Negatiivisen palautteen tarkoitus!

Olen joskus aikaisemmissa kirjoituksissani sivunnut tätä samaa aihetta. Nyt on aika paneutua siihen kunnolla. Olen viime aikoina ihmeissäni seurannut sivusta ihmisten järjettömmän suurta tarvetta kertoa omia mielipiteitään liikkumisesta, harjoittelusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Tämähän olisikin vielä erittän jees, mutta kun nämä mielipiteet ovat liittyneet nimenomaan TOISTEN IHMISTEN liikkumiseen, harjoittelemiseen ja hyvinvointiin.

 

Hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Jokaisen edes vähimmäismäärän aivosoluja omaavan ihmislapsen pitäisi ymmärtää, että asioita voi tehdä todella monella tavalla. Missään lajissa ei ole yhtä ainoaa oikeata tapaa saada tuloksia aikaan. Kun mukaan otetaan vielä yksilöittäin vaihtelevat tavoitteet, päämäärät, tottumukset, historia sekä tarkoitusperät niin sitä turhemmaksi se toisten arvostelu muodostuu.

 

Asioiden ja toimintatapojen kyseenalaistaminen on suotavaa. Myös rakentavaa kritiikkiä pitää pystyä ottamaan vastaan. Varsinkin silloin, jos tuo omia toiminta, - ja ajatusmallejaan julkisesti esille. Niin kuin vaikka me urheilu,- ja treeniblogeja kirjoittavat teemme. Tässä piilee kuitenkin myös se suurin ongelma. Rakentavaa kritiikkiä tulee todella vähän. Lähes kaikki negatiivinen palaute on tyyliä: "V...u sä et osaa kyykätä horo!" ,"Voiks enää homommin penkkaa" tai "Sä oot niin huonos kunnos et mä itken".

Me bloggaajat ja liikunnan parissa työskentelevät olemme kiitollisia kaikesta palautteesta. Joskus vain kyllästyy siihen ihmisten negatiivisuuteen ja täysin turhanpäiväiseen huuteluun. Minua se lähinnä naurattaa, mutta laittaa samalla miettimään, että miten jollakin voi olla aikaa, halua ja tarvetta antaa täysin turhaa negatiivista palautetta tietämättä kyseisen henkilön elämästä enempää kuin se yksi kuva, video tai liikesarja kertoo.

Mulla on hyvin aikaa poseerata myös lenkillä!

 

Monille bloggaajille on tullut palautetta myös kameran käytöstä. Eli miten voi samaan aikaan treenata vaikka salilla tai juoksulenkillä ja kuvata? Minun mielestäni se on täysin mahdollista. Tästä saamme samalla hyvän esimerkin. Jos bloggaajan kirjoituksessa on kuvia salilta niin mistä voi tietää kuvaako hän salilla joka kerta joka liikkeen. Hän voi tehdä vaikka 6 salitreeniä viikossa. Näistä hän käyttää yhden kuvaamiseen. Jäljelle jää 5 tehokasta treeniä, joka on itsessään jo todella kunnioitettava määrä. Tällöinhän kuvaaminen ei vaikuta kokonasharjoitteluun juuri lainkaan.

Jos taas mietitään niitä tavoitteita ja päämääriä. Otan tähän esimerkiksi itseni. Minun tavoite blogini ja muiden juttujeni kautta on tuoda esiin oma näkemykseni liikkumisesta ja terveellisistä elämäntavoista. Minun näkemykseni, toimintatapani ja ohjeeni eivät varmasti sovi kaikille. Eikä niin ole tarkoituskaan olla. Minä haluan tuoda esiin minulle tärkeitä asioita, joihin itse uskon. Kuten vaikka sen, että juokseminen voi olla pirun hauskaa ilman otsa rypyssä tekemistä. Sexy running! Sitä se on. Samalla haluan olla aloittelijoiden ja harrastajien tukena. Toivon, että joku välttäisi ne pahimmat virheet ja suurimmat karikot lukemalla blogiani tai treenaamalla kanssani.

Viime viikko kului Englannissa!

 

Juoksu on ja saa ollakin monille todella vakava harrastus. Kytätään kilometriaikoja, tutkitaan ruutuvihkosta viimevuoden treenimääriä, tehdään vetotreenejä hampaat irvessä ja kerätään kilometrejä pohkeet jumissa! Se on mulle tosi okei ja osa asiakkaistanikin tekee niin ja olen heitä siihen opastamassa ja auttamassa.

