Terveellinen ruokavalio ja siihen liittyvä business - Omenoilla täydellinen takamus!

Terveellinen ja ravitseva ruokavalio on asia, mistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Valitettavasti kirjoituksien ja mielipiteiden laatu eivät sitten enää olekaan suoraan verrannollisia määrän kanssa. Ylipainoisten määrä on kasvanut Suomessa paljon ja siksi sen ympärille on rakennettu myös erittäin kannattavaa bisnestä! Tämänkertainen kirjoitukseni käsittelee nyt tämän bisneksen huonoja puolia.

Kesäloma ja tuoreista aineksista loihdittu salaatti :)

Suomessa on erittäin suuri joukko ylipainoisia ja vähän liikkuvia ihmisiä, joista suuri osa ei ole tyytyväinen tämänhetkiseen terveydentilaansa ja oloonsa. He ovat kiinnostuneita löytämään ratkaisuja ongelmiinsa. Tämä on luonut viime vuosina todella paljon kysyntää liikunta, - ja hyvinvointialalle ja silloinhan alkaa se kuuluisa tarjontakin tuleman mukaan kuvioihin.

Kun jonkun aiheen ympärille löytyy riittävästi kiinnostuneita, niin myös media innostuu asiasta. Lehtiä lukiessani kiinnitän usein huomioni samaan asiaan. Jostain yksittäisestä tuotteesta/ raaka-aineesta tai sen osasta rakennetaan seuraavaa pelastajaa tai uutta Juudasta. Sama koskee erilaisia muoti-dieettejä. Niitä en viitsi alkaa tässä luettelemaan, koska jokainen varmasti tietää, mitä tarkoitan.Ymmärrän toki sen, että palstatila loppuu kesken, jos kirjoituksissa yritettäisiin puhua aiheesta mahdollisimman laajasti ottaen huomioon kaikki siihen liittyvät tekijät, mutta silti jotain järkeä voisi välillä käyttää!

Herkulliset bruschetat! Kiitos Spide!

Usein nämä jutut ovat todella yksipuolisia eikä niissä ole edes yritetty tehdä mitään laajempaa katsantoa ko. asiaan. Tällaisia esimerkkejä ovat mm. seuraavat suomalaisista julkaisuista poimitut otsikot: Pähkinät parantavat kestävyyttä, Syö omenankuoret ja pysy hoikkana, Omena päivässä sulattaa rasvan pakaroista, Punaviini parantaa vatsan, Pippuri hoikistaa, Purukumi antaa 5% lisää nopeutta polkupyöräilyyn. Miltäs nämä kuulostavat? Jutuissahan ei sikäli ole mitään vikaa. Monissa niistä on viitattu johonkin pieneen tutkimukseenkin asian tiimoilta. Viihdearvo on taattu. Otsikoiden todenperäisyydestä, luotettavuudesta ja oleellisuudesta olenkin sitten jo erimieltä.

Vapaasyöntipäivä, massakausi ja mitä niitä on?

Tällaisten vinkkien suurin ongelma on se, että kun laihduttaja lukee tämänkaltaisia kirjoituksia, niin hänellä itsellään ei välttämättä ole riittävästi taustatietoa suodattaa näissä esiintyviä liibalaaba-osioita ja keskittyä tärkeimpiin seikkoihin. Tämä johtaa taas tilanteeseen, minkä kanssa moni tälläkin hetkellä painii. Tietoa tulee joka tuutista täydellä teholla, mutta sen suodattaminen ja käyttöönotto on mahdotonta. Sitten ollaan 5:2 dieetillä 2-viikkoa, Paleolla viikko, välillä syödään vain vihreitä kasviksia tai jätetään viljat ja maito pois ruokavaliosta. Tummaa suklaata ja viiniä voi juoda, koska ne ehkäisevät verisuonisairauksia ja parantavat kolesteroliarvoja. Tomaattia ja hedelmiä vältellään, koska niissä on kuulemma niin paljon sokeria! Onneksi sentään massakaudella saa mennä lounaalla Burger Kingiin.

 

Kun kuluttaja on saanut itsensä tarpeeksi sekaisin hän päättää ottaa härkää sarvista ja liittyy johonkin nettivalmennukseen. Sieltä hän saa etävalmennuksella toteutetut ruokavaliot / nettiohjelmat tuhannen muun onnekkaan laihduttajan kanssa. Yhdessä he alkavat toteuttamaan tätä samanlaista ruokavaliota riippumatta heidän yksilöllisistä eroistaan. Jos paketissa luvataan vielä -20kg 3:ssa kuukaudessa ja päivittäinen energiansaanti pyörii alle 1000 kalorissa, niin aina parempi. Katsos laihduttaessa pitää kärsiä ja koko ajan on oltava nälkä. Mitä vähemmän ja yksipuolisemmin syöt, sitä varmemmin saavutat Carmen Electran tai Anna Abreun takamuksen!

