Lasketaanko tää jos kukaan ei näe?

Olen jo pidempään miettinyt tätä jutun aihetta ja nyt tökkään hennon lusikkani tähänkin soppaan. Aihe on sellainen, että se varmasti herättää paljon tunteita. Tänään jutustelen siis siitä: onko harjoitus harjoitus, jos kukaan ei sitä näe tai sitä ei merkata ylös. Elämme kultaista kakstuhatkymmenlukua ja melkeinpä kaikilla rupeaa olemaan älypuhelinta, aipädiä, kannettavaa jne. Nämä vehkeet on sitten vielä ladattu aivan tukkoon jos jonkinlaista ohjelmaa ja sovellusta. Nyt pureutaan niihin ja niiden käyttöön.

Kuvia kesken lenkin tiistaina!

Monilla on käytössään jokin tai joitakin seuraavista: sykemittari, facebook, twitter, blogi, instagram, heiaheia, runkeeper, sportsTracker jne. Nämähän ovat kaikki mahtavia apu, -sekä motivointivälineitä liikuntaan ja urheiluun. Sykemittarit ova yleistyneet kymmenessä vuodessa huomattavasti ja nyt aivan viime vuosina älypuhelimien räjähdysmäisen kasvun myötä meillä on saatavilla noin miljoona erilaista sovellusta. Parhaillaan ne tarjoavat lisämotivaatiota juuri silloin, kun et jaksaisi lähteä salille tai lenkille. Pahimmillaan ajaudut tilanteeseen, missä ne määrittävät aivan liikaa harjoitteluasi ja vievät ilon itse liikuntasuorituksesta.

Lisää kuvateksti

Heräsin tähän juttuun uudestaan pari viikkoa sitten ihan ohimennen, kun Monna puhui ystävänsä kanssa puhelimessa. Hän oli tehnyt salilla leukoja ja sanoi, että oli tehnyt oman ennätyksensä, mutta se tuntui vähän hassulta, kun kukaan ei ollut näkemässä tai kuvaamassa sitä. Tämä oli vain hänen kommentti eikä sinänsä liity tähän kirjoitukseen muulla tavalla kuin sillä, että se herätti minut ja toi mulle muistoja mieleen. Muutama vuosi sitten hankkiessani ensimmäisen sykemittarini aikuisiällä jäin siihen koukkuun. Tykkäsin kyllä käyttää sitä, mutta annas olla, jos se ei joskus näyttänyt sykkeitä ja kalorinkulutusta niin mulla meni hermot ja meinasin paiskata sen helvetinkoneen aivan samantien jonkkaan. Sama jos jouduin pysähtymään liikennevaloihin niin tuntui, että maailma kaatuu kun kilsa-ajat tippuu. Silloin heräsin siihen ajatukseen, että ei tämän näin pidä mennä. Mittari on minun palvelijani, ei toisinpäin. Sen jälkeen treenasin tarkoituksella välillä ilman mittaria ja nautin puhtaasti liikunnan riemusta.

Heiaheiaan saa kätevästi kaikki liikunnat muistiin!

Toinen hauska tapaus sattui 4Runnersissa. Asiakas toi meille mittarin reklamoitavaksi, kun se ei näyttänyt enää sykettä hänelle. Katselimme ja testailimme sitä hetken aikaa yhdessä. Mittari ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan ja niin kerroin hänelle, että se pitäisi lähettää maahantuojalle huoltoon ja siinä menisi noin.1-2 vkoa, kunnes hän saisi sen takaisin itselleen. Asiakas jäi katsomaan mua pitkään ja sellaisella ilmeellä, että oot sä pitkätukka ihan aasi ja sanoi sitten ettei se kyllä käy mitenkään, koska hänen pitäisi päästä treenaamaan ja maratonkin on tulossa parin kuukauden päästä. Minä kysyin sitten, että mikset sinä hyvä ihminen treenaa ilman sitä mittaria? Ethän sä sitä siihen juoksemiseen tarvitse. Hän ei kyllä ollut asiasta sitten ollenkaan samaa mieltä vaan ajatteli aidosti, että treenitaukoa tulee niin pitkään kun mittari on huollossa. Eikä me sitten loppujen lopuksi päästy ihan yhteisymmärrykseen siitä onko ihmiselle fyysisesti mahdollista juosta metriäkään ilman sykemittaria, mutta se on jo tarina erikseen. Tämä  kertoo siitä, että liian usein me sidomme itseämme turhaan kiinni näihin palveluihin ja laitteisiin. Ne ovat kuitenkin tehty palvelemaan liikkujia ja se itse liikunta on tärkeintä, ei se mitä mittarissa lukee.