 

Minun omaan ideologiaani mahtuu kuitenkin yhä enemmissä määrin myös liikunnasta ja varsinkin juoksusta nauttiminen. Haluan tuoda julki myös sitä puolta. Sulla on nätit releet niskassa kun painat menee hyvällä fiiliksellä, hyvännäköisenä Töölönlahtea ympäri. Et ole kuullutkkan TV-kovasta ja Wilson Kirwasta sulle tulee mieleen vaan Tanssii tähtien kanssa ohjelma ja Mikko Leppilampi. En missään nimessä sano, että et ole juoksija tai että et tee sitä oikein. Sähän teet sitä just niin kuin haluat ja se on hyvä niin. Jos useampi suomalainen liikkuisi samalla tavalla niin meillä olisi aika paljon vähemmän vuosittaisia kuluja yhteiskunnassamme. Puhun nyt niistä kuluista mitä liikkumattomuus ja mahdollisesti siitä seuranneet ylipaino ja sairaudet saavat aikaan.

Paljon oli nähtävää!

 

Kun aloitamme/kartoitamme PT-asiakkaan kanssa hänen projektiaan niin kysyn aina mitä liikunta/juoksu sinulle merkitsee? Sen asian tietäminen avaa minulle todella paljon portteja. Jos vastaus on, että "Juoksu on minulle stressinpoistokeino ja tykkään kuunnella samalla Bon jovia ja pysähtyä katselemaan oravien temmellystä" niin tiedän ettei tämä ole nyt se TV-kova kaveri! Hänelle on aivan turhaa mouhuta suu vaahdossa ylämäkivetojen tarpeellisuudesta syyskaudella. Hänelle juoksu merkitsee jotain ihan muuta. Tässä on koko asian ydin. Ilman, että me tiedämme kritiikin kohteemme taustoja, tavoitteita, intohimoja jne, niin on aivan turha ryhtyä kritisoimaan häntä kovinkaan voimakkaasti.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että nyt viime vuosina on suomeenkin syntynyt uusi treenaajaryhmä. Se on blogikirjoittajat ja muut itseään kuvaavat liikkujat. Heidän motiivinsa vaikka salilla voivat olla hyvinkin erilaiset, kuin sen voimamieskisoihin tähtäävän rekan kokoisen ihmisjyrän. He eivät välttämättä ole samaa mieltä harjoittelemisesta, mutta eihän heidän tarvitsekaan. Erilaisuus on rikkaus. Antaa kaikkien kukkia kukkia! Mitä enemmän erilaisia esimerkkejä ja toimintapoja me liikunnan parissa työskentelevät pystymme tarjoamaan, sitä enemmän ihmiset innostuvat liikkumaan ja sitä paremmin me kaikki voimme!

Lauantaina oli vuorossa kaverini 30v-juhlat!

 

Tärkeintä on, että ihmiset liikkuvat ja saavat siitä hyvän mielen. Älkää antako kritiikin vaikutta tekemiseenne vaan lisätkää kaasua, koska lisääntynyt kritiikki on usein kateutta, joka johtuu siitä, että teet asíoita oikein ja se ärsyttää ihmisiä!

Tuukka

Palautumisen haasteet

Nyt kun Vaarojen maratonista on jo 4 päivää aikaa ajattelin kirjoittaa palautumisesta, sen haasteista ja sen tärkeydestä. Tämä on nimittäin asia, joka monilta tahtoo unohtua tai siitä annetaan ensimmäiseksi periksi, kun tavoitteeksi asetetut kilpailut rynnivät vauhdilla vastaan ja treenit ovat jääneet vähemmälle peruskuntokaudella.

 

Nautitaan vielä tämän kerran Kolin kauniista maisemista!

 

Vanha viisaushan kuuluu, että kehitys tapahtuu levossa. Silti niitä lepopäiviä on välillä todella vaikeata pitää. Omille asiakkailleni suosittelen vähintään yhtä täysin levolle pyhitettyä päivää viikossa. Unelmatilanteessa se ei tarkoita sitä sunnnuntaita, jolloin maataan sohvan pohjalla krapulan kourissa, kropan riutuessa nestehukasta ja poltettavan alkoholon määrästä. Sillä olotilalla ja levolla/palautumisella ei ole mitään tekemistä keskenään!

 

Kun lähdetään miettimään levon ja palautumisen tarvetta niin pitäisi tietenkin miettiä myös sitä kokonaisrasitusta. Lepopäivälle voisi miettiä paikan jo tulevaa harjoitusviikkoa suunniteltaessa. Silloin se on myös helpompi pitää. Se olisi hyvä sijoittaa kovempien harjoitusten jälkeiseksi päiväksi. Tällöin kroppa saisi rauhassa palautua kovasta ja kuluttavasta harjoituksesta.

