Helsinki Half Maraton- kisaraportti ja toivonkipinä julkisuudesta!

Juoksin pari viikkoa sitten kevään toisen kilpailuni, joka oli Helsinki Half Maraton. Se juostiin nyt ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää, että mä tykkäsin kyllä. Hienosti järjestetty tapahtuma ja mun oman kokemuksen perusteella kaikki toimi pirun hienosti. Yksi ainut asia jäi mun vaatimatonta mieltäni kaihertamaan, mutta sen kerron vasta tuolla myöhemmin.

Tapahtumatori Kampissa!

Tällä kertaa kisatori oli tullut mun nurkille, kun se järjestettiin Kampin narinkkatorilla ihan mun työpaikan vieressä. Kävin fiilistelemässä kisatunnelmaa ja samalla hakemassa numeroni perjantaina töiden jälkeen. Intersportilla oli siellä komia teltta täynnä hienoja varusteita, mutta sattuneesta syystä mä en niitä jäänyt hirveästi ihailemaan :). Täytyy kyllä myöntää, että Adidaksen kengät ovat herättäneet kiinnostukseni viime aikoina. Niitä olisi kiva päästä testaamaan ja tutustumaan niihin tarkemmin. Tämän haaveen voisi toteuttaa vaikka Berliinin Maraton-expossa.

Aamupalaksi puuroa ja luomumansikoita!

Aamui alkoi aikaisella herätyksellä. Kisajärjestäjät olivat kuulleet rukoukseni ja laittaneet lähdön jo 10.30. Täydellinen aika juosta. Aamulla ei ole vielä liian kuuma eikä koko päivää tarvitse jännätä sitä kilpailua. Aamulla vaan puurot naamariin ja pyörällä kisapaikalle. Tää on mun tyylinen juttu! KIITOS!

Lähdössä Töölönlahdelle!

Kisapaikalla olikin jo täysi hulina päällä. Mä heitin pyörän lukkoon ja menin hakemaan kisanumeroni ja jätin samalla kamppeet säilytykseen. Sitten olikin jo pissahätä. Wc-jonot olivat pitkät, kuin nälkävuosi, niin kuin näissä tapahtumissa on yleensä tapana. Meillä miehillä tämä asia on tietysti helpompi hoidella eli ei muuta kuin juosten puskaan!

Kohta mennään!

Sitten juoksentelin noin 10 min alkulämmittelyksi ja venyttelinkin pari kertaa ihan vaan muodon vuoksi :). Starttipaikalla alkoi olemaan jo tungosta, kun puskin itseni 1.45 -2.00 loppuaikaan tähtäävien juoksijoiden karsinaan. Mun vieressä oli Adidas Heimon väkeä ja ainakin Tuija Pehkosen tunnistin eli pääsin bongailee julkkiksiakin, nää on mulle tärkeitä juttuja :). Harmi etten uskaltanut pyytää sitä yhteiskuvaan! No seuraavalla kerralla sitten :)

Lähtökarsinassa!

Sitten kajahti lähtölaukaus ja oli aika alkaa kävellä kohti maaliviivaa ja aloitaa päivän uurastus. Tavoitteekseni olin asettanut syyskuussa Berliinissä juostavan maratonin kilometrivauhdin, mikä on n. 5.10-5.15 välissä. Tämä tarkoittaisi 3.40-3.45 loppuaikaa. Helsingissä se tarkoittaisi 1.50 aikaa.Päädyin tähän osittain siitä syystä, että edellinen ½ maratonini oli vain viikkoa aiemmin Bodomin poluilla enkä ollut vielä täysin palautunut siitä.

Arabianrannassa menossa!

Ensimmäinen kilometri oli hidas, niin kuin massajuoksuissa aina. Se on toisaalta ihan hyvä. Siinä porukassa juostessa pääsee höyryt ja pahimmat jännitykset pihalle. Reitti eteni Mannerheimintietä pitkin kohti Kalliota. Heti ensimmäisellä kilometrillä mulle tuli ensimmäinen suurempi ongelma, mitä ei ole tullut ikinä ennen vastaan. Olin ottanut pikanauhat käyttöön ja kiristin ne lähdössä aivan liian kireälle, joka tarkkoitti sitä, että jalkapöydissäni ei veri kiertänyt kunnolla. Noin 2km:n kohdalla molemmat jalkapöytäni olviat jo onnellisen tunnottomia ja juoksemisesta katosi viimeinenkin rentous, kun en tuntenut kunnolla alustaa ja kontaktiani siihen.

