Olen joskus aikaisemmissa kirjoituksissani sivunnut tätä samaa aihetta. Nyt on aika paneutua siihen kunnolla. Olen viime aikoina ihmeissäni seurannut sivusta ihmisten järjettömmän suurta tarvetta kertoa omia mielipiteitään liikkumisesta, harjoittelusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Tämähän olisikin vielä erittän jees, mutta kun nämä mielipiteet ovat liittyneet nimenomaan TOISTEN IHMISTEN liikkumiseen, harjoittelemiseen ja hyvinvointiin.
 |
| Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! |
Jokaisen edes vähimmäismäärän aivosoluja omaavan ihmislapsen pitäisi ymmärtää, että asioita voi tehdä todella monella tavalla. Missään lajissa ei ole yhtä ainoaa oikeata tapaa saada tuloksia aikaan. Kun mukaan otetaan vielä yksilöittäin vaihtelevat tavoitteet, päämäärät, tottumukset, historia sekä tarkoitusperät niin sitä turhemmaksi se toisten arvostelu muodostuu.
Asioiden ja toimintatapojen kyseenalaistaminen on suotavaa. Myös rakentavaa kritiikkiä pitää pystyä ottamaan vastaan. Varsinkin silloin, jos tuo omia toiminta, - ja ajatusmallejaan julkisesti esille. Niin kuin vaikka me urheilu,- ja treeniblogeja kirjoittavat teemme. Tässä piilee kuitenkin myös se suurin ongelma. Rakentavaa kritiikkiä tulee todella vähän. Lähes kaikki negatiivinen palaute on tyyliä: "V...u sä et osaa kyykätä horo!" ,"Voiks enää homommin penkkaa" tai "Sä oot niin huonos kunnos et mä itken".
Me bloggaajat ja liikunnan parissa työskentelevät olemme kiitollisia kaikesta palautteesta. Joskus vain kyllästyy siihen ihmisten negatiivisuuteen ja täysin turhanpäiväiseen huuteluun. Minua se lähinnä naurattaa, mutta laittaa samalla miettimään, että miten jollakin voi olla aikaa, halua ja tarvetta antaa täysin turhaa negatiivista palautetta tietämättä kyseisen henkilön elämästä enempää kuin se yksi kuva, video tai liikesarja kertoo.
 |
| Mulla on hyvin aikaa poseerata myös lenkillä! |
Monille bloggaajille on tullut palautetta myös kameran käytöstä. Eli miten voi samaan aikaan treenata vaikka salilla tai juoksulenkillä ja kuvata? Minun mielestäni se on täysin mahdollista. Tästä saamme samalla hyvän esimerkin. Jos bloggaajan kirjoituksessa on kuvia salilta niin mistä voi tietää kuvaako hän salilla joka kerta joka liikkeen. Hän voi tehdä vaikka 6 salitreeniä viikossa. Näistä hän käyttää yhden kuvaamiseen. Jäljelle jää 5 tehokasta treeniä, joka on itsessään jo todella kunnioitettava määrä. Tällöinhän kuvaaminen ei vaikuta kokonasharjoitteluun juuri lainkaan.
Jos taas mietitään niitä tavoitteita ja päämääriä. Otan tähän esimerkiksi itseni. Minun tavoite blogini ja muiden juttujeni kautta on tuoda esiin oma näkemykseni liikkumisesta ja terveellisistä elämäntavoista. Minun näkemykseni, toimintatapani ja ohjeeni eivät varmasti sovi kaikille. Eikä niin ole tarkoituskaan olla. Minä haluan tuoda esiin minulle tärkeitä asioita, joihin itse uskon. Kuten vaikka sen, että juokseminen voi olla pirun hauskaa ilman otsa rypyssä tekemistä. Sexy running! Sitä se on. Samalla haluan olla aloittelijoiden ja harrastajien tukena. Toivon, että joku välttäisi ne pahimmat virheet ja suurimmat karikot lukemalla blogiani tai treenaamalla kanssani.
 |
| Viime viikko kului Englannissa! |
Juoksu on ja saa ollakin monille todella vakava harrastus. Kytätään kilometriaikoja, tutkitaan ruutuvihkosta viimevuoden treenimääriä, tehdään vetotreenejä hampaat irvessä ja kerätään kilometrejä pohkeet jumissa! Se on mulle tosi okei ja osa asiakkaistanikin tekee niin ja olen heitä siihen opastamassa ja auttamassa.