 

Tästä saa fiiliksen niistä Vaarojen Maratonin poluista! (Kuvan juoksija ei liity tapahtumiin :))

 

 

Kokonaisrasitus on myös vaikeasti miellettävä asia monelle liikkujalle. Aktiivisesti liikkuvan pitäisi jatkuvasti miettiä asioita vähintään 2 viikon aikajaksoissa. Ei vain sen tai edellisen päivän mukaan. Tämä onkin yksi suurimmista haasteista monille. Kuulen paljon tarinoita, joissa ihmetellään, että miten se rasitusvamma nyt pääsi yllättämään. Sitten kun palaamme ajassa taaksepäin ja tarkastelemme tehtyjä harjoituksia, levon määrää. lihashuoltoa sekä ravintoa läpi, niin syitä alkaakin löytymään enemmän kuin tarpeeksi. Jos juoksija tekee pitkän lenkin 29km sunnuntaina, niin se pitäisi ottaa huomioon vielä vähintää nseuraavan viikon ajan. Mielellään 2 viikkoa. Vaikka jalat tuntuisivat keveiltä jo tiistaina niin silloin ei välttämtää ole järkevää lähetä tekemään kovaa veto-harjoitusta vaan sen voisi siirtää vaikka lauantaille ja tehdä siihen asti enemmänkin huoltavaa ja vähnä kevyempää harjoittelua. Tämä oli vain yksi esimerkki. Tärkeintä on kuunnella kehoaan.

 

Laskettelurinteen nousu ja mittari näyttää matkaksi n. 38 km!

 

 

Pitää muistaa ottaa huomioon myös arkielmän haasteet, sekä työssäkäynti. Jos nukut vain 4 tuntia edellisnä yönä ja teet siihen päälle 11 tuntisen työpäivän ei illalla ole välttämättä järkevää lähteä harjoittelemaan. Jos on fressi olo niin jonkun kevyen treenin voi tehdä, mutta ei mitään kovin kuluttavaa.

 

Mitä kisan/ kovan harjoituksen jälkeen pitäisi tehdä. Maaliviivan ylitettyäsi ihan ensimmäiseksi voi huoletta nauttia suorituksesta ja ottaa iisisti. Tässä alla kuitenkin muutamia asioita, mitkä huomioimalla voit nopeutta palautumistasi huomattavasti.

 

Maaliintulon riemua ja epäuskoa :)!

 

 

- Juo kovan suorituksen jälkeen riittävästi nestettä välttääksesi /toipuaksesi nestehukasta.

 

- Syö mahdollisimman nopeasti jotain hiilihydraattia, sekä nopeasti imeytyvää proteiinia sisältävää. Palautusjuomat ja hedelmät ovat tehokkaita. Syö suorituksen jälkeen

 

- Venyttele tai tee muuta lihashuoltoa kuten kevyttä hierontaa heti, kun lihakset ovat selvinneet pahimman yli.

 

- Vältä liiallista juhlimista heti kisapäivän iltana. Tämä voi olla vaikeata ainakin Tukholman maraton-laivalla, mutta runsas alkoholin nauttiminen lisää nestehukkaa sekä kuormittaa kehoa vielä entisestään.

 

- Käy kävelyllä tai tee kevyttä jumppaa niin saat maitohapot ja kuona-aineet nopeammin liikkeelle lihaksistasi.

 

- Kun olo tuntuu taas normaalilta voit aloittaa kevyen harjoittelun. Tee aluksi mieluummin liian kevyitä kuin liian rasittavia harjoituksia.

 

- Pyöräily, kävely, kuntosali, uinti, vesijuoksu tai kevyt hölkkä ovat hyviä liikuntamuotoja esim. maratonilta palautuvalle liikkujalle. Muista myös venytellä.

 

Pyöräily on mukavaa ja rentoa palauttavaa liikuntaa!

 

 

Mitä kovempi ja pidempiaikainen suoritus ja mitä lähemmäksi absolluuttista maksimi-tasoasi menit, sitä pidempi ja huoellisempi pitää palatutumisenkin olla. Juoksijalle kovan 10km:n harjoituksen jälkeen palautumiseen riittää hyvin 1-3 päivää. Maratonin omaa maksimivauhtiaan juosseen palautuminen kestää taas n. 2-5 viikkoa. Nämä ovat yleistyksiä. Yksilöllisiä eroja on paljon.

 

Minun palautumiseni Vaarojen maratonilta on sujunut mukavasti. Kisan jälkeinen ilta meni syödessä ja lepäillessä. Olin paremmassa kunnossa, kuin koskaan kisan jälkeen. Mukava poikkeus siihen 3 viikon takaisenn ½ maratoniin verrattuna :). Olen pitänyt lepopäiviä siitä saakka. Eli mitään rasittavaa liikuntaa en ole harrastanut. Olen nukkunut hyvin ja tehnyt työmatkoja kevyeti pyöräillen. Tänään illalla menen vielä hierontaan.

