Vaarojen Maraton 2013 - Yhteenveto

Nyt on Vaarojen maraton onnellisesti ohi. Loppuaikani oli 5h 37min. Salainen tavoitteeni oli alle 6 tuntia, joten se täyttyi kirkkaasti. Makailen mökillä sohvalla ja kirjoittelen tätä juttua. Nyt on sopivasti aikaa, kun aamusauna on lämepenemässä ja lohi köllöttelee pöydällä odottaen uuniin sukeltamista.

Eilinen päivä alkoi aikaisella herätyksellä 05.50. Ehdittiin nukkumaan 6 tuntia, mikä oli ihan riittävästi. Mökin keittiössä oli ruuhkaa heti aamusta, kun me rakenneltiin aamupalaa ja eväitä Kolille ja isäni oli samoissa hommissa. Hänellä oli suuntana hirvenmetsästys ja hirvitorni. Tokihan toi meidän musta, karvainen lapsemmekin toi oman mausteensa aamupalalle.

Varusteiden valitsemista kisaa edeltävänä iltana!

Varusteet olin pakannut ja valinnut jo edellisenä iltana. Tällä kertaa setti oli seuraavanlainen: Alakerrassa: Gore Magnitude sukat,  Gore ws-bokserit, 2XU compression trikoot, Nike shortsit. Goren tekninen juoksupaita ja windstopper takki/paita. Roeckl hanskat. Muut kamppeet olivat: Inov Trailroc 245 maastojuoksukengät, Camelbak Marathoner juoksureppu, sekä Polarin RC3 Gps sykemittari.

 

Aamupalan jälkeen lähdimme kiireesti ajelemaan kohti Kolia. Lähdimme vasta 07.00 aikaan liikkeelle, kun mun lähtö oli jo 9.00 jälkeen niin liikaa aikaa ei jäänyt tuhlattavaksi. Oman jännityksensä hommaan toi vielä se, että en ollut katsonut kisajärjestäjän ohjeita numeronhausta, parkkipaikoista, lähtöpaikasta tms ollenkaan. Onneksi älypuhelimet on keksitty ja kerkesin tarkastamaan kaikki faktat Monnan toimiessa kuskina.

Tuolihissillä kohti Kolin huippua!

Kolille saavuttaessa kävimme hakemassa mun kisanumeron ja veimme auton parkkipaikalle. Siellä meitä odottikin sitten jo ensimmäinen elämys, kun pääsimme tuolihissillä ylös. Se on aina yhtä hauskaa. Huikeat näköalat ja pelosta tärisevä vaimo vieressä takasivat mukavan hetken :).

Ylhäälle tullessamme laskin vielä summittaisen kilometriaikani, että Monna osaisi tulla oikeaan aikaan kannustamaan mua reitin varrelle. Sitten olikin onnenpusujen aika ja mä lähdin kohti lähtöpaikkaa. Tuo Vaarojen maraton on sen verran pieni kilpailu, että siellä ei lähdöissäkään ole ruuhkaa. Meidän lähtöryhmässämme (Tavoiteaika 6.00-7.00 tuntia) oli vain 40-50 juoksijaa, joten suuremmilta ruuhkilta vältyttiin.

Lähtöpaikalla!

 

Sitten tuli hetki, kun lähtölaukaus kajahti ja me juoksijat säntäsimme poluille. Lähdin hyvin rauhallisesti liikkeelle. Ohittelin muutamia ihmisiä alussa ja etsin itselleni mukavan välin juosta. Heti alussa tajusin ensimmäisen haasteen ja mahdollisen vaaran paikan. Monessa kohtaa juoksimme pitkässä jonossa, kapeata polkua pitkin, mikä tarkoittaa sitä, että esteiden (kivien,juurien jne) näkeminen on todella vaikeata ja ne tulevat yllättäen eteen. Kompastuinkin heti kilometrin juoksun jälkeen ja luulin jo oppineeni läksyni.

Jatkoimme juoksua eteenpäin ja kohta olikin jo toisen opetuksen aika. Jyrkät ylämäet pitää kävellä. mietin, että onneksi en lähtenyt kärkeen yksin juoksemaan, koska olisin varmasti juossut itseltäni jalat alta jo ensimmäisen 15km:n aikan juoksemalla tyhmänä ja ennakkoluulottomana nuorena miehenä kaikki jyrkimmätkin ylämäet väkisin. Kun vaihtaa niissä reippaaseen kävelyyn ei ajan menetys ole kovinkaan suuri, mutta säästetty energiamäärä on valtava. Nyt puhun siis meistä harrastajista. Kovimmat juoksijat juoksevat varmasti nämä jyrkemmätkin nousut ylös, mutta he ovatkin pro-tason juoksijoita.

