolisen kattauksen tietoa ja taitoa eri lajeista. Toivon, että me myös onnistuimme siinä. Se oli ainakin meidän uljas ja pyyteetön tarkoituksemme.


Kartanohotelli Kaisankoti
Päivä alkoi herätyksellä klo: 07.00. Nopea aamupala ja Qashqain keula kohti lankoni kotia, mistä nappasimme hänet vielä kyytiin. Hän siis työskentelee Kaisankodilla ja sattui olemaan töissä meidän tapahtumapäivänä. Kaisankodille tultaessa katseltiin vielä nopeasti paikat läpi, juotiin kahvit ja alettiin valmistelemaan päivää. Ensimmäiset osallistujat tulivatkin jo hyvissä ajoin ja ilmassa alkoi olemaan suuren urheilujuhlan tuntua :). Kaikkia varmasti jännitti tai ainakin meitä vetäjiä.

Tervetuloa!
Päivä alkoi tervetulotilaisuudella, missä esittelimme itsemme sekä kerroimme keitä olemme ja mitä teemme. Tää se vasta jännää olikin. Salissa oli parikymmentä ennestään tuntematonta ihmistä ja vaikka sitä kuinka harjoittelee ja vetää erilaisia juttuja uusien ihmisten kanssa niin aina mulla on perhosia vatsassa! Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Kaisankoti tarjosi meille vielä herkulliset mansikka-smoothiet.

Ylpeänä esittelemme: Lorna Jane ja Scitec!
Seuraavaksi oli vähän vapaata aikaa tutustua Lorna Janen sekä Scitecin tuotteisiin. Moni täydensikin omaa teenivaatekaappiaan Lorna Janen luomuksilla. Mielestäni niissä yhdistyvät teknisyys, huippulaatu sekä erittäin räväkkä, tyylikäs ja rohkea ulkonäkö. Vaatteiden lisäksi meillä oli esiteltävänä ja myynnissä  Scitecin lisäravinteita. Nekin herättivät kovasti kiinnostusta ja lisäkysymyksiä. Lisäravinteet ovat mielestäni nousseet taas enemmän pinnalle Juttien ja kumppaneiden ansiosta. Tuntuu myös, että kuntosalilla treenaaminen on taas suositumpaa kuin ikinä ennen :). Hyvä niin! Scitec tarjoaa treenaajille monipuolisen kattauksen erittäin laadukkaita lisäravinteita ja käytänpä minäkin heidän tuotteitaan, joten voin kyllä lämpimästi suositella niitä.

Sitten olikin päivän aerobisen osuuden vuoro. Minä lähdin vetämään juoksulenkkiä ja Monna & Anna vetivät reippaan treenin kävellen. Lisää niistä treeneistä ja tästä päivästä muutenkin löydät Monnan ja Annan blogeista.

Kova selitys käynnissä!

Otetaan askel midfootille!
Okei, jatketaan! Eli nyt ollaan siinä, että mä lähdin vetämään sitä juoksulenkkiä. Me juostiin gps:n mukaan n. 5.5km ja lenkin aikana juteltiin paljon juoksusta ja aerobisesta treenaamisesta muutenkin. Kävimme myös läpi yleisimpiä juoksuasentoon liittyviä virheitä, sekä teimme muutamia harjoitteita, joilla saa vahvistettua omaa tekniikkaansa. Fiilis oli koko lenkin ajan uskomattoman energinen ja hyvä. Lisää energiaa saimme uskomattoman  kauniista ja lämpimästä kevätpäivästä. Lenkin jälkeen otimme pikaisen suihkun, jonka jälkeen meitä jo odotteli Kaisankodin herkullinen noutopöytä.



Olimme varanneet Kaisankodin Kartanon yläkerrasta ryhmällemme oman tilan, jossa saimme ruokailla rauhassa. Syötyämme mahat täyteen aloimme puhumaan terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Anna johti puhetta ja veti ruokavalioluennon meille ammattitaitoisella otteella. Saimme kaikki varmasti paljon uutta tietoa ja ajateltavaa. Näissä tilaisuuksissa kaikista suurin anti on aina sillä monipuolisella keskustelulla, mitä asiat herättävät. kun liikunnalliset ihmiset kertovat omista tavoistaan ja uskomuksistaan. Saat todella paljon ajateltavaa, kun vaan pidät korvat auki ja mielen avoinna. Moni asiahan tuossa terveellisessä ruokavaliossa on aika selkeä, mutta paljon löytyy myös liikkumavaraa ja sovellettavaa. Anna täräytti esim. mut täysin pystyyn (lätkä termistöä käyttäen), kun se kysyi, että "kuinka moni ajatteli mitä rasvoja ja kuinka paljon niitä tuosta äskeisestä lounaasta tuli?" No en minä ainakaan. Muuten tuli kyllä otettua salaattia, lihaa, hiilareita, puolukkahilloakin, jne mutta ne rasvat!!

