Berlin Maraton 2014

Tämä kesä sisälsi 3 juoksutapahtumaa, jotka kaikki olivat omalta osaltaan ainutlaatuisia. Juoksin jokaisen näistä nyt ensimmäistä kertaa. Toukokuussa avasin pelin Bodom Trail ½-maratonilla. Jatkoin heti perään Helsinki half maratonilla ja juoksukesä päättyi sateenkaaren väriseen Berliiniin. Lähdimme reissuun Monnan, sekä kavereidemme Jennin ja Ilen kanssa. Ile juoksi siis myös Berliinissä. Me ollaan kierretty kahdestaan lenkillä jo 10-vuotta ja muutamia tapahtumia siinä samalla. Ile mut aikoinaan houkutteli ensimmäiselle city runille 2005 tai 2006 ja siitä tämä homma lähti virallisesti liikkeelle. 

Ilkka, Jenni, minä ja Monna!

Berliini on yksi maailman suurimmista maratoneista. Tänä vuonna maaliin tulleita oli n. 30 000 ja jostain olin näkevinäni, että ilmoittautumisia olisi otettu jopa 42 000. Vertailun vuoksi Tukholmaan ilmoittautuneita otetaan 21 500, joista varmaan n. 15 000-18 000 juoksee maaliin eli puolet suuremmasta tapahtumasta on suunnilleen kyse.

Ensimmäisen illan eväät Zsa Zsa Burgerissa!

Täytyy heti alkuun kiitellä Berliinin järjestelyitä erittäin onnistuneiksi paria pientä poikkeusta lukuunottamatta. Kun lyödään 40 000 trikoohousuista kiihkoilijaa samaan kasaan, niin sekaannusta voi syntyä. Nyt tältä kuitenkin vältyttiin kiitos Saksalaisen tehokkuuden. Numeroiden jako tapahtui vanhalla lentokentällä, jossa lääniä ja tapahtumaa riitti aina bambino-runista, erittäin massiivisiin myyntitiloihin. Me haettiin numerot perjantai aamuna. Mimmit olivat tottakai mukana nauttimassa tunnelmasta. Numeroiden haku sujui kivasti. Nyt pitää kuitenkin antaa ensimmäinen negatiivinen palaute. Juoksunumerot kiinnitetään paitaan hakaneuloilla, jotka yleensä on laitettu juoksijoille jaettavaan materiaalipussiin. Berliinissä näin ei kuitenkaan ollut vaan ne olisi pitänyt itse noukkia jostain pöydältä, joka meni minulta totaalisen ohi. En ymmärrä, miksi se oli järjestetty niin. Kiitos Monnan me löydettiin puuttuvat hakaneulat ruokakaupasta. 

Kilpailunumeron haku on aina yhtä kivaa!

Sitten koitti kauan odotettu kilpailupäivä. Minun alustava virallinen tavoitteenihan oli 3.45. Viimeisen epäonnistuneen testilenkin perusteella huomasin kuitenkin sen, että en uskalla lähteä juoksemaan aivan sitä vauhtia varsinkaan, kun fiilis kropassa ei ollut muutenkaan gasellimaisen kevyt tai gepardimaisen räjähtävä. Hiilaritankkauksen jälkeen tunsin itseni paremminkin koko käpyvarastonsa kerralla syöneeksi lihavaksi oravaksi :).

Terveiset seinään! Vanhana Manu-fanina tää kommentti sattui sydämeen, mutta ei mulle tullut muutakaan mieleen!

Berliinissä juostaan aikaisin aamulla. Lähtö tapahtuu 8.45, joka tarkoitti sitä, että herätykseni oli jo 5.50. Kiitos labradorinnoutajamme olin päässyt tähän rytmiin kiinni viimeisen vuoden aikana. Herääminen ei siis tuottanut ongelmia. Meidän taiteilija-hotellimme aamupala sen sijaan alkoi liian myöhään minun kannaltani ja kävinkin edellisenä iltana hakemassa Kaisers:lta vähän aamupalaa minibaariin odottelmaan. Täytyy sanoa, että kun herää 5.50 syömään kuivaa leipää ja banaania pimeään huoneeseen, niin siitä on glamour kaukana. Ei mua edes hymyilyttänyt niinku Stubbia twitterissä. Muutoinhan juokseminen on kivaa ja toisaalta kyllä mä nautin myös näistä vähän ankeammista hetkistä, vaikka muuta väitänkin :).

Matka kohti starttia on alkamassa!