 

Huomenna pääsee taas pitkästä aikaa salille!

 

 

 

 

Huomenna on paluu arkeen liikunnan muodossa, kun menen kuntosalille sekä poljen samalla varmasti vähän pyörää. Juoksun pariin palailen vasta ensi viikon puolella. Vielä ei tulisi mieleenkään lähteä lenkille. Sen verran jumissa nuo lihakset vielä ovat. Samoin kuin toi mun uusi akilleen kantapää eli pakara temppuilee taas ja sitä vihlaisee melkein joka askeleella.

 

Tällä kertaa pyörittiin siis palautumisen ja levon maailmassa. Ensi kerralla jotain ihan muuta! Onnea, menestystä ja tsemppiä kaikille Vantaan Maratonille osallistuville! Erikois tsempit menee vielä Petralle! Go Girl :)! Mä tuun kannustamaan ja katsomaan juoksua, jos aikataulut antavat periksi!

 

Tuukka

Vaarojen Maraton 2013 - Yhteenveto

Nyt on Vaarojen maraton onnellisesti ohi. Loppuaikani oli 5h 37min. Salainen tavoitteeni oli alle 6 tuntia, joten se täyttyi kirkkaasti. Makailen mökillä sohvalla ja kirjoittelen tätä juttua. Nyt on sopivasti aikaa, kun aamusauna on lämepenemässä ja lohi köllöttelee pöydällä odottaen uuniin sukeltamista.

Eilinen päivä alkoi aikaisella herätyksellä 05.50. Ehdittiin nukkumaan 6 tuntia, mikä oli ihan riittävästi. Mökin keittiössä oli ruuhkaa heti aamusta, kun me rakenneltiin aamupalaa ja eväitä Kolille ja isäni oli samoissa hommissa. Hänellä oli suuntana hirvenmetsästys ja hirvitorni. Tokihan toi meidän musta, karvainen lapsemmekin toi oman mausteensa aamupalalle.

Varusteiden valitsemista kisaa edeltävänä iltana!

Varusteet olin pakannut ja valinnut jo edellisenä iltana. Tällä kertaa setti oli seuraavanlainen: Alakerrassa: Gore Magnitude sukat,  Gore ws-bokserit, 2XU compression trikoot, Nike shortsit. Goren tekninen juoksupaita ja windstopper takki/paita. Roeckl hanskat. Muut kamppeet olivat: Inov Trailroc 245 maastojuoksukengät, Camelbak Marathoner juoksureppu, sekä Polarin RC3 Gps sykemittari.

 

Aamupalan jälkeen lähdimme kiireesti ajelemaan kohti Kolia. Lähdimme vasta 07.00 aikaan liikkeelle, kun mun lähtö oli jo 9.00 jälkeen niin liikaa aikaa ei jäänyt tuhlattavaksi. Oman jännityksensä hommaan toi vielä se, että en ollut katsonut kisajärjestäjän ohjeita numeronhausta, parkkipaikoista, lähtöpaikasta tms ollenkaan. Onneksi älypuhelimet on keksitty ja kerkesin tarkastamaan kaikki faktat Monnan toimiessa kuskina.

Tuolihissillä kohti Kolin huippua!

Kolille saavuttaessa kävimme hakemassa mun kisanumeron ja veimme auton parkkipaikalle. Siellä meitä odottikin sitten jo ensimmäinen elämys, kun pääsimme tuolihissillä ylös. Se on aina yhtä hauskaa. Huikeat näköalat ja pelosta tärisevä vaimo vieressä takasivat mukavan hetken :).

Ylhäälle tullessamme laskin vielä summittaisen kilometriaikani, että Monna osaisi tulla oikeaan aikaan kannustamaan mua reitin varrelle. Sitten olikin onnenpusujen aika ja mä lähdin kohti lähtöpaikkaa. Tuo Vaarojen maraton on sen verran pieni kilpailu, että siellä ei lähdöissäkään ole ruuhkaa. Meidän lähtöryhmässämme (Tavoiteaika 6.00-7.00 tuntia) oli vain 40-50 juoksijaa, joten suuremmilta ruuhkilta vältyttiin.

Lähtöpaikalla!

