Kolin poluilla

Terve taas!

 

Me käytiin kesälomalla tosiaan myös Kolilla. Olimme siinä n.80km päässä Nurmeksessa, joten matka ei päätä huimannut. Täältä Helsingistä ei viitsisi sinne yhden lenkin takia ajaa :).  Se on kokonaisuudessaan makee paikka ja mä olin käynyt siellä viimeksi joskus ihan junnuna ja Monna ei ikinä. Tämän maakuntamatkailun varjollahan mä pääsin samalla treenaamaan Vaarojen maratonin maisemissa. Halusin nähdä miltä polut siellä näyttävät ja vaikka tiesin, että reitti tulee olemaan raskas niin halusin tietää kuinka raskas. Tässä on nyt kuvien sävyttämä postaus mun lenkistä Kolilla.

 

Me ollaan Geren kanssa tukka pystyssä valmiina valloittamaan Kolin huiput!

Lauantai oli ainut poutainen päivä ja päätimme, että silloin toteutamme matkan. Ei muuta kuin kahvit termariin, eväät laukkuun, koko porukka faijan Nissaniin ja keula kohti Kolia. Perille saavuttiin puolenpäivän aikoihin. Mentiin hissillä ylös ja mä lähdin siitä heti etsimään hyviä juoksureittejä. Isäni, äitini, Monna ja Gere lähtivät omille poluilleen. Sovimme tapaavamme info-pisteellä 75min päästä.

 

 

Kipuaminen kohti Ukko-Kolia voi alkaa!

 Lähdin ekalle viitoitetulle polulle, joka silmiini osui. Se lähti ylhäältä viettämään alaspäin. Polku oli yllättävän vaikeakulkuinen ja jo 5 min juoksun jälkeen olin tosi onnellinen, että pääsin testailemaan niitä reittejä ennen lokakuun koitosta. Polku johdatteli mua alaspäin pitkän aikaa ja lopulta pamahdin  järvien tasolle. Siellä juoksin hiekkateitä hetken aikaa, kunne päätin, että seuraavasta mahdollisesta paikasta menen takaisin poluille. Tähän mennessä olin juossut ehkä n. 30min. Seuraava kyltti olikin tuo yllä oleva Ukko-Koli 1,9km. Arvasin, että nyt alkaa aikamoinen nousu.  

Välillä polut olivat hyväkuntoisiakin.

 Tuo noin parin kilometrin nousu ei kuulosta kovin pahalta, mutta sitä se kyllä oikeasti oli.

 

Kuvista ei oikein tajua mäkien jyrkkyyttä..

 Juoksin sinnikkäästi polkuja ylöspäin kohti Ukko-Kolin huippua. Välillä menin melkein kävelyvauhtia, kun mäki alkoi käymään niin jyrkäksi.

Nyt on pakko huilata!

Ja lopulta oli vahvemman edessä nöyrryttävä kävelemään ja tasaamaan vähän sykettä. Mäki vei musta tällä kertaa voiton. Lokakuussa aion laittaa sille kovempaa kampoihin :).

Tiet ja polut olivat paikoittain oikein hyväkuntoisia ja mukavia juosta. Välillä eteen tuli kyllä todella vaikeitakin pätkiä, jotka oli pakko ottaa ihan kävellen. Valitsin aamulla kengikseni Inovin Trailroc 245:set. Ei kyllä liukkaat kivet ja juuret tätä miestä haitanneet. Sen verran pitävä pohja noissa Inoveissa on. Ne on myös todella matalakantaiset, mikä takaa rullaavan ja mahdollisimman puhtaan askeleen. Ne on ylivoimasesti parhaat maastojuoksukengät mitä mulla on ikinä ollut ja ne ovat mulla jalassa myös Vaarojen Maratonille lokakuussa.
 

Enää 800m jäljellä vai pitäskö mennä Rinnetuvalle?

Pakko mun on myöntää, että jossain vaiheessa lenkkiä ajattelin, että mitä mä itteeni täällä kiusaan kun voisin mennä tolla tuolihissilläkin ylös. Sen verran itsepäinen mä kuitenkin olen, että enhän mä olis sitä antanu itelleni ikinä anteeksi :). Eli jatkoin taas juoksemista!

Ukkko-Kolin hujakoilla oli aika kiristellä nauhoja!

 

Järkevien ihmisten valinta!

 

Aika jatkaa taas matkaa!

Kuin ihmeen kaupalla näin yhtäkkiä valoa polun päässä ja olinkin melkein perillä. Jatkoin juoksemista kohti Ukko-Kolin huippua ja seuraavaksi edessäni toilaili tutunoloinen musta labradorinnoutaja ja perheeni. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja otettiin muutamat kuvat. Sitten mä jatkoinkin jo matkaa.

 Perheeni tapaamisen jälkeen juoksin Paha-Kolin huipulle ja jäin sinne hetkeksi ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Niin tosissaan ei pidä olla ettei olisi aikaa pysähtyä lenkillä ihmettelemään kauniita asioita. Mulla ei ole korkeanpaikankammoa eikä mua kovin usein huimaa missään, mutta nyt tuli koettua sekin. Kun otin siellä korkeimmalla kalliolla kuvia niin mun alapuolella ei ollut yhtikäs mitään. Pelkkä pitkä pudotus. Puhuttiin jälkikäteen autossa, että on aika ihme ettei Kolilla satu enempää onnettomuuksia, koska mitään turvakaiteita ei ollut missään. Siinä kun olisi horjahtanut niin se olisi ollut hyvin nopeat jäähyväiset.



Vähän fiilistelyä Paha-Kolin huipulla!

Hetken tauon jälkeen lähdin juoksemaan pitkospuita pitkin kohti seuraavaa laaksoa. Tuntui, että juoksin koko ajan joko ylä, - tai alamäkeä ja niin se varmaan olikin. Kolilla noita mäkiä meinaan riittää. Pari kilometriä juostuani puhelimeni soi ja Monna kysyi, että meinaatko juosta vielä pitkään? Gere oli alkanut ontumaan ja sillä oli 2 punkkia kaulassa. Olin tässä vaiheessa juossut jo yli tunnin ja nähnyt kauniita maisemia sekä pitkiä loputtomalta tuntuvia mäkiä. Nyt tuntui, että oli hyvä syy jättää juoksut siihen ja suunnata takaisin perheen pariin. Saimme joltain ystävälliseltä naiselta punkkipihdit lainaan ja niillä ne pirulaiset irti.

Oli tullut aika hyvästellä Koli ja lähteä ajelemaan kohti Nurmesta. Loppusaldona voin todeta, että kauniit oli maisemat ja suosittelen Kolia lämpimästi kaikille, jotka siellä päin liikkuvat. Sinne voi mennä joko ihailemaan maisemia tai sitten nauttimanaa vaelluksesta ja juoksusta ainutlaatuisissa maastoissa. Olisin voinut hyvinkin jatkaa juoksemista vielä ainakin tunnin verran. Niin kivaa se siellä oli! Nyt kuitenkin sekä minä, että koira onnuttiin, joten oli korkea-aika jättää lenkkeilyt siihen. No lokakuussa sitä lajia tulee varmasti ihan riittämiin lisää, kun edessä on tuo 43km kilpailu samoilla poluilla.

 

Tästä näkee vähän näitä korkeuseroja.

Vielä parit fiilistelykuvat loppuun ja aika sanoa Good bye!

 Mukavaa elokuun alkua kaikille! Mä jatkan nyt taas töitäni!

 

Tuukka