Kalaa, couscosia ja salaattia!

 

Nettivalmennus on 3kk:n jälkeen ohi. Se jättää jälkensä ja kiloja on karissut. Kaikki meni vihdoinkin niin kuin oltiin ajteltu. Se serkun häihin ostettu jakku vuodelta 2006 mahtuu vihdoinkin päälle, vaikka vähän vielä lantiolta kiristääkin. Nyt pitäisi kaiken siis olla kunnossa.

Arvaatteko mitä? Mikään ei ole kuitenkaan taustalla muuttunut, kuin korkeintaan huonompaan suuntaan. Miten luulette ihmisen osaavan tehdä itsenäisesti ravitsevia ja terveellisiä valintoja ruokavalioonsa tällaisen rumban ja cha cha cha:n jälkeen? Ei valitettavasti mitenkään. Laihduttaja on noudattanut orjallisesti 3 kuukauden ajan hänelle valmiiksi tehtyä ruokavaliota käyttämättä ollenkaan omia ajatuksiaan, mitä syön, milloin syön ja miksi syön. Tällaisen ihmedieetin jälkeen menee usein valitettavasti vain muutama kuukausi ja kaikki on niin kuin ennenkin! Jakkua ei kehtaa edes ajatella, koska ketuttaa niin paljon se, että ei pystytty jatkamaan ihmedieetin parissa ja välttelemään niitä hedelmiä. Vai johtuikohan se tomaateista? Punaviiniä ja suklaata olen kyllä muistanut syödä, joten siitä se ei ole nyt jäänyt kiinni! Pitääkin käydä ostamassa omenia, että edes perse näyttäisi ensi kesänä hyvältä! 

Rönttöstä naamaan Sotkamossa!

Kun ihminen joutuu tällaiseen pyöritykseen ei ole ihme, että hän on hieman epävarma ja neuvoton miettiessään K-Kaupassa, mitäs tänään syötäisiin! Tällä kaavalla ja toteutuksella kun mennään muutama vuosi, voitte jo varmasti kuvitellakin, miltä se ruokapäiväkirja näyttää, kun saan sen sitten gmailiini :). Minä en halua missään nimessä syyllistää tässä ketään, vaan enemmänkin herättää tietynlaista varovaisuutta uskomasta kaikkea, mitä lehdissä lukee. Meille kuluttajille syötetään monenlaista informaatiota ja on aivan liian helppoa uskoa vääriä faktoja tai joutua harhaanjohdetuksi taitavasti suunnitellun markkinoinnin edessä.

Raakakakkujen leipomista Annan ja Monnan kanssa Grenstreetillä!

Ravitsemustilaa tai ruokavaliota arvioitaessa/suunniteltaessa pitäisi aina kiinnittää huomiota laajempiin kokonaisuuksiin. Olen nähnyt työssäni paljon ruokapäiväkirjoja ja voin vannoa ja vakuuttaa, että yhdenkään asiakkaani ongelmat eivät vielä tähän mennessä ole johtuneet liiallisesta tomaattien tai hedelmien syömisestä. Kyllä niitä oleellisempia parannuskohtia on lähdetty etsimään jostain ihan muualta. 

Muistakaa syödä tarpeeksi, jos liikutte paljon!

Olkaa siis tarkkana, mitä uskotte. Koittakaa aina miettiä asioita laajemmin. Olkaa rehellisiä ja avoimia itsellenne. Johtuuko se ylipaino siitä pippurin vähyydestä, vai voisiko syytä etsiä ensiksi muualta?  Muistakaa, että ruokavalioon liittyvät asiat ovat loppujen lopuksi suhteellisen yksinkertaisia. Perinteinen kotiruoka 5-6 kertaa päivässä tekee jo monille ihmeitä. Muistakaa, että chiasiemenet eivät vielä yksistään takaa toimivaa vatsaa eikä sitä alkoholiakaan kannata ihan lääkkeeksi ottaa. Hakeutukaa ammattitaitoisten ihmisten käsiin hakemaan neuvoja ja ohjeita. Muistakaa olla itsellenne armollisia ja oikotietä onneen ei tässäkään asiassa valitettavasti ole!

Välillä on lupa herkutellakin!

 Ravintoa rakkaudella!

Tuukka

Miltä tuntuu olla bloggaajan mies?

Monna aloitti kirjoittamaan ensimmäistä blogiaan n. 3-vuotta sitten. Silloin ajatus tuntui vähän oudolta ja hurjalta. Alkuun olin ehkä pikkaisen pettynytkin sen ratkaisuun. Pelkäsin, että se kirjoittaa kaikista asioistaan suoraan ja avoimesti, mikä sen tyyli muutenkin aina on. Ei mua pelottanut se, että se paljastaisi jotain salaista minusta tai meistä vaan olin enemmänkin huolestunut siitä, että sitä loukataan jotenkin. Olen muutenkin aika suojeleva luonne ja se näkyi sitten tuollaisina ajatuksina. Muistan olleeni vähän vihainen Annallekin, joka sille tuon idean antoi. Anna oli itse aloittanut blogin kirjoittamisen jo hieman aiemmin. Nyt puhun siis Too big to be me:n Annasta.