 

Sitten tuli hetki, kun lähtölaukaus kajahti ja me juoksijat säntäsimme poluille. Lähdin hyvin rauhallisesti liikkeelle. Ohittelin muutamia ihmisiä alussa ja etsin itselleni mukavan välin juosta. Heti alussa tajusin ensimmäisen haasteen ja mahdollisen vaaran paikan. Monessa kohtaa juoksimme pitkässä jonossa, kapeata polkua pitkin, mikä tarkoittaa sitä, että esteiden (kivien,juurien jne) näkeminen on todella vaikeata ja ne tulevat yllättäen eteen. Kompastuinkin heti kilometrin juoksun jälkeen ja luulin jo oppineeni läksyni.

Jatkoimme juoksua eteenpäin ja kohta olikin jo toisen opetuksen aika. Jyrkät ylämäet pitää kävellä. mietin, että onneksi en lähtenyt kärkeen yksin juoksemaan, koska olisin varmasti juossut itseltäni jalat alta jo ensimmäisen 15km:n aikan juoksemalla tyhmänä ja ennakkoluulottomana nuorena miehenä kaikki jyrkimmätkin ylämäet väkisin. Kun vaihtaa niissä reippaaseen kävelyyn ei ajan menetys ole kovinkaan suuri, mutta säästetty energiamäärä on valtava. Nyt puhun siis meistä harrastajista. Kovimmat juoksijat juoksevat varmasti nämä jyrkemmätkin nousut ylös, mutta he ovatkin pro-tason juoksijoita.

Poluilla!

 

Matka eteni oikein mukavissa merkeissä välillä hiekkatietä ja suurimmaksi osaksi polkuja. Nuo Kolin polut olivat siitä haastavia, että ne olivat hyvinkin paljon möykkyisempiä kuin Etelä-Suomen vastaavat. Poluilla oli todella paljon erikokoisia ja muotoisia isojakin kiviä ja liukkaita juuria joka puolella. Se teki juoksemisesta entistäkin haastavampaa ja koko ajan sai katsoa jalkoihinsa, että mihin ne asettaa.

Vähän jyrkempää välillä!

 

Ensimmäinen pieni vastoinkäyminen tuli täysin idioottimaisesta virheestä. Olin twiittaamassa puhelimellani kisakuulumisia, kun epähuomiossa löin oikean jalkani isovarpaan todella kovaa kiveen ja lensin mahalleni. Mahalaskusta ja twiittaamisesta ei koitunut muita kuin henkisiä vammoja, mutta isovarvas sai kunnon tällin. Jouduinkin muuttamaan sen jälkeen askellustani enemmän ulkoreunalla etten olisi ponnistanut sillä kovin voimakkaasti. Kipu varpaassa oli läsnä koko juoksun, mutta se helpotti kuitenkin noin tunti osuman jälkeen.

Terve!

Noin 17km:n kohdalla pääsimme soutuveneiden kyytiin, kun edessä oli vesistön ylitys. Se oli mukava lyhyt hetki, mikä oli aika poikkeuksellinen kokemus verrattuna noihin maantiekisoihin. Vielä mukavampi yllätys odotti 20km:n kohdilla, kun Monna olikin yhtäkkiä vastassa hiekkatien varrella. Nämä nuorten rakastavaisten kohtaamiset antaa kyllä juoksijalle ihan mielettömästi energiaa ja hyvää fiilistä jatkaa taivallusta. Siellä kisan aikana liikutaan kuitenkin niin alkukantaisissa fiiliksissä ettei sitä voi oikein edes tajuta ellei ole itse kokenut samaa.

Kukas siellä seisoo?

Tästä esimerkkinä voisi käyttää sellaista, että mulla on juoksujen aikana lisäravinteita 2:ssa etummaisessa repun taskussa. Eli tuossa rinnan puolella oikealla ja vasemmalla. Oikea tasku on ns. varastotasku, mistä siirrän tuotteita vasempaan taskuun, sitä mukaa kun ne alkavat sieltä hupenemaan. Ne on pakattu jo ennen lähtöä tiettyyn järjestykseen ettei sitten ksian aikana tarvitse miettiä otanko nyt geelin, patukan vai karkkia. Otan energiageelejä jne aina vain vasemmasta taskusta ja sieltäkin ne tulee tässä tietyssä järjestyksessä. Ennen kisaa tehdään aina myös tankkausuunnitelma eli milloin otetaan mitäkin.

Ette varmaan arvanneet! -Monna oli kannustamassa!

 

Tämmöisiä pieniä juttuja on vaikka kuinka paljon ja ne perustuvat siihen, että kun olet tarpeeksi väsynyt niin aivot eivät enää toimi samalla tavalla kuin normaalisti. Siksi kaikki kisoissa tapahtuvat asiat on tehty harjoituksissa jo moneen kertaan. Sieltä haetaan se rutiini ja se auttaa toimimaan vaikeilla ja väsyneilläkin hetkillä. Ei siellä kisassa enää 35km:n kohdalla voi alkaa miettimään minkäs energiageelin mä nyt otan tai milloin mä otin viimeisen. Kaikki on mietitty etukäteen ja siellä toimitaan ihan selkärangasta tulevien käskyjen mukaan :).