Aamupalan jälkeen lähdin Jennin ja Ilen hotellia kohti. Olin nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla juoksemassa, niin että oli kaveri mukana ja täytyy sanoa, että se kannatti! Olihan se kisa-aamu paljon kivempi jakaa kaverin kanssa, kuin touhuta siellä yksikseen ja toivoa ettei kukaan tuntematon tuu juttelee, ainakaan kielillä! Mun saksan taitoni kun eivät ole aivan samaa tasoa Schweinsteigerin kanssa, Karhusen Annelin kovasta koulusta ja sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Kiitos ja anteeksi vaan Annelillekin näin jälkikäteen 5-vuodesta Saksan kielen parissa :). Meille molemmille jäi siitä ajasta varmaan yhtä lailla traumoja :). Anneli oli kyllä mahtava ja tiukka opettaja. Ei se ollut yksi tai kaksi kertaa, kun Pursiaisen akan poikaa vietiin korvasta pidellen luokasta ulos, kun oli mennyt Öystin kanssa tappelemiseksi :). Sellaistahan se nuoruus on!

Ile matkalla kisapaikalle!

Starttipaikalle päästyämme jätimme varusteet säilytykseen ja suuntasimme kohti lähtöpaikkaa. Me mietittiin fiksuina janttereina, että lähdetään tuohon F-ryhmään. Se on sopiva 3.30-3.50 väliin tähtääville. Saadaan ainakin juosta väljemmin. No sinne pyrkiessämme meidän käännytettiin varsin pian omaan G-karsinaamme. Meiltä oli jäänyt huomaamatta, että juoksijat oli jo alunperin jaettu tavoiteaikojen mukaan omiin karsinoihin. No reissatessa oppii yhtä ja toista.

Lähtöpaikallakin oli vielä tarkastuksia ettei ulkopuoliset päässeet alueelle.

Kun lähtölaukaus kajahti toivottelimme jo kovasti toisillemme onnea ja menestystä Berliinin kaduilla. Ainut mutta tässä oli se melkein 40 000 juoksijaa. Ensimmäisellä pyssyn pamahduksella liikkeelle lähtivätkin vähän kovemmat ja todennäköisesti vähän ruskettuneemmat kaverit, kuin me. Noin 15 min odottelun jälkeen toivottelimme uudestaan onnea ja nyt oli vihdoin meidänkin vuoro pinkaista Kenialaisten peesiin.

Lähtöpaikalla ei tarvinnut yksin seisoskella.

Juoksimme hirveässä ryysiksessä ja päätimme edetä veljellisesti rinta-rinnan muutaman kilometrin ajan. Ajattelin, että turhaan mä lähden tässä tungoksessa ohittelemaan ja kuluttaman energiaa heti aluksi vaan juoksisin alun iisisti ja nauttien. Noin 6-7 km:n kohdalla sanoin Ilelle, että nyt lähden vähän kiristämään. Nähdään viimeistään maalissa, on meistä kumpi tahansa siellä sitten ensimmäisenä. 

Kohta mennään!

Lähdin uljaasti rinta rottingilla painamaan kohti aurinkoa ja villinä huutavaa yleisömerta. Kiihdytin vauhtiani varmaan n. 400m, kun tajusin että ei saatana mulla tulee pissat housuun. No eihän siinä auttanut, kuin kurvata paikallisen Audi-liikkeen piha-aitaa vasten tarpeilleen. Ile oli vähän ihmeissään, kun pamahdin kovan uhoamiseni jälkeen yhtäkkiä uudestaan rinnalle :). Mun ensimmäinen irtiotto päättyi kuin kananlento, mutta nyt oli aika ottaa uusi yritys. 

Ensimmäiset 7km juostiin n. 5.50 min/km vauhdilla. Kun lähdin vähän kiristämään vauhtia niin päätin samalla, että en katsele kilometriaikoja hirveästi ennen 15km rajapyykkiä vaan juoksen vain hyvällä fiiliksellä ja vähän sykkeiden mukaan. Alussa sykkeeni oli kiltisti PK-alueella n.65%/max. Vauhdin lisääntyessä se nousi Vk alueen puolella ja oli n. 138-144 välissä, mikä on prosenteissa 72-76%/max. Aivan mukava siis.

Heiiii, kaikki hyvin menee!