Minun omaan ideologiaani mahtuu kuitenkin yhä enemmissä määrin myös liikunnasta ja varsinkin juoksusta nauttiminen. Haluan tuoda julki myös sitä puolta. Sulla on nätit releet niskassa kun painat menee hyvällä fiiliksellä, hyvännäköisenä Töölönlahtea ympäri. Et ole kuullutkkan TV-kovasta ja Wilson Kirwasta sulle tulee mieleen vaan Tanssii tähtien kanssa ohjelma ja Mikko Leppilampi. En missään nimessä sano, että et ole juoksija tai että et tee sitä oikein. Sähän teet sitä just niin kuin haluat ja se on hyvä niin. Jos useampi suomalainen liikkuisi samalla tavalla niin meillä olisi aika paljon vähemmän vuosittaisia kuluja yhteiskunnassamme. Puhun nyt niistä kuluista mitä liikkumattomuus ja mahdollisesti siitä seuranneet ylipaino ja sairaudet saavat aikaan.
 |
| Paljon oli nähtävää! |
Kun aloitamme/kartoitamme PT-asiakkaan kanssa hänen projektiaan niin kysyn aina mitä liikunta/juoksu sinulle merkitsee? Sen asian tietäminen avaa minulle todella paljon portteja. Jos vastaus on, että "Juoksu on minulle stressinpoistokeino ja tykkään kuunnella samalla Bon jovia ja pysähtyä katselemaan oravien temmellystä" niin tiedän ettei tämä ole nyt se TV-kova kaveri! Hänelle on aivan turhaa mouhuta suu vaahdossa ylämäkivetojen tarpeellisuudesta syyskaudella. Hänelle juoksu merkitsee jotain ihan muuta. Tässä on koko asian ydin. Ilman, että me tiedämme kritiikin kohteemme taustoja, tavoitteita, intohimoja jne, niin on aivan turha ryhtyä kritisoimaan häntä kovinkaan voimakkaasti.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että nyt viime vuosina on suomeenkin syntynyt uusi treenaajaryhmä. Se on blogikirjoittajat ja muut itseään kuvaavat liikkujat. Heidän motiivinsa vaikka salilla voivat olla hyvinkin erilaiset, kuin sen voimamieskisoihin tähtäävän rekan kokoisen ihmisjyrän. He eivät välttämättä ole samaa mieltä harjoittelemisesta, mutta eihän heidän tarvitsekaan. Erilaisuus on rikkaus. Antaa kaikkien kukkia kukkia! Mitä enemmän erilaisia esimerkkejä ja toimintapoja me liikunnan parissa työskentelevät pystymme tarjoamaan, sitä enemmän ihmiset innostuvat liikkumaan ja sitä paremmin me kaikki voimme!
 |
| Lauantaina oli vuorossa kaverini 30v-juhlat! |
Tärkeintä on, että ihmiset liikkuvat ja saavat siitä hyvän mielen. Älkää antako kritiikin vaikutta tekemiseenne vaan lisätkää kaasua, koska lisääntynyt kritiikki on usein kateutta, joka johtuu siitä, että teet asíoita oikein ja se ärsyttää ihmisiä!
Tuukka
Tuukka
Taas oot Tuukka asian ytimessä! Tuo palautteen anto on yleensä (blogeissa) justiinsakin tuollaista, että lytätään laakista haukkumasanojen kera se, mitä ikinä haluaakin kritisoida. Ja sitten nostetaan meteliä, että "jaa ei rakentavaa kritiikkiä saakaan antaa?!". Rakentava kritiikki my ass!
VastaaPoistap.s. Onneksi tuo teidän reissu tänne meidän suuntaan oli viikko sitten, eikä nyt.
Kiitos Heidi! Näin se tahtoo monesti olla, että sitä rakentavaa kritiikkiä ei osata enää antaa vaan pyritään vain loukkaamaan toisia. Se ei johda mihinkään ja monesti nämä nimettöminä kommentoivat purkavat vain sitä omaa pahaa oloaan, mutta niin kuin kirjoitin, mitä enemmän sitä palautetta tulee, sitä paremmin asiansa tekee!
PoistaKatsoinkin aamulla, että Englantiin on tullut aikamoinen myrsky! Olishan sekin ollut ihan kiva kokemus :)
Hyvä teksti, mutta se mitä haluan sanoo on että toi teidän koira on aika valloittava. =)
VastaaPoistaHahha :) Oon samaa mieltä. Se on aikamoinen hurmuri! Tänäänkin se kömpi sänkyyn 5.30 ja alkoi nuolemaan mun naamaa eikä lopettanu kiusaamistaan ennen kuin sai mut hereille ja sit se menikin ite takaisin nukkumaan :)
PoistaHienoa Tuukka! Hyvää asiaa.
VastaaPoistaPureskelin tätä sun juttua kun juoksin tänään töistä kotiin ja kiteytin homman näin:
Tulokset syntyy nautinnosta!
Hedonistisena eläimenä ihminen on nautintojensa vietävissä niin hyvässä kuin pahassakin. Jos siis kysyt keneltä tahansa oman alansa ehdottomalta huipulta (ei tarvitse olla edes urheilija), niin kyllä se tekemisen suurin motivaation lähde on siitä työstä saatava nautinto. Mikään tuleva saavutus, on se sitten jumalainen rantakondis tai alle 3h maraton, ei yksistään ole riittävä pitkäaikaisen motivaation säilyttämiseksi.