Siskokset, kuin ilvekset Berliinin humussa!

Monnan ensimmäinen blogi ei ollut vielä mitenkään kovin suosittu. Tutut ja kaverit sitä lueskelivat ja sillä oli varmaan saman verran lukijoita, kuin tällä mun blogillani nyt. Silloin Monna ei ollut vielä mitenkään suosittu bloggari eikä sen kirjoittaminen näkynyt meidän elämässä oikeastaan muuten kuin niin, että mä sain välillä kavereilta kuittalua saunailloissa :).

Perhe Pursiainen!

Monnan mennessä PT-kouluun hän päätti samoihin aikoihin haudata vanhan bloginsa ja alkoi kirjoittamaan Monna Treenaa nimistä blogiaan, mikä keskittyisi harjoittelemiseen, liikkumiseen, terveellisiin elämäntapoihin ja varmaan vähän niihin treenivaatteisiinkin. Tässä vaiheessa mä olin jo tottunut siihen, että se kirjoittelee blogiaan enkä enää ihmetellyt sitä mitenkään erikoisemmin. Välillä se kyseli multakin jotain mielipiteitä treenihommista ja mietin silloin ettei se vaan kirjoittaisi sinne mitään hölmöyksiä. Välillä sattuikin niin, että kun Monna kirjoitti jostain treeni tai ruokavalio asiasta, niin joku tuli kommentoimaan ettei se muuten noin mene. Harvoin ne mielipiteet ovat kuitenkaan olleet mitenkään järkeviä tai rakentavia. Useimmiten nämä "korjaavat" mielipiteet ja kommentit ovat enemmänkin pilkunnussimista, kuin mitään järkevää asiaa. Onneksi Monna on fiksu ja osaava mimmi, niin mun ei tarvitse todellakaan miettiä tai pelätä, mitä se kirjoittaa. Sekin oli vain sellaista turhaa, ylisuojelevaa pelkoa mun puolelta. 

Isä hoitaa lapsosia, kun äiti on edustamassa :)

Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä Monna treenaa-blogista alkoi tulla yhä suositumpi. Monnaa pyydettiin niihin aikoihin mukaan Fitfashion-portaaliin, josta mä taas huolestuin :). Kyselinkin näiden Fitfashionin veijareiden taustoja ennen kuin Monna meni ensimmäiseen tapaamiseen heidän kanssaan. Sain kuulla kaveriltani, että ihan asiallisia janttereita ne ovat, että ei huolta :). Näinhän se mies aina joutuu ja saa pitää huolta vaimostaan :). Fitfashionin myötä blogi sai yhä enemmän lukijoita. Samalla myös ilkeitä kommentteja alkoi tulla enemmän. Se on aika vaikea tilanne, kun joku idiootti haukkuu sun vaimoa nimettömänä netissä. Mun sisällä herää aina suuri viha ja raivo, mutta mitään konkreettista kohdetta minäkään en tunteilleni saa. Se olisikin helpompaa, jos pääsisi kasvotusten kyselemään, että mikä sua oikein puristaa! Vai mitä? 

Monna edustamassa!

On tosi turhauttava fiilis, kun huomaat, että tietynlaiset kommentit satuttavat sun kaikista rakkainta ihmistä, mutta sä olet täysin voimaton sen tilanteen edessä. Siinä ei voi muuta, kuin koittaa sanoa, että älä välitä, mutta se nyt on ihan sama kuin sanoisi jollekin ,että "Pidä ittes miehenä". Aivan yhtä tyhjän kanssa molemmat! Yritän aina tukea Monnaa ja toivon, että se saisi kasvatettua paksumman nahan itselleen! Monna on onneksi jo vuosien varrella oppinut sietämään huonoja kommenteja eikä ota niitä enää yhtä henkilökohtaisesti. Nämä tilanteet ovat uusia myös meille bloggaajien kumppaneille ja lähipiirille. Aika harvoin sitä aikuisiällä joutuu enää puolustelemaan rakkaitaan kiusaajilta. Blogi ja nettimaailmassa se on kuitenkin valitettavasti arkipäivää. 

Tuorein kuva tämän päivän retkeltä. Tänään meillä oli perhepäivä ja pidettiin molemmat vähän vapaata.