Juoksu jatkui hyvin samankaltaisen kuin tähänkin asti. Noin 20-30km:n väli oli kaiksita haastavin maaston puolesta. Välillä etenimme ihan pirun jykkiä pudotuksia osittan persuksilleen aj välillä joutui taas kiipeämään ihan hitaasti kävellen, kun oli niin jyrkkiä kohtia. Mä juoksin aina kaikki loivat ylämäet, tasaiset ja alamäet. Sitten kun tuli niin jyrkkiä kohtia, että oli pakko kävellä, niin kävelin.
Polut olivat kapoisia ja välillä sai aina huutaa, että saisiko tilaa. Ihmiset antoivat myös omaehtoisesti todella kivasti tilaa, kun kuulivat mun raskaat askeleet takanaan :).

Viimeisessä nousussa Polar näytti seuraavaa: Ylhäältä alas: aika, syke, matka.

Maisemat oli kauniita ja noin 25km:n kohdalla nosutuamme ylös korkealle kukkulalle jäin ihastelemaan niitä ja humps, Inovi töksähti kiveen ja Pursiainen oli taas mahallaan :). Tästäkin selvittiin onneksi vain henkisillä vammoilla. Näillä kohdin aloin tuntemaan kipua polvissani. Varsinkin alaspäin meno oli välillä todella tuskaista. Tämä kuitenkin kuuluu lajiin ja se työnnetään sivuun ajatuksista.

Vesipiste 30km:n kohdalla!

Noin 30km:n kohdalla oli kisajärjestäjän puolesta toinen vesipiste. Ensimmäinen oli siellä 17-20 km:n nurkilla. Sinne asti olisi voinut jusota ilman vettäkin, joten mulla oli vähän turhaa painolastia selässä. Tässä toisella vesipisteellä täytin vähän reppuni vesisäiliötä ja matka jatkui.

Loppunousu käynnissä. Edessä oleva selkä sai jalat käymään vielä tiuhempaan, kuin energiat olisivat antaneet myötä!

 

Loppumatka meni leikkiessä. 35km:n kohdalla olin jo sen verran uupunut, että kehitin perinteisen leikin. Otin aina jonkun kiintopisteen mihin päätin juosta. Sitten kävelin 1000-200m, kunnes otin taas uuden kiintopisteen. Sykkeet eivät olleet korkealla ja jaksoin mennä juoksupätkät hyvällä vauhdilla eli n. 11,5 - 12km/h, mutta ylämäet jouduin aina kävelemään, kun niissä loppui puhti ja ennenakaikkea usko :). Otin nuo kiintopisteet siis ylämäkien alkuun.

Loppunousun viimeiset metrit!

Kilpailun loppupuoli tulikin yllättävän vauhdikkaasti. Ohitin viimeisellä 5km:llä n. 20 juoksijaa. Vaaroje nmaratonin viimeinen puristus alkoi satamasta. Siitä lähdetään n. 3km:n pituiseen loppunousuun, mikä on kyllä aika hapottava kokemus. Varsinkin, kun takana on jo 40km juoksua. Tässäkin noudatin samaa leikkiä ja juoskin loivat nosuukohdat ja kävelin jyrkimmät pätkät. Sitten, kun 2 naista taputti käsiään yhteen ja huusivat, että enää 200m maaliin minut valtasi hyvänoloin tunne. Otin lopuss avielä kaiken irti ja nautin rasituksesta, tuskasta, kivusta ja onnesta. Kaikesta näistä sekaisin. Pitkän matkan juoskun lopussa juoksijan mielessä on sellainen tunnetilojen coctail, että ei mitään järkeä. Sen takia näitä kilpailuita ja kokemuksia jaksaa tehdä yhä uudestaan. Voittamisen tunne on valtava, kun saapuu rättiväsyneenä maaliin. Kilpailun aikana on miettinyt jo moneen otteeseen, että mitenköhän täss ävielä jaksaa, mutta aina sitä jaksaa.

Maalissa mua odotti vielä rakas paparazzi Canon vilkkuen, joten mikäs sen mukavampaa. Sain heti onnitteluhalauksen ja suukkoja suun täydeltä. Sitten vielä makkara käteen ja kohti vaatteiden vaihtoa. Sieltä selvittyäni lähdimme kävelemään takaisin kohti tuolihissejä ja autoa, jolla matka jatkui Nurmekseen mökille syömään ja saunomaan.

Onnelinen, sekava ja väsynyt mies maalissa!