Huipuilla toki ne nautinnon kohteet on erilaiset, kuin vasta-alkajilla. Tietyn suoritustason kun saavuttaa, niin se TV-kovakin on omanlaistaan nautintoa alusta loppuun. Joku toinen taas saa kicksinsä uusista neonvärisistä compre-säärystimistä. Suotakoon se hänelle. (Tai siis meille. :D)
Tästä syystä onkin kummallista, että juoksupiireihin (tai oikeastaan kaikkeen urheiluun) on iskostunut käsitys tuskan kehittävästä voimasta. Treenin kuuluu sen mukaan sattua ja hauskaa se ei saa olla missään tapauksessa tai muuten se on väärin treenattu. Itsekin tähän aiemmin sortuneena voin todeta, että "No Pain, No Gain" -mantra ei vaan toimi.
Treenaamisen pitää olla ensisijaisesti nautintoa tuottavaa. Aina. Vain siten voi saada aikaan kestäviä tuloksia.
Kuten sanoit. Tärkeintä on se, että liikkuu. Se mistä sen nautinnon ammentaa on toissijaista.
ps. Tietylle ihmisryhmälle kaikki mitä joku muu tekee on aina paskaa. Ei sillä oo väliä mitä sä teet tai miten sen teet. Se on joka tapauksessa väärin. Jätä siis kommentit omaan arvoonsa ja vedä omalla tyylilläsi.
Jos mä joskus kirjoitan kirjan niin lopetan sen täsmälleen näihin samoihin sanoihin, mihin sä tämän juttusi! Perään kirjoitan, että -Suuri ajattelija Juho 2013 :)
PoistaTämä mielipiteesi oli kovaa tykistystä ekasta sanasta viimeiseen kirjaimeen saakka. Tuo tuskan kauttta menestykseen tuntuu olevan todella syvään iskostunut ainakin täällä Suomessa. Tottahan se on, että jos haluaa huipulle tai edes kehittyä niin sitä tuskaakin on välillä otettava vastaan ja aina ei ole kivaa kenelläkään! Ei se Mohammed Farahkaan jaksa joka treeneissä ajatella, että ai kun tää oksennus kurkussa tuntuu mukavalta :) mutta se juttu onkin tosiaan niin kuin sanoit, että tietyn tason saavuttaessaan myös tuskasta ja kivusta oppii nauttimaan, kun tietää mihin se johtaa..
Pääasiassa harjoituksien ja liikkumisen pitäisi kuitenkin olla mukavaa ja välillä helppoakin. Ei kukaan jaksa päivästä toiseen lähteä liikkumaan vastoin tahtoaan.
Välillä tuntuu, että varsinkin juoksijoiden joukossa nuo tulokset ovat todella monelle erittäin tärkeitä ja niiden kautta arvotetaan sitten asioita ja ihmisiä. Minä haluan katsoa asioita laajemmin ja antaa positiivista kannustusta, opastusta ja intoa myös harrastajapuolelle, mihin itsekin toki täysin kuulun. Ilman harrastajia ei synny huippuja. Se on vain kylmä fakta. Nyt tämä mun juttu alkaa luisumaan jo sen verran pahasti sivuun itse aiheesta, että kiitän hyvästä kommentistasi ja toivotan hyvää tiistaita!
Kiitos blogistasi, nautin sen lukemisesta joka kerta.
VastaaPoistaSamat kokemukset täällä. Aloitin juoksemisen maaliskuun alussa ja nautin siitä paljon. Kutsuisin itseäni juoksijaksi, vaikka juoksen vielä erittäin hitaasti. Juoksutapahtumiin osallistun mielummin Saksassa kuin Suomessa. Siellä juoksijat ovat iso perhe ja kaikki tukee toisiaan. Suomessa olet ainoastaan juoksija jos pystyt juoksemaan tietyn kilometrimäärän tietyssä ajassa. Ikävää! Sain kuulla kerran, etten oikeastaan juokse koska aika 10:lle kilometrille on yli tunti. Noo, mitäs sitten?! Kannattaa mielummin nauttia ja ihailla luontoa kuin katsoa koko ajan kelloa että onko vauhtia riittävästi!
Kiitos Tuukka siitä että jaksat kirjoittaa ja valokuvata. Erityisesti kiitän asenteesta joka positiivisena hyppää esiin. Juuri tämä oli niin asia. Tämän näkökulman kautta liikunnan ( leikkimielistä) iloa toivoisin jokaiselle. Juuri nyt omassa elämässä ( perussairaan lapsen hoito + työ , vie voimaa, että treenaamista on pitäny vähentää) on hirmuhaasteet. Et arvaakkaan kuinka paljon blogistasi saan tsemppiä.
VastaaPoista