Suosion ja heittereiden lisääntyessä myös niitä tykkääjiä alkoi kertymään rutkasti. Me jouduimme molemmat aika uuteen tilanteeseen, kun kaupassa käydessämme kassatyttö kysyi, että oot sä se Monna Treenaan Monna? Sulla on aivan ihana blogi! Kiitos siitä! Tai festareilla tms illanvietossa joku tulee yhtäkkiä halaamaan ja kehumaan Monnan blogia. Ne tilanteet ovat todella outoja ensimmäisillä kerroilla. Haastavaa tästä kaikesta tekee  myös se fakta, että bloggarit ovat vähän kuin julkisuudenhenkilöitä, mutta he eivät tavallaan tiedosta sitä aivan samalla tavalla. Jos sä skulaat salkkareissa Jiriä, niin osaat varmasti myös odottaa, että joku tulee jossain vaiheessa repimään S-marketissa hihasta ja pytämään nimmaria. Blogia kirjoittaessa sä istut yksin tietokoneen ruudun takana etkä osaa aavistaakaan, miten tärkeä voit joillekin lukijoillesi olla. Lisäksi bloggaajat eivät saa mitään koulutusta tai ohjeita siihen, miten "julkisuuden" kanssa tulisi käyttäytyä ja miten erilaisiin uusiin tilanteisiin tulisi tai voisi reagoida. 

Mie löysin I Love Me messuilta myös oman idolini eli Huhtilaisen Annan, tässä oon kuitenkin Monnan kanssa!

Usein Monnaa kehutaan myös suoraan mulle. Se on vieläkin outoa, kun joku hyvänpäivän tuttu tai vanhan kaverin tyttöystävä alkaa kehumaan, miten ihana Monna ja sen blogi on. Välillä tulee vähän nurkkaan ajettu olo, että okei ihan kiva, mutta ethän sä tunne Monnaa yhtään. Ihmiset ovat luoneet kuvan mun vaimosta sen pitämän blogin kautta. Siinä ei ole mitään väärää, päinvastoin, mutta kun mä siinä sen aviomiehenä kuuntelen näitä analyysejä oman vaimoni luonteesta, se tuntuu kyllä vähän hassulta :) 

Kuvaajan hommissa!

Olen itse aina tottunut olemaan aika keskeisessä ja voimakkaassa roolissa erilaisissa porukoissa. Olen vahva luonne ja rakastan olla esillä ja huomion keskipisteenä. Mitäs sitten, kun yhtäkkiä sen kaiken huomion kerääkin mun vaimo? En tarkoita tällä nyt sitä, että se ei olisi aiemmin saanut huomiota, päinvastoin myös Monna on voimakas, iloinen, hersyvä ja esiintymishaluinen. Silti se, että yhtäkkiä ollaan tilanteessa, että mä seiftaan juttuja taustalla ja pissatan koiria kotona, kun muikki painelee kirjajulkkareissa ja kaiken maailman yhteistyöneuvotteluissa. 

Olen pienestä saakka tottunut siihen, että harrastusteni kautta perheemme elämä on pyörinyt paljon myös minun aikataulujeni ympärillä. On tehty sellaiset ruoat, jotka palvelee minun harrastuksiani ja siihen aikaan, kun niitä tarvitsen, jne. Kyllä te kaikki junnuna skulanneet tiedätte ne rutiinit. Nyt sitten simsalabim mä oon se, joka häärää enemmän taustalla ja pitää kotihommia kasassa, siis vähän kärjistäen.Älkää ottako tätä väärin. Mä kannustan aina Monnaa menemään ja touhuamaan. Se on ehdottomasti vain hieno asia. Tarkoitin tässä enemmänkin niitä omia fiiliksiä ja tunteita, mitä olen käynyt läpi viimeisen parin vuoden aikana. Uudet tilanteet luovat täysin uusia tunteita ja ajatuksia. Niiden kanssa voi joko oppia elämään ja kasvaa ihmisenä tai sitten pysähtyä paikalleen ja harata ikuisesti vastaan ilman mitään järkevää lopputulosta.

Bloggarin miehen arki ei ole muutenkaan aina ihan normaalia. Me kuvataan paljon. Meiltä myös odotetaan paljon, välillä sellaisistakin asioista, mistä me ei mitään tajuta, kuten vaikka juuri valokuvauksesta. Eihän se Canonin houldaaminen musta vielä mitään ammattikuvaajaa tee. Siinä sitten yhdessä ihmetellään, että miten sä saat noin karseen näkösiä kuvia aikaan :). Mä oon ihan porsaan näkönen. Älä kuvaa siitä kulmasta, vaan tästä! No kaikki tämä on opettanut meitä ja osaamme nykyään käydä näitä valokuvauksellisiakin asioita hieman rakentavammin läpi :).

Olen todella onnellinen, että Monna on kirjoittanut blogia. Se on antanut meille niin paljon enemmän, kuin miä ottanut. Olen erittäin onnellinen, että olen saanut ja joutunut totuttelemaan myös siihen, että Monna menee lujaa paikasta toiseen. Meidän arkemme on jo ammattiemmekin puolesta hyvin lennokasta. Viime perjantainakin vaihdoimme Pimu-pentuamme lennosta 3 kolme kertaa eri puolilla kaupunkia kesken päivän :). Nyt tämä arkemme on tätä ja nautimme sen jokaisesta sekunnista! 