Vetäjjät virallisina!
Ruokavalio-osuuden jälkeen oli aika suunnata laittamaan salikamppeet niskaan ja suunnata pyhättöön eli kuntosalille. Salilla meillä oli varattuna vielä kattava ohjelma liikkujien iloksi. Minä vedin jumppasalissa kepeillä ja kevyillä tangoilla rinnallevedon, työnnön, sekä etu,- ja takakyykyn tekniikkaa. Anna veti tehokkaan pepputreenin ja Monna kahvakuulatreenin. Tämän jälkeen olimme varanneet n.45min aikaa siihen, että jokainen sai tulle juttelemaan ja kyselemään meiltä treenaamisesta tai mistä vaan, mitä mieleen juolahtaa! Monia kiinnnostikin uusien juoksukenkien hankintaa varten tärkeä seikka eli oma askel. Minä pääsin käyttämään 4Runnersissa kertynyttä kokemusta ja tein monelle askelanalyysin. Monna keräsi tässä vaiheessa halukkaat mukaansa ja veti vielä kevyen jooga-venyttelytuokion päivän lopuksi. Anna taas vastaili saliharjoitteluun liittyviin kysymyksiin ja ongelmiin.
Hupsansaa!

Tämän jälkeen päivä alkoikin olemaan pulkassa ja oli aika hyvästellä meidän ihanat osallistujat ja laittaa paikat kuntoon. Kotiiin ajelimme Monnan kanssa hymy huulilla. Päivä oli tarjonnut jälleen kerran paljon liikunnan riemua ja tutustuimme 19 mahtavaan ihmiseen!
 
Puheeksi tuli tietysti myös liikunta ja terveysaiheiset blogit, joten linkitänpä teille tähän nyt pari niistä. ->  Jeminafit ja Dieettidiili
 
Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille sekä tietysti Monnalle ja Annalle!

Muchas Gracias!
 
-Leevi 

6 kommenttia:

  1. Tekniikkavinkit olivat vahvasti mielessä eilisellä lenkillä, kiitos! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tiina!

      Toivottavasti niistä vinkeistä oli jotain käytännön hyötyäkin :) Jos sulle tulee jotain kysyttävää mieleen lenkillä niin laita vaan viestiä

      tuukka@mmtpersonaltraining.fi

      Hyvä treenejä!

      Poista
  2. Kiitos! Piti kyllä itseään muistutella korjaamaan asentoa vähän väliä, kun kummasti se tahtoi siinä "vauhdin huumassa" repsahtaa. Mutta kyllä se tästä! Tuli asetettua tavoitekin kesälle ja ilmoittauduttua Midnight Runiin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Onneksi olkoon!

      Midnight Run on hieno tapahtuma ja loistava tavoite loppu kesään. Sitten jaksaa aina väsyneenäkin lähteä lenkille, kun tietää että juoksukisa odottaa kulman takana :)

      Hyvä, että jaksoit pitää puhdasta asentoa yllä. Se vähentää sitä loukkaantumisriskiä huomattavasti!

      Poista
  3. Kiitos! oli mahtava! tulen joku päivä katsomaan niitä five fingers tossut :-)
    Syksyllä tulen mieheni kanssa uudestaan.
    Mukava että minun kuvat on tullut käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos itsellesi! Ja tule ihmeessä sovittelemaan Fivefingersejä. Meiltä 4Runnersista löytyy nyt palon hienoja ja hyviä malleja aktiivisille liikkujille!

      Ja ota ihmeessä ensi kerralla miehesikin mukaan..

      Kuvat oli niin hienoja, että lainasin niitä vähän. Kiitos vaan sinulle, kun jaksoit kuvata siellä lenkilläkin! :)

      Poista