 

Sellainen oli Vaarojen maraton 2013 minun näkövinkkelistäni. Kiitos suurimmalle fanille ja huoltajalle Monnalle! Ilman sun panostusta tämä mun juoksuharrastus ei olisi alkuunkaan mahdollinen. Kiitos isä ja äiti! Kiitos kaikille kanssakilpailijoille. Kiitos myös lukijoilleni. Olen saanut teiltä paljon positiivista palautetta ja kannustusta matkan varrella. Kiitos kuuluu lisäksi yhteistyökumppanielleni, joita ilman tämä matka ei olisi ollut mahdollinen. Kiitos 4Runners, Camelbak, Inov, 2XU,  GU, Gore Running Wear!

Maraton ohi ja mennään tuolihisseillä kohti autoa!

 Nyt huilataan hetki ja palautellaan kroppaa tästä suorituksesta. Sitten on aika paljastaa uudet tavoitteet ja aloittaa matka nitä kohti. Nyt kuitnekin nautin täysin siemauksin tästä fiiliksestä!

Viimeinen päivä ennen Vaarojen maratonia!

Hello!

Nyt alkaa Vaarojen maraton olemaan jo todella lähellä. Huomenna pitäisi startata Nissan ja suunnata kohti kolia 6.30 aikoihin. Sitä ennen pitää vielä päättää, mitkä varusteet päällä siellä juoksen. Nyt olemme Nurmeksessa meidän mökillämme. Tulimme tänne eilen puolenyön aikoihin. Lähdettiin suoraan töistä ajamaan ja napattiin myös äitini kyytiin, joka lähti mukaan mökille. Isä on ollutkin täällä jo viikon verran metsästämässä ja laittamassa paikkoja kuntoon. Meitä väsyneitä matkalaisia odotti eilen illalla oikein lämpimät karjalanpiirakatkin keittiönpöydällä! Ai että! Tästä Nurmeksesta on Kolille n. 80km, joten sen takia tulimme tänne yöksi. Lisäksi säästämme tässä monta sataa euroa, kun ei tarvitse maksaa hotellista :).

 

Viimeiset polkujuoksutreenit keskuspuistossa!



Matkalla Nurmekseen ja Kolille!

Päivä ennen juoksua ei ole enää ihmeitä tehtävissä. Pitää vaan ottaa iisisti, lepäillä ja käydä huominen päivä ajatuksissaan läpi. Pitää miettiä monelta on herätys, aamupala ja lähtö kisapaikalle. Varusteet katson jo tänään kasaan ettei niiden kanssa tarvitse sählätä enää aamulla. Mulla on varmaan puolet omistamistani juoksukamoista mukana, kun sää saattaa tähän aikaan vuodesta olla mitä vaan. Kaikkeen piti siis varautua. Sain hyvän muistutuksen luontoäidin ihmeistä pari vuotta sitten Tukholmassa, kun maratonilla oli kesäkuun alussa +2 astetta ja välillä satoi rakeitakin. Siellä kun vedin Ulmalat (laittoman lyhyet shortsit) jalassa ja pipo päässä tuli pariinkin kertaan mietittyä onko tässä enää mitään järkeä :).

4Runners!

Tämän illan kuvioihin kuuluu myös kisasuunnitelman teko. Se tarkoittaa sitä, että pitää vähän laskeskella mahdollista tavoitetta/loppuaikaa ja miettiä, kuinka paljon kulutan juoksun aikana energiaa ja sen mukaan pakkaan sitten mukaani lisäravinteita. Lisäksi pitää miettiä joku keskivauhti mitä lähtee vähän katselemaan, että siinä juoksussa olisi edes jotain ideaa :). Lähinnä lähden kuitenkin vain nauttimaan liikunnasta, mahtavista maisemista ja täysin uudesta ja varmasti kovasta kokemuksesta.



Inov Trailroc 245 - Näillä mennään huomenna!

Katukisat ovat siinä mielessä stressaavampia, että silloin on aina kovemmat aika-tavoitteet ja matkan aikana tulee kytättyä välillä liikaakin keskivauhtia ja matkanopeutta. Tällä kertaa se ei ole kuitenkaan se pääasia. Lähden liikkeelle täysin ilman paineita nauttimaan mahtavasta kisasta. Mietin tässä hektisessä elämäntilanteessa, että kerrankin saan juosta 6 tuntia metsässä ilman että kukaan kysyy multa mitään :). Ihan  omaa laatuaikaa! Kun olen vastuussa 4Runnersista, joka on vielä asiakaspalvelutyötä ja tämän lisäksi vedän 2 fudisjengiä sekä yhtä salibandyjengiä, niin voitte varmasti uskoa, että päivittäin saan vastata aika moneen kysymykseen :). Sehän on tietysti todella mahtavaa ja palkitsevaa, mutta välillä ja varsinkin pitkään jatkuvassa kovassa kiireessä myös suhteellisen stressaavaa.