Tämä kaikki on ollut uutta, mutta samalla todella mahtavaaa ja erttäin opettavaista. Minusta tuntuu, että olemme oppineet todella paljon niin toisistamme, kuin itsestämmekin tämän blogi-matkan aikana. Toki meidän elämämme ja arkemme on välillä kiireistä. Vaikka nyt kirjoitan, että mä pissatan täällä koiria ja pesen ikkunoita, kun Monna on joka päivä jossain niin eihän sekään nyt aivan fakta ole :). Mä olen myös todella paljon pois kotoa työni ja harrastusteni takia ja meidän arki on välillä aika minuuttiaikatauluilua. Halusin tuoda tässä kirjoituksessa nyt esiin vain tuota bloggaaja-bloggaajan mies kuviota ja siksi osa jutuista voi olla aika kärjistetyn oloisia :)

Bloggaajan mies, Tuukka

Berlin Maraton 2014

Tämä kesä sisälsi 3 juoksutapahtumaa, jotka kaikki olivat omalta osaltaan ainutlaatuisia. Juoksin jokaisen näistä nyt ensimmäistä kertaa. Toukokuussa avasin pelin Bodom Trail ½-maratonilla. Jatkoin heti perään Helsinki half maratonilla ja juoksukesä päättyi sateenkaaren väriseen Berliiniin. Lähdimme reissuun Monnan, sekä kavereidemme Jennin ja Ilen kanssa. Ile juoksi siis myös Berliinissä. Me ollaan kierretty kahdestaan lenkillä jo 10-vuotta ja muutamia tapahtumia siinä samalla. Ile mut aikoinaan houkutteli ensimmäiselle city runille 2005 tai 2006 ja siitä tämä homma lähti virallisesti liikkeelle. 

Ilkka, Jenni, minä ja Monna!

Berliini on yksi maailman suurimmista maratoneista. Tänä vuonna maaliin tulleita oli n. 30 000 ja jostain olin näkevinäni, että ilmoittautumisia olisi otettu jopa 42 000. Vertailun vuoksi Tukholmaan ilmoittautuneita otetaan 21 500, joista varmaan n. 15 000-18 000 juoksee maaliin eli puolet suuremmasta tapahtumasta on suunnilleen kyse.

Ensimmäisen illan eväät Zsa Zsa Burgerissa!

Täytyy heti alkuun kiitellä Berliinin järjestelyitä erittäin onnistuneiksi paria pientä poikkeusta lukuunottamatta. Kun lyödään 40 000 trikoohousuista kiihkoilijaa samaan kasaan, niin sekaannusta voi syntyä. Nyt tältä kuitenkin vältyttiin kiitos Saksalaisen tehokkuuden. Numeroiden jako tapahtui vanhalla lentokentällä, jossa lääniä ja tapahtumaa riitti aina bambino-runista, erittäin massiivisiin myyntitiloihin. Me haettiin numerot perjantai aamuna. Mimmit olivat tottakai mukana nauttimassa tunnelmasta. Numeroiden haku sujui kivasti. Nyt pitää kuitenkin antaa ensimmäinen negatiivinen palaute. Juoksunumerot kiinnitetään paitaan hakaneuloilla, jotka yleensä on laitettu juoksijoille jaettavaan materiaalipussiin. Berliinissä näin ei kuitenkaan ollut vaan ne olisi pitänyt itse noukkia jostain pöydältä, joka meni minulta totaalisen ohi. En ymmärrä, miksi se oli järjestetty niin. Kiitos Monnan me löydettiin puuttuvat hakaneulat ruokakaupasta. 

Kilpailunumeron haku on aina yhtä kivaa!

Sitten koitti kauan odotettu kilpailupäivä. Minun alustava virallinen tavoitteenihan oli 3.45. Viimeisen epäonnistuneen testilenkin perusteella huomasin kuitenkin sen, että en uskalla lähteä juoksemaan aivan sitä vauhtia varsinkaan, kun fiilis kropassa ei ollut muutenkaan gasellimaisen kevyt tai gepardimaisen räjähtävä. Hiilaritankkauksen jälkeen tunsin itseni paremminkin koko käpyvarastonsa kerralla syöneeksi lihavaksi oravaksi :).

Terveiset seinään! Vanhana Manu-fanina tää kommentti sattui sydämeen, mutta ei mulle tullut muutakaan mieleen!