Tiesin etukäteen, että Monna ja anoppini ovat kannustamassa n. 5km:n kohdalla ja päätin, että sinne asti sinnittelen ja sitten pysähdyn löysyttelemään nauhoja. Kuin ihmeen kaupalla nauhat alkoivat pikku hiljaa löystyä ja jalat tuntumaan paremmilta. Sitten horisontissa näkyikin Mäkelänrinteen uimahallin kohdalla tuttuja tyttöjä! Monna ja Taina kannustivat mua villisti, kun painoin pitkällä loikalla alamäkeen :). Kannustus ja tuttujen näkeminen on aina todella hauskaa ja antaa uskomattoman paljon voimaa ja iloa juoksijan taipaleelle! Menkää siis ja kannustakaa siskoja, veljiä, vaimoja, miehiä, sekä, äitejä, isejä ja kaikkia kavereita.

Juostessa on mukava seurata toisten juoksijoiden etenemistä ja arvioida heidän jaksamistaan. Nyt kiinnitin huomioni edelläni juoksevaan isompaan kaveriin (ei lihavalla tavalla) ja hänen etenemiseensä. Mies puuskutti jo alkumatkasta 3km:n kohdalla aikalailla. Mieleeni tuli väistämättä ajatus, että niinköhän jaksaa loppuun saakka ilman simahtamista.

Matkamme jatkui Arabianrantaan ja siitä Vantaanjoen vartta pitkin kohti Oulunkylää. Siellä koin ensimmäiset vaikeammat hetkeni. Ne eivät niinkään johtuneet suoranaisesta väsymyksestä vaan enemmänkin tylsyydestä. Juoksimme junaradan vartta, joka on aina yhtä masentava miljöö mun kaltaiselle tuliselle taitelijasielulle!

Vantaanjoen varrelle oli eksynyt kannatusjoukkojakin!

Vantaanjoen kulmilla oli viimeinen juottola meille juoksijoille. En tiedä, missä oli virhe sattunut, mutta juomapisteen vesi ja urheilujuomatarjoilut oli laitettu toisinpäin, kuin muilla pisteillä. Kilpailuissa on siis yleensä aina tarjolla niin vettä, kuin urheilujuomaakin. Ne ovat yleensä aina samassa järjestyksessä eli vaikka ensiksi on 5 pöytää katettu täyteen vettä ja  sen jälkeen urheilujuomat. Tämä järjestys (oli se mikä tahansa) olisi hyvä olla kaikilla reitin varrella olevilla pisteillä sama. Nyt se oli kuitenkin vahingossa vaihtunut ja vaaratilanteita, sekä pieniä törmäyksiäkin siellä sattui, kun janoiset ihmiset etsivät Grandin Karia sinkoillen edes-takas huutaen toisilleen! Valitettavasti minäkin annoin tähän samaan hässäkkään oman panokseni, kun poukkoilin sekasortoisen porukan keskellä hätääntynyt ilme kasvoillani ja Gu:n energiageeli kourassani :) Tästäkin kuitenkin selvittiin vain pienellä itkulla ja säikähdyksellä. 

Pasilassa juoksijoille tarjoiltiin sulosointuja!

Odottelin lisää kannustusjoukkoja n. 15km kohdille Ågelin asemalle, mutta vaikka kuinka zoomailin yleisöä en onnistunut näkemään mustaa labradoria, sekä vanhempiani :). Sillekin löytyi luonnollinen syy, kun kisan jälkeen selvisi, että ammattikuski Pursiainen-senior oli johdattanut kannustusjoukot paikalle myöhässä :): Näitä sattuu! 

Viimeinen pidempi ylämäki edessä!