Saavuttuani 15km kohdalle huomasin, että keskivauhtini oli n. 5m35s/km. Olin siihen ihan tyytyväinen ja ajattelin, että koko ajanhan se tuosta laskee, kun kilometriajat olivat n. 5m15-5m20s/km. Juoksu tuntui muutenkin hyvältä. Kaksi pientä juttua kolkutteli takaraivossa. Toinen oli vasen pohje ja toinen oikea lonkankoukistaja. Ne antoivat hieman merkkejä olemassaolostaan, mutta eivät varsinaisesti häirinneet juoksua. Heitin taas Gu:n energiageelin suuhuni ja jatkoin matkaa. Mulla oli 6 geeliä mukana ja lisäksi muutama energiakarkki. Ne toimivat kuin unelma ja riittivät oikein hyvin energianlähteiksi. En juonut ollenkaan kisajärjestäjän urheilujuomaa vaan pelkästään vettä koko kisan ajan.

Berliinistä löytyi vaikka mitä kivaa!

Maratoneilla näkee kaikenlaista menijää. Nyt mieleeni jäivät 2 olutpullo-asussa juossutta sankaria ja omaa via dolorosaansa taivaltanut ristinkantaja. Hän juoksi vielä paljanjaloin, joka kyllä varmasti kyllä toi omat haasteensa maratonille. 

Pitkillä matkoilla on aina hyvä asettaa välitavoitteita, joita voi sitten kisan aikana ajatella. Minä teen lisäksi alustavan kilpailustrategian lisäksi jatkuvasti pientä hienosäätöä sunnitelmiini. Nyt ensimmäinen välitavoite oli tuo 15km. Seuraavana ½ maraton, missä kohtaa on tietysti kaikista helpoin tarkistaa minkälaista vauhtia juostaan. Minulla vauhti näytti riittävän reilusti alle 4 tunnin, ja siihen olin tyytyväinen. Ei siis muuta, kuin piti jatkaa juoksemista samalla tavalla. 

Tsiisus, sehän on Jesse!

 

Seuraavat välitavoitteet olivatkin 23 km:n kohdalla odottavan Monna ja Jenni. Tiesin etukäteen kummalla puolella katua he olivat, kun olin soittanut Monnalle kesken matkan :). Tätä moni aina ihmettelee, mutta mä kannan puhelinta maratonilla ja saatan pirauttaa tai kirjoittaa tekstiviestejä kavereille kesken matkan :). Hullulla on halvat huvit :)! Oli taas ihan loistava fiilis nähdä tytöt siellä reitin varrella kannustamassa ja heistä sainkin taas lisää voimaa jatkaa uurastustani. 

Mulla on yksi fani, joka seuraa mua vuodesta ja paikasta toiseen! Onneks se on noin hyvännäköinen!

Matka jatkui hyvin samanlaisissa tunnelmissa ja fiiliksissä, kuin tähänkin asti. Yleensä olen aloittanut pienen vauhdinlisäyksen vähän liian aikaisin eli joskus 22-25km:n kohdalla. Luin vähän ennen maratonia Aki Nummelan hyvän blogi-kirjoituksen hänen maratonistaan ja sieltä mulle oli jäänyt vahvana mieleen, että ei kannata repiä liikaa ennen kuin 30km on täynnä. Päätin siis hillitä mieleni ja hallita juoksuni. Tämä alkoi kantaa hedelmää. 

Hilirimpsis, sieltä sitä tullaan!

Seuraava tähtäimeni oli tuo legendaarinen 30km:n kohta ja siellähän se suuri mörkö eli jokaisen maratoonarin pahin painajainen 30km:n muuri oli edessä :). Nyt en saa tästä tehtyä teille Hitchcockia, vaikka kuinka haluaisin. Sillä mitään muuria en siellä nähnyt tai kokenut. Juoksu jatkui senkin jälkeen aivan samalla kaavalla. Pitkä kilpailu oli saanut myös osan katsojista varsin villeiksi. Yksi mieleenpainuvimmista kannutuksista oli vanha mummo, joka seisoi hallitussa takakenossa, näytti kaikille juoksijoille molemmilla käsillä keskisormia ja mölisi, kuin riivattu :)!

Hotellimme sijaitse erittäin värikkäissä kortteleissa :)

Päätin, että koitan vain nyt pitää samaa n.5.25-5.30 min/km vauhtia vielä pari kilsaa ja sitten 32km:n kohdalla, kun on enää 10km jäljellä voin lähteä kiristämään vauhtia. Jos paukut loppuvat, niin siitä selviän kyllä jo maaliin! Näin sitten tein. Nostin vauhtia n. 5.15 min/km 5km:n ajaksi. 