Berliinissä juostaan aikaisin aamulla. Lähtö tapahtuu 8.45, joka tarkoitti sitä, että herätykseni oli jo 5.50. Kiitos labradorinnoutajamme olin päässyt tähän rytmiin kiinni viimeisen vuoden aikana. Herääminen ei siis tuottanut ongelmia. Meidän taiteilija-hotellimme aamupala sen sijaan alkoi liian myöhään minun kannaltani ja kävinkin edellisenä iltana hakemassa Kaisers:lta vähän aamupalaa minibaariin odottelmaan. Täytyy sanoa, että kun herää 5.50 syömään kuivaa leipää ja banaania pimeään huoneeseen, niin siitä on glamour kaukana. Ei mua edes hymyilyttänyt niinku Stubbia twitterissä. Muutoinhan juokseminen on kivaa ja toisaalta kyllä mä nautin myös näistä vähän ankeammista hetkistä, vaikka muuta väitänkin :).

Matka kohti starttia on alkamassa!

Aamupalan jälkeen lähdin Jennin ja Ilen hotellia kohti. Olin nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla juoksemassa, niin että oli kaveri mukana ja täytyy sanoa, että se kannatti! Olihan se kisa-aamu paljon kivempi jakaa kaverin kanssa, kuin touhuta siellä yksikseen ja toivoa ettei kukaan tuntematon tuu juttelee, ainakaan kielillä! Mun saksan taitoni kun eivät ole aivan samaa tasoa Schweinsteigerin kanssa, Karhusen Annelin kovasta koulusta ja sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Kiitos ja anteeksi vaan Annelillekin näin jälkikäteen 5-vuodesta Saksan kielen parissa :). Meille molemmille jäi siitä ajasta varmaan yhtä lailla traumoja :). Anneli oli kyllä mahtava ja tiukka opettaja. Ei se ollut yksi tai kaksi kertaa, kun Pursiaisen akan poikaa vietiin korvasta pidellen luokasta ulos, kun oli mennyt Öystin kanssa tappelemiseksi :). Sellaistahan se nuoruus on!

Ile matkalla kisapaikalle!

Starttipaikalle päästyämme jätimme varusteet säilytykseen ja suuntasimme kohti lähtöpaikkaa. Me mietittiin fiksuina janttereina, että lähdetään tuohon F-ryhmään. Se on sopiva 3.30-3.50 väliin tähtääville. Saadaan ainakin juosta väljemmin. No sinne pyrkiessämme meidän käännytettiin varsin pian omaan G-karsinaamme. Meiltä oli jäänyt huomaamatta, että juoksijat oli jo alunperin jaettu tavoiteaikojen mukaan omiin karsinoihin. No reissatessa oppii yhtä ja toista.

Lähtöpaikallakin oli vielä tarkastuksia ettei ulkopuoliset päässeet alueelle.

Kun lähtölaukaus kajahti toivottelimme jo kovasti toisillemme onnea ja menestystä Berliinin kaduilla. Ainut mutta tässä oli se melkein 40 000 juoksijaa. Ensimmäisellä pyssyn pamahduksella liikkeelle lähtivätkin vähän kovemmat ja todennäköisesti vähän ruskettuneemmat kaverit, kuin me. Noin 15 min odottelun jälkeen toivottelimme uudestaan onnea ja nyt oli vihdoin meidänkin vuoro pinkaista Kenialaisten peesiin.

Lähtöpaikalla ei tarvinnut yksin seisoskella.

Juoksimme hirveässä ryysiksessä ja päätimme edetä veljellisesti rinta-rinnan muutaman kilometrin ajan. Ajattelin, että turhaan mä lähden tässä tungoksessa ohittelemaan ja kuluttaman energiaa heti aluksi vaan juoksisin alun iisisti ja nauttien. Noin 6-7 km:n kohdalla sanoin Ilelle, että nyt lähden vähän kiristämään. Nähdään viimeistään maalissa, on meistä kumpi tahansa siellä sitten ensimmäisenä. 

Kohta mennään!

Lähdin uljaasti rinta rottingilla painamaan kohti aurinkoa ja villinä huutavaa yleisömerta. Kiihdytin vauhtiani varmaan n. 400m, kun tajusin että ei saatana mulla tulee pissat housuun. No eihän siinä auttanut, kuin kurvata paikallisen Audi-liikkeen piha-aitaa vasten tarpeilleen. Ile oli vähän ihmeissään, kun pamahdin kovan uhoamiseni jälkeen yhtäkkiä uudestaan rinnalle :). Mun ensimmäinen irtiotto päättyi kuin kananlento, mutta nyt oli aika ottaa uusi yritys. 

Ensimmäiset 7km juostiin n. 5.50 min/km vauhdilla. Kun lähdin vähän kiristämään vauhtia niin päätin samalla, että en katsele kilometriaikoja hirveästi ennen 15km rajapyykkiä vaan juoksen vain hyvällä fiiliksellä ja vähän sykkeiden mukaan. Alussa sykkeeni oli kiltisti PK-alueella n.65%/max. Vauhdin lisääntyessä se nousi Vk alueen puolella ja oli n. 138-144 välissä, mikä on prosenteissa 72-76%/max. Aivan mukava siis.