Poluilla!

 

Matka eteni oikein mukavissa merkeissä välillä hiekkatietä ja suurimmaksi osaksi polkuja. Nuo Kolin polut olivat siitä haastavia, että ne olivat hyvinkin paljon möykkyisempiä kuin Etelä-Suomen vastaavat. Poluilla oli todella paljon erikokoisia ja muotoisia isojakin kiviä ja liukkaita juuria joka puolella. Se teki juoksemisesta entistäkin haastavampaa ja koko ajan sai katsoa jalkoihinsa, että mihin ne asettaa.

Vähän jyrkempää välillä!

 

Ensimmäinen pieni vastoinkäyminen tuli täysin idioottimaisesta virheestä. Olin twiittaamassa puhelimellani kisakuulumisia, kun epähuomiossa löin oikean jalkani isovarpaan todella kovaa kiveen ja lensin mahalleni. Mahalaskusta ja twiittaamisesta ei koitunut muita kuin henkisiä vammoja, mutta isovarvas sai kunnon tällin. Jouduinkin muuttamaan sen jälkeen askellustani enemmän ulkoreunalla etten olisi ponnistanut sillä kovin voimakkaasti. Kipu varpaassa oli läsnä koko juoksun, mutta se helpotti kuitenkin noin tunti osuman jälkeen.

Terve!

Noin 17km:n kohdalla pääsimme soutuveneiden kyytiin, kun edessä oli vesistön ylitys. Se oli mukava lyhyt hetki, mikä oli aika poikkeuksellinen kokemus verrattuna noihin maantiekisoihin. Vielä mukavampi yllätys odotti 20km:n kohdilla, kun Monna olikin yhtäkkiä vastassa hiekkatien varrella. Nämä nuorten rakastavaisten kohtaamiset antaa kyllä juoksijalle ihan mielettömästi energiaa ja hyvää fiilistä jatkaa taivallusta. Siellä kisan aikana liikutaan kuitenkin niin alkukantaisissa fiiliksissä ettei sitä voi oikein edes tajuta ellei ole itse kokenut samaa.

Kukas siellä seisoo?

Tästä esimerkkinä voisi käyttää sellaista, että mulla on juoksujen aikana lisäravinteita 2:ssa etummaisessa repun taskussa. Eli tuossa rinnan puolella oikealla ja vasemmalla. Oikea tasku on ns. varastotasku, mistä siirrän tuotteita vasempaan taskuun, sitä mukaa kun ne alkavat sieltä hupenemaan. Ne on pakattu jo ennen lähtöä tiettyyn järjestykseen ettei sitten ksian aikana tarvitse miettiä otanko nyt geelin, patukan vai karkkia. Otan energiageelejä jne aina vain vasemmasta taskusta ja sieltäkin ne tulee tässä tietyssä järjestyksessä. Ennen kisaa tehdään aina myös tankkausuunnitelma eli milloin otetaan mitäkin.

Ette varmaan arvanneet! -Monna oli kannustamassa!

 

Tämmöisiä pieniä juttuja on vaikka kuinka paljon ja ne perustuvat siihen, että kun olet tarpeeksi väsynyt niin aivot eivät enää toimi samalla tavalla kuin normaalisti. Siksi kaikki kisoissa tapahtuvat asiat on tehty harjoituksissa jo moneen kertaan. Sieltä haetaan se rutiini ja se auttaa toimimaan vaikeilla ja väsyneilläkin hetkillä. Ei siellä kisassa enää 35km:n kohdalla voi alkaa miettimään minkäs energiageelin mä nyt otan tai milloin mä otin viimeisen. Kaikki on mietitty etukäteen ja siellä toimitaan ihan selkärangasta tulevien käskyjen mukaan :).

Juoksu jatkui hyvin samankaltaisen kuin tähänkin asti. Noin 20-30km:n väli oli kaiksita haastavin maaston puolesta. Välillä etenimme ihan pirun jykkiä pudotuksia osittan persuksilleen aj välillä joutui taas kiipeämään ihan hitaasti kävellen, kun oli niin jyrkkiä kohtia. Mä juoksin aina kaikki loivat ylämäet, tasaiset ja alamäet. Sitten kun tuli niin jyrkkiä kohtia, että oli pakko kävellä, niin kävelin.
Polut olivat kapoisia ja välillä sai aina huutaa, että saisiko tilaa. Ihmiset antoivat myös omaehtoisesti todella kivasti tilaa, kun kuulivat mun raskaat askeleet takanaan :).

Viimeisessä nousussa Polar näytti seuraavaa: Ylhäältä alas: aika, syke, matka.