Runkeper

Minä käytän itse sykemittaria. Kirjoitan blogia, jota julkaisen myös facebookissa. Olen twitterissä ja minulla on MyAsics, Heiaheia sekä SportsTracker palvelut käytössäni. Vaikka en noita liikuntapalveluita juuri käytäkään, niin voisin kuitenkin sanoa olevani jonkinlainen laitteiden ja palveluiden suurkuluttaja. Koitan kuitenkin jatkuvasti pitää mielessä sen, että en anna minkään edellämainittujen määrittää omaa liikkumistani. Nyt kun blogit ovat jo arkipäivää ja juoksu, crossfit, kuntosali sekä fittness-urheilu suorastaan muodikkaita niin olen monesti miettinyt, että kuinka suuria motivaattoreita nämä palvelut ihmisille ovat? ja mitä sitten kun he kyllästyvät siihen käyttämäänsä palveluun? Loppuuko harjoitteleminen kuin seinään vai jääkö taka-alalle se Heiaheia tai SportsTracker? Toivottavasti jälkimmäinen.

Iik..Se on ilman paitaa! ylimielistä!

Blogin pitäjät kuvaavat itseään ja toisiaan aivan älyttömästi harjoitellessaan. Miten se ei voisi olla häiritsemättä itse harjoittelua. En aina ymmärrä. Jos kuvat otetaan ennen tai jälkeen treenin, niin se toimii varmasti. Toinen vaihtoehto on se, että tehdään kuvaustreenit erikseen. Eli silloin tehdään vähän iisimmällä tahdilla ja jätetään vähän aikaa siihen kuvaamiseenkin. Tuntuu vaan välillä tuota menoa katsoessa (en puhu Monnasta :) ) että välillä se itse pääasia URHEILU unohtuu siinä kuvatessa ja heiluessa. Mitä jos joku liikkuu kuvatakseen sitä suoritustaan tai puhtaasti sen takia, että kirjoittaa siitä blogia ja jakaa kuviaan instagrammeissa ja twittereissä. Onko se väärin? Onko se huonompaa urheilua kuin se, missä yksin juostaan upottavassa suossa munia myöten keskellä yötä ja huudetaan, että mitään en oo ottanu!!Tai nostellaan painoja pimeässä paskalle haisevassa kellarissa? Minun mielestäni ei ole, mutta olen monesti itsekin saanut pitkiä katseita kun olen kaivanut kesken treenin kännykän esiin ja ottanut kuvan. Hitto jos vielä peilin kautta!!!Porukka alkaa kuiskailemaan, että näät sä mitä toi hi..ti tekee? Mulle se on aivan yks hailee. Mä tiedän minkä takia treenaan ja usein varsinkin juostessa mietin, että mistä voisin kirjoittaa tänne blogiini seuraavan kerran. Ne siis tukevat toisisaan.

Yksi ihmettelemisen arvoinen asia on se, että välillä kuulee erittäin negatiivisia kommentteja siitä, että laittaa poseerauskuvia facebookkiin/blogiin. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, että miksi sen pitäisi olla kiellettyä tai miksi se nähdään niin kielteisenä asiana. Monet ovat tietysti syntymästään asti kateellisia ja jos toisella on litteämpi vatsa tai isommat hauikset niin se on automaattisesti itseltä pois. Jos joku on tehnyt satoja tunteja töitä kroppansa eteen niin kai siitä nyt voi perskules olla ylpeä ja kulkea ilman paitaa tai laittaa kuvan facebookkiin. Ei se ainakaan minua häiritse vaan mielelläni katson sporttisia ihmisiä.

Välillä kuvien takia lähtee jopa kengät jalasta!

 

Tunnekuohuissa tästä tuli nyt sekavaa vanhan miehen örinää, mutta ei se toisaalta tätä jo ennestään heikkotasoista journalistista yleisilmettä juurikaan heikennä :).

 

Nauttikaa hyvistä, aurinkoisista keleistä ja jos teillä oli huono päivä niin voin lohdutukseksi kertoa, että tänään aamulla päiväni alkoi tapaamisella, josta olin 15min myöhässä, kahvit valkoisen paitani rinnuksilla soittelemassa ovisummeria totaalisen väärässä osoitteessa. Välillä ei voi muuta kuin nauraa itselleen! Elämää ei pidä ottaa niin vakavasti vaan välillä tekee hyvää mogailla ja huonoja päiviä seuraa aina parempi!

 

"Tää päivä oli niin lyijyy"

 

Keep on running!

 

Tuukka