Viimeisiä vauhtipätkiä!

Koko Vaarojen maraton projekti oli vaarassa ihan loppuhetkille saakka. Sain elämäni kireimmät pakarat maanantaina. Mulla oli jo viikonloppuna vähän tunnelmia siellä suunnalla. Sunnuntaina juoksin asiakkaan luokse ja olin vielä hänen kanssa treenaamassa niin loppusaldoksi tulikin yllättäen 15km juoksua. Lisäksi teimme vähän voimaliikkeitä sekä loikkia. Näin jälkikäteen, kun on helppo olla viisas, niin voin todeta, että se oli too much! Pakarat meni aivan jumiin ja varsinkin vasenpuoli oli totaalisessa kuoliossa. Ajattelin, että se on ihan normaalia ja kyllä se siitä helpottuu, mutta eipä helpottanut. Eihän siinä auttanut muu kuin varata äkkiä aika hierojalle. Onnekseni sain ajan keskiviikko aamuksi Helsinginurheiluhieronta nimisestä paikasta. Se on aivan Helsingin keskustassa Fredrikinkatu 49:ssä. Suosittelen käymään!

Loistavaa ja amattitaitoista hierontaa ihan ytimessä!

Koko keskiviikon persus oli vielä pirun herkkä, eikä kävelemisestäkään meinannut tulla yhtään mitään kyykistymisestä puhumattakaan. Illalla fiilis oli kuitenkin jo niin hyvä, että päätin lähteä matkaan ja tehdä päätöksen sitten täällä Pohjois-Karjalassa. Nyt kun on enää 12 tuntia starttiin niin pakara on sellainen, että kyllä sillä matkaan lähdetään, mutta kipeä se on vieläkin. Katsotaan miten miehen käy. Toivon ja uskon, että lämmetessään se vaan toimii paremmin ja paremmin.

 

Nyt täällä Nurmeksessa alkaa jo ilta hämärtymään. Monna näprää kännykkää, isä sytyttelee uunia, Gere nukkuu mun vieressä ja äiti kävelee ympäri mökkiä ja puhuu koko ajan, kuuntelee joku tai ei..:) Mä laitoin äsken vielä saunankin lämpiämään niin mikäs tässä on ollessa. Saunan jälkeen vielä iltapala huuleen, juoksuvarusteiden valinta, aikataulut lukkoon, kamerat ja kännykät lataukseen ja kaikki on valmista huomista varten.

Omegawave näytti aamulla hyvän tuloksen mun päivän kunnon suhteen!

 

Aamulla mittasin päivän kuntoni, stressitasoni ja palautumiseni uudella Omegawave mittarilla. Se on aivan mahtava laite paljon liikkuvalle. Mittaus kestää 2 minuuttia ja se kertoo samantien, miten olet palautunut edellisistä treeneistä, mikä on kehosti stressitila ja minkälaista harjoittelua olisi viisainta tehdä. Samaa järjestelmää käyttää myös usea maailman parhaista jalkapalloseuroista. Kerron mittarin faktoista myöhemmin lisää, kun saan vähän lisää dataa. Nythän on loistava tilaisuus katsoa, mitä se näyttää, kun tuon Kolin maratonin jälkeen on kroppa varmaan aika väsynyt :).

 

Maraton starttaa huomenna klo:9.10 - 9.20. Muistakaa käydä tsekkaamassa mun etenemistä joko twitteristä tai seuratkaa tota twitter-feediä tosta blogin etusivulta. Koitan laittaa väliaikakuulumisia kisan aikanakin sitäkautta :).

Vauhdikkaasti poluilla Pirkkolassa!

Huomenna tulee sitten kuvitettu kisaraportti, jos aivot vielä toimivat juoksun jälkeen. Ilman tiukkoja tavoitteita lähden siis liikkeelle, mutta jos nyt laitetaan se 6-tuntia salaiseksi tavoitteeksi. Ei kerrota sitten kenellekään, jos se ei onnistu. Hauska muuten nähdä, kuinka paljon tuttuja Kolilla tulee vastaan. Tiedän noin kymmenen 4Runnersin vakioasiakkaan osallistuvan kisaan. Paljon onnea heille ja kaikille muillekin osallistuville.

Huomenna luotetaan Goren windstopper paitaan!

Húomenna jatketaan kisaraportin merkeissä!

 

Nyt me lähdetään Monnan kanssa saunaan!

 

Tuukka