Maisemat oli kauniita ja noin 25km:n kohdalla nosutuamme ylös korkealle kukkulalle jäin ihastelemaan niitä ja humps, Inovi töksähti kiveen ja Pursiainen oli taas mahallaan :). Tästäkin selvittiin onneksi vain henkisillä vammoilla. Näillä kohdin aloin tuntemaan kipua polvissani. Varsinkin alaspäin meno oli välillä todella tuskaista. Tämä kuitenkin kuuluu lajiin ja se työnnetään sivuun ajatuksista.

Vesipiste 30km:n kohdalla!

Noin 30km:n kohdalla oli kisajärjestäjän puolesta toinen vesipiste. Ensimmäinen oli siellä 17-20 km:n nurkilla. Sinne asti olisi voinut jusota ilman vettäkin, joten mulla oli vähän turhaa painolastia selässä. Tässä toisella vesipisteellä täytin vähän reppuni vesisäiliötä ja matka jatkui.

Loppunousu käynnissä. Edessä oleva selkä sai jalat käymään vielä tiuhempaan, kuin energiat olisivat antaneet myötä!

 

Loppumatka meni leikkiessä. 35km:n kohdalla olin jo sen verran uupunut, että kehitin perinteisen leikin. Otin aina jonkun kiintopisteen mihin päätin juosta. Sitten kävelin 1000-200m, kunnes otin taas uuden kiintopisteen. Sykkeet eivät olleet korkealla ja jaksoin mennä juoksupätkät hyvällä vauhdilla eli n. 11,5 - 12km/h, mutta ylämäet jouduin aina kävelemään, kun niissä loppui puhti ja ennenakaikkea usko :). Otin nuo kiintopisteet siis ylämäkien alkuun.

Loppunousun viimeiset metrit!

Kilpailun loppupuoli tulikin yllättävän vauhdikkaasti. Ohitin viimeisellä 5km:llä n. 20 juoksijaa. Vaaroje nmaratonin viimeinen puristus alkoi satamasta. Siitä lähdetään n. 3km:n pituiseen loppunousuun, mikä on kyllä aika hapottava kokemus. Varsinkin, kun takana on jo 40km juoksua. Tässäkin noudatin samaa leikkiä ja juoskin loivat nosuukohdat ja kävelin jyrkimmät pätkät. Sitten, kun 2 naista taputti käsiään yhteen ja huusivat, että enää 200m maaliin minut valtasi hyvänoloin tunne. Otin lopuss avielä kaiken irti ja nautin rasituksesta, tuskasta, kivusta ja onnesta. Kaikesta näistä sekaisin. Pitkän matkan juoskun lopussa juoksijan mielessä on sellainen tunnetilojen coctail, että ei mitään järkeä. Sen takia näitä kilpailuita ja kokemuksia jaksaa tehdä yhä uudestaan. Voittamisen tunne on valtava, kun saapuu rättiväsyneenä maaliin. Kilpailun aikana on miettinyt jo moneen otteeseen, että mitenköhän täss ävielä jaksaa, mutta aina sitä jaksaa.

Maalissa mua odotti vielä rakas paparazzi Canon vilkkuen, joten mikäs sen mukavampaa. Sain heti onnitteluhalauksen ja suukkoja suun täydeltä. Sitten vielä makkara käteen ja kohti vaatteiden vaihtoa. Sieltä selvittyäni lähdimme kävelemään takaisin kohti tuolihissejä ja autoa, jolla matka jatkui Nurmekseen mökille syömään ja saunomaan.

Onnelinen, sekava ja väsynyt mies maalissa!

 

Sellainen oli Vaarojen maraton 2013 minun näkövinkkelistäni. Kiitos suurimmalle fanille ja huoltajalle Monnalle! Ilman sun panostusta tämä mun juoksuharrastus ei olisi alkuunkaan mahdollinen. Kiitos isä ja äiti! Kiitos kaikille kanssakilpailijoille. Kiitos myös lukijoilleni. Olen saanut teiltä paljon positiivista palautetta ja kannustusta matkan varrella. Kiitos kuuluu lisäksi yhteistyökumppanielleni, joita ilman tämä matka ei olisi ollut mahdollinen. Kiitos 4Runners, Camelbak, Inov, 2XU,  GU, Gore Running Wear!

Maraton ohi ja mennään tuolihisseillä kohti autoa!

 Nyt huilataan hetki ja palautellaan kroppaa tästä suorituksesta. Sitten on aika paljastaa uudet tavoitteet ja aloittaa matka nitä kohti. Nyt kuitnekin nautin täysin siemauksin tästä fiiliksestä!