Seuraavaksi oli alettava miettimään loppukiriä. Irtoaako? ja jos, niin milloin? Päätin näiden masentavien kilometrien jälkeen, että 16-17 kohdalla aloitan kevyesti nostamaan vauhtia. Siinä oli kuitenkin sen verran mäkiä, että todellinen "hauki rannasta" efekti näki päivänvalon vasta 18 kilometrin kohdalla. Pääsin loppumatkaksi hyvään porukkaan, missä meitä oli 5 juoksijaa kirittämässä toisiamme. Edessä oli vielä viimeinen kunnon nousu saapuessamme Käpylästä kohti Pasilan asemaa. Tässä kohtaa näin edessä tutun kaverin, kun alkumatkalla edelläni juossut veli läähätti ylämäessä henkihieverissä. Ennustukseni oli osunut tällä kertaa nappiin ja kaverin matkanteko oli kaikkea muuta, kuin keveästi päkiällä etenevää jäniksenloikkaa. Kaikki kunnioitukseni tälle kovalle kaverille. Tässä ei ollut mitään pahaa tai vahingoniloista takana. Herra teki todella kovan suorituksen ja veti itsensä enemmän piippuun, kuin minä! Respect!

Enää 1,2 km jäljellä!

Viimeiset 4km laskettelin siis vähän vauhdikkaammin ja ajattelin juosta vähän loppuajasta sekunteja pois. Saapuessani 18km kohdalle huomasin ilokseni tutun mimmin radan varrella ja sainkin sieltä kannustukseksi yläfemmaa loppumatka varten :). Kiitos vielä Tarja!

Loppusuora häämöttää! Töölönlahti näkyy vasemmalla!

Kisan viimeiset kilometrit olivat mukavia ja juoksu kulki rennosti, vaikka sykkeet alkoivatkin jo nousemaan, mutta sehän on ihan normaalia. Nappasin vielä vikalle kilometrille kännykkäni ja otin muutamia kuvia muistoksi. Selfietä en saanut, sen verran olin jo kuitenkin hapoilla! Juoksemisen ei kuitenkaan tarvitse aina olla niin vakavaa :).  Välillä saa myös kuvailla!

400m jäljellä!

Tulevaisuuden juoksijoita, sekä viimeinen kyltti maalisuoralla!

Maaliin tullaan vielä suhteellisen mukavan näköisenä poikana!

Newbalance 980, sekä Cep-compressiosukat takasivat vauhdikkaat kilsat!

Maalissa, onnellisena ja vähän väsyneenä!

Yoogaia tarjosi kisan jälkeen hyvät venyttelyt!

Maaliin tullessa chearleaderit kannustivat ja katsoin innoissani, että ei voi olla totta. Nyt se on Pursiaisen-akan poika sitten illan urheiluruudussa! Maalialueella oli todella tutunnäköinen mimmi vastassa. Aloin jo miettimään, miten kuvailen taisteluani matkalla, pitkiä kilometrejä junaradan varrella, kadonnutta labradoria ja kovia leiriviikoja korkeanpaikan leirillä Ugandassa. Tarkemmin katsoessani huomasin, että eihän sillä ole edes mikkiä eikä kameramiestä mukana, joten haastattelu hoidettiin sitten hieman rennommin ja kaveri pohjalta. Ei päässyt Pursiainen tälläkään kertaa urheiluruutuun, mutta kaulassa roikkunut mitali antoi uskoa tulevaisuuteen :). 

Nyt oi jo aikaa selfiellekin :)

Tässä vielä kilometriaikoja ja sykkeitä niitä halajaville tilastonikkareille. Pohjaksi voin kertoa, että leposyke mulla on 34 ja maksimi n. 185.

1= 5.51 - 126

2= 5.07 - 134
3= 5.20 - 145
4= 5.06 - 148
5= 4.57 - 150
6= 4.56 - 144
7= 4.53 - 148
8= 4.59 - 150
9= 5.06 - 153
10= 4.57 - 155
11= 5.10 - 155
12= 5.08 - 154
13= 5.27 - 154
14= 5.18 - 152
15= 5.21 - 154
16= 5.13 - 154
17= 5.06 - 154
18= 4.56 - 157
19= 4.37 - 162
20= 4.42 - 163
21= 4.30 - 168 

Mökillä palauttava treeni käynnissä :)!

Kisan jälkeen suunnistimme vielä yöksi mökille uimaan, syömään ja rentoutumaan!

Mukavaa juhannusta! 

Tuukka