Löysin mä tuttujakin :)

Kun Polar näytti matkaa olevan takana jo 36km juoksimme meidän hotellimme vierestä ja siellä oli taas tutut, kauniit kannustajamme vastassa! Koitin juosta vähän kovempaa ja vähän nätimmin, kun tiesin, että siellä Canon tahkoaa mielettömiä muistoja perhealbumeihin :). Sain taas kannustavia huutoja, mukavan mielen ja yläfemman Jenniltä! Nyt kelpasi pullean pojan jatkaa taivallustaan.

Aina yhtä iloisena, kun on maraton edesssä!

Olin tässä vaiheessa todella onnellinen, että olin maltanut juosta vähän alkuperäisiä suunnitelmia hitaammin ja nauttia juoksusta enemmän! Kaikki oli mennyt aivan mielettömän hyvin eikä mitään suurempia ongelmia ollut missään vaiheessa tullut. Se oli kuin olisin juossut 10km:n lenkkiä kotona Haagassa. Samanlaista rennon, pulskeaa menoa! Kun matkaa oli taitettu 38km alkoi jotain tapahtumaan. 

Siinä se nyt on!

Tunsin oloni väsyneeksi, selkään sattui ihan koko matkalta enkä meinannut jaksaa juosta kovinkaan ryhdikkäästi. Nyt se maraton sitten alkoi :). Päätin, että menen vain tätä tasaistavauhtia ja pidän silmällä kelloa sen verran, että ehdin alta 4 tunnin maaliin. Millään muulla ei ole nyt väliä. Jossain 39km:n kohdalla mua alkoi vähän huimaamaan ja tuntui, että en pysty oikein tarkentamaan katsetta pidemmälle. Tätä on sattunut aiemminkin ja tiesin, että ei tässä toivottavasti sen vakavammasta ole kyse. Onneksi pian sen jälkeen tuli vielä vesipiste ja sain kaadettua vähän viilennystä niskaan. Se helpotti ja sain taas ajatuksista kiinni!

Hienoja hetkiä! Mies, mitali ja olut!

Viimeiset kilometrit etenivät yhtä hitaasti, kuin tämä kirjoitukseni :). Jouduin ihan tosissani siirtämään ajatuksiani maratonin jälkeiselle illalliselle, Monnaan, Gereen, kylmään Carlsbergiin ja vaikka mihin, mikä vain piristi mieltä ja sai ajatukset pois juoksemisesta. Viimein edessäni avautui loppusuora. Matkaa oli jälkellä enää vajaat 500m, katsoin kelloa ja tiesin, että tulen ehtimään alle 4 tunnin. Nyt oli aika nauttia ja fiilistellä onnistunutta juoksua. Mitään loppukirejä en enää lähtenyt virittelemään, vaan lasettelin vain kohti maalia! Se oli siinä, Berliinin maraton oli takana aikaan 3.57.30. 

Tunti kisan jälkeen oli jo taas vauhti päällä :)

Heti maalintulon jälkeen mun oli kaarrettava ensiaputeltan taakse pisulle! Sieltä päästyäni mulle tuli aivan hemmetin huono-olo ja tuntui, että pitääkö tässä nyt aikuisen miehen alkaa oikein oksentamaan. Onneksi Saksalaiset tiesivät tähänkin lääkkeen. Löysin nopeasti banaaneja ja nämä apinaneväät veivätkin pahanolon mennessään! Kävelin muiden juoksijoiden mukana kohti varusteidensäilytystä ja alkoholittomia oluita. 

Satoi tai paistoi, niin vuodesta toiseen Monna jaksaa odottaa mua reitin varrella  :)!

Maaliin tullessa mulla oli vahva fiilis, että maratonit saisivat nyt hetkeksi jäädä mun osalta tähän. Nyt mun mieli alkaa kuitenkin olla jo vähän muuttunut ja olen selaillutkin jo seuraavia koitoksia. Muutaman kuukauden aion kuitenkin nyt olla ja nauttia liikunnan riemusta ilman suurempia tavoitteita. Annan ajan vähän kulua ja katson, miltä maratonit alkavat sitten tuntumaan ajatuksissani. 

Kisan jälkeen!

Suosittelen kaikille tuota Berliinin maratonia! Siellä on hieno tunnelma, paljon juoksijoita ja nopea reitti! Berliini on myös kaupunkina aivan mahtava! Siitä enemmän sitten seuraavassa kirjoituksessa. 

Maraton-illalliselle saatiin kasattua kaikki Berliinissä olleet tutut ja kaverit :)

Tässä alla vielä pieni yhteenveto Polarin puolesta.

Matka: 43,60km

keskivauhti:5m27s

Keskisyke:141 (74%)

Kalorinkulutus: 3000kcal

Mukavaa viikonloppua!

Tuukka