Heiiii, kaikki hyvin menee!

Saavuttuani 15km kohdalle huomasin, että keskivauhtini oli n. 5m35s/km. Olin siihen ihan tyytyväinen ja ajattelin, että koko ajanhan se tuosta laskee, kun kilometriajat olivat n. 5m15-5m20s/km. Juoksu tuntui muutenkin hyvältä. Kaksi pientä juttua kolkutteli takaraivossa. Toinen oli vasen pohje ja toinen oikea lonkankoukistaja. Ne antoivat hieman merkkejä olemassaolostaan, mutta eivät varsinaisesti häirinneet juoksua. Heitin taas Gu:n energiageelin suuhuni ja jatkoin matkaa. Mulla oli 6 geeliä mukana ja lisäksi muutama energiakarkki. Ne toimivat kuin unelma ja riittivät oikein hyvin energianlähteiksi. En juonut ollenkaan kisajärjestäjän urheilujuomaa vaan pelkästään vettä koko kisan ajan.

Berliinistä löytyi vaikka mitä kivaa!

Maratoneilla näkee kaikenlaista menijää. Nyt mieleeni jäivät 2 olutpullo-asussa juossutta sankaria ja omaa via dolorosaansa taivaltanut ristinkantaja. Hän juoksi vielä paljanjaloin, joka kyllä varmasti kyllä toi omat haasteensa maratonille. 

Pitkillä matkoilla on aina hyvä asettaa välitavoitteita, joita voi sitten kisan aikana ajatella. Minä teen lisäksi alustavan kilpailustrategian lisäksi jatkuvasti pientä hienosäätöä sunnitelmiini. Nyt ensimmäinen välitavoite oli tuo 15km. Seuraavana ½ maraton, missä kohtaa on tietysti kaikista helpoin tarkistaa minkälaista vauhtia juostaan. Minulla vauhti näytti riittävän reilusti alle 4 tunnin, ja siihen olin tyytyväinen. Ei siis muuta, kuin piti jatkaa juoksemista samalla tavalla. 

Tsiisus, sehän on Jesse!

 

Seuraavat välitavoitteet olivatkin 23 km:n kohdalla odottavan Monna ja Jenni. Tiesin etukäteen kummalla puolella katua he olivat, kun olin soittanut Monnalle kesken matkan :). Tätä moni aina ihmettelee, mutta mä kannan puhelinta maratonilla ja saatan pirauttaa tai kirjoittaa tekstiviestejä kavereille kesken matkan :). Hullulla on halvat huvit :)! Oli taas ihan loistava fiilis nähdä tytöt siellä reitin varrella kannustamassa ja heistä sainkin taas lisää voimaa jatkaa uurastustani. 

Mulla on yksi fani, joka seuraa mua vuodesta ja paikasta toiseen! Onneks se on noin hyvännäköinen!

Matka jatkui hyvin samanlaisissa tunnelmissa ja fiiliksissä, kuin tähänkin asti. Yleensä olen aloittanut pienen vauhdinlisäyksen vähän liian aikaisin eli joskus 22-25km:n kohdalla. Luin vähän ennen maratonia Aki Nummelan hyvän blogi-kirjoituksen hänen maratonistaan ja sieltä mulle oli jäänyt vahvana mieleen, että ei kannata repiä liikaa ennen kuin 30km on täynnä. Päätin siis hillitä mieleni ja hallita juoksuni. Tämä alkoi kantaa hedelmää. 

Hilirimpsis, sieltä sitä tullaan!

Seuraava tähtäimeni oli tuo legendaarinen 30km:n kohta ja siellähän se suuri mörkö eli jokaisen maratoonarin pahin painajainen 30km:n muuri oli edessä :). Nyt en saa tästä tehtyä teille Hitchcockia, vaikka kuinka haluaisin. Sillä mitään muuria en siellä nähnyt tai kokenut. Juoksu jatkui senkin jälkeen aivan samalla kaavalla. Pitkä kilpailu oli saanut myös osan katsojista varsin villeiksi. Yksi mieleenpainuvimmista kannutuksista oli vanha mummo, joka seisoi hallitussa takakenossa, näytti kaikille juoksijoille molemmilla käsillä keskisormia ja mölisi, kuin riivattu :)!

Hotellimme sijaitse erittäin värikkäissä kortteleissa :)

Päätin, että koitan vain nyt pitää samaa n.5.25-5.30 min/km vauhtia vielä pari kilsaa ja sitten 32km:n kohdalla, kun on enää 10km jäljellä voin lähteä kiristämään vauhtia. Jos paukut loppuvat, niin siitä selviän kyllä jo maaliin! Näin sitten tein. Nostin vauhtia n. 5.15 min/km 5km:n ajaksi. 

Löysin mä tuttujakin :)

Kun Polar näytti matkaa olevan takana jo 36km juoksimme meidän hotellimme vierestä ja siellä oli taas tutut, kauniit kannustajamme vastassa! Koitin juosta vähän kovempaa ja vähän nätimmin, kun tiesin, että siellä Canon tahkoaa mielettömiä muistoja perhealbumeihin :). Sain taas kannustavia huutoja, mukavan mielen ja yläfemman Jenniltä! Nyt kelpasi pullean pojan jatkaa taivallustaan.

Aina yhtä iloisena, kun on maraton edesssä!

Olin tässä vaiheessa todella onnellinen, että olin maltanut juosta vähän alkuperäisiä suunnitelmia hitaammin ja nauttia juoksusta enemmän! Kaikki oli mennyt aivan mielettömän hyvin eikä mitään suurempia ongelmia ollut missään vaiheessa tullut. Se oli kuin olisin juossut 10km:n lenkkiä kotona Haagassa. Samanlaista rennon, pulskeaa menoa! Kun matkaa oli taitettu 38km alkoi jotain tapahtumaan. 

Siinä se nyt on!

Tunsin oloni väsyneeksi, selkään sattui ihan koko matkalta enkä meinannut jaksaa juosta kovinkaan ryhdikkäästi. Nyt se maraton sitten alkoi :). Päätin, että menen vain tätä tasaistavauhtia ja pidän silmällä kelloa sen verran, että ehdin alta 4 tunnin maaliin. Millään muulla ei ole nyt väliä. Jossain 39km:n kohdalla mua alkoi vähän huimaamaan ja tuntui, että en pysty oikein tarkentamaan katsetta pidemmälle. Tätä on sattunut aiemminkin ja tiesin, että ei tässä toivottavasti sen vakavammasta ole kyse. Onneksi pian sen jälkeen tuli vielä vesipiste ja sain kaadettua vähän viilennystä niskaan. Se helpotti ja sain taas ajatuksista kiinni!

Hienoja hetkiä! Mies, mitali ja olut!

Viimeiset kilometrit etenivät yhtä hitaasti, kuin tämä kirjoitukseni :). Jouduin ihan tosissani siirtämään ajatuksiani maratonin jälkeiselle illalliselle, Monnaan, Gereen, kylmään Carlsbergiin ja vaikka mihin, mikä vain piristi mieltä ja sai ajatukset pois juoksemisesta. Viimein edessäni avautui loppusuora. Matkaa oli jälkellä enää vajaat 500m, katsoin kelloa ja tiesin, että tulen ehtimään alle 4 tunnin. Nyt oli aika nauttia ja fiilistellä onnistunutta juoksua. Mitään loppukirejä en enää lähtenyt virittelemään, vaan lasettelin vain kohti maalia! Se oli siinä, Berliinin maraton oli takana aikaan 3.57.30. 

Tunti kisan jälkeen oli jo taas vauhti päällä :)

Heti maalintulon jälkeen mun oli kaarrettava ensiaputeltan taakse pisulle! Sieltä päästyäni mulle tuli aivan hemmetin huono-olo ja tuntui, että pitääkö tässä nyt aikuisen miehen alkaa oikein oksentamaan. Onneksi Saksalaiset tiesivät tähänkin lääkkeen. Löysin nopeasti banaaneja ja nämä apinaneväät veivätkin pahanolon mennessään! Kävelin muiden juoksijoiden mukana kohti varusteidensäilytystä ja alkoholittomia oluita. 

Satoi tai paistoi, niin vuodesta toiseen Monna jaksaa odottaa mua reitin varrella  :)!

Maaliin tullessa mulla oli vahva fiilis, että maratonit saisivat nyt hetkeksi jäädä mun osalta tähän. Nyt mun mieli alkaa kuitenkin olla jo vähän muuttunut ja olen selaillutkin jo seuraavia koitoksia. Muutaman kuukauden aion kuitenkin nyt olla ja nauttia liikunnan riemusta ilman suurempia tavoitteita. Annan ajan vähän kulua ja katson, miltä maratonit alkavat sitten tuntumaan ajatuksissani. 

Kisan jälkeen!

Suosittelen kaikille tuota Berliinin maratonia! Siellä on hieno tunnelma, paljon juoksijoita ja nopea reitti! Berliini on myös kaupunkina aivan mahtava! Siitä enemmän sitten seuraavassa kirjoituksessa. 

Maraton-illalliselle saatiin kasattua kaikki Berliinissä olleet tutut ja kaverit :)

Tässä alla vielä pieni yhteenveto Polarin puolesta.

Matka: 43,60km

keskivauhti:5m27s

Keskisyke:141 (74%)

Kalorinkulutus: 3000kcal

Mukavaa viikonloppua!

Tuukka